keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Lupaan


Vuonna 2017 lupaan aktivoitua. Lupaan olla ahkerampi ja tuottaa parempaa materiaalia. Lupaan panostaa kuviin ja kirjoittaa useammin. Lupaan kuitenkin pysyä tyylilleni uskollisena ja olla edelleen sarkastisen ärsyttävä. Lupaan ottaa pojista enemmän kuvia ja kertoa meidän arkisia juttuja. Lupaan etten unohda teitä ja lupaan myös toisinaan näyttää omaakin naamani täällä. Lupaan, että vuodesta 2017 tulee erilainen kuin aikaisemmista. Lupaan myös kertoa, miksi.

Mutta ensin lupaan lomailla viikon Lapissa. Moi.


Lupaan olla sun, kun päivä kääntyy iltaan.
Kun pöly laskeutuu ja ollaan ihan hiljaa.
Lupaan olla sun ja sanoo senkin ääneen. Ei tuu tarpeeks sanottuu.

torstai 22. joulukuuta 2016

Aarrekalenteri

Kuten edellisinäkin vuosina, myöskään tänä vuonna me emme ole ostaneet pojille yhtään varsinaista joululahjaa. He saavat niin paljon muutenkin paketteja mummeilta ja kummeilta, ja toisaalta meidän tulee lahjottua niitä ihan tarpeeksi ympäri vuoden. Mutta koska nyt jotain pientä on aina kiva hankkia ja järkätä, niin muutamien kuvakalenterien ja legokalenterin lisäksi meillä on tänä vuonna metsästetty aarteita aina iltapäivisin ruuan jälkeen.

Aarrekalenterista paljastuu aina joka päivä jokin tehtävä sekä tehtävän tekemisen jälkeen saa jonkin "palkinnon". Yleensä se on ollut jotain kivaa tekemistä, jälkkäri ruualle tai jokin pieni tavara. Jouluaaton aarrepussista tulee sitten löytymään jotain sellaista, mitä pojat ovat toivoneet. Tällä kertaa se liittyy aika vahvasti erääseen koirapartioon, jonka hahmoista meiltä sattuu vielä toistaiseksi puuttumaan juuri sopivasti kaksi. Hmmm....


Kalenterin toteuttaminen on ollut itsellekin aika hauskaa, kun on saanut aina iltaisin leikkiä tonttua ja miettiä, että mitä seuraavan päivän pussiin laittaisi. Ostin valmiiksi muutamia pikkuautoja, rusina-askeja, jääkiekkokortteja jne jo joulukuun alussa. Niistä on voinut sitten aina vähän tarpeen mukaan valita kunkin päivän aarteen. Perjantaisin pussukasta on yleensä tullut herkkuja herkkupäivän kunniaksi. Tehtäviä olen kopsannut esimerkiksi eskarilaisten tehtäväkirjoista tai tulostanut värityskuvia netistä. Välillä olen heittäytynyt jopa niin luovaksi, että tehtävänä on ollut lajitella kuivausrummusta sukat, etsiä niille parit ja viedä ne koreihin. Sen jälkeen aarre on löytynyt piilopaikasta, joka on viisi askelta portaista vessaa kohti. 

  
Näin meillä toteutettiin tänä vuonna joulukalenterihömpötys. Tapoja on varmasti satoja, mutta ainakin meidän suunnistajille tämä aarrejahti on uponnut kuin veitsi oivariiniin. Ja uppoaa muuten se iltaruokakin aika haipakkaan, kun sen jälkeen löytää vielä aarteen. Eikä koskaan voi tietää, mitä se pöhkö äiti nyt on keksinyt!

maanantai 19. joulukuuta 2016

Pikkusen joulujuttua

Viisi yötä jouluun. Eikä mitään tietoa vielä joulufiilareista. Huoh, lahjat nyt sentään on hommattu ja paketoitukin jo. Ensimmäiset joulukortit tipahtivat tänään postilaatikkoon ja glögiä nyt on kitattu jo hyvän aikaa. Silti. Joku tänä vuonna nyt mättää, ei vaan  löydy sitä tunnelmaa. Outo juttu.



Enkä ole kyllä kotiinkaan jaksanut kauheasti panostaa näin joulun alla. Valoja siellä täällä ja pari tonttua. Viime jouluna niin vannottiin, että tänä vuonna meille tulee kuusi ja kaikkea härpätystä. No eipä tullut eikä sitä edes oikeastaan kaivata. Nyt on niin paljon kaikkea muuta, että mennään nauttimaan joulun tunnelmasta sitten viikonloppuna mummilaan. 


