perjantai 30. tammikuuta 2015

Sutkautuksia perjantai-iltaan

Nyt kun pojat ovat avanneet sanaisen arkkunsa oikein apposen auki, on myös hauskojen sutkautuksien määrä lisääntynyt valtavasti. Ajattelin näin perjantai-illan ratoksi jakaa teillekin muutamat, viime sunnuntaina hurmureista otettujen kuvien kera. Huumorimiehiä jo pienestä pitäen!

 
Ei meillä ole koiraa, meillä on äiti.

Väistä senkin iso haiseva virtahepo!

Mihin minun pieni peppu mahtuu, pois tieltä iso peppu!

Anna äiti yksi muumikeksi, jooko äiti jooko?

Ei Eino halua katsoa Tepsin peliä, Eino kattoo kun peppu heiluu. (=tanssityttöjä siis..)

Mennään kauppaan ostamaan uusi äiti.

Ei ole Aapon taskussa yhtään herkkuja.

On äitillä tosi pieni tissi.

Einon nimi on Eino, Aapon nimi on Aapo, äitin nimi on Johanna ja isi on Ritari.

Tämä on tosi pahaa, anna spagettia.

Minä olen palomestari ja Eino on kissanpentu.

En minä ole äitin kulta, minä olen pikkuinen höppänä.

Aapo tönii minua, tarvii mennä lääkäriin.

Isi on minun sankari.


Leppoisaa viikonvaihdetta! Meillä on edessä ensimmäinen viikonloppu pitkiin aikoihin, kun ei ole oikeasti mitään menoja tiedossa. Taidetaan makoilla ja olla, pökkötään vain sohvalla, kuten pienetmiehet sanovat. Adios!

tiistai 27. tammikuuta 2015

Kuuskyt ja risat

Sunnuntaina vietettiin isäni 60-vuotisjuhlia ja pitkän pohdinnan sekä asukriiseilyn jälkeen päädyin mustaan housupukuun. Mikään hame tai mekko ei näyttänyt päällä sitten yhtään miltään muulta kuin makkarankuorelta ja mukavuus vei voiton. Toki näin  jälkikäteen ajateltuna housut oli ihan oikea valinta, sillä oli huomattavasti mukavampi etsiä ruokapöydän alle piiloutuneita poikia ilman jatkuvaa vilautusvaaraa. Vartin yli kuusi aamulla heränneet ja ilman päikkäreitä juhlineet viiraantuneet duracelit saivat juhlissa sen verran menoa ja meininkiä aikaiseksi, että heidät passitettiin anoppilaan kolmen tunnin bailaamisen jälkeen. Itse luovuin korkkareista vasta loppumetreillä ja olenkin alkuviikon kävellyt lähinnä kumisaappaissa ja lenkkareissa.


Housut jalassa oli vähän aikuisempi olo eikä ollut sitä ainaista helman nykimis -ongelmaakaan. Ja mustaan verhoutuneena oli helppo piiloutua nurkkaan piiloon uteliailta sukulaisilta. Tiedättekö muuten sen tunteen, kun juttelet jonkun ihmisen kanssa, joka tietää kaikki asiasi? Ja lopulta itselläsi ei ole hajuakaan siitä, kenen kanssa juuri kuulumiset vaihdoin. Jep, mulle kävi niin sunnuntaina ainakin kahdesti enkä tiedä vieläkään, kenelle avauduin meidän keittiön rumasta työtasosta. Ehkä jollekin blogin lukijalle..?

Viikonlopun jäljiltä on ollut havaittavissa itse kullakin melkoista väsymystä, Aapokin oli nukahtanut eilen päikyssä ruokapöytään! Itse sen sijaan meinaan kuukahtaa vähän väliä opehuoneen sohvalle ja hermo on aika tiukilla remuavien varhaisteinien kanssa. Valitettavasti myös blogi kärsii, tällä hetkellä ei riitä aika eikä innostus kehitellä sen ihmeempiä jutunaiheita, vaan lähinnä kirjoittelen tällaista diipadaapaa ja bullshittiä. Kestäkää tai älkää, tää elämä on vaan välillä aika pehmeet touhuu... 


housut / Seppälä
paita / Mango
kengät / Dinsko
vyö / eimitäänhajua

perjantai 23. tammikuuta 2015

Kotiäiti vs uraäiti

Olin kotona poikien kanssa virallisesti melkein tasan kaksi vuotta. Todellisuudessahan menin takaisin töihin keikkaluontoisesti jo vuosi sitten, mutta säännöllinen työ ja päiväkotikuviot tulivat kehiin viime elokuussa. Joskus muinoin ajattelin, että toki olen kotona vähintään sen kaksi vuotta ja luultavasti ihan sinne kolmeenkin, mutta toisin kävi. Ihan siis se tuttu tarina, kun seinät kaatuvat päälle ja sitä rataa. En ollutkaan se stayathomemom, joka kuvittelin olevani. Nyt kun takana on melkein puoli vuotta työarkea, päiväkotia ja hektistä elämää, on ehkä aika tehdä vertailu. Olisinko sittenkin mielummin kotona?

