maanantai 29. syyskuuta 2014

Living & Lifestyle

Indiedays uudistuu! Lokakuussa Talonpuolikas löytyy Indiedays Living & Lifestyle -portaalista, sieltä siis voit bongata meidät. Taaskaan mikään ei tule muuttumaan, mutta toivoisin teiltä lukijoilta lisää palautetta ja kommentteja, sillä ainakin tilastojen mukaan teitä on ja paljon! Kiitos siis teille ja palataan jälleen huomenissa :)

"Indiedays Living & Lifestyle -sivustolla jaetaan elämän arkea ja juhlaa, sisustetaan sekä herkutellaan. 
Aikuiseen makuun sopivat blogit tarjoavat lukijoilleen inspiraatiota päivittäiseen elämään  sekä annoksen arjen luksusta. 
Inspiroidu tyylitietoisten bloggaajien asuista, nappaa vinkit ruuanlaittoon sekä sisustukseen ja kurkkaa bloggaajien perhe-elämään
 – tätä kaikkea on Indiedays Living & Lifestyle!"


Lue lisää uudistuksesta täältä.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Kun arki alkaa helpottaa

Nyt sen kai jo uskaltaa sanoa ääneen? On ihanaa, että meillä on kaksoset! Vauva-ajan ongelmat ja haasteet on selätetty ja meillä asuu tätä nykyä kaksi tyytyväistä poikaa ja ennen kaikkea kaksi tyytyväistä vanhempaa. Suurimpana käänteentekijänä on ollut luonnollisestikin lisääntynyt unen määrä, mutta myös muut arjen osa-alueet ovat helpottuneet huomattavasti.


Ruokailu. Nykyään pojat syövät ruokansa pääsääntöisesti itse. Kädessä pysyy niin lusikka kuin haarukka ja suurimmaksi osaksi ruoka jopa löytää tiensä suuhun, ruokalapun kourukin muistetaan aina ruokailun päätteeksi tyhjentää. Yleensä iltapuurolla ollaan kuitenkin jo sen verran väsyneitä, että silloin tarvitaan vähän aikuisen apua. Maito meillä juodaan nykyisin myös jo lasista, lukuunottamatta aamuja, jolloin maidon saa juoda sohvalla nokkamukista samalla, kun katsellaan lastenohjelmia. Ruokailujen sujuvuus on siis helpottanut aivan huikeasti arkea, eikä jokaista syömiskertaa enää tarvitse kauhulla odottaa. Nyt meillä onnistuu jo koko perheen samanaikainen syöminen. Ihanaa!

No se uni. Pitääkö tästä edes sen enempää jutella? Varmasti on sanomattakin selvää, että siinä vaiheessa, kun lapset alkavat nukkua paremmin yönsä, myös vanhemmat ovat levänneitä. Ei enää kymmeniä yöherätyksiä ja maidon lämmittelyjä. Ei tutin nostoja tai vaipanvaihtoja. Meillä nukutaan meidän mittapuulla jo hyvin eli herätyksiä on yössä pahimmillaan enää kolmesta viiteen. Normaalisti selvitään yhdellä herätyksellä, ja tuolloin Eino tulee meidän väliin nukkumaan. Juu taas. Se alkoi uudestaan päiväkodin aloituksen jälkeen enkä ole jaksanut alkaa poikaa siitä vielä vieroittamaan. Tulkoon, kun kerran kainaloa kaipaa. Mutta siis uni tekee ihmeitä, ainakin meidän arjessa!


Leikki. On se vaan niin mahtavaa, kun on se leikkikaveri valmiina. Nyt ei niihin leikkeihin tarvita enää aina edes äitiä tai isiä, vaan leikit saadaan aikaiseksi ihan keskenäänkin. Ja onhan noiden kahden pökkelin leikkiä aivan ihana seurata, vaikka välillä tuleekin tappelua oranssista taksista tai nosturiveturista. Mutta nämäkin riidat sovitaan pyytämällä anteeksi ja halaamalla veljeä, meidän pojat ei ole kovinkaan pitkävihaisia. Ei siitä pääse yli eikä ympäri, ehdottomasti suurin plussa kaksosten saamisessa. 

