tiistai 30. kesäkuuta 2015

Tuplat

En ole halunnut koskaan pukea poikia täysin samanlaisiin vaatteisiin. Silti vaatteiden pitää olla mätsääviä ja ostankin pojille vaatteet aina pareittain. Yksittäiskappaleita ei siis juurikaan tule ostettua, tai jos ostan, niin sitten metsästän sille jollain tavalla parin. Täysin identtisiä vaatteita ei ole meidän jätkillä siis koskaan nähty päällä, paitsi nyt kesällä uimatouhuissa.

Uikkarit ja Crocsin purjehduskengät ovatkin tähän mennessä ainoat, jotka olen itse hankkinut identtisinä. Ja nämä molemmat vielä tässä viikon sisään. Crocsit sieltä varastomyynnistä ja Villervallan uikkarit viikonloppuna paniikkiostoksilta Ideaparkin Ballotista. Joka paikasta oli jo uikkarit lähes loppuunmyyty, mutta onneksi Ballot pelasti, vaikkakin jouduin pakkoraossa ostamaan sitten pojille samanlaiset. Oma vika, mitäs kuvittelin, että talvella hankitut Popin uikkarit vielä mahtuisivat...


Toki meiltä löytyy harmaita collareita, pikkuhousuja, sukkia ja aluspaitoja tuplana ellei jopa triplana, ja onpa ulkohousutkin täysin samanlaiset. Mutta jos näistä identtisistä vaatteista nyt jotkut eksyvät samaan aikaan päälle, niin muut vaatteet onkin sitten eri paria. Jos molemmilla on ne harmaat collarit, on paidat eri väriset. Toisella on ulkotakkina punasävyinen ja toisella sininen, kun molemmilla on mustat housut. Uikkarit nyt on ihan pakostakin välillä samaan aikaan päällä, mutta silloin lippikset ovat luultavimmin eri väriset. Niin se vaan menee, meidän poitsuja ei tuplavahinkona liikenteessä nähdä.

Nyt varmasti moni jo ajattelee, että miksi tällainen nipotus? No ensinnäkin, meillä ei asu kaksoset vaan veljekset. Ja toiseksi, koen tärkeäksi kasvattaa pojat omiksi yksilöikseen lokeroimatta heitä siihen perinteiseen kaksosmuottiin, jossa lapset puetaan täysin samalla tavalla. Joidenkin korvaan saattaa kuulostaa tylyltä torjua kaksosuus sen ihmeellisyyden, ainutlaatuisuuden ja spesiaalisuuden takia. Onhan se etuoikeus saada kaksoset, vai miten se meni? En kuitenkaan ole raskausaikaa lukuunottamatta missään vaiheessa kokenut poikia kaksosiksi, vaan he ovat olleet jo alusta lähtien veljekset, jotka ovat täysin eri puusta veistettyjä.


Luonnollisesti tulee tilanteita, joissa kaksosuus tulee esille. "Onko teillä lapsia? Joo on meillä kaksi kohta kolme täyttävää poikaa, he ovat siis kaksoset." "Meillä on kaksoset, joten tarvitsen näitä kurahousuja kahdet koossa 104!" Jne. Mutta meillä arjessa kaksosuutta ei tuoda esille mitenkään erityisesti. Meillä nyt sattuu olemaan kaksi samanikäistä lasta.

Ja ettei nyt kukaan vain ota tästä itseensä, niin kaksosuus on aivan mahtavaa. En sillä. Enkä missään nimessä katso kieroon niitä vanhempia, jotka pukevat lapsensa samanlaisiin vaatteisiin. Ollaan me siskonikin kanssa oltu lapsena välillä ihan identtisissä kuteissa, vaikka ei ollakaan kaksosia. Itse en vaan osaa pukea noita kahta tuholaista täysin samanlaisiin, koska he ovat niin täysin erilaiset.

Miltä kuulostaa? Olenko ihan pöljä?

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Bellus Vienna L

Reilun parin viikon testailun jälkeen tykätään tästä edelleen. Eli meillä on uusi sohva, jee! Yhtenä lauantaina käytiin oikein urakkana koluamassa huonekaluliikkeitä läpi uuden sohvan löytymisen toivossa, ja lopulta se löytyi Maskusta. Belluksen sohvia olin jo aiemminkin tsekkaillut netistä ja tykästynyt niiden simppeliin muotoiluun. Ja livenä tämä oli vielä ehdottomasti parempi! Ja koska tämä oli vielä ensimmäinen sohva, joka miellytti meitä molempia, pakkohan tämä oli ostaa.