Selkein ero näissä kahdessa eli aamut. Pointsit ehdottomasti kotiäitiydelle! Kello kuuden herätykset eivät todellakaan pysty vastaamaan niille aamuille, kun sai vaan koomailla sohvalla ja lepuuttaa silmiä. Kauheassa tohinassa yrittää saada koko paketin kasaan ja autoon turvavöihin, unohtamatta aamukahvia ja pakollisia hoitoonlähtökakkoja. Siihen päälle vielä huomaa ovesta ulos astuessa, että ahas yöllä on tullut kakskyt senttiä lunta ja aura-auto on heittänyt kivat vallit juuri meidän pihalle. Niinä aamuina todellakin kaiholla miettii, kun joskus sai syödä aamiaista vasta tunnin päästä heräämisestä ja haahuilla vaikka koko päivän yökkäreissä. 

Raha. Kotihoidontuki vastaan säännöllinen kuukausipalkka. Ei Kela pysty kilpailemaan edes unissaan tässä asiassa, jos haluaa lainanlyhennyksen ja laskujen jälkeen syödä muutakin kuin pelkkää kaurapuuroa.

Kotona ollessa sai seurata poikien touhuja aamusta iltaan. Pääsi nauttimaan jokaisesta kehitysaskeleesta ja ihanista yhteispäikkäreistä, ei tarvinnut jakaa poikien huomiota kenenkään muun kanssa. Vaikka mikään leikkijä en koskaan ole ollut, oli se silti aivan mahtavaa puuhailla niiden legojen parissa koko päivä ilman minkäänlaista kiirettä mihinkään. Silloin arkea rytmitti lähinnä päiväunet ja isin kotiinpaluu, nykyään mennään sillä aikataululla, jonka työt ja päiväkoti velvoittavat.

Seuraava piste menee kuitenkin urautumiselle. Jokaisena arkiaamuna saa laittautua nätiksi ja pukea päälle muutakin kuin ne reikäiset ja kulahtaneet adidaksen verkkarit, jotka joskus olivat mustat. Korvakorut ja meikkivoide ovat tehneet paluun ja onpa hiuksille näytetty suoristusrautaakin tässä viimeisen puolen vuoden aikana. On ollut tosi ihana pukea vaihteeksi päälle myös niitä henkareissa roikkuvia vaatteita eikä aina vain niitä alahyllyn rytkyjä. Tuntuu myös, että itsetunto on kohentunut ihan mahdottoman paljon töihin paluun jälkeen ja tunnen itseni oikeasti välillä ihan kauniiksi, ainakin sisäisesti.


Yhdestä asiasta kotiäitiys saa kyllä murskavoiton, nimittäin kodin siisteydestä. Kotona ollessa oli vain yksinkertaisesti enemmän aikaa huolehtia kodista ja siivota oikein antaumuksella ja tunteella. Nyt sitä aikaa on aivan liian vähän ja sellaista kunnollista siivousta ei ehdi edes joka viikko tekemään. Toki nyt pakolliset jutut eli imurointi ja vessat yms on jo oman mielenterveydenkin kannalta pakko hoitaa viikoittain, ja luonnollisesti keittiö on myös pakko siivota päivittäin. Mutta se pitkän kaavan kautta siivoaminen joka perjantai ei enää onnistu. 

Oma aika. Sitähän se työ kaikessa komeudessaan on, vaikka kotona ollessa en tätä selitystä mieheltä hyväksynytkään. Miten ihanaa onkaan välillä tuntea olevansa jotain ihan muutakin kuin vain aaponeinonäiti

Kotiäidille menee seuraavat pisteet, sillä silloin sain olla just se Johanna, mikä olen. Töissä on pakko vetää vähän asiallisempaa roolia eikä jokaiselle kollegalle saatika oppilaalle voi heittää sitä kaksimielistä läppää, joka luonnostaan tulisi. Jokaista sanaa täytyy vähän miettiä tarkemmin ja ainakin näytellä asiantuntevaa ja fiksua maisteria. On myös ollut pakko vähän muuttaa omia metodeja ja sopeutua siihen, että kaikille ei toimi se tyyli, johon itse olen tottunut. Enkä voi myöskään nauraa pissat housussa sille tämänpäiväiselle Jorma Uotinen -vitsille, joka oli oikeasti niin hauska vitosluokkalaisen suusta, mutta joka ei tosiaankaan sopinut koulumaailmaan. Keltasta vaan kehiin kiroilusta vaikka mieli olisi tehnyt antaa viisi vihreää ja papukaijamerkki vuoden vitsistä. 

Toiset aikuiset ja sosiaalisuus. Kotona oli päivisin vain ne kaksi murua ja seinät. Toki kävimme ulkona ja kerhossa sekä isihän nyt oli kotona aina iltaisin. Mutta ne päivittäiset kontaktit puuttuivat tästä oikeasta elämästä ja lähes kaikki sosiaalisuus tapahtui puhelimen sovellusten kautta. Sillä kyllähän se meni juurikin niin, että ystävät pikkuhiljaa kaikkosivat poikien syntymän jälkeen tai ainakin yhteydenpito passivoitui reilusti. Meillä myös asuu suku ihan muualla ja sitä kautta myös moni lapsuusajan  ystävä, mutta onneksi niitä uusiakin ystävyyssuhteita on tullut solmittua. Olemme saaneet poikien kanssa muutaman ns. äitikaverin kerhon ja itseasiassa tämän bloginkin kautta, joista olen tosi onnellinen. Koen kuitenkin myös, että olen löytänyt työpaikan, jossa olen omanlaisteni joukossa. Meitä on aivan mahtava joukko, joka ymmärtää toisiaan ja voimme puhua lähes mistä vain ja avautua ruokatunnilla vaikka päiväkotien nyrpeistä hoitajista.