Päivähoito. Tämän myönnän ihan rehellisesti ja suoraselkäisesti, eli päivähoidon aloittaminen on tehnyt meille vain pelkkää hyvää. Pojat ovat saaneet uusia leikkikavereita ja sosiaalisia kontakteja. Päiväkodissa lapset saavat paljon virikkeitä ja oppivat hyödyllisiä taitoja käytöstavoista ihan muiden ihmisten huomiointiin. Itse olin ihan ehdottomasti jo valmis palaamaan töihin ja luulen, että toisaalta myös pojat alkoivat jo kyllästyä katselemaan äitin naamaa jokaikinen päivä. En ole myöskään yhtään varma, olisinko pystynyt kotona edes tarjoamaan joka päivä yhtä paljon aktiviteettiä kuin hoidossa. Vaikka joskus ajattelin, että minähän sitten olen ainakin sen kolme vuotta kotona, niin näin se mieli muuttuu, kun seinät alkavat kaatua päälle. Meidän arki on siis helpottunut huomattavasti päiväkodin myötä, mutta ei siis suinkaan tehnyt siitä yhtään sen rauhallisempaa. Elämä on tuhat kertaa hektisempää kuin ennen, mutta me nautimme!


Liikkuminen. Yrittäkääs kantaa kahta kymmenkiloista kaukaloissa autolle tai nostella kahta pötkylää väsyneillä käsillä useita kertoja päivässä. Ei ole helppoa ei. Vaikka kaikki sanoivat, että sitten se arki vasta haastavaa onkin, kun pojat lähtevät liikkeelle, niin silti olen kokenut poikien liikkumaan oppimisen pelkkänä plussana. Toki vahdittavuus lisääntyi potenssiin sata, mutta omat voimat säästyvät edes hieman eikä olla enää ihan niin riippuvaisia äidistä tai isistä. Nyt varsinkin, kun pojilla on jo vähän järkeäkin päässä ja maltetaan kävellä toisinaan ihan rauhassa kädestä kiinni pitäen. Poikien kanssa voi esimerkiksi lähteä kauppaan ilman, että täytyy raahata vankkurit mukana tai panikoida sitä, löytyykö vapaita kaksoskärryjä. Autolta ei enää tarvitse napata kahta rimpuilevaa jätkää kainaloon, vaan pojat itse kävelevät nätisti. Plussan puolelle lasken siis tämänkin!

Omatoimisuus. "Hae Aapo itse vaippa kaapista." "Riisu Eino kengät pois." "Voisitko hakea itse sen paloautokirjan?" Meillä pojat nauttivat, kun saavat vastuuta ja ennen kaikkea pojat ymmärtävät välillä vähän liiankin hyvin käskyjä. Omatoimisuus kaksosten kanssa on jotain aivan parasta! Sillä välin, kun puet toiselle ulkovaatteita, toinen pojista etsii omansa kaapista valmiiksi. Sekin helpottaa arkea huomattavasti, kun osataan jo vähän riisua vaatteita ja tosiaankin hakea se kuiva vaippa kaapista. Toki omatoimisuus on välillä jopa liiankin tehokasta, kun mennään omin luvin jääkaapille tai halutaan auttaa äitiä tyhjentämään tiskikone. Joka tapauksessa olemme saaneet kaksi käsiparia lisää arjen touhuihin, mahtia!


Mitä enemmän pojille on tullut ikää, sitä enemmän kaksosuuden hyödyt ovat tulleet esille. Monilla pikkujutuilla saa arkea vielä entistä helpommaksi, en malta odottaa aikaa, jolloin pojat pärjäävät ilman vaippaa ja osaavat pukea itse. Edellä mainittujen arjen pelastajien lisäksi lasken hyödyiksi myös yhden raskauden, yhden synnytyksen ja yhden vauva-ajan. Tehokasta eikö?