Bellus Vienna on siis puurunkoinen avokulmasohva, jonka kaikki päälliset ovat irroitettavia ja konepestäviä. Kangas on likaa hylkivää ja kaikki tyynyt ovat käännettäviä. Aivan ehdoton siis lapsiperheessä! Väriä pohdittiin harmaan ja mustan välillä, mutta musta voitti lopulta, koska noh, musta on vaan musta. Jalat valittiin rosterin värisenä, mutta niiden tuleminen kestää kauemmin kuin itse sohvan (?!), joten vielä mennään vakiona tulevien pähkinäjalkojen kanssa. Sohva itsessään tuli vähän yllättäen kolme päivää ostopäivän jälkeen, vaikka toimitusajan piti olla kaksi viikkoa. Noh, kerrankin näin päin. Ruokapöytää kun saatiin viime kesänä odottaa melkein kolme kuukautta.


Tällaiseen sohvaan siis päädyttiin ja en voisi olla tyytyväisempi. Nyt meillä mahtuu koko perhe samaan aikaan samalle sohvalle, ja jopa meidän iskä mahtuu ottamaan sohvalla päikkärit. Vähän ehkä turhankin hyvin, jos multa kysytään... No joo, kelpaa siinä aamuisin itse kunkin pötkötellä ja koomailla. Sohvassa yhdistyy kaikki se, mitä sohvalta ylipäätään lähdettiin hakemaan. Selkeät linjat, helppohoitoisuus, tilavuus ja tietysti myös mukavuus. Ainoa miinus, jonka sohvasta keksin on se, että meidän imurin lattiaosa ei mahdu sohvan alle. Eli koko systeemi pitää siirtää siivouspäivinä, sillä sohva koostuu tasan kahdesta modulista. Mutta eipä tuo nyt niin haittaa, saapahan vähän treeniä.

Seuraavana hankintalistalla olisi uusi sohvapöytä ja matto, mutta niiden suhteen ei pidetä nyt kiirettä. Ostetaan, kun sopivat sattuvat eteen. Lepakkotuolille päätettiin sittenkin hankkia kaveri ja siihen ostinkin jo kankaan valmiiksi. Ajattelin siis itse tehdä tuoliin tuon päällisen, kun vastaavaa ei enää markkinoilla ole ja haluttiin ehdottomasti samanlaiset kankaat tuoleihin. Saa nähdä, miten se projekti onnistuu!

Nyt on siis eliminoitu viimeinenkin mustasta ja valkoisesta poikkeava huonekalu. Mahtavaa! Vanhat sohvat saivat uuden hyvän kodin ja me olemme taas askeleen lähempänä täydellistä, meitä miellyttävää sisustusta. Ja kuten itse sohvavalmistaja sloganissaan sanoo: It´s not a sofa – it´s a feeling.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Normipäiviä

Normipäivä eilen, normipäivä tänään ja normipäivä huomenna. Mitään erityistä kerrottavaa ei ole enkä oikein jaksa jaaritella jonninjoutavia kesälomakuulumisia. Tai jos nyt sittenkin. Ollaan käyty Tampereella puistoissa ja torilla, koluttu alennusmyyntejä lähes tuloksetta, juostu kaatosadetta karkuun ja odoteltu työttömyyskorvauksen kilahtamista tilille. Ihan perusmeininkiä. Joka päivälle olen kuitenkin pyrkinyt keksimään meille jotain spesiaalia aktiviteettiä, jotta päivä menisi nopeasti isin tuloon asti ja pysyisin itsekin maailman menossa mukana. Päiväunet kun eivät siis enää lohkaise sitä paria tuntia päivästä ja se kuuluisa oma aika on nollissa.


Maanantaina hengailtiin lähes koko päivä Ideaparkissa erittäin hitaan ja rentoilua sisältäneen aamun jälkeen. Koomailtiin sohvalla varmaan pari tuntia lueskellen kirjoja ja hörppimällä litrakaupalla kahvia. Idiksessä yritettiin epätoivoisesti löytää jotain huippuhyviä alennusmyyntilöytöjä, mutta aika surkeaa on voin kertoa. Se yksi säälittävä alerekki, jota mainostetaan koko ikkunan kokoisella plagaatilla, ja jossa kuitenkin on ne samat vanhat rätit, jotka siellä roikkui jo jouluna. No parit neuleet pojille ja itselleni juoksushortsit, siinä se.

Tiistaina suunnattiin heti aamusta Tampereelle torikahville treffaamaan kavereita ja siinä samalla käytiin verestämässä muistoja vanhoilla kotihuudeilla. En vain pääse yli siitä, että kaipaan pikkuisen Tampereelle... Loppupäivä menikin taas terassilla vesileikeissä ja itse tein yhtä vattumaisinta hommaa, eli aloitin projektin nimeltä Maalaanpas tämän meidän puutarhakaluston ruskeasta harmaaksi. Ihan pikkuvinkkinä muille, jotka harkitsevat samaa, en suosittele. Ihan tyhmää touhua. Hermot menee, maalia kuluu ja hermot menee. 

