tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kun aika on...

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös meidän tiet eroavat viikon kuluttua, virallisesti kuun lopussa. Monta hyvää ja ihanaa vuotta takana, mutta vielä paremmat ajat ovat toivottavasti edessä. 

Siinä siis syy infernaaliseen blogihiljaisuuteen. Viime syksystä lähtien kypsytelty asia, joka on vienyt työn ja opiskelun ohella kaiken ylimääräisen ajan. Koneella istuminen blogikirjoittelun merkeissä ei ole rehellisesti sanoen käynyt edes mielessä, kunnes muutama viikko sitten alkoi tulla ihmettelevää viestiä epätavallisen pitkästä kirjoitustauosta. Siispä pakkorako selittää.


Onko teillä kaikki hyvin? Onko jotain tapahtunut? Voi kyllä. On ja on. Todellakin. Tässä keväällä nyt vaan kävi niin, että meidän perheen ja talonpuolikkaan yhteiselo tuli tiensä päähän, meidän täysin omasta ja yhteisestä aloitteesta. Ja toki syyllinenkin tähän on. Se kuuluisa toinen. Jota ei kuitenkaan vielä ole, paitsi kuvissa. Ja hän on syylliseksi aika kiva, eikä eroon siis liity sen suurempaa draamaa tai mustasukkaisuutta.

Siispä hyvästi 115 neliötä, tervetuloa 53,5 neliötä. Mutta vain väliaikaisesti, isompi odottaa...


ps. Saatan ehkä suurella varauksella palata...

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kevään lapsi. (ja Erisan-arvonnan voittaja)

Tämä viikko on ollut jotenkin tosi hyvä ja energisoiva. Auringonpaiste ja iltapäivän lämpö. Soliseva vesi ja linnunlaulu. Valoisat aamut ja vielä valoisammat illat. Kasvava rairuoho ja aurinkolasit.

Eilen käytiin oppilaiden kanssa aamun liikuntatunnilla kävelylenkillä järven rannalla ja yhdessä kohdin oli open pakko pysähtyä ja ihan vain kuunnella luontoa. Aamun pienessä pakkasessa sormet jäässä innostuin ottamaan muutamia kuvia. Samassa paikassa parit tytöt nappasivat selfien ja pojat ihmettelivät puoliksi sulanutta järvenlahtea. Se oli jotenkin niin täydellinen alku viikon viimeiselle työpäivälle!


Fiilis tosin laski tänään aamulla, kun avasin kaihtimet. Lunta. Mutta jospa se nyt menisi vanhan kansan mukaan. Uusi lumi, vanhan surma.

Eilen päättyi muuten se Erisan-arvonta. Kiitos kaikille osallistujille, teistä jokainen olisi ansainnut arvonnan voiton. Voi meitä kuivaihoisia...Tällä kertaa arvonnan suoritti vikkeläsorminen Eino tabletin ruudulta ja onni suosi tällä erää sinua Sanni L. Laitan sulle pikapikaa sähköpostia, jotta saat (toivottavasti) apua kuivaan ihoosi.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Hellyydenosoitus (arvonta!)

Mulla on niin kuiva iho. Sormenvälit ja taitoskohdat on olleet koko talven ihan haavoilla, sormenpäät sen sijaan on pysyneet tänä talvena ehjinä ilman halkeamia. Naama on kuiva, jalat on kuivat ja kantapäät on korput. Kuulostaa ihan tosi houkuttelevalta...valitettavasti meillä Aapo on samanlainen, ellei jopa pahempi. Meillä siis rasvataan kilpaa.