Milloin teillä on alkanut arki helpottaa?

torstai 25. syyskuuta 2014

Smoothievillitys

Joko teillä pyörii iltaisin blenderit ja iltapalalla vedetään isot lasit smoothieta? No meillä ainakin! Isäntä sen aloitti kuukausi sitten viisaudenhampaan poiston yhteydessä ja nyt se on jäänyt meille melkeinpä tavaksi. Sekoitus ja suhteet vaihtelevat päivittäin eikä mitään tiettyä reseptiä herkkusmoothielle ole antaa. 


Meillä perusaineksina on yleensä piimää tai maustamatonta jogurttia. Siihen sitten lisätään marjoja, hedelmiä, kaurahiutaleita, talkkunaa, jääpaloja, mitä nyt milloinkin pakastimesta ja kaapista löytyy. Toisinaan joukkoon laitetaan protskujauhetta, mutta silloin luonnollisestikin se on meidän aikuisten iltapala. Itse en tykkää lisätä joukkoon ollenkaan sokeria, mutta mies on sen verran makean perään, että lisäilee välillä salaa sokeria joukkoon.


Helppo, nopea, terveellinen ja herkullinen. Mitäs muuta sitä iltapalalta voisi edes vaatia?

tiistai 23. syyskuuta 2014

Tampere, we meet again!

Sunnuntaina lähdettiin pitkästä aikaa koko perheen voimin Tampereelle vähän kauppoja kiertelemään. Nykyisin ulkotamperelaistuneena ei Mansessa tule käytyä enää kovinkaan usein, jos isin töitä siellä ei lasketa. Joskus harvoin poiketaan keskustan ulkopuolisiin osiin, silloinkin lähinnä ruokakaupoille tai tankkaamaan. Nyt kuitenkin päätettiin lähteä metsästämään talvi- ja syksyvarusteita ihan kaupungin ytimestä.


Mehän asuimme ennen talonpuolikkaaseen muuttoa lähes kuusi vuotta Tampereella, joista viimeinen vuosi ihan melkein ydinkeskustassa. Silloin sitä ei oikein osannut edes arvostaa ja aika paljon tuli pyörittyä niillä samoilla nurkilla, vaikka olisi pitänyt hyödyntää ilmaiset bussikyydit ja kierrellä pitkin Tampereen kulmia. Jälkikäteen on toki helppo olla jälkiviisas, mutta myönnän myös sen, että toisinaan kaipaan kaupungin sykettä. Sitä helppoutta lähteä yhtäkkiä shoppailemaan tai leikkimään isoon leikkipuistoon. Ja toisaalta kaipaan myös niitä hetkiä, kun illalla käveltiin pitkin Ratinan rantaa. Eihän me nytkään missään metsässä asuta, mutta ydinkaupungin ulkopuolella kuitenkin, jossa palvelut eivät olekaan ihan nurkan takana. Tosin ei meitä enää sinne ihan kaupunkiin muuttamaan saisi, ehei, me ollaan niin maalaisia, etten voisi kuvitellakaan enää yhtään hetkeä kerrostaloelämää.


Joka tapauksessa Tampereella kierreltiin ja käveltiin pitkin Laukontoria, pysähdyttiin Sokoksen ao-päivillä ja tsekattiin Koskarin tarjonta. Pojille löytyi jotain aika kivaa, jota en kuitenkaan sen enempää vielä paljasta, vaan saatte kuvasta arvailla. Isi löysi yhden paidan ja äiti piilolinssinestettä. Jep, säälittävää. Kaikki mahdolliset kaupat kiertelin, mutta mikään ei iske, olen aivan liian vaativa. Pojille sen sijaan löytyisi vaikka ja mitä, mutta kun ei nekään ihan loputtomasti niitä vaatteita tarvitse. Talven vaatetus alkaa muuten olla jo paria juttua lukuunottamatta aikalailla valmis...


Oli kyllä ihana käväistä taas vanhoilla kotihoodeilla ja fiilistellä kaupunkielämää. Käytiin tarkistamassa myös meidän lukko Ratinassa, siellä se ruostuu kovaa vauhtia...


maanantai 22. syyskuuta 2014

Hymyy!

