sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isille ♥

Faktahan on se, että isäksi kasvetaan. Tuskin kukaan mies lapsen odotusaikana pääsee siihen isyyteen yhtä lailla käsiksi, mitä nainen pääsee äitiyteen. Isyys muuttaa merkitystään ja hakee muotoaan koko raskauden ajan ja lopulta huipentuu lapsen syntymään. Osa miehistä voimaantuu isäksi samantien synnytyksen jälkeen, osa joutuu hakemaan isyyttään vielä pitkänkin aikaa lapsen syntymän jälkeen. Joskus saattaa käydä niin valitettavasti, ettei mies kasva koskaan isäksi. Eikä siihen tietenkään ketään voi pakottaa. Aika kinkkinen juttu tämä isyys siis.


Isyydestä puhuttaessa voin kertoa vain oman näkökantani asiaan enkä edes miehen näkökulmasta. Joten ajatukset ovat suoraan naisen logiikasta ja siitä, mitä olen havainnoinut tässä parin viime vuoden aikana. Yritin kovin saada aikaiseksi syvällistä pohdintaa tästä aiheesta eräänä iltana, mutta isänä oleminen on kivaa oli oikeastaan ainoa, mitä sain miehestä irti.

Meillä isä on ollut kaikessa täysillä mukana alusta asti, suunnitteluasteesta tähän päivään. Poikien syntymän jälkeen olin itse niin huonossa kunnossa, että ensimmäisinä päivinä isällä oli meistä kahdesta päävastuu poikien hoidossa lastenosastolla. Meillä siis isä on saanut vaihtaa vaipan, pukea ja syöttää pojat ennen äitiä. Tämä onkin asia, josta olen ehkä aavistuksen kateellinen ja katkera. Myös imetyksen epäonnistuttua, isä on osallistunut poikien syöttöihin tasavertaisesti eikä meidän iskä ole koskaan pelännyt kakkavaippaa.

Poikien syntymän jälkeen isi vietti kotona kuukauden verran isyyslomaa, jonka aikana vauva-arki pikkuhiljaa alkoi muodostua rytmeineen ja rutiineineen. Yösyötöillä miehestä oli aivan valtava apu ja päivisin sai mahdollisuuden levätä kaiken sen vauvahärdellin keskellä. Isin töihinpaluun jälkeen sovimme, että minä hoidan poikien yösyötöt ja saan vastapainoksi sitten nukkua viikonloppuisin pidempään. Meidän isi ei siis vaan enää herännyt poikien huutoon öisin. Eikä muuten herää vieläkään, vaikka kuinka potkisin äijää kylkeen. Liian hyvät unenlahjat, joista voisin mieluusti ottaa osan itselleni...


Poikien ruokailut on aina hoidettu puoliksi, lukuunottamatta niitä yösyöttöjä. Itse hoidin (luonnollisestikin) poikien ruokailut päivällä, mutta iltaruoka sekä iltapuuro olivat melkein alusta asti isin vastuulla. Viikonloppuisin roolit olivat yleensä toisinpäin. Se onkin tullut huomattua, että iltapuuro ei maistu ollenkaan niin hyvältä äidin syöttämänä, sillä se rooli kuuluu isille. Nykyään pojat syövät kuitenkin pääasiassa itse, iltapuuroa lukuunottamatta, joten ruokailujen roolituskaan ei ole  enää niin tarkkaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että syöttövuorojen jakaminen on sekin vahvistanut isä-poika -suhdetta ja toisaalta myös isän roolin merkitystä meidän arjessa. 

Heinäkuussa meidän isi sai maistaa pienen palan koti-isyyttä. Olin itse töissä keskimäärin viitenä päivänä viikossa koko miehen kesäloman ajan, joten päävastuu pojista ja kodin pyörittämisestä jäikin lomailevan isin harteille. Ja täytyy kyllä antaa tunnustus siitä, miten hyvin kaikki hommat sujui. Keittiö pysyi siistinä, pojat tyytyväisinä ja jopa kuivausrumpua osattiin käyttää oikein, paitsi yhden kerran. Myös pojat ihan selkeästi nauttivat siitä, kun isi olikin kotona äidin sijaan, vaikka tosin työpäivän jälkeen sainpa minäkin suuret halaukset ja pusut. Koen silti kuitenkin tämän kuukauden vahvistaneen poikien ja isin suhdetta entisestään ja toisaalta luulen, että myös mies sai tästä "lomasta" irti ensiarvoisen tärkeän kokemuksen.

Nyt molempien vanhempien ollessa töissä isi ja äiti ovat ajallisesti yhtä paljon kotona, ja näin ollen tarkkaa vetovastuuta ei esimerkiksi kotitöistä enää ole. Useasti isi hoitaa meillä keittiön siivousta, kun taas itse yritän selvittää alati kasvavaa pyykkivuorta. Päiväkotiin isi kuljettaa pojat vähintään kahtena aamuna viikossa ja toisinaan hakeekin poitsut sieltä kotiin. Yleensä vain itse olen aikaisemmin iltapäivällä liikenteessä, joten haen luonnollisestikin tuolloin pojat päikystä. Mutta olen kyllä huomannut, että isin kuskausaamuina ei koskaan kiukutella. Pääseehän tuolloin isin ison auton kyytiin!


Meidän perheessä isi on siis tärkeässä roolissa. Isin syli kelpaa yhtälailla lohduttamaan kuin äidinkin eikä äidin läsnäolo siis ole pakollista jokaisella sekunnilla. Isi osaa tehdä ruokaa ja pestä pyykkiä. Isi laittaa spagetin joukkoon myös aina ketsuppia, mitä äiti ei ikinä tee. Isi tekee parempaa perunamuusia ja isi osaa rakentaa maailman hienoimman junaradan. Isin työhuoneesta löytyy upeita autoja, joilla saa leikkiä tosi varovasti ja vain isin valvonnassa. Isillä on paljon jänniä työkaluja varastossa ja isi antaa poikien auttaa talvirenkaiden vaihdossa. Isi on Aapon ja Einon isi, joka ansaitsi ruhtinaallisen aamupalan isänpäivän kunniaksi.

Kiitos rakas, että olet meidän poikien isi!

7 kommenttia:

  1. Tällaisia herkempiä kirjoituksia voisi lukea useamminkin! Ihanasti kirjoitettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Kaipa näitä voisi tosiaan useamminkin kirjoitella, aavistuksen ironinen musta huumori on vain ehkä itselleni tyypillisempää ja luonnollisempaa tyyliä :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!