sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kädentaidot vm. 2016

Eilen pyörähdettiin tai no oikeastaan madeltiin äitini, siskoni ja isäni kanssa Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereen messukeskuksessa. Väkeä oli kuin pipoa ja aikaakin saatiin messuilla kulumaan sellaiset kevyet neljä tuntia. Mikä onni olikaan, että päätin loppumetreillä vaihtaa 10cm korot maihareihin! Neljän messuhallin kiertäminen kun ei ole mikään ihan iisi lauantaikävely, varsinkaan kantaen muutamaa kassia ja yrittäen olla jokseenkin edustava.

Tuntui, että viime vuodesta messut olivat kasvaneet vielä ihan huimasti ja näytteilleasettajia oli enemmän kuin koskaan. Kiinnostavia kojuja oli yksi toisensa jälkeen ja olisihan sinne saanut pienen omaisuuden uppoamaan...Tämän vuoden hitti näytti olevat erilaiset riipukset ja korvakorut, varsinkin puiset sellaiset, joita näkyi todella monella osastolla. Ja myönnetään, kyllähän sieltä jotain omaankin käteen tarttui, mutta niistä lisää myöhemmin.

Omia suosikkeja oli viime vuosien tapaan LETHERgo, Salmiak Studio ja KOTONA. Uudempia tuttavuuksia olivat Marjaana Niskanen, MOODAG sekä Pauliina Rundgrén. Lisäksi Kube Design nyt oli vaan ihan paras. Myös Musta Tuntuu -näyttely oli todella hyvä, musta luonnollisesti uppoaa meitsiin! 

Tässä kuvia vielä suosikeista, kameraan kuvia kertyi melkoinen määrä, joten valinnanvaikeutta oli kyllä havaittavissa. Harmi muuten, että yhtään kuvaa ei tullut siitä ihmisvilinästä tai vesisateesta...


Messuhankintoja siis toisella kertaa. Ja pari muutakin juttua olis teitä odottamassa, kunhan vaan saan aikaiseksi ja edes ihan pikkuisen luonnonvaloa. Marraskuu on syvältä, tiesittekö! 

Käviksää messuilla? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kiva kun kommentoit!