Meidän pikkuinen Aapeli on sisäistänyt tämän valokuvaamisen ihmeellisen maailman, ja kulkeekin tämän tästä milloin minkäkin tavaran kanssa ympäri kotia ja huutaa hymyy! Varsinkin reiälliset legopalikat, tyhjät vessapaperirullat, junaradan tunneli sekä maalarinteippirulla ovat aivan mahtavan hyviä kameroita. Mennessään Aapo vielä jaksaa varoittaa, että Aapo tulee hymyy, Aapo ottaa kuvaa, äiti hymyy! Myös silloin, kun äiti haluaisi ottaa kuvia, Aapo muistuttaa hymyilemisestä. Vaikkakin Aapon hymy muistuttaa nykyään lähinnä kiinalaisen irvistystä, varsinkin jos lähellä on se kamera. Ja luonnollisesti se äitin ottama kuva on nähtävä heti kuvaussession jälkeen, pitäähän sitä nyt tarkistaa, osaako se äiti ollenkaan kuvata. Tässä pohdin, että raaskiskohan jätkälle lainata vanhaa pokkariani ja antaa sällin vähän reenata tätä kuvaamista...Eihän sitä tiedä, miten lahjakas kuvaaja Aaposta vielä tulee! Niin ihanaa mallioppimista, etten ihan oikeasti enää kestä ♥


Tosin täytyy heti tähän loppuun myöntää, että nyt ei ainakaan äitiä ihan niin kauheasti hymyilytä. Viikonlopun perusteella näyttää meinaan vähän siltä, että meillä ei haluta nukkua enää päiväunia...Voihan vee, nyt jo?

lauantai 20. syyskuuta 2014

Brownie-leivokset ja munattomat raparperimuffinsit

Tässä ohjetta poikien kakkossynttäreillä tarjoilussa olleille brownie-leivoksille sekä raparperimuffinseille. Muffinsit tein jälleen munattomina ja Aapon sählätessä uunin lämpötilojen kanssa (kiitos vaan rakas lapseni..), browniet saivat päällensä vielä valkosuklaarouhetta peittämään melkein palanutta pintaa. Sen siitä saa kun selkänsä kääntää eikä vahdi jatkuvasti uunin säätöjä. Muffinseja ei jäänyt synttäreiden jälkeen yhtäkään ja suklaaleivoksiakin vain yksi kokonainen ja yksi puolikas. Voisinkin siis sanoa, että ilmeisen hyviä näistä tuli!


Brownie-leivokset

300 g tummaa suklaata
200 g margariinia
2 dl sokeria
4 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 munaa
2 rkl vehnäjauhoja

Voiteluun
1 rkl margariinia

Voitele kakkuvuoka, itse käytin Teeman isoa  kulmikasta vuokaa.
Sulata rasva kattilassa ja lisää suklaa paloina.
Sekoita, kunnes suklaa on sulanut.
Vaahdota sokeri ja munat.
Lisää jäähtynyt suklaa-margariinisula.
Yhdistä loput kuivat aineet ja sekoita ne taikinaan.
Kaada suklaataikina vuokaan.
Valmista tuorejuustokerros notkistamalla juusto ja sokeri sähkövatkaimella.
Lisää munat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten.
Lisää vielä jauhot ja sekoita tasaiseksi.
Kaada seos suklaataikinan päälle ja tee nuolijalla aaltoja taikinaan niin, että kerrokset sekoittuvat.
 Paista kakku 175 asteessa uunin keskitasolla 30–40 minuuttia. 
Vahdi pieniä leipureita.
Kakku saa jäädä sisältä hieman raa'aksi, mutakakku-tyyliin.
Jäähdytä kakku hyvin ja leikkaa se pieniksi ruuduiksi. 