Monien läheisten kanssa sovittiin myös  tänä vuonna ettei osteta enää lahjoja toisillemme. Ehkä sitten sekin osaltaan on vaikuttanut joulufiiliksen katoamiseen, kun ei ole tarvinnut pyristellä lahjaostoksilla ja käyttää aikaa pakettien sisältöjen miettimiseen. Ehkä vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen! 


Viisi yötä siis. Neljä arkipäivää. Kolme hoitopäivää. Kaksi työpäivää. Ja yksi toivomus.

Tulkoon joulu.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulumoi.

Alunperin päätin, että en jaksa alkaa vääntää yhtään ainoata joulukorttia itse, vaan menen kauppaan ja ostan. Maksoi mitä maksoi. Mutta sitten siellä Kädentaidot -messuilla iski piheys, kun näin tosi upean ja simppelin kortin, joka maksoi 1,50e. Me lähetetään kortteja noin 30kpl, joten niihin olisi uponnut melkein 50e plus sitten vielä postimerkit päälle. 

Siispä päätinkin mennä kuitenkin vaikeamman kautta ja tehdä itse. Ja siis törkeästi kopioin sen messuilla näkemäni idean. Ostin leimasimen, leimasintyynyn ja valkoisia korttipohjia. Yhteensä 15e. Säästöä siis 30e karkeasti. Lisäksi käytin hyväksi lapsityövoimaa, kun pojat länttäsivät kuusia kortteihin, samalla kun itse kirjoittelin osoitteita. Homma oli hoidettu aikalailla kahdessa illassa. Bueno!


Tänä vuonna postimerkit olivat muuten kerrankin aika hienoja. Ei mitään sinipunaisia pukkioksennuksia eikä kiiltäviä enkeleitä. Poro on ehkä vähän klisee, mutta värimaailma sentään hillitty, sopi meidän tyyliin. Sori muuten tutuille spoilauksesta, nyt ainakin tiedätte millaista korttia meiltä voi tänä vuonna odottaa...


Näin meillä. Ylihuomenna ne pitää muuten jo postittaa, olethan jo lähettänyt joulumoit?

torstai 8. joulukuuta 2016

Sänky ja pari muuta

Mä en jaksa koskaan tehdä petiä. En varsinkaan arkisin. Mutta silloin kun se harvoin tulee tehtyä, on siitä luonnollisestikin pakko ottaa valokuva jos toinenkin. Koska mä tykkään meidän makuuhuoneesta, vaikka siellä ei koskaan kukaan käykään muuta kuin nukkumassa. Toisaalta on tosi kiva, että koko yläkerta on rauhoitettu nukkumiseen, mutta toisaalta on myös sääli jättää näin kiva huone katseilta piiloon. 


Meillä makuuhuoneessa on tällä hetkellä siis vain sänky, pari yöpöytää ja lamppua, vaaterekki ja peili. Ne on ihan riittävät tekemään huoneesta viihtyisän. Alkuun meillä oli makkarissa myös telkkari, mutta sitä tuli katsottua niin vähän, että se majailee nykyään alakerran työhuoneessa. Sielläkin tosin se on aika turha, me katsotaan nykyään niin vähän telkkaria!


Tältä siis näyttää meidän vanhempien makuuhuone. Voisin jopa sanoa, että tällä hetkellä ehkä lempparini koko meidän huushollissa! Katsokaa nyt itse vaikka, mustaa ja valkoista, aijai.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Ninjahommia!

Äh. Myöhässä. No tutut on jo tähän tottuneet, että me eletään vähän omilla aikatauluilla ja ne heittää nyt yleensä vähintään sen 15 minuuttia. Eli eiliseksi lupaamani valkoinen tulee nyt vasta tänään. Syytän tällä kertaa nyt vaikka sitä, että eksyin eilen Ikeaan ja siitä se ajatus sitten lähti jouluaskarteluihin...

Mutta tiedoksi. Meillä asuu täällä talonpuolikkaassa kaksi ninjaa. Tai transformeria tai supermiestä, kuitenkin kaksi ihanaa mitäikinäonkaan. Ja nämä puolapuut* tulikin meille kuin aivan tilauksesta!

Joskus kesällä mainitsin herralle ensimmäisen kerran, josko meille hankittaisiin nämä puolapuut, mutta tuolloin mies ei oikein vielä lämmennyt täysillä ajatukselle. Lähinnä varmaan niiden sijoittelu aiheutti päänvaivaa ja pohdintaa, meillä kun tilaa on vähän rajallisesti. Mutta kuten tiedätte miehet, ne on aika helppo puhua ympäri ja vähän maanitella, joten tuolla seinässä ne puolapuut nyt on kiinni! 



