perjantai 9. tammikuuta 2015

Reenaa reenaa!


Kuten viisi miljoonaa muutakin suomalaista, myös minä innostun aina jokaikinen tammikuu treenaamisesta ja omasta hyvinvoinnista. Herkut alkavat tulla korvista ulos ja kesäkuntoon vol 100 alkaa houkutella entistä enemmän. Joulukinkku jämähtää niille sijoilleen, mihin sen ei todellakaan pitäisi jämähtää ja iltaisin löydän itseni mussuttamasta sipsejä sohvan nurkasta. Ei hyvä. Siispä salille mars!

Syksyllä liikkuminen oli oikeasti tosi huonoa, kävin ehkä keskimäärin kerran salilla viikossa, jos edes sitäkään. Töihin paluu ja päiväkotielämä veivät kaikki mehut ja illat menivät enemmän tai vähemmän laiskotellessa. Tämä olikin pitkästä aikaa itselleni tällainen kuiva kausi liikunnan suhteen, sillä olen aina ollut melko aktiivinen liikkuja ja urheilu on melkeinpä aina ollut vähän jopa elämäntapa. Toki tykkään ihan hirveästi rötvätä ja löhöillä, mutta liikunnasta saa vain niin älyttömästi energiaa ja voimaa, että eipä toisaalta ihme, että kaikki illat sitten menivätkin siellä sohvalla. Laiskottelu laiskottaa!

Tällä hetkellä pyrin käymään kolmesti viikossa liikkumassa, lähinnä jumpassa. Maanantaina käyn polttamassa läskiä rasvanpolttojumpassa, joka on siis intervalliharjoittelua, jossa vuorotellen nostetaan sykettä ja tehdään lihaskuntoa. Perussettiä, mutta toimii. Torstaisin käyn kahvakuulassa, jossa yritän jatkuvasti haastaa itseäni isommilla painoilla. Olen kokenut tässä muutaman vuoden aikana, että kahvakuulalla saan kaikkein parhaiten tuloksia aikaiseksi ja ihan oikeasti myös tykkään kyseisestä lajista. Nyt kevääksi ilmoittauduin vielä miesvetäjän kurssille, joten otetaan nyt kaikki lajista irti, mitä siitä on irroitettavissa. Näiden kahden lisäksi käyn vielä lauantaisin heti aamusta vaihtelevasti joko pumpissa tai stepissä, toisinaan jätän lauantain väliin, jos laiskottaa ja saatan käydä vaikka salilla.

Jotenkin tällä hetkellä vaan saan enemmän tehoja ryhmäliikuntatunneista eikä nyt talvisin se juokseminenkaan innosta. Salitreenikin on vähän niin ja näin, siellä ryhmässä saa vaan paremmin psyykattua itsensä töihin ja yrittämään sata lasissa, kai se on sitten se näyttämisen halu! Tähän hetkeen nämä kolme liikuntakertaa viikossa ovat kyllä ihan maksimi, mitä saadaan ahdettua meidän kalenteriin. Miehen salipäivät, jääkiekkopelit ja muut meidän perheen menot kun vievät sen oman siivunsa arjesta. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en varmaan edes jaksaisi enempää, sillä ei ihan hirveästi napostele joka ilta töiden jälkeen kurvailla vielä nostamaan rautaa ja kuluttamaan juoksumattoa. Kai sitä nyt saa joskus vaan olla...


Tällä liikunnan lisäämisellä en pyri painonpudottamiseen, oikeastaan ihan päinvastoin. Vaaka ei ole koskaan ollut ystäväni enkä käy juuri koskaan vaa'alla mittaamassa painoa. Kuitenkin ennen joulua, kun pelleiltiin poikien kanssa puntarilla kävin itsekin pitkästä aikaa kurkkaamassa maagiset lukemat. Syksyn aikana oli ihan salakavalasti lähtenyt melkein 6 kg pois, josta vähän jopa kauhistuin. Syksyn saamattomuuden vuoksi varmaan ne lihakset olivat kaikonneet ties minne ja nyt haluankin ne takaisin. Kaipaan mun jättipohkeita, jotka eivät mahdu mihinkään saapikkaisiin!

Yksi asia, jossa olen aina ollut ihan luokattoman huono, on venyttely. Edes pesäpallouran aikana en koskaan venytellyt omatoimisesti ja toki siitä sitten saa kärsiä. Miehellä on tapana venytellä joka ilta, ja kyllä sen huomaa, ettei se koskaan valita mistään jumeista. Itselläni on tälläkin hetkellä eilisestä kahviksesta aivan jäätävät betonireidet, joilla ei tosiaan juosta mitään portaita ylös äkkiä vaan opehuoneeseen hakemaan yhtä puuttuvaa vihkoa. Tottakai tiedän, että aina pitäisi muistaa liikuntasuorituksen jälkeen venytellä ja että se pelkkä protskujuoma ei auta mitään, mutta kun. Tässä suhteessa pitäisi kyllä parantaa, ja paljon!

Liikunnan avulla myös ainakin oma pääkoppani voi paremmin. Päätä kannattelevasta niskasta ei nyt viitsitä puhua, se on aivan sökönä. Mutta siitä, että heiluttelet sitä 16kg kuulaa saa niin älyttömästi uutta puhtia ja voimaa selviytyä arjen kiemuroista ettei tosikaan. Jokaisen jumppakerran jälkeen olen aina hyvällä tuulella ja taas jaksaa pestä niitä täysiä koneellisia pyykkejä ja suunnitella tulevia työjuttuja. Vaikka kiinnostus lähteä jumppaan pitkän päivän jälkeen on nolla ja ne bastogne-keksit siellä kulmakaapissa polttelisi, on se hyvä olo jumpan jälkeen paljon paljon parempi kuin mikään suussasulava kanelikeksi. Eli kiinteytystä, lihaksia ja mielenterveyttä, eiköhän me niillä selvitä taas tästäkin talvesta. Ja ehkä voidaan harkita jo niitä bikinejä...

Moniko samaistuu ja skarppaa aina joulun jälkeen? 

4 kommenttia:

  1. Oon samaa mieltä, laiskottelu laiskottaa! Tää pätee kaikkeen, kotitöihin, urheiluun, kaikkeen tekemiseen. Parempi puuhailla koko ajan jotain, niin saa aikaiseksi, eikä jämähdä sohvalle! ;) ja minä ainakin ehdottomasti sitä mieltä, että lihaksia pitää olla, vaikka vaaka niiden myötä näyttääkin enemmän! tsemppiä lihasten kasvatteluun! Vaikka näytät kyllä hyvältä noissakin kuvissa! :) Täällä samat tavoitteet, lisää lihasta ja voimaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saa nähdä kauanko tää innostus kestää, toivottavasti päästäisiin edes maaliskuulle asti :D

      Poista
  2. No huh, ootpa reipas! Tuli kauhee häpeä omasta puolesta kun en oo varmaan puoleen vuoteen jaksanut evääni liikauttaa urheilun puolesta :''D Ai kauhee :D Pitääpä repiä ittensä ylös, ulos ja lenkille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enkä oo! Syksyllä olin niin järkyttävän laiska ettei tosikaan :D Lenkkeily ei maistu mulle talvella sitten ollenkaan! Heti kun lumet sulaa, innostus löytyy taas :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!