Munattomat raparperimuffinsit (n. 16 isoa)

150 g margariinia
1,5 dl piimää
  5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
1,5 dl kiehuvaa vettä


sokeria
kanelia
raparperia

 Sekoita kuivat aineet kulhossa.
Sulata rasva ja jäähdytä.
 Lisää sulanut rasva sekä piimä kuivien aineiden joukkoon.
Sekoita varovasti.
Lisää vielä kiehuva vesi ja sekoita nyt reippaammin.
Lusikoi taikina vuokiin.
Pyörittele raparperit sokeri-kaneli -seoksessa ja painele 2-3 palaa jokaiseen vuokaan.
Ripottele loppu kaneli-sokeri vuokien päälle.
Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Kenkiä ei voi olla liikaa... (?)

Kuten näkyy, viime viikkoina on tullut käytyä vähän useammassakin kenkäkaupassa ostoksilla. Mutta heti puolustuksekseni voin sanoa, että seitsemästä parista vain yhdet olivat itselleni! Ja kaikki nämä olivat ihan oikeasti tarpeellisia, sillä poikien jalka on venähtänyt taas ihan mahdottomiin mittoihin kesän aikana eikä olemassaolevat kengät olleet enää sopivia. Vaihtoon lähti siis lenkkarit ja saappaat, talvea vasten tuli ostettua jo yhdet kengät.
 

Kesällä pojat käyttivät kengissä kokoa 23, mutta tässä syksyn tullen ovat niin lenkkarit kuin myös saappaatkin käyneet ahtaiksi. Luonnollisestikin kauppaan oli mentävä ja suuntana olikin tuttu ja turvallinen Stadium. Lenkkarit olivat sopivasti tarjouksessa 14.90e / pari ja saappaatkin olivat ihan kivan hintaiset eli 19.90e / pari. Olen tykännyt tosi paljon näistä Stadiumin lenkkareista, toki myös hinnan vuoksi, mutta myös ihan ominaisuuksiltaan. Ne ovat mukavan kevyet ja helpot pukea ja mikä tärkeintä, niillä pääsee lujaa pakoon perässä juoksevaa äitiä. Lenkkareista otin koon 24 ja saappaista jo koon 25! Myös Stadiumin saappaita meillä on ollut ennenkin ja hinta-laatu -suhde on näissä ihan mahtava, joten ei kauheasti houkuttele kaksien kontioiden ostaminen puolen vuoden välein. Pitkään mietin niitä maailman suloisimpia saappaita eli Crocseja, mutta pieni kapinallinen sisälläni sanoi ei. Niitä näkee ihan tarpeeksi ja nämä kelpaa meille varsin hyvin!


Mutta kahta kertaa en pysty sanomaan Crocsille ei. Viime viikolla myymälässä oli tarjouksena toisen parin ostajalle -50% alennus, joten en kyllä voinut millään jättää tilaisuutta käyttämättä. Päätin jo aikaisessa vaiheessa testata tulevana talvena Crocsin talvisaappaita, vaikka viime talven Vikingit olivat kyllä ihan parhaat. Mutta vaihtelu virkistää ja uuden mallin testaaminen houkutteli. Olen kuitenkin kuullut pelkkää hyvää Crocsin talvikengistä, joten seuraavana iski valinnan vaikeus. Ottaako ne, joissa on kiristys nauhalla vai tarralla, vai ehkä sittenkin uutuusgoret? Lopulta tarrat voittivat kisan ja gustbootit on nyt valmiina talven varalle, sillä koin niiden olevan helpoimmat myös lapsen itse pukea. Ja onhan ne ihan älyttömän söpöt, vai mitäs sanotte pilkullisesta vuoresta?


No koska pojille tuli ostettua vähän liiaksikin uutta jalkinetta, toki oli saatava myös itselle uudet syksypopot. Dinskon myymälässä näihin törmäsin enkä lähtenyt tyhjin käsin ulos. Ei nämä ihan Consseille vedä vertoja, mutta kesätennarikelien väistyttyä onkin hyvä siirtyä syksytennarikeleihin uusien kenkien avustuksella. Nauhat ajattelin kyllä laittaa vaihtoon, mutta muuten nämä ovat tosi lähellä täydellisyyttä. Itselläni alkaa olla kenkiä jo vähän liikaakin, mutta jos sinne kokoelmaan nyt yhdet tulee lisää, niin who cares? Jos kerran pojat saavat parit uudet kengät, täytyyhän nyt äidinkin saada osansa...


tiistai 16. syyskuuta 2014

Nyt kelpaa syödä!

