torstai 16. lokakuuta 2014

Metsäretkellä

Eilen käytiin taas vaihteeksi metsässä samoilemassa, tällä kertaa lähipikkumetsä vaihtui astetta isompaan tien toisella puolella olevaan pöheikköön. Siskoni on ollut meillä nyt muutaman päivän viettämässä syyslomaa ja senpä takia uskaltauduttiin vähän isompiin ympyröihin. Yksin poikien kanssa ollessa en kyllä suostu lähtemään pikkumetsää kauemmas. Siinä vaiheessa kun toinen bongaa oravan ja toinen keksii kiivetä puuhun, kaksi kättä ei vain yksinkertaisesti enää riitäkään. 


Meidän metsäretki sujui eilen kirpakassa syyskelissä,  mittari näytti yhtä astetta plussaa ja aurinko pysyi pilven takana koko päivän. Pipot kaivettiin jo talvijemmasta ja pitipä tuulihousujen alle tunkea ihan pitkät kalsarit! Kai se talvi sieltä pikkuhiljaa on tuloillaan. 


Meidän pojat ovat olleet aina kovia ulkoilijoita. Uhmaraivarit jää aina sisälle ulos lähtiessä eikä sieltä ulkoa maltettaisi millään tulla sisälle. Siinä vaiheessa kun oma piha alkaa tökkiä ja hiekkalaatikko on pengottu jo useaan kertaan,  me painellaan yleensä metsään. Joskus otetaan rekat mukaan ja kerätään kärryt täyteen käpyjä. Joskus otetaan mukaan ämpärit ja lapiot,  joiden avulla tutkitaan  ihmeellistä luontoa. Niin pitkälle ei olla vielä tätä metsäharrastusta viety, että metsään otettaisiin mukaan eväitä, mutta luultavasti senkin aika koittaa lähitulevaisuudessa. 


Pidän metsässä liikkumista hyvin tärkeänä ja tarpeellisena lapsen liikunnalliselle kehitykselle. Epätasainen maasto ja esteiden yli kulkeminen kehittää tasapainoa ja on myös meille vanhemmille oikein hyvää hyötyliikuntaa. Välillä kaadutaan ja saadaan naarmuja poskeen, mutta aina noustaan ylös. Pojat tietävät myös, ettei metsässä kosketa kaikkeen eikä ulkona saa syödä mitään. 


Keskellä metsää kasvaneena olen tosi iloinen, että pojat ovat innostuneita luonnossa liikkujia. Mikään sienien tai marjojen keräilijä en itse kylläkään ole, mutta metsässä haahuilu, se on se mun juttu!


Menettekö te metsään? 

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :) Sai jotenkin itsekin inspistä mennä metsään tuon pikku nappulan kanssa, voi kyllä olla ettei oo ihan vielä niin mielekästä kuin teillä, meidän mukula kun ei ihan kävele vielä! Mutta kokeilla vois silti :) Kivaa päivää sulle!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita Mikael reppuun ja saat itse hyvää kuntoilua ;) ja varmasti myös matkustaja tykkää katsella maisemia!

      Poista
  2. Meilläkin tykätään metsäretkistä, mutta itsekään en tyttöjen kanssa yksinäni uskaltaudu tuota meidän pihakangasta tai lähimetsää kauemmaksi. Mulla on surkea suuntavaisto, ja toisekseen kahden vilkkaan tyllerön kanssa on muutenkin omat haasteensa. Erilaisissa maastoissa liikkuminen kehittää mahtavasti koordinaatiokykyä ja tuo toisaalta muutenkin vaihtelevuutta perus ulkoiluun.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Meidän lähin "iso" metsä on kuitenkin sen verran pieni, että autojen äänet kuuluu koko ajan ettei päästä eksymään. Ja onneksi on keksitty älypuhelin :D

      Poista
  3. Meiän ei tarvi kävellä ku jokunen metri niin ollaan isossa mettässä, eli kyllä tulee tehtyä mettäretkiä :)

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!