Eli aika tasoissa ollaan tällä hetkellä. Kuitenkin lopulta viisari osoittaa siltikin enemmän sinne uraäitiyteen. En kadu hetkeäkään sitä, että palasin nyt jo töihin, sillä kaksi vuotta kotiäitinä oloa oli itselleni aivan sopivan pitkä ajanjakso elämästäni. Toki saatan joskus katua sitä, etten ollut kotona kauempaa, sillä tämä saattoi olla ainoa mahdollisuus olla lasten kanssa kotona. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pidempi aika kotona poikien kanssa kolmestaan olisi luultavasti tehnyt minut hulluksi, niin karulta kuin se kuulostaakin. Mutta saanhan toisaalta tälläkin tyylillä viettää vuodesta melkein kolme kuukautta kotiäitinä. Kesätyöttömyys, työsuhde-etua parhaimmillaan!

Kumman sinä valitsit tai tulet valitsemaan?

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Päivitetty lastenhuone

Kun pojat ennen joulua muuttivat isojen poikien sänkyihin nukkumaan, meni luonnollisestikin myös lastenhuoneen sisustus uusiksi. Pinnasängyt lähti veks ja ovatkin nykyään jo muilla vauvoilla nukkumapaikkana. Myimme sängyt siis heti pois, jottei vahingossakaan tule kiusausta siirtyä junnusängyistä takaisin pinnariin. Lastenhuoneen sisustus myös selkeni entisestään ja karsimme kaiken ylimääräisen huoneesta pois. 


Nyt alkuvuodesta myös päätin vihdoin tehdä jotain kaapissa olleelle BoBoolle ja ompelin siitä verhot sekä pienet koristetyynyt sänkyjen päälle. Pitkälle seinälle porattiin yksi tauluhylly (aion ostaa vielä toisenkin) ja kalusteet vaihtoivat vähän paikkaa. Huone on edelliseen verrattuna (katsopas tänne!) nyt paljon riisutumpi, sillä sängyistä karkailevat pikkumiehet repisivät kaiken alas, mikä irti lähtee. Ns. normaalitilassa esimerkiksi lipaston päällä ei ole muuta kuin Aapon rasvapurkki ja hoitoreputkin ovat yleensä alakerrassa odottamassa päikkyyn lähtöä. Myös sänkyihin on olemassa Ikean irtolaidat, jotka otin vain kuvia varten pois.

Sängyt ovat oikein perintöainesta, sillä olen aikoinani itse nukkunut niissä toisesta ja toisessa on nukkunut siskoni. Unipuun Jatkopuu -sängyt olivatkin ihan ilmiselvä valinta meidän pojille, sillä näillä pärjätään melkoisen pitkälle, kun sängyistä saa kerran ihan täysmittaiset. Ja onhan niillä toki tunnearvoakin! Tarvittaessa sängyt saa myös koottua kerrossängyksi, mutta ainakaan toistaiseksi en näe tähän tarvetta.


Matto on Askosta, samoin kuin tähtilappu lipaston päällä. Verhot siis sitä Marimekkoa ja musta pimennysverho on Eurokankaasta. Sänkyjen päiväpeitot, lattiatyynyt sekä kattovalaisimen olen itse väsännyt, ja oven takana piilossa oleva arkku (tämä!) on sekin tuunattu ruskeasta valkoiseksi ja sisältää erinäköistä rojua vanhoista leluista aina synttärikortteihin asti. Valkoiset tyynynpäälliset ovat Ellokselta ja muut olen tehnyt itse. Unileluista pupu on Pentikin ja nalle Johanna K. Designin. Kirjatuet sekä naulakot ovat Sokokselta tai Prismasta Cirafia ja kaikki valokuvakehykset Ikeasta. Jokohan siinä tuli kaikki pakolliset tuotetiedot?


Itse pidän huoneesta tällaisena paljon enemmän, kuin siitä vauvahuoneesta (ks. tästä). Tuli heti paljon raikkaampi fiilis koko huoneeseen ja onhan tämä nyt paljon enemmän isojen poikien huone. Koska poikien huone sijaitsee yläkerrassa ja on käytössä vain nukkumiseen, ei huoneessa ole yhtään leluja. Poikien huone on myös ainoa koko talonpuolikkaassa, jossa on käytetty sisustuksessa värejä. Muualla onkin ihan vain mustaa ja valkoista. Edes nyt keväällä ei sisustukseen ilmesty mitään tehostevärejä, it's all black and white and a little bit grey.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Projekti: vaatekaappi kuntoon


Viime kuukausien aikana olen tehnyt urakkaa. Nimittäin vaateurakkaa. Tavoitteena on päästä täydellisen vaatekaapin sisältöön, johon ei tarvitsisi usein ostella mitään eikä koskaan tulisi ongelmaa nimeltä mullaeioomitäänpäällepantavaa. Viisikko-blogin Paula sai minut alun alkaen tästä innostumaan ja mitä enemmän olen asiaa tutkinut ja pohtinut, sitä varmempi olen valinnastani. Nyt saa loputon vaateryysis loppua. 