Tässä se nyt on. Meidän uusi ja täydellinen ruokailuryhmä. Kauan siinä meni, mutta vihdoin se on täällä. Ensin etsittiin ikuisuus meitä molempia miellyttävää kokonaisuutta ja kun vihdoin se löydettiin, huonekaluliike sössi meidän tilauksen ja pöytää odoteltiin monta kuukautta.


Alunperin lähdettiin liikkeelle siitä, että pöydän tulee olla valkoinen, selkeälinjainen ja jykevä. Ei siis mitään turhia koukeroita eikä hienosteluja, ja ennenkaikkea pöydän piti olla puuta. Ikea siis suljettiin ihan heti pois laskuista, tällä kertaa haluttiin oikeasti panostaa laatuun ja pöydän kestävyyteen. Useasti kävikin niin, että löydettiin jompaa kumpaa miellyttävä pöytä tai sitten molempia miellyttävä, mutta kuitenkin meidän budjettiin liian kallis. Alkukesästä sitten eräällä kauppareissulla päätimme poiketa vielä kerran katsastamaan pöytiä ja löysimme sen. Pohjanmaan Zoom -pöytä vei meidät mennessään ja lasku tuli perästä. 

Tuolit aiheuttivat oikeastaan pöytää isomman mielipide-eron. Mies halusi enemmän ns. perinteistä tyyliä, mutta itse halusin pysyä sillä simppelillä tyylillä. Jossain vaiheessa päästiinkin sopuun, että tuolit tulevat olemaan mustat kromatuilla jaloilla. Loppupeleissä sellainen ihan perustuoli ei sittenkään miellyttänyt omaa silmääni, vaan kaipasin kuitenkin jotain ekstraa. Ihastuin ihan valtavasti eräässä liikkeessä mustiin tikattuihin nahkatuoleihin ns. koukkujaloilla, mutta en saanut miestä lämpeämään ajatukselle. Lopulta sopivat tuolit löytyivätkin samasta liikkeestä kuin pöytä, ja ryhmä oli valmis.

 

Muutamat sukulaisemme ovat teettäneet ruokapöydän päälle lasin ja koska heillä ei kopiointisuojaa idealleen ollut, päätimme apinoida sen ja teetimme pöytälevyn päälle lasin. Alunperin suunnittelimme pinnalle savunharmaata lasia, mutta päädyimme kuitenkin tuttuun ja turvalliseen kirkasväriseen lasiin, josta on kuitenkin poistettu lasille tyypillinen vihertävyys. Olisikohan lasi ollut nimeltään off white glass, jonka siis teetimme pöydän mittojen mukaan tamperelaisessa lasiliikkeessä. Samasta liikkeestä tilasimme aiemmin myös keittiön välitilan lasit.


Olemme olleet siis hyvin tyytyväisiä valintaamme, vaikkakin yksi tuoli lähtee reklikseen. Arkena pöydän päällä on se vahakangas, mutta juhlavammissa tilanteissa saa itse pöytäkin olla näkyvillä. Vaikka tosin tykkään vahakankaasta niin paljon, että luultavasti se saa pöydän päällä olla vieraidenkin saapuessa. Arkena pöydän ympäriltä löytyy neljä tuolia plus poikien junnutuolit.

Nyt on Talonpuolikas jälleen askeleen lähempänä täydellisyyttä ja unelmaa, seuraavana tavoitteena onkin päästä eroon sohvista ja hankkia tilalle meidän näköinen yksilö. Siinä tosin saattaa mennä hetki, sillä mielipiteet eroavat tässäkin asiassa melkoisesti...

(pöytä Pohjanmaan Zoom, tuolit Finnlandian Loimu)

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

It's time to celebrate!

