tiistai 21. lokakuuta 2014

Valmiina ollaan!

Meidän puolestamme talvi saa siis tulla. Poikien varustus on valmiina, vanhemmilla on uudet takit odottamassa pakkaskelejä ja onpas äitin autokin saanut uudet talvirenkaat jo varastoon. 


Aloitetaan vaikka niistä poikien vaatteista. Haalareina on tuttuun tapaan jälleen Molo Kidsiä, tällä kertaa kuitenkin Pyxis-malli vaihtui isojen lasten Polarikseen. Jälkimmäisestä löytyy vain yksi vetoketju ja onpa se ehkä vähän taaperoystävällisempi muotoilultaan, mitä Pyxis. Voi elämä muuten, että inhoan koko taapero -sanaa, yök. Haalarit on KIDideasta ja Einolle valikoitui väriksi Bottle Green ja Aapolle Blueprint. Normaalisti en ole yhtään tuollaisen tumman vihreän ystävä, mutta tähän haalariin ja Einon päälle se sopi kuin nakutettu!

Viime talven jäljiltä päätin jo suorilta käsin, että meille tulee seuraavaksikin talveksi Moloa. Olen vain aivan yksinkertaisesti rakastunut Molon talvihaalareihin ja pidän niitä kyllä jokaisen euron arvoisena. Valitsin pojille 98 koon haalarit ja niissä on ihan sopivasti kasvunvaraa. Joskus eräs myyjä opasti, että talvihaalari on sopivankokoinen, jos syksyllä pystyy haaroista saamaan aikuisen kämmenenkokoisen kaistaleen käsiensä väliin. Tiedä sitten miten luotettava tämä menetelmä on, mutta ainakin viime talvena se toimi.


Toisena settinä pojille on talveksi kaksiosainen puku. Housut löysin jo kesän alennusmyynneistä Stadiumista ihan pilkkahintaan, olisikohan ollut kympin luokkaa per housu. Nämäkin ovat teknistä materiaalia eli veden- ja tuulenpitävyys on ihan huippuluokkaa. Takit sen sijaan bongattiin Sokoksen 3+1-päiviltä eikä niitä voinut söpöyden vuoksi jättää kyllä kauppaan. Ciraf-merkin takit eivät kylläkään ole mitään supermerkkilaatua, mutta tuntuvat tosi lämpimiltä ja varmasti ajavat asiansa ns. kakkos- ja kauppatakkeina. Ja takit ollaan jo testattu viime viikonloppuna, Aapo varasi heti keltaisen itselleen. Yllätys. Jossain vaiheessa ideana oli ostaa pojille kahdet takit, eli pihatouhuihin ja hienosteluun omansa, mutta tällä kompromissilla säästettiin hiukan. Käytäntö sitten osoittaa tarvitaanko vielä toiset takit, mutta uskoisin että näillä pärjätään. Näissäkin koko on molemmissa housuissa ja takeissa 98.


Kenkinä pojille on talveksi Crocsin Gust bootit koossa 25-26. Niillä ajateltiin pärjäillä alkuun ja katsellaan sitten kovemmilla pakkasilla, jos tarvitsee hankkia Kuomat lisäksi. Netissä on kuitenkin kehuttu noita Crocsejakin aika lämpimiksi, joten saa nähdä miten meidän hikivarpaiden käy. Ja tuleeko tänä talvena edes mitään kovia pakkasia! Crocseihin ajattelin kuitenkin hakea varuiksi vielä villapohjalliset. Toisina kenkinä pojille on hienosteluun H&M:n karvavuoritennarit, jotka ovat vielä matkalla.


Poikien talven asusteista löytyy tulevana talvena sekalainen sekoitus eri tuotemerkkejä. Rukkasia on Jonathanilta ja NameItiltä, pipoja Reimalta, Everestiltä, Warpilta ja H&M:ltä. Kaulurit on Jonathanilta ja kypärämyssyt Everestiltä. Villasukkia, lapasia ja kaulaliinoja löytyy kasapäin tuliaisina Mummin puikkotehtaalta, eli pienten sormien ja varpaiden pitäisi kyllä pysyä lämpiminä. Välikerrastoina löytyy Everestin kaksiosainen fleecepuku sekä Mummin kutomat villapuvut, tosin näitä ei viime talvenakaan käytetty kuin ihan muutamasti, sillä Molon haalarit ovat tosi lämpöiset. Eiköhän meidän pojat näillä jo pärjää vai olenko kenties unohtanut jotain?!


Meidän vanhempien uudet takit löytyivät Jack & Jonesilta ja Ellokselta. Oma takkini on Àhkkan teknistä materiaalia oleva parka, jossa on aivan hurmaava teddyvuorinen huppu. Miehen talvipusakassa sen sijaan on oranssi huppu, joten selkeästi meillä on ollut tänä talvena teemana uusissa takeissa huppu. Olemme molemmat pari viime talvea sinnitelleet rikkinäisillä vetoketjuilla varustetuilla takeilla, joten oli jo aikakin ostaa uudet takit. Ja ihan hyvällä omallatunnolla. Lisäksi kaapeista löytyy molemmilta pari villakangastakkia, laskettelutakit, toppahousut sekä softshell-takit. Kenkäarsenaali on meillä molemmilla kunnossa eli tekosyytä kenkäostoksille ei tältä osastolta löydy. Valitettavasti.


Sellaisissa vermeissä meillä ajateltiin tarpoa tulevan talven läpi. Luotto ainakin Molon haalareihin on kova, muut merkit ovatkin melkoisen uusia tuttavuuksia talvikamppeiden saralla.

We are so ready. But are you? 

Haalariyhteistyössä KIDidea.fi

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää teidän talvivarustus! Meilläkin on pojalla Molokids haalari, ruskeana. Ei vaan taida mennä koko talvea, kun hihat on melko lyhkäset. Mutta sitten siiirrytään isompiin haalareihin, joita onkin tullut haalittua mm. T2H, racoon, ej sikke lej. Onko tuo sun takki Elissa W parka? Jos on niin laittaisitko siitä kuvan sun päällä. Olen itse harkinnut sitä, mutta ois kiva nähdä milt' se näyttää päällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on myös hyvin hanskassa jo talven vaatteet! Ja meillä itseasiassa otettiin Molot jo tänään aamulla käyttöön :) Joo toi on juurikin se Elissa! Voisin joo kyllä tehdä siitä vielä erillisen postauksen, kunhan vain kerkiän ;D Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Minkä pituisia teidän ukkelit nyt on? Ostin omalla 1 v. pojalle nyt Pyxis haalarin koossa 86 ja poika on n.80cm. Mietin, jos sais jostain alesta hommattua ensi talveksi jo valmiiksi vaikka sen Polariksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Meidän pojat on varmaan jo lähempänä 95cm...monia 92-koon vaatteita olen jo joutunut laittamaan pois käytöstä. Vaikea sanoa tarkkaa mittaa, mutta ainakin yli 90cm :) Uskoisin ja toivon, että meillä pärjätään tuolla 98:lla koko talvi...

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!