Ja kyllä on muuten nämä puolapuut kovalla käytöllä! Pojat temppuilee niissä jatkuvasti, jokainen meillä kyläilijä testaa ne heti alkuun ja me vanhemmat vedetään niissä kisaa leukoja iltaisin poikien nukahdettua. Me pystymme myös ihan täysin luottamaan poikien taitoihin näissä roikkumisessa ja suuremmilta haavereilta on toistaiseksi vältytty. Yhden ainoan kerran on puolapuista kuulunut "apua äiti tuu heti" ja tuolloin Aapo oli jo siirtynyt roikkumaan portaista ja oli vähän pinteessä.

Se nyt on ihan selvää, että puolapuut ovat hyvä lisä liikunnallisen perheen kuntoiluvälinearsenaaliin, mutta ovat nämä myös oikein kiva lisä sisustuksellisesti. Puolapuiden valkoinen väri sopii hyvin muuhun sisustukseen eikä portaiden alla oleva tila tunnu yhtään ahtaalta, vaikka sinne on ympätty vielä tällainenkin kapistus kaiken lelumäärän lisäksi. Ainoa huono puoli  tuossa paikassa on, että näistä ei oikein tahdo saada kunnollista kuvaa, kun portaiden alla oleva tila on luonnonvalolta liian hyvässä suojassa. No näillä mennään, ihanat on joka tapauksessa!


Puolapuiden kavereiksi meillä on tuolla jemmassa vielä voimistelurenkaat (ja ne on muuten mustat!), mutta niiden asentaminen on edelleen kesken tämän kaiken loskan takia. Ne on siis tulossa meille pihalle, kunhan saadaan lisäksi tämä kädenvääntö ratkaistua. Minä siis haluan ne terassille ja mies autokatoksen yhteyteen. Tämän hetkinen tilanne on aika fifty-fifty, mutta luottoa löytyy, että mä vielä voitan tämän. Saas nähdä!


*Yhteistyössä Suomen Voimistelutuote. Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

lauantai 26. marraskuuta 2016

TUIkube + LETHERgo

Viime viikonloppuna järjestetyt Suomen Kädentaidot 2016 olivat siis messutapahtumana aivan mahtavat. Mitään tiettyä en oikeastaan lähtenyt messuilta hakemaan, vaan lähinnä tavoitteena oli saada lisää inspiraatiota ja päästä vähän hajuille tämän hetken trendeistä kädentaitojen saralla. 

Yksi tuote, mikä tosin oli varsinaisella ostoslistalla oli uusi avainauha työavaimiin. Tähän mennessä avaimet ovat roikkuneen sinisessä erään ammattikoulun mainosnauhassa, joka on kyllä niin kaukana omasta tyylistäni kuin mahdollista. Tosin se nyt on ollut "vain" avainnauha. Jo viime vuodelta muistin LETHERgon nahkaiset hihnat ja sellaisen päätin nyt sitten itselleni vihdoin ostaa. Ja onhan tämä nyt ihan mua ja täydellinen. Työkaveritkin kuittailivat heti, että nyt on Johannalla avaimet Johannan näköisessä nauhassa.


Lisäksi messuilta tarttui mukaan kube Designin TUIkubet* eli betoniset tuikkukipot. Ja vielä mustana, ai että! Näitä on tullut ihasteltua monesti ennenkin ja nyt mulla on ne ihan omana. Nämäkin just eikä melkein juuri mun meidän näköiset. Kuben Petrin kanssa juteltiin pitkään betonin hyödyntämisessä sisustuksessa ja se on kyllä sellainen, joka itseäni kiehtoo teollisen fiiliksen takia. Myös tuo meidän isi on aika innostunut betonisista elementeistä kotona, tekihän se jopa diplomityön betonirakenteista! Voisin siis vaikka vannoa, että meidän tulevaisuuden kodissa on takuuvarmasti betonisia ratkaisuja...


Näiden lisäksi messuilta löytyi muutama joululahja, Riihipuodin ohrahiutaleita ja iso kasa erilaisia Leipomo J.Martinin siemennäkkäreitä.

Mustalla linjalla edelleen siis mennään, betonia ja nahkaa. Huomenna täällä blogissa kuitenkin jotain valkoista..hmm..

Leppoisaa lauantai-iltaa!

*saatu ilman mainostusvelvoitetta

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kädentaidot vm. 2016

Eilen pyörähdettiin tai no oikeastaan madeltiin äitini, siskoni ja isäni kanssa Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereen messukeskuksessa. Väkeä oli kuin pipoa ja aikaakin saatiin messuilla kulumaan sellaiset kevyet neljä tuntia. Mikä onni olikaan, että päätin loppumetreillä vaihtaa 10cm korot maihareihin! Neljän messuhallin kiertäminen kun ei ole mikään ihan iisi lauantaikävely, varsinkaan kantaen muutamaa kassia ja yrittäen olla jokseenkin edustava.