Eilen juhlittiin niin ankarasti, että tämä päivä on mennyt aika pitkälti makoillessa ja herkkujämiä syödessä. Poikien tuplasynttärit olivat siis oikeinkin onnistuneet ja ilmeisesti vieraatkin viihtyivät, pojista puhumattakaan. Lastenhuone hiljeni eilen illalla alle 5 minuutissa ja tänään ollaan tutustuttu uusiin ihaniin leluihin. Paketeista paljastui paljon uusia autoja, junia ja kirjoja. Myös muutamat uudet vaatteet saivat äidin tyytyväiseksi, sillä selkeästi tyylini lastenvaatteissa on mennyt jo perille. Raitaa, raitaa ja vähän vielä raitaa.

 

Kahvipöydän herkuista ajattelin laittaa ohjeita myöhemmin kaikille kiinnostuneille, mutta nyt ei juttu luista enempää vaan viimeinen pala kakkua houkuttelee liikaa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Leppoisaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille, nautitaan vielä auringosta kun on mahdollisuus!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Näkymiä perjantai-iltana

Heti alkuun voisi todeta sen kuluneen sanonnan. TGIF. Jotenkin tämä viikko on tuntunut erityisen pitkältä, kiireiseltä ja raskaalta, eikä perjantai tuntunut tulevan sitten millään. Ollaan juostu asioilla työpäivien jälkeen, pidetty vanhempainiltaa ja järjestelty huomisia 2v-kemuja. Tänään olen koko illan leiponut ja taistellut sokerimassan kanssa, pojat ja isi sen sijaan ovat ansiokkaasti pyyhkineet pölyjä ja siivonneet paikkoja. Pyykkikone käy edelleen ja kolmeen kertaan siivottu keittiö on jälleen ihan pommin jäljiltä. Vielä olisi huomisia juttuja kesken, mutta en enää jaksa. Tiskit ja muut sotkut saavat odottaa huomiselle, sillä nyt aion olla vähintään seuraavan tunnin ihan vain paikallani sohvalla ja nollata pään katsomalla Iholla -sarjaa perjantaieväiden kera. Tästä kuvakulmasta, sohvalla maaten, jalat kohti kattoa. Meitsi relaa. 


"Hei joko oot pyyhkinyt eteisen peilin? Entä ootko jo pessyt mun tuulihousut? Tekisitkö kulta jotain iltapalaa?"  

Argh.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Ei vain pelkkä äiti

Olen aina halunnut äidiksi. Silti en osannut aavistaakaan, miten rankkaa ja raadollista kahden samanikäisen lapsen hoitaminen voisi ollakaan. Ensimmäisen vuoden valvotut yöt ja silmät ristissä kuljetut päivät ovat nykyään kuitenkin täyttä historiaa ja vain huono muisto kaukaisuudessa. Poikien vauvavuotena kaikki aika meni vain niistä päivistä selviytymiseen eikä sitä oikein osannut nauttia äitiydestä tai edes naisena olemisesta. Olin pelkkä kone.

Vihdoin, kun yöt alkoivat helpottaa ja valoa näkyi tunnelin päässä, alkoi myös kiinnostus omaan itseeni palata takaisin. Aamuisin alkoi olla väliä, mitkä vaatteet kaapista päälle laittaa. Silmät aukesivat paremmin, kun niihin sipaisi hieman ripsiväriä. Kävin kampaajalla ja hierojalla, annoin itselleni luvan nauttia jälleen elämästä naisena. Pikkuhiljaa myös itsetunto alkoi kohota, jota edesauttoi palautuva keho sekä motivaation löytyminen liikkumista kohtaan. Tunsin olevani jälleen vähän lähempänä sitä lapsia edeltävää Johannaa.

Viime kevään töihinpaluu ja tämän syksyn uudet kuviot ovat muuttaneet jälleen omaa minäkuvaani. Olen todellakin paljon muutakin kuin äiti. Olen vaimo, sisko, tytär, kollega ja palkansaaja. Teen työtä, jota olen aina halunnut tehdä ja ihan rehellisesti nautin jokaisesta päivästä. Myös niistä 06:00 herätyksistä. Toki se poikien hoitoonjättäminen kirpaisee edelleen joka aamu ja ensimmäiset kilometrit kohti työpaikkaa tulee ajeltua pala kurkussa. Mutta se hyvänolontunne, joka tulee työpäivän jälkeen, kun hakee pojat. Se korvaa ihan kaiken, olen edelleen äiti vaikka kannankin nykyään omaa osuuttani perheen taloudesta.