Eli rasvapurkkia löytyy jos jonkinlaista. On perusrasvaa, kortisonia, hajusteettomia, rasvaista rasvaa ja vaikka mitä. Siis eipä tullut huonoon saumaan paketti Erisanilta*, jossa oli rasvaa ja pesuainetta koko vartalolle. Ja kaikki hajusteettomia, parasta! Koska mikään ei kyllä ole ärsyttävämpää kuin se, että hajullisen käsirasvan jäljiltä haisee koko päivän mädäntyneelle aprikoosille. Itse testailin jo suihkusaippuan ja kosteusvoiteen, ja täytyy kyllä sanoa, että olin ihan yllättävän tyytyväinen. Varsinkin tuotteiden ulkonäkö on aika kiva. Erisanista kun on ainakin itselläni vähän sellainen mummo-mielikuva, jossa Erisanpurkki nököttää yöpöydällä tekohampaiden vieressä. 


Mutta ei ole reilua, että vain mä saan mummoilla Erisanin tuotteilla, vaan myös sä voit saada oman tällaisen tuotepaketin ja testata, voisiko nämä sopia sun iholle. Pakettiin kuuluu siis kasvovoide, kosteusvoide, suihkusaippua, jalkavoide, käsivoide ja pesuainetabletit. Kaikki tuotteet ovat hajusteettomia eivätkä sisällä väriaineita tai parabeenejä. Pyykinpesutabletit eivät lisäksi sisällä zeoliitteja, fosfaattia tai valkaisuaineita.

Siispä. Kommentoi alle, mihin vartalosi osaan tarvitset eniten kosteutusta ja hellyyttä. 

Osallistumisaikaa on perjantaihin 24.3. klo 22 asti. Muista liittää mukaan sähköpostiosoitteesi, niin saan sinuun yhteyden, jos voitto kosahtaa kohdalle.

Pehmeää ihoa odotellen...

*tuotteet saatu ilman mainostusvelvoitetta

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Kevätolo.

Eipä siihen taas tarvittu kuin pari aurinkoista päivää, niin jo on fiilis korkeammalla! On se vaan kumma, miten paljon se lisääntyvä valo vaan tekee mielialalle ja omalle jaksamiselle. Aamut ei olekaan enää niin kamalia ja illalla on ehkä energiaa tehdä muutakin kuin istua sohvan nurkassa ja virkata ikuisuusprojektia. Ja kamerakin on käväissyt kaapista ulkona. Ohhoh.

Toki on hyvin mahdollista, että tämä on taas vaan niitä tekosyitä tekosyiden perään, mutta nyt on taas sellainen fiilis, että ehkä tämä kuihtunut blogikin voisi taas kukoistua lisääntyvän valon myötä. No saa nähdä, tämä on tullut luvattua jo niin monesti etten enää taida viitsiä. Tekstiä tulee jos on tullakseen! 


Kevät tulee, se on ainakin selvä. Ja tällaiselle kevään lapselle se tarkoittaa luonnollisesti tulppaaneja, nahkatakkia, lenkkeilykauden aloittamista ja uusia kenkiä. Adios, mämmi kutsuu!

maanantai 27. helmikuuta 2017

Lomapulla.

Viime päivinä on ollut alkavan loman kunniaksi kyllä niin komeita ulkoilukelejä, että huh huh. Aurinko paistaa  ja on pikkuisen pakkasta, ihan täydellistä. Ollaan siis hiihdetty ja luisteltu oikein urakalla, käyty pulkkailemassa ja yksinkertaisesti vaan peuhattu lumessa. Perustalvimeininkiä! 

Meillä pojat tykkää oikeastaan melkein kaikista talvilajeista ja onkin ihan mahtavaa, kun niiden kanssa voi jo tehdä kaikenlaista. Hiihto sujuu eikä koko ajan tarvitse olla kantamassa mäkiä ylös. Luistellessa ei pyllähdetä ihan joka kurvissa eikä niitä oikein tahdo saada enää jäältä millään pois. Ja vauhtia löytyy enemmän kuin äidiltä. Vielä olisi testaamatta lumilautailu, jota pojat vinkuvat yhtenään. Se ehkä jätetään kuitenkin ensi talvelle. 

Nyt varmaan taas toistan itseäni, mutta on kyllä niin kivaa, kun pojat on jo isoja!  


Ja tottakai laskiaisen kunniaksi leivottiin pullaa. Kermavaahdolla ja hillolla. Piste.

