maanantai 11. toukokuuta 2015

Äiti on minun kultarakas.

Näin tokaisi Eino yhtenä aamuna ja toisena Aapo lohkaisi, että minä rakastan äitiä, isiä ja jätskiä. En tiedä mitään parempaa tunnetta kuin se, kun oma lapsi rutistaa tosi lujaa ja antaa märän pusun. Vaikka välillä kiroan lapsiperhearjen syvimpään mustaan aukkoon, niin kyllä se silti on maailman parasta olla äiti.


Tämä menkööt siitä kiintiöäitienpäiväpostauksesta. Ihan hirveästi ei kerrottavaa ole edestakaisin juoksusta, kahdesta sokerihumalaisesta pojanviikarista ja kakkuövereistä. Sen verran on kuitenkin pakko mainita, että sain ehkä siisteimmät äitienpäivälahjat! Pojat olivat tehneet hoidossa rannekorut, joista toinen oli kokonaan musta, koska äiti tykkää mustasta. Jotain on siis mennyt perille! Ja toki eilinen päivä oli muutenkin perussunnuntaita spesiaalimpi, mutta prinsessapäiväkirjaa en aio nyt kirjoittaa. Vai miltä kuulostaa sellaiset kevyet 300km autossa istumista, joista viimeinen satanen huutoa siitä, miten masuun sattuu. Kerronko lisää? Sitähän minäkin.

Enivei äidit rocks. Tai ainakin mää rokkasin äsken kaikki eiliset juustokakut rasvanpoltossa. Nyt hapottaa ja voi hyvällä omalla tunnolla syödä ne kakkujen jämät.

Mukavaa viikkoa, kestäkää vielä pari viikkoa tällaista laiskaa ja saamatonta bloggaajaa!

4 kommenttia:

  1. Näitäkin hetkiä muistelee joskus lämmöllä, nyt sellaisena kädenlämpöisenä ♥ Äitiys on!
    Ihana postaus ja meininki teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee! Mutta kiitos, meininkiä meillä riittää ;)

      Poista
  2. Omalta lapselta saadut märät pusut on kyllä parhaita <3 Ja ootpa saanu ihania lahjoja pojilta, nuo rannekorut on niiiin söpöt! Sulla on niin ihana blogi, että ainakin minä käyn lueskelemassa vaikka et nyt kovin usein ehdikään postaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anniina! Musta rannekoru menee jopa käyttöön ;) Kiva, että jaksat seurailla!

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!