Ensimmäinen askel kohti vaatekaapin muodonmuutosta on sisällöin inventaario. Nyt joulun jälkeen olen tosi rankalla kädellä heivannut kaapista pois kaiken mahdollisen turhan ja kaikki vaatteet, joita en ole pitkiin aikoihin käyttänyt. Jäljelle jäi ne kaikista mieluisimmat ja ne, joita voisin kuvitella vielä joskus käyttäväni. Tällä kertaa en inventoinut ulkovaatteita, shortseja, hellemekkoja enkä kenkiä. Mukana on myös ns. kotivaatteet ja urheiluvaatteet. Silti tulos on aika järkyttävä, jopa omille silmilleni. Miten tällaisella vaatemäärällä em. ongelma voi ikinä edes syntyä?! Hengittäkää syvään, tässä se tulee:

farkut / housut 18
collegehousut / pieruverkkarit 8
hameet 9
juhlamekot 8
tunikat 6

t-paidat 12
pitkähihaiset trikoot 11
topit  23
collegepaidat 9
neuleet / neuletakit 22 (?!)
bleiserit 3
kauluspaidat / paitapuserot 12
juhlatopit 7

leggarit 5
urheiluhousut 4
urheilutopit 4
urheilukerrastot 3

+ alusvaatteita, sukkia, sukkahousuja ja yövaatteita

 
Siis voi elämä. Ihan järkyttävä määrä vaatteita! Ja mikä kamalinta, ennen näitä oli vielä enemmän. Mutta kun ei kaikkia millään raaski heittää pois tai laittaa edes kiertoon, aina kun on olemassa se vaihtoehto, että ehkä joskus käytän näitä. Seuraava askel onkin oikeasti miettiä, tuleeko sitä aikaa ikinä. Joten olenkin päättänyt, että seuraavan puolen vuoden aikana aion käyttää jokaista kaappiin jäänyttä vaatetta. Jos jokin jää kokonaan käyttämättä, heitetään sillä vesilintua ja sanotaan hyvästit. Raakaa peliä, mutta näin se menee. 

Mitä sitten tulee itse vaatteiden ostamiseen. Nythän tammikuuta kun eletään, niin yhtään uutta vaatekappaletta ei kaappin tule, kuten lupailin alemyyntien jälkeen. Paitsi no yhdet urheilurintsikat, mutta ei niitä lasketa. Jokaisen uuden vaatekappaleen kohdalla aion tulevaisuudessa miettiä ainakin kolmesti, tarvitsenko oikeasti tätä ja käytänkö tätä useammin kuin kerran. Ihankivoja ei enää vaatekaappiin eksy, sen voin luvata! Mitään tiettyä pakollista vaatekappaletta ei kaapista tällä hetkellä puutu, mutta sellaisen kunnollisen tosi pitkän villatakin sinne haluaisin. Siihen voisin panostaa jopa vähän enemmän, mutta ehkä tuo 22 neulettä tähän väliin on ihan riittävä. Toki haluaisin myös uudet farkut ja uuden bleiserin ja raitapaidan ja treenihousut ja neuleliivin ja ja ja ja...

Argh, ryhdistäydy nainen ja kohdista shoppailuintosi poikien kuravaatteisiin!


Pliis kertokaa, etten ole ainoa vaatehamsteri!

perjantai 16. tammikuuta 2015

Viikon plussat ja miinukset

Pojat nukkuu, mies on pelaamassa jääkiekkoa ja itse rötvään tässä sohvalla puolikuolleena. Siispä kerrataanpas tähän väliin kuluneen viikon hyvät ja huonot kuulumiset.

- Valvotut ja lastenhuoneen lattialla nukutut yöt, Aapo on päättänyt taas vaihteeksi valvottaa meitä ihan urakalla, kirottu atooppinen iho!

- YleX:n Matti lopettaa. Mitä mä nyt kuuntelen aina aamuisin työmatkalla?!

- Väsymyksestä kiukkuiset lapset.

- Ja vanhemmat.

- Liian aikaiset aamut. Keskiviikon 04:10 oli ihan pohjanoteeraus.

- Saamattomuus blogin kirjoittamisen ja muiden blogien lukemisen suhteen.

- Ikuinen pyykkivuori. Voiko se kori edes olla ikinä tyhjä?

- Eilinen työmatka, kun tajusin ettei pissapojassa ole yhtään nestettä. Enkä kuollaksenikaan osaa sitä itse lisätä. Siinä sitten ajeltiin muiden imussa pyyhkijät viuhtoen toivoen, että joku vähän ruikkisi vettä.

- Niistämisestä kipeä nenä.

- Tämä Suomen surkeaakin surkeampi talvi. Päätä jo, onko pakkasta vai plussaa!

+ Pari huikeaa kirppislöytöä.

+ Nyt on perjantai.

+ Mahtavaan oppituntiin päättynyt hyvinkin vaihtelevasti mennyt viikko. 

+ Sohvapöydällä odottavat leffaeväät.

+ Ihan parhaat työkaverit!

+ Kaksi pientä tuhisijaa, jotka ovat aikas hienosti nukahtaneet joka ilta.

+ Kipinä luisteluun. Itselläni siis!

+ Yksi isompi kuorsaaja.