Eilen keskiviikkona lähdettiin taas Tampereen suuntaan, mutta kurvattiinkin Pirkkalaan, jossa oli Crocsin varastomyynti. Ja on muuten itseasiassa vielä tänäänkin, vihjeenä muillekin. Sieltä ostin poitsuille parit kesäkengät tälle  ja ensi kesälle kympillä per pari. Eli melkein ilmaiseksi, mutta siellä se aamupäivä menikin sitten jonottaessa. Oli meinaan muutama muukin päättänyt ilmestyä paikalle. Crocsien jälkeen siskoni miehineen tulivat meille ihan Turusta asti leikkimään legoilla ja syömään jätskiä! 


Tänään vietetään näköjään taas vaihteeksi sadepäivää, joten tekemistä tälle iltapäivälle täytyisi keksiä. Vähän suunnittelin suursiivousta tai kirjastovierailua, mutta saa nähdä houkutteleeko sohva ja löhöily kera kahden höppänän enemmän kuin moppi. Kuten on houkutellut koko aamupäivän. Hei tai pitäisköhän leipasta vaikka pullaa! Ja kai voisin kuvata teille meidän uutta sohvaa, joka on aikalailla just eikä melkein täydellinen. Olisko muita ideoita?

Huomenna onkin jälleen perjantai ja edessä viikonloppu. Jos vaan sateelta säilytään huomenna, niin me retkeillään liikennepuistoon ja ajetaan paloaseman ohi. Aina yhtä jännittävää seurattavaa, että onko autot tallissa vai onko tullut hälytys. 


Tällaista normiarkea tänne, tylsää mutta kuitenkin niin parasta aikaa. Siellä ne nyt parhaillaan pötköttelee sohvalla ja lukee yhdessä Herra Hakkaraista. Ja mulla on päivän viides kahvikuppi kädessä. Jep jep, pitäisi varmaan vähän rajoittaa... Kiitos ja kuitti tällä erää, palataan taas!

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Summer mood

Parin sadepäivän jälkeen edes pieni pilkahdus aurinkoa tuntuu lottovoitolta. Juhannus meni kotona yhdessäollen ja syöden, otettiin vaan relaa eikä jaksettu lähteä mihinkään. Vähän tehtiin remppajuttuja, pyöräretkeiltiin ilta-auringossa ja käytiin uudella autolla ajelulla, mutta muuten oltiin vaan ja hengattiin. Ja syötiin taas.


Tänään aamupäivällä, kun aurinko vihdoin päätti näyttäytyä oikein kunnolla, säntäsimme kaksikon kanssa pihalle vesileikkeihin. Kesäfiilis alkoi pikkuhiljaa palata ja oli ihana katsella pienten ihmisten iloa niinkin yksinkertaisesti asiasta kuin vesi. Siinä kahvikupin kanssa terassilla istuessa ei voinut oikein ajatella mitään muuta kuin sitä, miten hyvin meillä on asiat. Elämä on aika ihanaa. Ja sitten olikin pakko siirtyä sisälle legoleikkeihin, kun alkoi taas tulla vettä taivaan täydeltä. 


Tosi kiva tämä Suomen kesä. Eipä ainakaan käy tylsäksi, kun saa vuorotellen kaivaa kumisaappaat ja kurahanskat ja seuraavana taas shortsit ja sandaalit...


Joko teiltä löytyy kesäfiilis?

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Koiramäen lapset

Tänään kurvattiin poikien kanssa bussilla päiväruoan jälkeen Tampereelle ja Särkänniemeen. Koiramäkeen pääsi vielä tämän viikon vain vitosella sisään ja kun aurinkokin paistoi, niin ei voitu jättää tilaisuutta käyttämättä. Mikään ihan älyttömän lämmin päivä ei tästä keskiviikosta kuitenkaan tullut, mutta on tämäkin nyt parempi kuin se synkkä ja myrskyinen pimeys. Ja pärjättiin koko päivä ilman sadevaatteita!

Mauri Kunnaksen kirjat ovat olleet aikamoinen hitti meillä viime aikoina, ja Koiramäessä käynti olikin ihan itsestäänselvyys tälle kesälle. Otettiin vähän evästä mukaan, toivottiin ettei sada ja nautittiin täysin voimin tästä kesäretkestä. Koiramäessä riitti katseltavaa ja käytiin me nopeasti pyörähtämässä itse Särkänniemenkin puolella. Koiramäki on tehty todella hienosti ja koko alue on näkemisen arvoinen, joten myös äidillä riitti ihmeteltävää. Tiukan aikataulun takia (ollaan niin kiireisiä..) ei ehditty sen kauempaa kiertää ilmaislaitteita huvipuiston puolella, possujunaa lukuunottamatta, joten päätettiin tehdä vielä toinenkin Särkkäreissu tässä kesän aikana. 


