tiistai 19. tammikuuta 2016

Kiire. Mikä ihana tekosyy.

Meidän elämä on suhteellisen hektistä. Aamuisin singotaan tahoillamme päiväkotiin ja töihin, päivät menee nopeasti duunipaikalla ja iltapäivällä napataan pojat kyytiin ja painellaan takaisin kotiin. Meillä harrastetaan aika aktiivisesti ja ehditään nähdä kaiken hyvän lisäksi myös kavereita. Ja viettämään aikaa yhdessä. Välillä tuntuu, että 24 tuntia ei ole millään riittävä määrä tunteja vuorokauteen tai seitsemän päivää viikkoon, mutta silti koemme kyllä elävämme ihan parasta aikaa!

Millä me sitten saamme kaiken tämän onnistumaan? Niinkin yksinkertaisella tyylillä kuin läpystävaihto ja morjenstavaan. Ja toki organisointi, rutiinit, yhteispeli ja joustavuus on kaiken tämän kiireellisyyden keskiössä. Tai oikeastaan itse emme edes koe olevamme kovin kiireisiä, vaan hommat hoituu hyvin pitkälti juuri rutiinilla. Tällä hetkellä harrastukset keskittyvät meihin vanhempiin, ensi kesänä onkin sitten poikien vuoro aloittaa oma uransa harrastusten maailmassa. Toki siis perheenä käydään ulkoilemassa, luistelemassa ja touhuilemassa milloin mitäkin, mutta varsinaista aikataulutettua harrastusta emme ole halunneet pojille vielä aloittaa.

Tällä hetkellä me molemmat vanhemmat kuitenkin tarvitsemme sitä omaa aikaa ja meille se on oikeastaan aina tarkoittanut ajanviettoa liikunnan parissa. Se on keino paeta hetkeksi arkea ja todellisuutta. Itse nautin aivan suunnattomasti aivottoman kovasta jumpasta, jossa ei tarvitse ajatella yhtään mitään muuta kuin sitä, etten vaan hyppää boksin ohi. Tällä hetkellä armoton lenkillä löntystely on vaihtunut crossfitissä hikoiluun ja puuskuttamiseen. Ja näin neljän vuoden jälkeen, mulla on vihdoin se kroppa takaisin, mikä oli ennen poikien raskautta. Ja jos mahdollista, niin entistä parempana (poislukien ryppyinen vatsanahka, joka jaksaa naurattaa poikia aina uudelleen ja uudelleen..) ja siitä en ole muuta kuin onnellinen ja ylpeä, että olen sen tehnyt. Ja tämän me mahdollistamme puolin ja toisin, urheiluun on aina aikaa.


Tässä myös yksi syy siis siihen, miksi blogi on kuollut kuin meidän yläkerran vessan muratti. Poikien nukahdettua iltaisin on viimeisimpänä mielessä koneelle raahautuminen. Toki ideoita olisi vaikka muille jakaa, mutta tällä hetkellä houkuttelevampi vaihtoehto on sohva, viltti ja kainalo. Tieks?

Kiirettä siis piisaa, mutta ai että kun se on niin pal kauhian mukavaa! 

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän kyllä kiireisen arjen tuovan hiljaisuutta blogiin, meilläkin alkoi just uusi arki mun opiskelujen ja pienimmän hoidon aloituksen myötä. Nyt täällä sairastetaan, pikkunen toi jonkun räkätaudin hoidosta äidille tuliaisina :D Ihania juttuja String-hyllyssä, mää niin haluaisin nuita marimekon pikkukulhoja, mutkun meillä on jo niiiiin paljon astioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin haaveilen aina kaikista uusista astioista, mutta ei niitä loppupeleissä tarvitse niin kauheasti :D Mutta joskus on ihan ok ostaa jotain ihan vain siksi, että se on kaunis! Tsemppiä uuteen arkeen Anniina :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!