Lomaterkkuja!

maanantai 20. helmikuuta 2017

What a week.

Nyt ei voi sanoa kuin, että lasken lähes minuutteja. Nimittäin ensi viikon lomaan. Viime viikko oli suoraan sanottuna jotain aivan kamalaa ja loma tulee enemmäin kuin tarpeeseen. Muutenkin koko alkuvuosi on ollut yhtä hullunmyllyä ja laskinpa tässä juuri, että vapaaillat ovat olleet melkoisen kortilla, yöunista puhumattakaan. Viime viikolla unta tuli keskimäärin noin 5 tuntia yössä. Ei ihan kovin tervettä meininkiä. 

Maanantaina kahdeksasta kuuten asti töitä, tiistaina koko päivä Helsingissä. Keskiviikkona kahdeksasta viiteen asti, torstaina koko päivä Turussa. Perjantaina normipäivä, mutta silti kävin vielä ihan kierroksilla viikon meiningeistä. Koko viikko siis sykkimistä paikasta (ja kaupungista) toiseen, siihen lisänä kahden verkkokurssin deadline ja armotonta kotihommien pyörittämistä. Plus kolme salia, ilman en olisi kestänyt tätäkään vertaa. Eli pisteet vaan kaikille, jotka tätä palettia vetää ihan normisti!


Lauantaina sitten tulikin stoppi. Ihan järkyttävän huono olo, heikotti, en jaksanut tehdä mitään ja koko kroppaa kihelmöi. Olin aivan satavarma, että se on menoa nyt. Se saakelin norovirus. Viimeisillä voimilla kävin lauantai-iltana nukkumaan lämpimän kauratyynyn viereen kahden peiton alle villasukat jalassa ja olin valmiina syöksymään vessaan tarvittaessa. Mutta ei. Nukuin kellon ympäri ja siinä se. Ei enää mitään. Sunnuntaina oli vielä inasen heikkoa meininkiä, mutta ruokaa upposi jälleen normaaliin tahtiin ja käytiin poikien kanssa jopa metsäretkellä. Tänään olin ihan normisti töissä ja reenaamassa, hyvin kulki molemmat. Siispä lauantai taisi nyt mennä oikein kunnolla stressin piikkiin! 

Viime viikko siis kuitenkin jo suoritettu ja onneksi ohi. Toki tiesin koko alkuvuoden, että se on edessä, mutta ei näihin oikein osaa varautua millään. Eikä mulla ole koskaan ennen kroppa reagoinut näin. Kai se ikääntyminen näkyy siinäkin!


Jep, tässä se tuli. Pitkästä aikaa. Kiintiövalituspostaus. Olkaa hyvät.

Seuraavalla kerralla jotain muuta, see you. 

perjantai 10. helmikuuta 2017

Perjantaisohva

Meillä sohva siirtyilee vähän väliä paikasta toiseen. Välillä se on keskellä olohuonetta divaaniosa keskellä. Toisinaan käännetään siitä asennosta 90 astetta ja divaani onkin seinää vasten. Nyt viimeisimpänä raahattiin sohva taas pitkästä aikaa olohuoneen ikkunoiden eteen. Tässä järjestyksessä olohuoneen tilantuntu kasvaa merkittävästi ja olohuoneessa on tilaa touhuilla ihan eri tavalla. Toki se on vähän myös huono juttu, koska nyt poikien leikit levittäytyy entistä laajemmalle alueelle ja eksyypä välillä olkkariin myös pyykkiteline tai kuntoiluvehkeitä. 


Huomaatteko muuten, että meille on sohvapöytä? Juu kyllä, sohvapöytä. En muista koska viimeksi meillä olisi varsinaisesti ollut virallista sohvapöytää, ehkä joskus Tampereen aikoina? Tai no onhan meillä ollut se Ikean Lack toteuttamassa sohvapöydän virkaa, mutta lähinnä se on ollut poikien leikkejä varten. Nyt tällä uudella pöydällä kuulkaa ei saa leikkiä. Eikä siihen myöskään saa kerääntyä mitään ylimääräistä roinaa. Tämä on äitin juttu nyt.