Nykyisin, kun Särkänniemeen pääsee ilmaiseksi sisään, on sinnekin tästä melko läheltä helppo tehdä ihan vain sellainen hengailuretki. Ainoa asia, joka vähän ärsyttää on se, että Koiramäki maksaa normaalisti 15e yli 100cm henkilöltä. Aika riistoa, etten sanoisi, jos ei halua maksaa koko huvipuiston yli neljänkympin ranneketta. Oma pääni ei kestä oikeastaan edes katsoa niitä hurjimpia laitteita, joten rannekkeen ostaminen olisi itselleni ihan turhaa. Onneksi lapsille on kuitenkin Särkänniemessä muutama ilmaislaite ja nyt on Koiramäkikin kierretty. Jos joku Särkän ihminen tätä postausta lukee, niin toivomuksena täältä suunnalta vähän hinnan alennusta. Vaikka sitten se kymppi. On meinaan aikamoinen investointi esimerkiksi nelihenkiseltä perheeltä mennä ensinnäkin koko huvipuistoon tai sitten pelkästään Koiramäkeen. Hintapolitiikasta huolimatta, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Varsinkin kaikille Koiramäki-faneille. Äiti kato, Masa!


Pakko heittää tähän loppuun vielä pieni kevennys. Tämä oli nimittäin ihan totta. Koiramäessä oli havaittavissa äkäisiä vanhempia, jotka pitivät poikastensa puolta mm. poniratsastusjonossa, liukumäessä ja makkarakioskilla...


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Mitä kuuluu shoppailulakolle?

Kuten varmaan keväällä mainitsin, jäin Hullujen päivien jälkeen kesään asti kestävälle shoppailulakolle. Toukokuun loppuun asti päätin pitää kukkaron nyörit tiukasti kiinni omien hankintojen osalta ja mä tein sen! Ainoastaan pakollisia juttuja, kuten yhdet sukkahousut, hiuslakka ja se Helsingistä ostettu kangaskassi tuli tuon vajaan kolmen kuukauden aikana hankittua. Pojille toki oli vähän pakko taas ostaa yhtä sun toista, sillä kesän kynnyksellä kasvettiin pituutta ja huomasin yllättäen, että eivät ne viime vuoden kesävaatteet enää sovikaan. Kolme eri vaatekokoa  vuoden sisällä, huh.

Ensimmäisellä kesälomaviikolla, kun sitten oli vihdoin lupa ostaa, lähdin päiväksi Tampereelle. Tavoitteena oli ostaa uusia ihania vaatteita ja tuhlata rahaa niin maan penteleesti. Joopa joo. Ostin yhden esikasvatetun basilikan. Olin reissussa viisi tuntia ja ostin jonkun surkean rehun. Voitte vaan kuvitella, että olin ihan aavistuksen turhautunut tuon päivän jälkeen!


Reilu viikko sitten järjestettiin Tampereella Muotikirppis, jossa oli toki pakko käväistä. Sieltä löysin vihdoin viimein muutaman paidan ja heti tuli parempi mieli, niin kierrätyksestä, mutta myös uusista löydöistä. Olen tässä kevään aikana muutenkin ollut aikamoinen kirppishaukka, ostaen mm. pojille leluja ja vaatteita second handina. Olen myös myynyt kaappeja tyhjäksi kaikesta turhasta ja itseasiassa parhaillaan taas on pöytä täynnä meidän romua (oikeasti siis varsin hyvää tavaraa) eräällä Pirkanmaan kirppiksellä.


Kirppistelyn lisäksi olen ostanut muutaman jutun netistä. Makian shortsit ja huppari sekä muutamat korkokengät tuli tilattua eräänä heikkona hetkenä, nämäkin kaikki tosin alesta. Eikä nyt sovi unohtaa niitä uusia lenkkareita! Mutta siinä kaikki, aika kohtuulliset ostokset mielestäni näin pitkän tauon jälkeen. Normaalisti kun on tullut ostettua vähän fiiliksellä ja shoppailuhimoissa ehkä turhan paljonkin kaikkea roinaa. Nämä kaikki lakkoilun jälkeiset ostokset ovat kuitenkin tulleet tarpeeseen ja olen pohtinut hankintoja ihan ajan kanssa. Toki nyt olisin ehkä pärjännyt ilmankin, mutta ymmärrätte varmaan pointin. Ainiin listasta unohtui uusi sohva ja auto, mutta ne nyt ovat niin vähäpätöisiä ostoksia, että ei tunnu missään...

Tässä on nyt kuitenkin käynyt niin, että vaikka kuinka kiertelisin kaupoissa, niin en vain osaa enää ostaa mitään. "Mulla on jo kolme valkoista sifonkipaitaa, miksi tarvitsisin vielä neljännen?" tai "Onko mulla todella tarvetta tälle kesärimpsulle, jos koko kesää ei edes tule?" Shoppailutauko on siis tehnyt itsestäni harkitsevamman ja järkevämmän kuluttajan, joka ei enää osta ostamisen ilosta vaan oikeasta tarpeesta. Suosittelen siis ihan kaikille! Itse ajattelin jatkaa samalla linjalla tästä eteenkin päin ja jättää varsinaisen shoppailun elämäntyylistä pois ja ennemminkin harrastaa ostamista ja hankkimista. Fiksua eikö?