Tuntui, että viime vuodesta messut olivat kasvaneet vielä ihan huimasti ja näytteilleasettajia oli enemmän kuin koskaan. Kiinnostavia kojuja oli yksi toisensa jälkeen ja olisihan sinne saanut pienen omaisuuden uppoamaan...Tämän vuoden hitti näytti olevat erilaiset riipukset ja korvakorut, varsinkin puiset sellaiset, joita näkyi todella monella osastolla. Ja myönnetään, kyllähän sieltä jotain omaankin käteen tarttui, mutta niistä lisää myöhemmin.

Omia suosikkeja oli viime vuosien tapaan LETHERgo, Salmiak Studio ja KOTONA. Uudempia tuttavuuksia olivat Marjaana Niskanen, MOODAG sekä Pauliina Rundgrén. Lisäksi Kube Design nyt oli vaan ihan paras. Myös Musta Tuntuu -näyttely oli todella hyvä, musta luonnollisesti uppoaa meitsiin! 

Tässä kuvia vielä suosikeista, kameraan kuvia kertyi melkoinen määrä, joten valinnanvaikeutta oli kyllä havaittavissa. Harmi muuten, että yhtään kuvaa ei tullut siitä ihmisvilinästä tai vesisateesta...


Messuhankintoja siis toisella kertaa. Ja pari muutakin juttua olis teitä odottamassa, kunhan vaan saan aikaiseksi ja edes ihan pikkuisen luonnonvaloa. Marraskuu on syvältä, tiesittekö! 

Käviksää messuilla? 

torstai 17. marraskuuta 2016

Piparix

Me otettiin poikien kanssa varaslähtö jouluun viime viikonloppuna ja leivottiin yksi pellillinen pulleita pipareita. Siis eihän kukaan näitä valmiita enää syö, mutta leipomisen ilosta! Tämä taisi jopa olla ensimmäinen kerta, kun pojat pääsivät oikein sen taikinankin makuun. Itse voisin välillä melkein ostaa ihan vain pelkän paketin ja syödä sitä telkkarin ääressä. Miksi ne piparit muuten menettää sen "hohtonsa" uunissa?


Tämä viikko on piparin leipomisesta huolimatta mennyt kyllä ihan pipariksi. Maanantain ja tiistain välisenä yönä Aapo tuli kovaan kuumeeseen, ja siitä lähtien ollaankin sitten oltu enemmän tai vähemmän sohvan pohjalla. Eino on vielä kuumeessa ja itse vetelen antibioottia poskionteloihin, mutta 50% alkaa olla jo elävien kirjoissa. Kyllä tämän oman olotilan vielä jotenkin kestää, mutta en oikein millään kärsisi katsoa lasten kipuilua ja valvottuja öitä. Nyt on kyllä aika vetämätöntä porukkaa talonpuolikkaassa ettette usko! Meillä ollaankin nyt viime päivät kulutettu tablettia ja telkkaria oikein urakalla, kun ei oikein jakseta mitään muutakaan. Tai no unoa ollaan kyllä pelattu jo vähän kyllästymiseen asti. Pojille uppoaa suklaamurot ja esanssimehu, itse olen ähkynä sipseistä ja kahvista. Eli ihan pipariksi on mennyt tällä viikolla kaikki periaatteet. No kai se on toisaalta ihan yks hailee, kunhan nyt vain tultaisiin terveiksi. Ensi viikolla olisi meinaa luvassa vaikka mitä kivaa...


Eli voihan pipari, taidan keittää glögit.

ps. Olikohan tässä tekstissä mitään järkeä. Ei varmaan, mut laitan lääketokkuran piikkiin.

maanantai 14. marraskuuta 2016

I S I ♥

Isi on tosi pitkä ja ylettyy yläkaappiin.

Meidän isi on asiantuntija.

Isi pyöräilee aina tosi lujaa ja sanoo "anna mennä".

Meidän isillä ei ole kumisaappaita. Sen täytyy lainata papalta niitä.

Isi on ruskea ja iso.

Meidän isillä on passat. Se ajaa sillä varovasti. Äitin autolla isi kaahaa ja testaa jarruja.

Isi laittaa töihin kauluspaidan, kun sillä on palaveri.

Isin jääkiekkovarusteet haisee pahemmalle kuin meidän kakka.

