maanantai 9. helmikuuta 2015

Burgundyn viemää

Olen ihan hullaantunut tästä burgundyn väristä näin talvella! Tosin vain poikien vaatteiden osalta, omassa pukeutumisessa luotan edelleen mustan, valkoisen, harmaan ja denimin voimaan. Tai no joo, on siellä mun uuden talvitakin sisävuoressa vähän burgundya. Enivei, aivan mahtavaa, että pojillekin on tullut kauppoihin vähän tällainen murrettu väri kaiken vihreän ja sinisen rinnalle. Tykkään tykkään tykkään!


Tällä hetkellä poikien vaatevalinnassa luotan aika pitkälti Polarn o. Pyretiin ja Name Itiin. Itseasiassa kaikki poikien pitkähihaiset trikoopaidat on jommasta kummasta putiikista. Housuja sen sijaan löytyy muistakin lähteistä sekä ns. päällyspaitoja eli huppareita ja neuleita on myös tullut ostettua muualta. Popissa ja NameItissä on hinta-laatusuhde mielestäni kohdillaan ja vaatteet kestävät toistuvaa pesua moitteettomassa kunnossa. Vauva-aikana NameIt oli ihan täysi nounou huonon laadun suhteen, mutta nämä isojen puolen vaatteet ovat olleet ihan huippuja. Meillä ei myöskään ole erikseen mitään päiväkotivaatteita ja esittelyvaatteita, vaan päälle laitetaan sitä mitä puhtaana sattuu olemaan. Myös tästä syystä panostan ihan mielelläni niihin käyttövaatteisiinkin ja voin laittaa muutaman euron enemmän säilyvyyden puolesta.

samettihousut / H&M, farkut / Name It, collarit / H&M
huppari / H&M, kauluspaita / Marimekko, neule / Mango Kids
Paidat / Name It  ja Polarn O. Pyret

No mitäs sanotte? Menikö jo vähän överiksi..?


ps. Meidän pojat tosiaan käyttää punaista, keltaista ja oranssia! Ja sukkahousuja. Ja leggingsejä.

7 kommenttia:

  1. Meidän ekaluokkalainen käyttää edelleen punaisia, oransseja ja keltaisia vaatteita. Ovat mielestäni unisex värejä ja sopivat hyvin myös pojille. Sukkahousut jäivät jo useita vuosia sitten, mutta pienenä pojalla oli myös sukkiksia käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua just ärsyttää tämä, että jotkut värit ois tyypillisesti tytöille. Ainakin meidän pojat valitsee mielummin jopa sen punaisen kuin sinisen :) ja sukkahousut nyt on tän ikäisellä vaan älyttömän käytännölliset!

      Poista
  2. Ei mennyt! Burgundy on ihana! Meilläkin suositasn name itiä, tosin oon tainnut aleista ostaa ksikki meidän name itit.. sielläkun on tosi hyvät alet aina! Ja noi trikoot on niin ihanan pehmeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja sukkiksia ja leggareita täälläkin! ;)

      Poista
    2. Oon kyllä ollut tosi positiivisesti yllättynyt name Itin laatuun! Eikä ne oo edes hinnalla pilattuja. Ja tosiaan alet on aina tosi hyvät :)

      Poista
  3. Meilläkin on käytössä oranssia,punaista ja keltaista. Sukkahousuistakaan en ole vielä pojilla luopunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkikset on ihan must näin talvella kun ei ainakaan meillä pysy sukat jalassa saatikka kalsarit siellä sukkien sisällä!

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!