Tältä siis meidän olohuone nyt näyttää. Ja yllättävää on, että nämä kuvat on otettu ihan normaalina arkipäivänä, ilman mitään lavastuksia. Eli vihdoin taitaa olla se aika, kun koti pysyy edes hetken edustuskelpoisena ja siitä voi ottaa kuvia, ilman että pitää tuntitolkulla siivota ja raivata. Se nyt tuskin kuitenkaan yllättää ketään, että kuvien ottamisen jälkeen paikalle raahattiin yksi säkillinen junaradan osia, toinen laatikollinen junia ja kaikki kaadettiin keskelle olkkarin mattoa. Life is life...

maanantai 30. tammikuuta 2017

Vessapuheita

Tiedättekö sen tietyn iän, kun kaikki mahdolliset vessaan liittyvät jutut on hauskoja? No meillä on nyt se vaihe. Ihan sama, vaikka koko asia ei liittyisi vessatouhuihin, jo se sana riittää saamaan hepulin aikaiseksi. Aina pitää myös muistutella, että niitä vessapuheita ei sitten puhuta ruokapöydässä. Siis pojat muistuttelevat meitä vanhempia. Ja sitten torutaan, kun sanottiin vessasana. Hyi meitä.


Voisitko laittaa mulle pissapoikaan lisää nestettä?

Putsataanpas kaikki korvankakat pois!

Tuo nyt oli ihan pönttö juttu.

Kuunnellaas nyt ihan tarkkaan, miten ne popcornit siellä mikrossa paukkuu...

Pitäisikö meidän myydä jo se toinenkin potta pois?

Vessan matto on taas ihan vinossa.

Nyt peppu penkkiin eikä pelleillä!

Ja niin edelleen. Ymmärsitte varmaan pointin. 

Mutta kaikkein parasta on tehdä näistä riimejä. Kissa, takka, laukku, hylly, reppu, sipuli. Ja ihan takuulla saa nauraa vedet silmissä ja kissat housussa. Eikun...

VESSASANA!


ps. Mä niin rakastan meidän vessan seinää, se on ainoa asia koko kämpässä mitä saattaa tulla ikävä.

lauantai 21. tammikuuta 2017

The tuoli

Saatiin joululahjaksi ehkä jotain sellaista, josta olen vain haaveillut. Kerran sen jo melkein ostin hulluilta päiviltä, mutta en sitten kuitenkaan. Kuolattu sitä on kyllä monet kerrat huonekalukaupoilla ja olen mä siitä kai täällä blogissakin joskus puhunut, kun se täältä oli kerran bongattu. Kartellin Masters. Oijoijoijoi. 


Ja kuinkas sattuikaan. Päätimme ennen joulua heivata silloisen työtuolimme ja ostaa joulun jälkeen jokin ihan tavistuoli edellisen "johtajantuolin" tilalle. Onneksi ei tarvinnut lähteä tuolikaupoille, vaan saimme kantaa sen suoraan anoppilasta kotiin ja käyttöön. Aikalailla luksusta, etten sanoisi.

Ihan paraatipaikalla tuoli nyt ei tällä hetkellä ole, sillä työhuoneen ovi on useimmiten kiinni. Mutta joskus tästä tulee vielä ihan täydellinen tuoli eteiseen tai olohuoneen nurkkaan. Se joskus tosin saattaa olla jo lähempänä kuin uskoisikaan. Ja siksi blogikin on edelleen talvihorroksessa, nyt tapahtuu vähän liikaa ja liian samanaikaisesti. 

Eikö ookin kiva, kun en kerro mitään?


Paitsi, että Apulanta oli eilen ihan törkeen kova. Vieläkin on pieni angsti päällä siitä tykityksestä, huh.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Haluun roikkuu!