Sanoisin siis, että lakkoilu kannattaa ja se voi ihan oikeasti muuttaa tottumuksia. Lakkoilu myös on ihan selvää säästöä ja tuleepahan seurattua sitä rahan kulutusta tarkemmin, unohtamatta tietenkään myös materian turhaa hankkimista. Mitä järkeä on ostaa kaapit täyteen vaatetta, jotka ovat ihan kivoja ja joille on EHKÄ joskus käyttöä? Ei niin yhtään mitään.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Ihan lomalla.

Aamut alkavat siinä seitsemän jälkeen. Valutaan alakertaan, hoidetaan aamutoimet ja rojahdetaan sohvalle. Katsotaan vähän lastenohjelmia ja pötkötellään. Syödään aamupalaa, kun jaksetaan ja nälkä alkaa yllättää. Keitetään kahvit ja hassutellaan. Vaihdetaan päivävaatteet ja lähdetään ulos. Otetaan puutarhaletkusta vettä ja perustetaan autopesula. Istuskellaan auringossa ja lueskellaan tenttimatskuja, samalla ihastellen poikien touhuja. Haetaan posti laatikosta ja tullaan kiukutellen sisälle syömään. Ahmitaan spagetit naamaan ja yritetään nukahtaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Relataan, katsotaan ehkä vähän Anniina Balleriinaa (jep, tämän hetken must.) ja luetaan kirjoja. Syödään välipalasmoothiet ja painutaan taas nauttimaan kesäisestä säästä. Käydään ehkä pyörälenkillä ja haetaan jätskit. Kastellaan kukkia ja rakennetaan hiekkalinnaa. Isin tullessa kotiin otetaan vielä koko perheen matsi jalkapalloa ja kerrotaan, miten jahdattiin Idiksessä haarukkatrukkia.

Iltapäivisin hengaillaan porukalla ja vähän raivotaan, kun mikään ei mene niinkuin halutaan. Lepytään ja halitaan, kun äiti suostuu rakentamaan sadannen kerran legopaloaseman. Katsotaan terassilta, kun isi leikkaa nurmikkoa ja pohditaan, mitä huomenna tehtäisiin. Aamulla ei tarvitse herätä aikaisin tehokkaana, joten iltaisin voi joskus lähteä vielä melko myöhäänkin lenkille tai grillata juustowilhelmiä keskiyöllä. Iltapalan jälkeen laitetaan pää tyynyyn ja nukahdetaan samantien. Yöllä huudetaan muutamaan otteeseen laitumelta karanneita lehmiä (?) ja kömmitään äitin ja isin väliin jatkamaan unia.

Aika mahtavaa aikaa tämä kesä.

Vielä muutama viikko, niin isikin liittyy meidän lomailijoiden seuraan. Kaikesta kiukuttelusta ja päiväunettomuudesta huolimatta, me ollaan niin lomalla. Eikä ne opiskelut etene, yllätys.


Miten mä olen voinut muuten unohtaa noiden Puffet-jätskien olemassaolon ihan kokonaan..? Nehän on ihan parasta! 

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kohti kymppiä

Raskauden jälkeen olen rakastanut juoksemista. Askel kulkee paljon kevyemmin ja happi liikkuu keuhkoissa ihan erilailla kuin ennen. Olen aina juossut vain omaksi ilokseni enkä ole ottanut asiasta sen enempää stressiä, vaan painanut menemään sen verran mitä jaloissa riittää virtaa. Nyt keväällä kuitenkin innostuin entistä enemmän ns. tavoitteellisesta juoksusta ja päätinkin ottaa tälle kesälle tavoitteeksi osallistua 10 kilometrin kisaan heinä-/elokuussa. Päätin myös ottaa valmistautumisen tosissaan ja tehdä juoksemista ohjeistetun juoksuohjelman avulla.

Tavoitteena olisi siis vetäistä se kymppi alle tuntiin ja se on mielestäni ihan realistinen tavoite. Tällä hetkellä juoksen kerran viikossa pidemmän ja intensiivisemmän lenkin, yhden vähän höllemmän ja lyhyemmän sekä teen pesäpallon muodossa yhden parin tunnin treenin. Kuntosalin laitoin kesäksi jäähylle ja koitankin pysyä tällä tyylillä vireessä. Tämän hetkinen kympin aika näin omalla ajalla juostessa on noin tunti ja pikkuisen yli, mutta toki kisassa menisi varmasti jo sen alle, onhan silloin jo latautuminenkin ihan erilainen. 


