torstai 12. helmikuuta 2015

Hiljaisuus

Viime viikolla tein lupauksen itselleni, että seuraavalla viikolla keskityn taas vaihteeksi blogiin. No kuinkas kävi.

 
Viikonloppuna pojat aloittivat sen kamalista kamalimman sairastelun,  eli lauantain ja sunnuntain välinen yö meni aika pitkälti lakanoita vaihdellessa. Sunnuntaina pestiin luvattoman monta koneellista pyykkiä ja yritettiin saada jätkiä syömään ja juomaan edes jotain. Maanantai paranneltiin vielä kotona eikä yrjöä sen koommin nähty, nyt alkoi jo ruokakin maistua. Tiistaina palattiin  normiarkeen eli pojat hoitoon ja itse kurvailin töihin. Koko päivän töissä oli jotenkin ihan veto pois ja jokainen askel tuntui ylitsepääsemättömän rankalta. Iltapäivällä poikien haun jälkeen romahdin sohvalle, josta nousin ensimmäisen kerran parin tunnin päästä halaamaan posliinia. 


Nyt kolmantena päivänä olo alkaa olla jo aika hyvä ja huomenna luultavasti palaan jo töihin. Laatoittaminen jäi omalta osaltani onneksi siihen tiistai-iltaan, mutta kyllä sekin oli ihan riittävästi viemään kaikki mehut eikä energiaa tahdo olla edes istumiseen. Itse kun olen vielä sitä tyyppiä, että koko ajan tekisi mieli tehdä jotain,  niin tämä on ollut kyllä ihan karseaa. Sairastaminen ei vain ole mua varten.

Ironisinta tästä koko hommasta tekee yksi lausahdus. Viime viikolla tokaisin miehelle, että olisipa kiva olla joskus ihan täysin yksin kotona ja nauttia hiljaisuudesta. Saisi tehdä mitä huvittaa ja vaikka sitten siivota rauhassa. No sitä saa mitä tilaa. Mutta myönnän, ei oo herkkua ei, mielummin ottaisin energiat takaisin ja pojat riehumaan. Ei tämä ole mikään koti ilman legotornadoa, naurua, pesukoneen hurinaa tai miehen huomautuksia siitä, etten osaa parkkeerata tuota laivaa suoraan meidän autokatokseen.

2 kommenttia:

  1. Ouh, onneksi parannuit. Me ollaan säästytty maataudeilta tänä vuonna, kopkop.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onneksi päästiin kerrankin näin vähällä! :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!