+ Eilinen täysillä vedetty kahvakuulatreeni. Reidet huutaa hoosiannaa, mutta aijai miten hyvä olo!

+ Sähköhammasharja

+ Tunnin päikkärit alkuillasta.

+ Ihanat kommentit teiltä lukijoilta.

+ Se, että plussia tuli sittenkin enemmän kuin miinuksia, vaikka tässä viikossa olisi ollut aineksia juuri päinvastaiseen! 


Rentouttavaa viikonvaihdetta kaikille! Nyt kutsuu sohva, eväät ja Channing Tatum. Uh. 

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Master bedroom

"You have done so much for this family, and you deserve a major reward, so here is your brand new master bedroom!"

Onko siellä joku muu katsonut joskus kenties Hurjaa remonttia? Sitä takuuitkut ja vuosisadan sympatiat aiheuttavaa amerikkalaista hömppäsarjaa? Jossain vaiheessa olin aivan koukussa kyseiseen sarjaan ja katsoin joka ikisen jakson, mikä telkusta vaan sattui tulemaan. Viime aikoina telkkarin katsominen on ylipäätään jäänyt tosi vähälle, oikeastaan vain viikonloppuisin tulee katsottua leffoja lastenohjelmien lisäksi. No enivei, siitä Extreme makeoverista on jäänyt itselleni kaikken parhaiten mieleen pääjehu Tyn muutos yleensä vanhempien makuuhuoneeseen. Ensin suitsutetaan kaikista mahdollisista vaikeuksista selviämisistä ja siitä, miten vanhemmatkin ansaitsevat luksusta. Sitten Ty sanoo ne maagiset taikasanat ja ovi aukeaa hitaasti. 


Ihan Hurjan remontin tasoiseen makeoveriin en ole meidän makuuhuoneemme osalta päässyt, mutta uudet verhot ja kalusteiden uudelleen järjestely muutti huoneen ilmettä aika tehokkaasti. Marimekon Madisonit saivat kenkää ikkunasta ja tilalle tuli hieman läpikuultavaa mustavalkoista kangasta. Olen joskus aikoinani saanut tämän viiden metrin pätkän kummeiltani enkä siis tiedä yhtään mitä tai mistä tämä on. Kaunis kangas se on joka tapauksessa! Verhojen lisäksi huoneeseen on löytänyt tiensä olohuoneen lattialamppu, joka tähän asti oli yläkerran aulassa turvassa tuholaisilta, sekä oksakuvioinen pöytälamppu muutti sekin kerrosta ylemmäs. 

Ihan alkuunhan (kurkkaa!) meillä oli makuuhuoneessa myös telkkari, mutta se siirrettiin työhuoneeseen "peliteeveeksi" jo aikoja sitten. Tällä hetkellä huoneessa ei siis ole sängyn ja kiinteiden vaatekaappien lisäksi muuta kuin yöpöydät, tuoli, jalkalamppu sekä kori päiväpeiton yms säilytykseen. Niin ja matto, joka joutaisi sekin vaihtoon. Haluan, että makuuhuone on avara ja mahdollisimman yksinkertainen eikä huoneessa olisi mitään turhaa elektroniikkaa tai ylimääräisiä kalusteita. Korkean peilinkin siirsin nyt aulatilaan ja jalkalamppu löytää toivottavasti joskus tiensä vielä takaisin olohuoneeseen. Aavistuksen himottaisi kääntää sänky toisinpäin eli ovelta katsottuna oikealle seinälle ikkunaa vastapäätä. Saa nähdä, jos kevään tullen innostutaan liikuttelemaan tuota sängyn järkälettä.


Meidän vanhempien makuuhuone näyttää siis tältä, mustalta ja valkoiselta. Ihan siis meidän näköinen enkä oikeastaan muuttaisi mitään, paitsi tuon maton.  Piakkoin ajattelin sitten tasapuolisuuden nimissä esitellä, miltä lastenhuone nykyjään näyttää. Siellä on nimittäin kaikkea muuta kuin mustavalkoista! 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Minä olen outo.

More precious than gold -blogin Alisa haastoi minut kertomaan itsestäni kummallisia juttuja. Tässä niitä nyt tulee, saa nähdä moniko lukija ja ystävä tämän postauksen jälkeen kaikkoaa :D


•En tykkää suklaasta. Varsinkaan mistään täytesuklaista! Jos suklaata olisi ihan pakko syödä, niin sitten söisin tummaa suklaata.

•Mua luullaan aina nuoremmaksi, mitä oikeasti olen. Oppilaiden mielestä olen noin 14 - vuotias ja ulkopuolisten mielestä olen kauhean nuori äiti. No kolmekymppiä on jo ihan ovella,  että siinä teille teiniäitiä.

•Varpaani ovat epänormaalin lyhyet ja olenkin vasta viimevuosina alkanut  käyttämään sandaaleja. Ennen en kehdannut.

•Olen maailman laiskin ajamaan säärikarvoja talvella. Eipähän tarvitse käyttää pitkiä kalsareita, kun on villahousut omasta takaa...

•Olen pöllinyt kerran vahingossa Ikeasta henkareita. Olin kuitenkin rehellinen ja palasin tunnustamaan rikoksen. Selvisin ilman tuomiota.

•Haaveilen salaa taas uusista kengistä...

•Inhoan yli kaiken juoda maitoa muovimukista!