Ja toki, koska juoksuhommat aloitin nyt ihan tosissani, täytyihän sitä ostaa myös uudet juoksulenkkarit. Olen tähän asti juossut Asicsin ja Niken neutraalipohjaisilla lenkkareilla, mutta viime aikoina nilkat ja pohkeet ovat tulleet juoksun jälkeen aina kipeiksi. Kävin viime viikolla sitten oikein kunnolla askellusanalyysissä, jossa jalan asennoksi analysoitiin edelleen kuitenkin neutraali. Pronaatiotukea en siis tarvitse edelleenkään. Mutta nilkkojen ja pohkeiden kipeytyminen on saattanut johtua vaimennuksen puutteesta, joten tällä erää matkaan lähtivät Niken Zoom Vomerot.

Ja voin kyllä sanoa, että tämän parempia lenkkareita en ole ikinä omistanut! Nämä ovat ihan superkevyet, mutta kuitenkin tukevat sekä vaimennuksen taso edellisiin on kyllä niin huomattava. Pääasiassa juoksen kuitenkin asfaltilla, joten ohutpohjaiset lenkkarit eivät ole olleet siihen ihan parhaimmat. Tänään juuri vetäisin sen pidemmän lenkin ja reilut 11 km taittui uusilla kengillä kyllä melkoisen kevyesti. Juoksu on siis mitä pisimmiltä määrin välineurheilua! Pinkithän nämä ovat, mutta siitäkin huolimatta niin älyttömän nätit. 


Nyt kun vermeet ja tavoitteet on kunnossa, uskon ja toivon, että nämä puheet eivät jää pelkiksi kirjoitetuiksi lauseiksi. Se tunti menee rikki tämän kesän aikana! Ja ettei nyt lopeteta tätä tavoitteiden asettelua tähän, vuoden päästä olisi aika siistiä vetää jo puolimaraton!

Ja ps. eikö olekin ihan oikeutettua omistaa neljät juoksuun sopivat lenkkarit?  

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Päiväkotimietteitä

Pojilla oli eilen tämän kevätkauden viimeinen päiväkotipäivä. Onkin siis aika summata yhteen tämän vajaan vuoden kestäneen päiväkotiuran hetkiä sekä ottaa vähän kantaa tulevaan. 

Olen ollut aina sitä mieltä, että meidän lapset menevät sitten kyllä päiväkotiin. Ehdottoman ei:n olen sanonut perhepäivähoidolle jo aikoja sitten eivätkä fiilikset ole kyllä mihinkään muuttuneet. Vaikka vuoden aikana on sattunut ja tapahtunut monenlaista kommellusta ja erimielisyyttä, en silti olisi valmis hylkäämään päiväkotia. Olen sitä mieltä, että päiväkoti pystyy tarjoamaan, kaikesta resurssipulasta huolimatta, lapsille mielekästä aktiviteettia ja laadukasta hoitoa ja ravintoa perhepäivähoitoa monipuolisemmin. Toki tämäkin asia on vain mielipiteeni ja yksi näkökulma asiaan, mutta näin "vieraalla" paikkakunnalla en ole valmis laittamaan lastani päiväksi täysin vieraan ihmisen kotiin.


Pojat aloittivat päivähoidon siis viime vuoden elokuussa hieman alle kaksivuotiaina, kun palasin töihin. Koen, että aika päivähoidon aloittamiseen oli juuri oikea, sillä pahimmasta vierastamiskaudesta oltiin päästy yli ja pojat alkoivat olla jo melko omatoimisia. Päiväkotiin on jääty aina hyvillä mielin eikä päiväkotiin lähtemistä olla koskaan pahemmin vastusteltu aamuisin. Lukuunottamatta erästä aamua, jolloin pojat katsoivat Kaapoa, ja siinä suureen ääneen selitettiin, miten Kaapo ei halua mennä päiväkotiin. Siitä lähtien Kaapoa ei ollakaan meillä aamuisin enää katsottu. Hahah. 

Päivät hoidossa ovat menneet nekin pääsääntöisesti varsin mallikkaasti. Pieniä hankaluuksia ovat tuottaneet päiväunet ja ruokailu, mutta tapaturmilta ja tappeluilta on vältytty. Iltapäivisin pihalta saa hakea aina kaksi iloista syliin juoksevaa kaverusta, jotka tekevät kaikille selväksi, että tämä on meidän äiti. Päiväkotivuoden aikana on luovuttu tutista, pinnasängyistä ja vaipoista. On opittu laskemaan ja pukemaan sekä ymmärtämään maailman menoa paljon paremmin. Fyysisen kasvun lisäksi pojat ovat kasvaneet henkisesti tämän kymmenen kuukauden aikana ihan hurjasti. Ero niihin vajaa kaksivee tyyppeihin on niin huima etten oikein itsekään ymmärrä.