Isin kanssa kaikkein kivointa on painia ja pelata uunoa.

Isi antaa meidän pelata tabletilla, kun äiti on salilla. Se on salaisuus.

Isi tykkää taputtaa äitiä pyllyyn.

Isin huoneeseen ei saa mennä ilman lupaa, koska siellä on kaikkia aikuisten juttuja.

Isi osaa rakentaa kaikkein hienoimman poliisiaseman. 

Meidän isi on tosi rakas.


Parempaa ei voisi toivoa. Pus.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Lakossa

Olen ollut shoppailulakossa nyt syyskuun alusta lähtien. Tavoite oli aluksi olla pari kuukautta, mutta nyt olen pidentänyt ajan jo jouluun asti. Aluksi ajattelin, että lakkoilu tulee olemaan haastavaa, mutta toisin kävi. Tämä on yllättävän helppoa! Lakko nyt sinällään ei koske ns. kulutustavaroita eli ihonhoitotuotteita tai esimerkiksi terveyteen liittyviä juttuja. Eikä nyt luonnollisestikaan poikien vaatteita tai tavaroita. Listalla on siis mun vaatteet ja kengät, lähinnä treenivaatteet, joihin olen viime aikoina sortunut vähän turhan usein. 

Lakkoilun etuna on ihan selkeästi ollut rahallisen säästön lisäksi oman vaatekaapin tehokkaampi hyödyntäminen. Eri vaatekappaleita tulee yhdisteltyä monipuolisemmin ja olen taas pitkästä aikaa löytänyt kaapin uumenista vaatteita, jotka ovat olleet vähän unohduksissa. Viime talvena tein aika rajulla kädellä vaatekaapin karsintaa ja jätin sinne vain ne vaatteet, joita oikeasti voisin joskus käyttää. Siispä vaatteiden määräkin on kohtuullistunut viimeisen vuoden aikana. Tuon siivousprojektin jälkeen shoppailu on tullut omalta osaltani paljon enemmän harkinnanvaraiseksi, sillä joka kerta mietin tarvitsenko ihan todella tätä mustaa neuletta, kun niitä on jo valmiiksi olemassa neljä?

Mutta mitä tapahtuu sitten joulun jälkeen? Ei voi millään tietää, hajoaako tämä kaikki ihan käsiin, kun vihdoin on lupa taas ostaa. Tuskinpa. Pihiyden lisäksi jokin ekologinen persoona itsessäni on muuttunut vähän antishoppailijaksi eikä koko kaupoissa kiertely pahemmin enää edes houkuttele. Paha rasti onkin nettikaupat. Help. Ne on niin petollisia ja samaan sarjaan menee kyllä visakortti. Sitä on vaan niin helppo näpytellä tunnusluku ja hups vaan, rahat meni, maksan joskus ja saapumisilmoitus tulee tekstarilla. Tähän olisi toki ratkaisu saksissa, mutta toisaalta visa on kyllä nykyään aika edellytys...hmm. Lakko siis ehkä tähän, joulunkin jälkeen!

Olen kuitenkin tehnyt jo muutaman ostopäätöksen tuolle joulun jälkeiselle ajalle. Uudet treenitrikoot, talvimaiharit ja salikengät. Lisäksi uudet farkut houkuttelee, sillä en ole yli vuoteen ostanut uutta materiaalia housuvarastoon...Toki paljon muutakin olisi ihana ostaa, mutta se kohtuus. Ja tarve. Ja halu. Jos nämä kaikki kolme kohtaavat, ehkä ostopäätöksen tekeminen on ihan okei...


Kuvat: sixdeuce.fi , store.nike.com , vamoskauppa.fi

lauantai 5. marraskuuta 2016

Sisustusmikälie

Tilasin sen sitten vihdoin Hulluilta päiviltä. Ja onhan se aika ihana! Kartellin Componibili. Toki miehen ensimmäiset kommentit olivat, että tuleeko meille seuraavaksi kissa, kun ostit tuollaiset kissankopin? No ei tule kissaa, mutta tuli pitkästä aikaa yksi ihana sisustustavara lisää! 


Kun kissankoppi -vertaukset oli käytetty, tuli tämän nimeksi sisustusmikälie. Yöpöydäksi tämä olisi aika täydellinen, mutta siihen se vaatii vielä parin. Joskus sitten! Nyt se on tässä olohuoneen kulmassa just passeli. Ja menee se poikien parkkihallileikeissä myös aika mukavasti, vaikka meillä on kyllä aika pitkälti kielletty äitin sisustustavaroilla pelleily. 