•Enkä myöskään ikinä voisi juoda vettä lasista, josta juuri äsken join maitoa.

•Olen ollut koko elämäni aikana vain kaksi päivää töistä pois sairaslomalla. 

•Omaan erinomaisen kyvyn muistaa numeroita. Tunnusluvut, puhelinnumerot ja rekkarit, niin omat kuin naapureidenkin,  ovat varmassa tallessa ja muistissa!

•Rakastan jääkaappikylmiä nakkeja!

•Olen kehitellyt naapureista omia johtopäätöksiä heidän menoistaan ja tulemisistaan..Olen siis ihan kauhea kyylä! 

•Pelkään ilotulitusraketteja.

•Olen järkyttävän kateellinen anopille heidän tuplakuplastaan...

•Tämä lista voisi jatkua loputtomiin, olen sen verran outo tyyppi.


Mitä outoja kummallisuuksia teistä lukijoista löytyy?

perjantai 9. tammikuuta 2015

Reenaa reenaa!


Kuten viisi miljoonaa muutakin suomalaista, myös minä innostun aina jokaikinen tammikuu treenaamisesta ja omasta hyvinvoinnista. Herkut alkavat tulla korvista ulos ja kesäkuntoon vol 100 alkaa houkutella entistä enemmän. Joulukinkku jämähtää niille sijoilleen, mihin sen ei todellakaan pitäisi jämähtää ja iltaisin löydän itseni mussuttamasta sipsejä sohvan nurkasta. Ei hyvä. Siispä salille mars!

Syksyllä liikkuminen oli oikeasti tosi huonoa, kävin ehkä keskimäärin kerran salilla viikossa, jos edes sitäkään. Töihin paluu ja päiväkotielämä veivät kaikki mehut ja illat menivät enemmän tai vähemmän laiskotellessa. Tämä olikin pitkästä aikaa itselleni tällainen kuiva kausi liikunnan suhteen, sillä olen aina ollut melko aktiivinen liikkuja ja urheilu on melkeinpä aina ollut vähän jopa elämäntapa. Toki tykkään ihan hirveästi rötvätä ja löhöillä, mutta liikunnasta saa vain niin älyttömästi energiaa ja voimaa, että eipä toisaalta ihme, että kaikki illat sitten menivätkin siellä sohvalla. Laiskottelu laiskottaa!

Tällä hetkellä pyrin käymään kolmesti viikossa liikkumassa, lähinnä jumpassa. Maanantaina käyn polttamassa läskiä rasvanpolttojumpassa, joka on siis intervalliharjoittelua, jossa vuorotellen nostetaan sykettä ja tehdään lihaskuntoa. Perussettiä, mutta toimii. Torstaisin käyn kahvakuulassa, jossa yritän jatkuvasti haastaa itseäni isommilla painoilla. Olen kokenut tässä muutaman vuoden aikana, että kahvakuulalla saan kaikkein parhaiten tuloksia aikaiseksi ja ihan oikeasti myös tykkään kyseisestä lajista. Nyt kevääksi ilmoittauduin vielä miesvetäjän kurssille, joten otetaan nyt kaikki lajista irti, mitä siitä on irroitettavissa. Näiden kahden lisäksi käyn vielä lauantaisin heti aamusta vaihtelevasti joko pumpissa tai stepissä, toisinaan jätän lauantain väliin, jos laiskottaa ja saatan käydä vaikka salilla.

Jotenkin tällä hetkellä vaan saan enemmän tehoja ryhmäliikuntatunneista eikä nyt talvisin se juokseminenkaan innosta. Salitreenikin on vähän niin ja näin, siellä ryhmässä saa vaan paremmin psyykattua itsensä töihin ja yrittämään sata lasissa, kai se on sitten se näyttämisen halu! Tähän hetkeen nämä kolme liikuntakertaa viikossa ovat kyllä ihan maksimi, mitä saadaan ahdettua meidän kalenteriin. Miehen salipäivät, jääkiekkopelit ja muut meidän perheen menot kun vievät sen oman siivunsa arjesta. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en varmaan edes jaksaisi enempää, sillä ei ihan hirveästi napostele joka ilta töiden jälkeen kurvailla vielä nostamaan rautaa ja kuluttamaan juoksumattoa. Kai sitä nyt saa joskus vaan olla...


Tällä liikunnan lisäämisellä en pyri painonpudottamiseen, oikeastaan ihan päinvastoin. Vaaka ei ole koskaan ollut ystäväni enkä käy juuri koskaan vaa'alla mittaamassa painoa. Kuitenkin ennen joulua, kun pelleiltiin poikien kanssa puntarilla kävin itsekin pitkästä aikaa kurkkaamassa maagiset lukemat. Syksyn aikana oli ihan salakavalasti lähtenyt melkein 6 kg pois, josta vähän jopa kauhistuin. Syksyn saamattomuuden vuoksi varmaan ne lihakset olivat kaikonneet ties minne ja nyt haluankin ne takaisin. Kaipaan mun jättipohkeita, jotka eivät mahdu mihinkään saapikkaisiin!