Syksyllä pojat vaihtavat "vauvojen ryhmästä isojen poikien ryhmään", niinkuin pojat sitä itse kutsuvat. Päiväkoti pysyy kylläkin samana, mutta kaverit vaihtuvat osittain. Kahdeksan viikon loman jälkeen pojat eivät ole siis enää mitään vauvoja, vaan siellä he mennä painelevat isompien lasten mukana. Kuulostaa aika hurjalta, mutta toisaalta luulen, että pojille tekee tosi hyvää olla välillä niitä ryhmän pienimpiä toisin kuin kuluneena vuotena. Myös hoitajat vaihtuvat, josta olen osittain ihan hyvillä mielin, nimittäin varsinkaan syksyllä yhteistyö ei oikein pelittänyt meidän vanhempien ja hoitajien välillä. Milloin oltiin palaverissa poikien vilkkaudesta tai saatiin huutia, kun pojilla ei ollut mukana kaulureita, joita ei sitten kuitenkaan puettu päälle. Paljon ollaan saatu tehdä töitä sen eteen, että meidät "nuoret vanhemmat" (mitkä nuoret muka!) otetaan tosissaan, mutta toisaalta olen myös salaa nauttinut, kun on päässyt näpäyttämään näitä ammattilaisia. Hah, olen paraskin puhumaan...

Pojista huomaa, että päiväkodista on tullut osa meidän arjen rutiinia. Pojat tietävät aina montako päivää on päiväkotiaamuja jäljellä ja koska on vapaapäivä. Myös hoitajista ja päiväkodin kavereista on tullut pojille todella tärkeitä. Voisin jopa veikata, että kesän aikana tulee aikoja, jolloin pojat (ja no, minäkin..) kaipaa päiväkotia.

Summana siis. Päiväkoti on meidän osalta sujunut loistavasti ja hyvillä mielin aloitellaan kesäloma ja jäädään odottamaan syksyn haasteita. Toivottavasti eduskunta ei vain tuo niitä haasteita lisää, vaan hylkää kaikki paskat ideat päivähoidon leikkauksista. Kahdeksan lasta per hoitaja seitsemän sijaan ei kuulosta kovin suurelta muutokselta, mutta ajattelepas tilannetta, jossa kymmenellä lapsella saattaa olla pahimmassa tapauksessa vain yksi hoitaja. Meiltä lähti jo Juha Sipilälle postia, kai sinäkin teet osuutesi, ettei päivähoidosta ja sen laadusta tarvitse tinkiä? Lapset eivät ole tarhaeläimiä. He ovat täysin viattomia kaikkiin säästötoimenpiteisiin. 
kuva täältä: https://www.facebook.com/vainkaksikatta?fref=ts

Mites teillä, päiväkoti vai perhepäivähoito? Vai ei kumpikaan?

torstai 4. kesäkuuta 2015

Ruokailutila yläilmoista

Jenni Hey Brother -blogista laittoi kiertoon Kiillon haasteen kuvata kotia lintuperspektiivistä. Ja koska haasteen sain, tottakai siihen oli tartuttava. Mietin pitkään, minkä kotimme huoneen tai osan kuvaan, sillä olisi kiva esitellä välillä jokin muukin paikka kuin olohuone. Siispä päädyin nyt kuvaamaan ruokatilaa ja meidän ruokapöytää, jota edelleen näin melkein vuoden jälkeen ihastelen päivittäin. Ostoksena siis täysi kymppi!


Meidän ruokapöytähän on siis Pohjanmaan Zoom pöytä kuudelle hengelle. Lasikansi on teetetty pöydän päälle Tamperelaisessa lasiliikkeessä. Tuolit ovat Finnlandia kalusteen nahkaiset Loimu-tuolit ja pojilla on käytössä ruokailussa Ikean juniorituolit. Ruokapöytään on siis olemassa kuusi tuolia, mutta arkikäytössä meillä on vain neljä pöydän ympärillä. Ruokapöydän alla on Askosta ostettu matto, joka on oikeastaan tarkoitettu ulkokäyttöön, mutta juuri sen ansiosta menee aivan loistavasti pöydän alla. Se on niin helppo pitää puhtaana! Ruokapöydän päällä on yllätys yllätys Ikean Hektar.


Näitä kuvia oli tosi hauska ottaa ja sai vähän luovia, että mites sinne yläilmoille pääseekään ilman tikkaita, joita en jaksanut varastosta hakea. Meidän keittiö/olohuone on vielä korkeaa tilaa, joten haastetta riitti. Mutta hienosti sain kuvat otettua tasapainoillen keittiön tasolla ja kurottelemalla kohti ruokailutilaa. Ja aika jännä muuten, miten erilaiselta tuo meidän lattia näyttää näin yläimoista katsottuna. Ei yhtään niin pahalta, mitä tästä noin 165cm korkeudesta...

Osallistun näillä kuvilla Kiilto Kodinhoitotuotteiden kuvakisaan, katso kisa osoitteessa http://kiiltokodinpuhdistus.fi/yritystiedot/haaste-bloggareille/

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Mugcake from heaven

Siis ou mään. En ole ehkä ikinä syönyt näin suussasulavaa ja pehmeää suklaakakkua. Ja arvatkaa mitä, suoraan kupista ja vielä mikrossa tehtynä! Enää en siis taida vaivautua käyttämään edes uunia kaakkujen tekoon, vaan yksinkertaisesti heitän ne mikroon. Ja uskokaa tai älkää, tämä täydellinen makunautinto valmistui alle viidessä minuutissa.

