No moro!

Mihin tämä aika oikein menee? Öö, no elämään kai. Päivät kuluvat vauhdilla ja illat sitäkin nopeammin. Viikonloppuisin ehtii hetken hengähtää, mutta nekin vapaapäivät soljuvat eteenpäin kaameaa tahtia. Vähän taas siis selittelyä blogihiljaisuuteen ja arvaattekos mitä, ei se hiljaisuus tähän lopu. Kevään kiireisimmöt viikot ovat käsillä enkä omilla toimillani ole tehnyt niistä yhtään sen iisimpiä. Salitreenit jatkuu normaalisti, juoksukausi painaa päälle, töissä kiire vaan lisääntyy, haku on päällä ja mies karkaa Barcelonaan. Ensi viikonlopun Indiedaysin inspiraatiopäivätkin ja sitä kautta puolivuosittainen hesapäivä jäävät väliin kiireilyn vuoksi. Että joo, on tässä vähän "jotain".

Ja se jotain sai jatkoa viikko sitten, kun Apelle iski vesirokko. Onneksi siitä selvittiin ihan suht kevyesti, mutta Einolle ei sitä ole vieläkään tullut. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä se siis ilmestyy meille toisen kerran vielä tässä ihan lähiaikoina. Ja mun tuurilla just silloin, kun olen pari päivää yh. No, mitä pienistä! 

Ja kaiken lisäksi mulla lyö ihan tyhjää. En keksi mitään muuta kirjoitettavaa kuin tällaista tyhjänpäiväistä diipadaapaselittelyä. Meille kuuluu ihan hyvää, ei siis mitään uutta ja mullistavaa puolikkaassa talossa. Ei mitään järisyttäviä hankintoja tai tajunnanräjäyttäviä reissuja. Mä oon vaan niin tylsä, että kaikki on vaan ihan tavallista. Mutta hei, jos teillä on ideoita, niin bring it on! Vai onkohan ketään enää edes linjoilla..?

Nyt on pakko taas sykkiä eteenpäin. Tiistaiksi pistarit ja huomiselle yks palaveripöytäkirja. Palataan taas. Joskus. Pusipusi.