Nyt laitettiin Lapin reissun jälkeen vihdoin ja viimein Suomen Voimistelutuotteelta saadut renkaatkin* paikoilleen! Alunperin idea oli laittaa renkaat ulos, mutta nyt lopulta päätettiin ne kuitenkin laittaa portaiden alle. Tällä hetkellä niissä kuitenkin roikkuu vain pojat, joten sen suurempaa pääniskemisvaaraa ei seiniin tai tolppiin ole. No olen mä itse saattanut niissä parit dipit ja voltit tehdä, mutta ihan vain näön vuoksi... 


Renkaat on olleet poikien mielestä ehkä vielä jopa hauskemmat kuin puolapuut. Siis niissähän voi tehdä ihan mitä vaan! Saa nyt nähdä kauanko tämä alkuinnostus kestää, uskoisin kuitenkin että vähintäänkin yhtä hyvin kuin puolapuiden. Ne ovat meinaan edelleen aika huippuvehje esimerkiksi transformers, ryhmähau ja tietysti ninjaleikeissä.

Meillä voimistelurenkaat on kumiset ja niissä on pitkät deluxe -hihnat. Lisäksi meiltä löytyy kattoon asennettavat kattokannakkeet, mutta nyt me ei niitä luonnollisestikaan vielä tarvittu. Seuraavassa lokaatiossa ne ovatkin sitten ihan tarpeelliset! Ihan erityisen paljon tykkään kuitenkin renkaiden mustasta väristä, joka tuo aika kivan kontrastin valkoisiin puolapuihin ja vaaleanharmaisiin portaisiin. Renkaat erottuvat nyt oikein edukseen ja ovat ehkä enemmän jopa meidän tyyliä kuin puiset renkaat. Ja tiedättekös, voisin laittaa nämä vaikka keskelle olohuonetta ja ne olisivat silti sinne juuri passelit. Mutta arvatkaa suostuiko insinöörisherra siihen. Ehei...


Tänään oli hyvä tilanne, kun hain poikia päiväkodista. Yleensä sieltä lähteminen on yhtä kiukkua, kun äiti siis tietysti tulee aina kesken parhaimpien rekkaleikkien hakemaan jäbät kotiin. Äiti katos handlaa tän ajoituksen! Mutta tänään molemmat pojat juoksivat heti portille vastaan ja itseasiassa hoputtivat mua lähtemään äkkiä kotiin. Oli katsokaas ihan tosi kova kiire päästä keksimään ja tekemään uusia rengastemppuja. Voltti menee jo, mitäs seuraavaksi...

*Yhteistyössä Suomen Voimistelutuote. Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Jotain parasta.

Viikko Ylläksellä. Onhan se nyt aivan parasta!



Alkuun vähän jänskättiin pitkiä matkoja autossa, pojat kun eivät ole näin pitkiä reissuja vielä tehneet. Mutta hyvin sujui! Menomatkalla pysähdyttiin yöksi Ouluun ja paluumatka tultiin yhtä kyytiä koko matka alas. Vähän toki sellaista matkakiukkua ja väsymystä oli havaittavissa (myös etupenkillä..), mutta tosi yllättyneitä ollaan siitä, miten hyvin matkat sujuivat. Hyvä me!

Viikon aikana hiihdettiin, pulkkailtiin, laskettiin mäkeä, paleltiin, naurettiin ja oltiin vaan. Käytiin moikkaamassa poroja ja Jounin kaupan Sampoa melkein päivittäin ja ihailtiin iltaisin revontulia. Lisäksi kulutettiin kyllä ihan armotta mökin saunaa ja Airamin termaria. Toki myös kerrospukeuduttiin oikein urakalla melkein 40 asteen pakkasessa ja sanattomina ihailtiin Ylläksen huipulta avautuvia maisemia. Ei niitä vaan voi käsittää eikä saada kuviin. Ja se sininen hetki, omg. 


Parasta koko reissussa kuitenkin oli seura. Lomanviettoa oman perheen kesken ja siihen kaupan päälle vielä lapsenvahdit! Oi joi joi. 


 Huomenna sitten arkeen. Ei jaksa. Ei kykene. Ei pysty. Haluan takas.