Toki olin kuullut ennen tämänpäiväistä mukikakkukokeiluani näistä taianomaisista mikroherkuista, mutta en kyllä silti voinut villeimmissä kuvitelmissakaan sen maistuvan näin hyvälle! Ylistyssanat eivät nyt vain riitä kuvailemaan tätä taivaallista leivosta, vaan teidän täytyy kokeilla ihan itse. Alkuperäinen ohje oli Kinuskikissan sivuilta, mutta tapani mukaan vähän varioin ja lisäsin joukkoon hasselpähkinää ja fariinisokeria. Tästä ohjeesta tuli sopivasti kolme Teeman kahvikupillista kakkua, joten äitini ja siskoni vierailun jälkeen ei miehelle jäänytkään yhtään. Lällislää. 


Suklaakakku mukista

1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1/4 dl hasselpähkinärouhetta
 1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
75 g margariinia
1/2 dl tummaa siirappia
1/2 dl fariinisokeria
1 muna
 1/2 dl maitoa

Sulata margariini ja lisää joukkoon siirappi, sokeri ja muna.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet rasvaseokseen.
Lisää lopuksi vielä maito.
Sekoita hyvin.
Jaa taikina kolmeen n. 2 dl vetoiseen kuppiin ja jätä taikinalle kohoamisvara.
Kypsennä kakut yksitellen mikrossa 700 W noin 2 minuuttia. 
Keitä kahvit, istu rennosti sohvalle ja koe euforinen kakkuelämys.


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Pari sanaa tästä hetkestä

Helpotus. Siitä, että kevätlukukausi on ohi ja siitä selvittiin. Helpotus, että kaikki sujuu juuri niin kuin pitääkin. Helpotus ja autuus siitä, että on kesä ja stressikerroin on alempana kuin pitkiin aikoihin. Helpotus, kun saa olla tässä sohvalla aivot narikassa ja katsoa lasten leikkivän. 

Onni. Neljä ihan tavallista kirjainta, joista muodostuu kuitenkin niin erityinen sana. Mulla on kaikki hyvin. Paremmin kuin hyvin. Mies, lapset, työ ja koti ovat kaikki onnellisuudesta vastuussa, unohtamatta tietenkään muita läheisiä. Se onnellisuuden tunne, kun kaikki järjestyy ja saa mielenrauhan. Ja loma, se alkoi tänään.


Voima. Eilen ne voimat vihdoin palasivat. Kevät oli itselleni henkisesti hyvin rankka ja jouduin puolustelemaan itseäni monessa suhteessa. Koin ajoittain todella huonoa itsetuntoa, jota ei ole tapahtunut aikoihin. Mutta selvisin, ja luultavasti vahvempana kuin koskaan. Sain luottoa ja sitä voimaa monelta taholta ja koen olevani hyvin vahva ja osaava ammattilainen. 

Kiitollisuus. Olen kiitollinen kaikesta. Terveydestä ja rakkaista, menneestä ja tulevasta. Olen älyttömän kiitollinen kaikesta siitä positiivisesta energiasta ja kannustuksesta, jota saan läheisiltä ja työkavereilta. Olen kiitollinen jokaisesta kohtaamisesta ja siitä, että työtäni arvostetaan ja siihen ollaan valmiita luottamaan. Olen kiitollinen, että seuraaviin kuukausiin ei tarvitse avata työvoimatoimiston sivustoa, sillä töitä on luvassa myös ensi lukuvuodelle.

Rauha. Koen myös, että olen saanut rauhan ja löytänyt itseni tästä hetkestä. Olen kuluneen vuoden aikana myös havainnut, että todellakin olen unelma-ammatissani ja tätä työtä haluan tehdä täysillä. Olen löytänyt kadoksissa olleen itsevarmuuteni ja saanut monta uutta tärkeää ihmistä elämääni. Olen saavuttanut elämässäni jo niin paljon ja saanut korvaamattoman määrän kokemuksia, joten voin haistattaa kaikille epäilijöille pitkät. Ja aivan hyvällä omalla tunnolla, pää pystyssä.  


Mutta jottei menisi liian syvälliseksi ja tunnepitoiseksi (sillä sitä tämän kirjoittaminen yllättäen oli..), niin laitan tähän kuvitukseksi muutaman tyhjäpäisen asukuvan lauantailta. Kiitos teille kaikille mielipiteistänne asua valitessani, lopputuloksena päädyin siis kuviolliseen maximekkoon. Vaihdoin vyön kuitenkin ruskeaan ja ballerinat nuden värisiin korkokenkiin. 

Olen helpottunut, onnellinen, vahva, kiitollinen ja olen löytänyt mielenrauhan. Olen lomalla.