Halloween ei meillä kotona kyllä näy mitenkään (paitsi pari ninjaa täällä on seikkaillut), mutta muutamat hämikset näköjään eksyivät lipaston päälle..toivottavasti niitä ei löydy huomenna aamulla meidän sängystä, yh.


Leppoisaa viikonvaihdetta, palataan!

maanantai 31. lokakuuta 2016

Poluilla

Voi me niin tykätään olla metsässä! Pojista on ihan mahtavaa samoilla metsässä, pomppia kantojen yli ja kiipeillä kallioilla. Siihen vielä kunnon eväät ja tulet laavulla, onko parempaa tapaa viettää syksyistä lauantaita? No ei ole ei. 


Eräsamoilun lisäksi metsässä juokseminen on jotain aivan parasta! Ostin alkusyksyllä Salomonin polkujuoksuun tarkoitetut lenkkarit muutaman surkeilla vanhoilla lenkkareilla juostun polkujuoksukisan jälkeen. Ja onhan se ihan eri fiilis juosta oikein lajiin tarkoitetuilla kengillä kuin loppuun kulutetuilla asicsilla. Ero on aivan huomattava! Lisäksi kyllä koen, että poluilla juokseminen kehittää juoksua myös ihan eri intensiteetillä kuin tasainen asfaltilla kiitäminen. Vaikka  omat maantiejuoksun aikani tänä vuonna ovat kohentuneet huomattavasti, niin luulen että suurin syy löytyy juuri polkujuoksun tehokkuudesta sekä nyt tietysti aktiivisesti crossfittailusta. Sillä itseasiassa ihan rehellisillä lenkeillä on tullut tänä vuonna käytyä luvattoman vähän...

Mutta se juoksemisesta. Takaisin metsään! Me ollaan siinä suhteessa tosi onnekkaita, kun meidän asuinalueen lähistöllä on paljon metsää ja sitä myöten myös paljon ulkoilumahdollisuuksia. Lisäksi autolla hurauttaa Birgitan polulle ihan tosta vaan ja tässä lähellä on tosi monta kivaa laavua, minne voi retkeillä. Poikien päiväkotikin painottaa arkeaan vahvasti ulkona liikkumiseen ja siellä tehdäänkin viikoittain retkiä lähiseudun metsiin. Tosi hienoa, että pienestä pitäen lapsia kannustetaan liikkumaan myös muualla kuin vain leikkipuistossa, joka on täynnä aktiviteettia. Metsässä liikkuminen kun kehittää myös koordinaatiota sen sivistävän puolen ohella. Ja ennen kaikkea mielikuvitusta!


Me ollaan siis niin ajan hermolla ja trendikkäitä! Vaikka ollaan joidenkin mielestä niin kaupunkilaistuneita, niin silti me ollaan kyllä ihan metsäläisiä. Ei meillä kylläkään mitään Haglöfsin vaellusreppuja ole tai viimeisen päälle olevia retkeilyvaatteita. Mutta meillä on hauskaa ja eiköhän se ole tärkeintä! Ja iso termari täynnä kuumaa kaakaota.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Irtiotto

Heti syysloman alkuun karkasimme miehen kanssa Ahvenanmaalle ja jätimme pojat mummien hellään hoitoon. Pojat saivat nauttia molempien isovanhempien huomiosta ja me sen sijaan nautimme hotellissa siitä, ettei ole kiire mihinkään. Ja oli muuten hyvä veto ottaa tämä irtiotto heti syysloman alkuun, koska näin lomafiilikseen pääseminen onnistui täydellisesti! 


Lähdimme viikko sitten sunnuntaina aamulaivalla Maarianhaminaan, jossa yövyimme yhden yön hotellissa. Kiertelimme pitkin Maarianhaminan rantaa ja nautimme vain olostamme. Ei siis koluttu kauppoja tai edes urheiltu millään tavalla. Oltiin vaan. Ja syötiin. Maanantaina iltapäivällä hyppäsimme Viking Gracelle ja seilattiin takaisin Turkuun. Sieltä ajettiin vielä yhdeksi päiväksi kotiin ilman poikia. Joka on muuten sekin aika luksusta, että saa olla kotona kahdestaan. 


Loppuloma menikin sitten lähinnä kotona ja lähiseudulla pyöriessä. Käytiin uimassa, Tampereella vähän kenkäostoksilla (pojille...) ja syömässä, retkeiltiin metsässä, paistettiin makkaraa laavulla ja tehtiin sitä loman tärkeintä juttua. Eli oltiin vaan yhdessä ja relattiin. 

