maanantai 6. lokakuuta 2014

Tosi iso paloauto!

Eilen lähdettiin käymään Tampereella tavoitteena vierailla avoimien ovien päivillä ja siis paloasemalla. Ja voitte vaan kuvitella miten innoissaan kaksi pientä miestä olivat, kun pääsi ihan oikean paloauton kyytiin. Alkuun pojat olivat ihan huuli pyöreänä, että mikä ihme tää juttu oikein on, mutta aika nopeasti siellä alettiin viipottaa joka suuntaan. Olin kuvitellut, että paloautot on se the juttu paloasemalla, mutta lopulta voiton vei ainakin Einon mielestä ne johtoautot tai mitkälie. Siellä seisottiin naama kiinni ikkunassa ja tiirailtiin sisällä olevia maastoautoja. Ilmeisen onnistunut vierailu kuitenkin oli, sillä loppupäivä höpötettiin vain tooosi isoista paloautoista!


Meidän valitsemalla paloasemalla ei valitettavasti ollut äidin silmille ruokaa, taitaa olla legendaa koko höpötys kuumista palomiehistä! No onneksi täällä kotona on sentään yksi diplomi-insinöörin alku lievittämässä tuskaa ♥
Meitsi muuten makaa täällä sohvan pohjalla peiton alla ja sairastaa, kuten tekstin hourailuista sattoikin jo arvata. Eilen nousi kuume ja saikulla ollaan ensimmäistä kertaa ikinä, jos ei lasketa loppuraskauden pakkolomaa. Eikä ole muuten kuumettakaan ollut varmaan yli kymmeneen vuoteen, damn you päiväkoti ja koulumaailma! 

2 kommenttia:

  1. Tällaset on kyllä niin huippuja tapahtumia parivuotialle! :) Pikaisia paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! Pitäisi enemmänkin seurailla lähialueiden tapahtumakalentereja. Kiitos, voiton puolella ollaan jo :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!