keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Ihan perus vaan.

Aamulla kello soi kuusinollaviisi. Yksi torkku. Toinenkin. Nyt se on jo kuusiviisitoista ja alkaa olla kiire. Pomppaan ylös ja heitän aamutakin niskaan, kurkkaan kuorsaavia jätkiä ja hiivin alakertaan. Käyn veskissä, pesen naaman ja laitan piilolinssit silmiin. Valun keittiöön ja morjestan miestä, joka valitsee Areenasta lastenohjelmaa kohta herätettäville pojille ajanvietteeksi. Lataan mokkamasterin ja blenderin ja laitan vitamiiniporeen poreilemaan. Puen vaatteet, meikkaan, laitan hiukset, deodorantti meinaa unohtua ja suihkautan pari kertaa hilfigeriä kaulalle.

Mies on tuonut pojat alas ja annan pikaiset aamupusut kaikille kolmelle ja surrautan äkkiä vielä rahkamömmöt evääksi. Pojille kuteet päälle, riisikakut kouraan ja mars eteiseen. Nahkarotsi niskaan, reppu selkään, kahvimuki kouraan ja lapsoset turvavöihin. Heitän pojat päikkyyn, halitaan ja heilutetaan heipat. Kurvaan motarille, kaadan smoothiet kurkusta alas ja huudan täysillä robinia. Voi pee, unohdin pestä hampaat. No viisi airwavesia ajaa kai saman asian.

Olen ajoissa töissä ja ehdin vielä nopeasti selata instan kuvavirran ennen aamun opekokousta. Plaaplaaplaaplaa, hörpin samalla kahvia. Ekalla tunnilla bilsaa, sitten matikkaa, vähän sitä sun tätä ja yksi hypäri. Juoruamista kollegojen kesken ja jäätävän pahaa kahvia, varmaan sitä aamuista. Vielä viimeisenä uskontoa futiskentällä ja sitten kotiin. Eiku hemmetti, yks vanhempainvartti vielä. No nyt kotiin, kellokin on jo vartin yli kolme.


Pojat messiin päikystä, ruoanlaittoon ja eiliset koneeseen unohtuneet pyykit kuivumaan. Syödään, leikitään, raivotaan, siivotaan, katsotaan korista ja ollaan. Painun lenkille ja isi jää laittamaan poikia nukkumaan. Vitonen meni nyt, en jaksa juosta yhtään enempää. Astun ovesta sisälle ja ylhäältä kuuluu korvia raastava äitihuuto. No käyn  sanomassa hyvää yötä ja huone hiljenee ja alkaa tuhista. Otan samalla reissulla huomiset vaatteet jo alakertaan ja syön vähän iltapalaa. No okei, en voinut vastustaa sitä yhtä suklaakakun palaa. Ja muffinsia. Suihkuun, yövaatteet ja datailemaan. Kirjoitan yhden raportin valmiiksi ja olen taas askeleen lähempänä lisäpätevyyttä. Kello on 22:35.

Pitäisi jo mennä nukkumaan, mutta mies houkuttelee vielä katsomaan yhden jakson Zoota. No en vastustele. Pohdiskelen samalla huomisaamun liiksatunteja ja kertailen mielessäni jalkapallon sääntöjä. Ei niin harmainta aavistusta, mikä on edes paitsio, mutta esitän olevani erittäin pätevä futiskoutsi. Täydestä menee niille muksuille. Kakskyt yli yksitoista pesen hampaat, tsekkaan herätyskellon soimaan aamulle ja sanon sille yhdelle yökukkujalle kauniit unet. Hiippailen portaita ylös kohti ihanan pehmeää sänkyä ja lämmintä peittoa, kunnes muistan puolessa välissä tämän helkutin blogin. 

4 kommenttia:

  1. Mukava lueskella työssäkäyvän äidin arjesta. Aamulähtemisissä helpottaa varmasti tosi paljon se, että lapset syö aamupalan hoidossa. :) Kiitos tästä todentuntuisesta arjen kuvauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Aamupalavastuun siirtäminen päiväkodille on kyllä ihan pelastus! Ja itsekin kun vetäisee aamupalan autossa, niin voi torkuttaa sen hetken :D tällaista tämä meidän arki on, edestakaista juoksua paikasta toiseen! Onneksi on viikonloput ;)

      Poista
  2. Oi että niin tykkään tästä blogista vuodesta toiseen :) Kirjoitat niin hyvin. Käyt erkan pätevyyden lisäksi. Peukuttaa! Oon itse miettinyt jos ennen vanhoja päiviä kävis johtamisen, että voisi toimia (ainakin) varareksinä jossain vaiheessa uraa jos mahdollisuuksia olisi. Mukavaa syksyä teidän perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maiju :) Joo päätin nyt suorittaa kesken jääneet erkat loppuun ja jos vaikka parin vuoden päästä olis sitten pätevä siihenkin hommaan! Johtamishommatkin olis aika jees ;)

      Olipas mukava taas kuulla teistä, täytyykin tulla kurkkimaan teidän kuulumisia! Leppoisaa syksyä teillekin ja terkkuja poitsuille :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!