Eiköhän näillä jaksa taas tulevat viikot. Mä olin ainakin ihan l-o-m-a-l-l-a. Sitten ihan kohta onkin taas joululoma. Joulu muuten. KÄÄK. Oon taas ihan vaiheessa koko joulun suhteen...  

torstai 20. lokakuuta 2016

Meidän äiti

Tämä ainakin Facebookissa kiertänyt haaste oli mun mielestä niin hauska, että oli pakko kirjata nämä haastattelun tulokset myös tänne blogiin. Aika hyvin noi meidän sällit mut tuntee, allekirjoitan näistä melkein kyllä kaikki! Tosin näistä saa aika tiukkisäidin kuvan, mitä en kyllä mielestäni ole. Olen äitinä aika rento ja luottavainen poikien suhteen, ja tehdään meillä muutakin kuin pelkkiä tehtäviä! Ja kohta 9 ei kyllä pidä paikkansa, vaikka se aika mahtavaa olisikin.. :)




1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
- Tehdäänkö tehtäviä, halitaanko, anna pusu.

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
- Kun halaa äitiä oikein kovaa, kun äiti saa kahvia.

3. Mikä tekee surulliseksi?
- Jos riehuu tai kiusaa.

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
- Kun äiti hassuttelee tai kutittaa.

5. Millainen äitisi oli lapsena?
- Pitkätukkainen, äitillä on ollut mekko, äiti on ollut söpö.

6. Kuinka vanha äitisi on?
- Aika vanha, joku kolmekymmentä varmaan. Eipäs ole. Se on kaksikymmentäkaksi.

7.Kuinka pitkä äitisi on?
- Keskikokoinen. Mutta ei pidempi kuin isi.

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
- Halaaminen, jumppaaminen, kaupassa käyminen. 

9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
- Pelaa tabletilla ja makaa sohvalla.

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
- Koska äiti on kaunis eikä halua olla enää tavallinen.

11. Missä äitisi on tosi hyvä?
- Pesiksessä, juoksemisessa ja opettamisessa.

12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?
- Tenniksessä ja jalkapallossa.

13. Mitä äitisi tekee työkseen?
- Äiti opettaa oppilaita koulussa.

14. Mikä on äitisi lempiruokaa?
- Pinaattikeitto.

15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?
- Koska se on ihan tavallinen ja kiva.

16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
- Legojen poliisi.

17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
- Jumpataan ja halitaan. Tehdään tehtäviä.

18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?
- Samanlaiset silmät ja korvat, ollaan yhtä vahvoja.

19. Mitä eroa teissä on?
- Me ei tykätä pinaattikeitosta.

20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
- Kun äiti haluaa halata ja pussata.

21. Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä?
- Se sali, missä jumpataan.


Me jatketaan vielä lomailua. Ihania syyspäiviä toverit!

maanantai 10. lokakuuta 2016

Missä menee raja?

Viime aikoina oon miettinyt aika paljon tätä blogimaailmaa ja sitä, että mitä mä oikeastaan enää tältä haluan. Lisäksi päänvaivaa aiheuttaa se, mitä kaikkea haluan täällä jakaa vai haluanko kenties enää mitään. Päivänselvää on se, että aika ei enää riitä ns. täysipainoiseen bloggaamiseen vaan tämä on ennemminkin tällainen päänaukomispaikka ja sivubisnes tälle hektiselle elämälle. Missään nimessä blogin lopettaminen ei ole vaihtoehto, sillä en varmaan osaisi olla ilman tätä, mutta jotenkin tämä lukko on aukaistava. Postauksia olisi luonnoksissa jonoksi asti, mutta julkaisu-napin painaminen on tällä hetkellä ylitsepääsemättömän vaikeaa. 

Olen ehkä tietoisesti vähentänyt suoranaisesti meidän arjesta kertovia juttuja, sillä ihan oikeasti ei meidän elämässä ole tällä hetkellä mitään mielenkiintoista. Käydään töissä, ollaan kotona ja nautitaan. Ei näistä oikein saa juttua aikaiseksi. Toki voisin kirjoittaa useankin tekstin siitä, millä rutiinilla meidän arkiaamut sujuvat tai miten kuivausrumpu on lapsiperheen pelastus. Mutta koen, että nämä tekstit olisivat tällä hetkellä liian teennäisiä enkä halua tuottaa materiaalia, johon en itse ole tyytyväinen. Ja se mielestäni on bloggaamisessa kuitenkin jujuna, että itse nauttii kirjoittamisesta ja on omaan tuotokseensa 100% tyytyväinen. Ainakin tätä mieltä on rouva Talonpuolikas. 