Yksi asia, jossa olen aina ollut ihan luokattoman huono, on venyttely. Edes pesäpallouran aikana en koskaan venytellyt omatoimisesti ja toki siitä sitten saa kärsiä. Miehellä on tapana venytellä joka ilta, ja kyllä sen huomaa, ettei se koskaan valita mistään jumeista. Itselläni on tälläkin hetkellä eilisestä kahviksesta aivan jäätävät betonireidet, joilla ei tosiaan juosta mitään portaita ylös äkkiä vaan opehuoneeseen hakemaan yhtä puuttuvaa vihkoa. Tottakai tiedän, että aina pitäisi muistaa liikuntasuorituksen jälkeen venytellä ja että se pelkkä protskujuoma ei auta mitään, mutta kun. Tässä suhteessa pitäisi kyllä parantaa, ja paljon!

Liikunnan avulla myös ainakin oma pääkoppani voi paremmin. Päätä kannattelevasta niskasta ei nyt viitsitä puhua, se on aivan sökönä. Mutta siitä, että heiluttelet sitä 16kg kuulaa saa niin älyttömästi uutta puhtia ja voimaa selviytyä arjen kiemuroista ettei tosikaan. Jokaisen jumppakerran jälkeen olen aina hyvällä tuulella ja taas jaksaa pestä niitä täysiä koneellisia pyykkejä ja suunnitella tulevia työjuttuja. Vaikka kiinnostus lähteä jumppaan pitkän päivän jälkeen on nolla ja ne bastogne-keksit siellä kulmakaapissa polttelisi, on se hyvä olo jumpan jälkeen paljon paljon parempi kuin mikään suussasulava kanelikeksi. Eli kiinteytystä, lihaksia ja mielenterveyttä, eiköhän me niillä selvitä taas tästäkin talvesta. Ja ehkä voidaan harkita jo niitä bikinejä...

Moniko samaistuu ja skarppaa aina joulun jälkeen? 

tiistai 6. tammikuuta 2015

Loman loppu

Joululoma tuli kyllä ihan tarpeeseen meille kaikille ja olemmekin nauttineet päivistä ihan täysillä. Joulu, uusivuosi ja loppiainen on vietetty ja onkin taas aika palata normiarkeen parin viikon jälkeen, pojat hoitoon ja äiti duuniin. Isi nyt ei viettänyt lomaa kuin joulun ympärillä muutaman päivän. Oma työnkuvani muuttuu hiukan syksyyn verraten, mutta työmatka pysyy metrilleen samana ja työkaveritkin taitavat olla vanhat tutut. Jännää, mutta innolla odotan jo huomista päivää!


Joululomalla rytmi on ollut, no vähintäänkin mielenkiintoinen. Ei meillä oikeastaan ole ollut päivissä edes mitään rytmiä! Ollaan syöty kun huvittaa, päiväunia ei ole maltettu pahemmin nukkua ja välillä ollaan oltu tekemättä yhtään mitään.  Yöt sen sijaan ovat menneet viime aikoihin nähden ihan kohtalaisesti ja sinne sänkyyn on nukahdettu inhimillisissä ajoissa, jopa hei ne pottatouhutkin ovat alkaneet sujua isoveljeltä aika mallikkaasti. Aamut ovat hienosti venyneet melkein kahdeksaan eikä aamupalasta sun muista aamurutiineista olla jaksettu turhia stressailla, koomailu sohvalla lastenohjelmien kera on tullut jo melkein tavaksi! Tästä kaikesta voikin päätellä, että huomenaamulla voi olla pikkusen kylmää kyytiä heräillä kuuden jälkeen...


Nyt pojat jo vetävät sikeitä ja huomiset romut on katsottuna valmiiksi. Joten mikä olisikaan parempi tapa päättää läskeilylöhöilyloma kuin vetää hesemätöt, sipsiöverit, lakuyliannostus ja hautautua sohvalle katsomaan jotain täysin aivotonta komediapätkää. Kelpaa!


Viikkoa yhdeksän odotellessa...

maanantai 5. tammikuuta 2015

Jos pakastekakku ei houkuttele...

...tee se sitten itse!


Daim-kakku

pohja
2 munaa
2 dl sokeria
  0,5 dl juoksevaa margariinia
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitoa

vuokaan
juoksevaa margariinia
50 g hasselpähkinärouhetta


täyte
1 dl vanilliinikreemijauhetta
  2 dl maitoa
100 g Daimia

pinnalle
100 g Daimia
0,5 dl kermaa

koristeeksi

50 g Daimia murustettuna

Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää joukkoon margariini sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito.
Voitele ja "jauhota" kakkuvuoka hasselpähkinärouheella.
Kaada taikina vuokaan.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.
Kumoa kakku vuoasta ja halkaise se kahtia.
Valmista täyte sekoittamalla vanilliinikreemijauhe ja maito sekaisin.

Anna vetäytyä hetki.
Murusta Daimit.
Levitä vanilliinikreemi kakkupohjalle ja ripottele päälle Daimit.
Nosta päälle toinen kakkupohja.
Keitä kattilassa Daimista ja kermasta kinuskikastike. 

Levitä kinuski kakun päälle. 
 Rouhi koristeeksi Daimia.
 

