keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Mugcake from heaven

Siis ou mään. En ole ehkä ikinä syönyt näin suussasulavaa ja pehmeää suklaakakkua. Ja arvatkaa mitä, suoraan kupista ja vielä mikrossa tehtynä! Enää en siis taida vaivautua käyttämään edes uunia kaakkujen tekoon, vaan yksinkertaisesti heitän ne mikroon. Ja uskokaa tai älkää, tämä täydellinen makunautinto valmistui alle viidessä minuutissa.

Toki olin kuullut ennen tämänpäiväistä mukikakkukokeiluani näistä taianomaisista mikroherkuista, mutta en kyllä silti voinut villeimmissä kuvitelmissakaan sen maistuvan näin hyvälle! Ylistyssanat eivät nyt vain riitä kuvailemaan tätä taivaallista leivosta, vaan teidän täytyy kokeilla ihan itse. Alkuperäinen ohje oli Kinuskikissan sivuilta, mutta tapani mukaan vähän varioin ja lisäsin joukkoon hasselpähkinää ja fariinisokeria. Tästä ohjeesta tuli sopivasti kolme Teeman kahvikupillista kakkua, joten äitini ja siskoni vierailun jälkeen ei miehelle jäänytkään yhtään. Lällislää. 


Suklaakakku mukista

1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1/4 dl hasselpähkinärouhetta
 1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
75 g margariinia
1/2 dl tummaa siirappia
1/2 dl fariinisokeria
1 muna
 1/2 dl maitoa

Sulata margariini ja lisää joukkoon siirappi, sokeri ja muna.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet rasvaseokseen.
Lisää lopuksi vielä maito.
Sekoita hyvin.
Jaa taikina kolmeen n. 2 dl vetoiseen kuppiin ja jätä taikinalle kohoamisvara.
Kypsennä kakut yksitellen mikrossa 700 W noin 2 minuuttia. 
Keitä kahvit, istu rennosti sohvalle ja koe euforinen kakkuelämys.


4 kommenttia:

  1. Haha hyvältä näyttää nääkin! Sit vielku jättää vähän raa'aksi ja mutaiseksi nam. Mä jouduin vääntää samana iltana vielä miehellekkin (ja samallahan tuli otellekkin toinen, hups!) tälläsen ku se loukkaantu niin verisesti ku sille ei ollutkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ens kerralla (joka on pian! :D) täytyy antaa olla ihan hiukan vähemmän aikaa mikrossa. Koska jo se taikina oli ihan törkeen hyvää :P

      Poista
  2. Oon kuullut nuista mukikakuista jo niin monesti, ja kaikki on tykänny, joten ei auta kuin kokeilla iteki :D Toisaalta, jos jättäis kokeilematta, niin ei tarttis jatkossa olla koko ajan tekemässä mukikakkua :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, siinä saattais kyllä käydä niin! Mutta haluatko "selviytyä" tästä..? ;)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!