Pojat kasvavat kovaa vauhtia ja ovat jo ihan kunnon isoja poikia. Juttua ja uhmaa riittää, mutta suuria ihmeellisyyksiä ei heidänkään suhteen ole viime aikoina tapahtunut, joista voisin tekstiä kirjoittaa. Taidot kehittyvät, mutta niin se varmaan on kaikilla lapsilla, joten ketä kiinnostaa, jos meidän pojat osaavat laskea kolmeenkymmeneen tai tunnistavat kaikki kirjaimet? Tai sitten ne surullisen kuuluisat lastenvaatteet? Samalla kaavalla kuin ennenkin, nyt vaan jo koossa 116cm...

En koe myöskään suurta tarvetta kirjoittaa omasta tyylistäni, työstäni tai toisaalta myöskään urheiluhulluudesta. Kaikki sujuvat oikein mallikkaasti, jos nyt jäitte miettimään.

Joten mitä jää jäljelle. En tiedä. Lifestyle, maailman epätyhjentävin kategoria. Ehkä se on ihan hyvä. Kirjoittelen mistä sattuu ja mistä tekee milloinkin mieli. En ole alunperinkään halunnut blogillani erityisesti miellyttää ketään, mutta onhan se toki tärkeää myös, että te lukijat pidätte blogiani mielenkiintoisena ja vaivaudutte juttujani lukemaan. Palaute on siis erittäin tärkeää ja toivonkin, että sitä annatte rehellisesti ja yhtään mua säälimättä. Ei voi millään oppia paremmaksi, jos ei välillä vähän lytätä kuoppaan. Mutta ei pliis kauhean syvään...

En siis edelleen kuitenkaan halua Talonpuolikkaasta pintaliitoa vaan nimenomaan sitä rehellistä kuvausta välillä tästä niin vatun ärsyttävästä elämästä, jossa iloa tuo enemmän räkäinen suukko otsaan kuin täydellisesti viikatut Mini rodinit vaatekaapissa. Mutta toisaalta en halua myöskään jakaa liikaa informaatiota meidän elämästä, sillä joku raja on yksityisasioissakin oltava. En meinaan halua joutua tilanteeseen, jossa tätä blogia voisi käyttää mua tai meitä vastaan. Aivan helkutin hankalaa...


Siispä arvon virtuaaliystävät. Hjälp! Vad ska jag göra?!   

maanantai 3. lokakuuta 2016

Bulletproof!

Mä en alkuun uskonut tähän sitten ollenkaan, kun yksi kaverini tätä mainosti. En voinut uskoa, että tällaiselle kahviholistille enää mikään tehoaa, mutta aijai kun olinkin väärässä! Kahvia ja rasvaa, siis rasvakahvia eli bulletproofia. Ja kyllä muuten lähtee päivä käyntiin! 

Oon ihan, että hei camoon nyt lähtee kuulkaas sellaista opematskua täältä, että heikommat alta pois. Ja sinä siellä takarivissä, pää ylös ja kynä käteen. Ai eikö teillä ole virtaa maanantaiaamuna klo 8? Hah, opelta löytyy, joten lähdetäänkö maratoonille?


No sen lisäksi, että rasvakahvi tuo energiaboostin, niin on se myös ihan tosi hyvänmakuista. Jos ette usko, laittakaas testiin! Eli pariin desiin vahvaa tummaa kahvia ruokalusikallinen suolatonta voita ja toinen lusikallinen kookosöljyä. Pahimpina aamuina lisään joukkoon vielä lusikallisen MCT-öljyä ja olenpa koittanut kerran myös lisätä kahvin joukkoon vaniljaa. Aika hyvä! Näiden lisäysten jälkeen kahvi vaahdotetaan joko sauvasekoittimella, blenderillä tai maidonvaahdottimella. Reseptejä kahviin löytyy vaikka kuinka montaa erilaista, mutta esimerkiksi täältä: http://www.tikis.fi/ravinto/nain-valmistat-herkullisen-rasvakahvin/ löytyy hyvä perusohje.

Rasvakahvin teho perustuu siis siihen, että rasvat lisäävät kahvin energiapitoisuutta ja hidastavat kofeiinin imeytymistä. Vaahdotus taas rikkoo rasvasolut, jolloin ne imeytyvät paremmin. Vaikka rasvakahvin pitäisi pitää suurin nälkä pois pidemmän aikaa, juuri tuon rasvan ansiosta, niin silti teen edelleen joka aamu kahvin lisäksi joko tuorepuuroa tai smoothieta työmatkalle mukaan. Koska syöminen nyt vaan on kivaa...


Eli meitsin päivä alkaa aina kolmella drinkillä: vitamiinijuomalla, rasvakahvilla ja tuorepuurolla. Ja kyllä muuten toimii.

Let's rock the world!