Ohje löydetty alunperin jostakin netin uumenista, ihan näin innovatiivinen en osaa olla...

lauantai 3. tammikuuta 2015

ALEALEALEALE

Voi huoh. Pitikin mennä sitten tunkemaan itsensä sinne väenpaljouteen viikko sitten lauantaiaamuna rymyämään kaikenmaailman kauppojen alekoreja. Vaikka ajattelin terästäytyä jo heti aamukympiltä Ideaparkin oville, sai ensinnäkin jo parkkipaikkaa etsiä ikuisuuden. Ja kun sinne liikkeeseen vihdoin pääsi sisälle, ensin jonotit alehyllylle, sitten sovitukseen, siitä kassalle ja vielä lopulta kaupasta uloskin sai jonottaa. Ihan kamalaa! 

No jotta kaikki ei olisi niin valittamista ja marmattamista, niin niihin aleshoppailun tuloksiin. Kiersin oikeastaan vain alle kymmenen kauppaa, eniten aikaa vietin varmasti Popin liikkeessä. Saldoa löytyi Popin lisäksi Mangosta, Lindexistä ja NameItistä. Näillä nyt pitäisi pärjätä taas hetken aikaa, sillä jemmoihin on kyllä kerääntynyt ihan tarpeeksi jo syksynkin mittaan rättejä ja lumppuja. Mutta mikä tässä kaikessa on järkyttävintä, ostin pojille jo takkeja lukuunottamatta kaiken koossa 104. Iik, missä mun pienet vauvat on?!

leggarit / Name It
paidat vasemmalta / Lindex, Name It, Polarn O. Pyret

windfleecetakit / Polarn O. Pyret

rusetit / Polarn O. Pyret

Itselleni paras löytö oli ehdottomasti Popin olopöksyt, joista haaveilin salaa jo joululahjaksikin. Yksinkertaisesti aivan täydelliset. Ja raidalliset! Mangosta löysin pilkullisen sifonkipaidan sekä jersey-kankaisen mustan kotelomekon. Alunperin ostin mekon kahdessa värissä, mutta lopulta palautin harmaan takaisin muille ostettavaksi. Mustaa sen olla pitää! Vielä harkinnassa on Crocsin nettikaupasta itselleni talvisaappaiden tilaaminen, mutta tuleeko tänä talvena enää edes kunnon talvea, jolloin olisi tarvetta lämpöisille kengille?


Tammikuussa aion nyt pitää tipatonta tammikuuta kukkaron puolella, enkä aio ihan oikeasti ostaa itselleni yhtään mitään (pois lukien nyt ne Crocsit, ehkä..)! Saa hetkeksi riittää shoppailu ja haastan itseni yrittämään ostolakkoa. Palkinnoksi olen päättänytkin antaa sitten itselleni jotain spesiaalia, en kylläkään vielä tiedä mitä se olisi. Jotain odottamisen ja yrittämisen arvoista!

Kävittekö te aleissa?

perjantai 2. tammikuuta 2015

Sohvapöydän paluu

Sohvapöytä is back in da house! Ja toivottavasti tällä kertaa myös lopullisesti,  en malta odottaa, että pääsen iltaisin poikien nukahdettua sytyttämään pöydälle muutamat kynttilät. Tai laittaa leffailtana pöydälle tarjolle kaikkia herkkuja. Tai nostaa jalat kirjaimellisesti pöydälle. Vähän vähemmän odotan sitä, kun joutuu komentamaan poikia seisomasta pöydällä tai hakkaamasta vasaralla klommoja pöytään. Vaikka kyseessä onkin vain se Ikean halppispöytä, olisi se silti ihan kiva pitää ehjänä ja paikoillaan. 


Toistaiseksi pöytä on aiheuttanut vain hämmennystä ja iloa siitä, että nyt on paikka missä voi leikkiä tunnelileikkiä. Sitä kun ei saa kuulemma leikkiä ruokapöydän alla tuolien päällä. Kuka lie senkin kieltänyt...

Ihanaa perjantai-iltaa, vielä on lomaa jäljellä!

torstai 1. tammikuuta 2015

1.1.2015

Oikein hyvää uutta vuotta 2015! 

Tänä vuonna luvassa on toivottavasti hieman järkevämpää asiasisältöä, lisää laadukkaampia kuvia ja ainakin yksi melkoisen jännä juttu. 

Kiitos viime vuodesta kaikille teille lukijoille ja yhteistyökumppaneille! Juuri te teette Talonpuolikkaasta sen mitä se on, rakkaan harrastuksen ja itselleni kovin tärkeän tavan viettää aikaa. Sitä kuuluisaa omaa aikaa. Blogin saavuttama suosio on yllättänyt itseni moneen otteeseen ja edelleen jokainen uusi lukija ja kommentti saa sydämeni pakahtumaan. Olenpas siirappinen näin heti vuoden alkuun...Hyi, pois se minusta!

Kiitoksena tästä vuodesta olenkin vihdoin päättänyt siirtyä nykyaikaan ja Talonpuolikas löytyy nykyään myös Facebookin ihmeellisestä maailmasta. Blogin seuraaminen on nyt siis mahdollista bloggerin, bloglovinin, blogilistan, Indiedaysin ja Facebookin kautta. 

Uusi vuosi ja uudet kujeet odottaa niin työ- kuin kotirintamalla. Tai no koti on ja pysyy, mutta toivottavasti jotain uutta pientä on tänä vuonna luvassa, jospa vihdoin päästäisiin yksimielisyyteen sen sohvan suhteen...

Kiitos ja kumarrus. Tehdään tästä hyvä vuosi. Yhdessä.