Olen pyrkinyt pitämään koti- ja työasiat erillään. En koe tarvetta jauhaa lapsista ja kotijutuista välitunnilla opehuoneessa tai muutenkaan avautumaan henkilökohtaisista jutuistani kollegoille. Tietyn yksityisyyden haluan säilyttää vaikka kova olenkin puhumaan kaikista asioista. En myöskään koe tarvetta höpöttää koulujuttuja kotona, vaan iltaisin keskitytään perheeseen ja meidän juttuihin. Mies nyt toki saa jonkin verran kuunnella iltaisin purnaamista milloin mistäkin duunijutuista, mutta töitä en kotiin tuo ellei ole ihan pakko. Myös vajaan tunnin mittainen työmatka auttaa aika hyvin nollaamaan töihin mennessä kodin kiemurat ja toisinpäin. Radio täysille ja antaa palaa!

Yksi juttu kuitenkin ärsyttää ihan sikana. Eikö multa tosiaan ole mitään muuta kysyttävää edelleenkään kuin, että "onko rankkaa, kun on kaksoset?". Onhan se ihan totta, että se on hyvä keino avata peli tutustuessa ja helposti aiheutan ihmetystä niinkin oudon asian kuin kaksosuuden takia. Entäs sitten? Jos ette vielä tienneet, olen tehnyt elämässäni paljon muutakin ja teen edelleen. Pojat on toki se ykkösasia, mutta en silti jaksa jokaista poikien hauskaa tempausta kuuluttaa koko maailmalle. Tai kertoa sataan kertaan, miten iso se maha oikein oli ja millä raskausviikolla pojat syntyivät. Esimerkiksi facebook-kaverini tuskin päivitysteni perusteella edes tietävät koko poikien olemassaolosta tai sitä, että ylipäätään olen äiti.

Äitiys on ihanaa enkä häpeä tai väheksy sitä. Olen ylpeä pojista ja siitä, miten hyvin olemme poikien kanssa pärjänneet, we did it lällislää. Koen vain tosi tärkeäksi olla vähän jotain muutakin kuin pelkkä vaipanvaihtaja, pyykinpesijä ja legotornin rakentaja. Äitiys ei siksi mielestäni kuulu omaan naamakirjaani, sillä haluan olla jossain ihan vain minä, ilman jatkuvaa päivitysten tulvaa puuro-oksennuksista.

Aika harva, minä itse mukaanlukien, varmaankaan uskoi kymmenen vuotta sitten, että olisin äiti, vaimo ja ope. Saatika, että asutaan omassa asunnossa kivalla alueella, pihassa on kaksi autoa ja rakkautta riittää. Välillä on toki ollut hankalempia aikoja, mutta kaikista on selvitty. Vaikka en koe sitä tarvetta levittää elämääni kaiken kansan kuultaville, olisi silti ihan kiva, jos joku joskus kysyisi "miten sinulla menee?", "mitä sinä tykkäät harrastaa?", "mistä sinä haaveilet?".

Jätättekö te joskus oman itsenne äitiyden jalkoihin?

maanantai 8. syyskuuta 2014

V niin kuin...

Nyt on tapahtunut jotain ihan kummallista! Käväisin viikonloppuna Marimekon myymälässä ja mukaan lähti seuraavaa: Siirtolapuutarhaa violettina vahakankaana. Samassa lauseessa kaksi v-kirjaimella alkavaa sanaa, joita en uskonut ikimaailmassa mahtuvan meidän kotiin.


Ensinnäkin vahakangas, no never, tyylittömintä ikinä! Noh kas kummaa, kaksi lasta ja uuden karhea ruokailuryhmä, pettämätön yhdistelmä täyteen katastrofiin. Siispä jokin ratkaisu oli keksittävä. Ensinnäkin pöytälevyn päälle teetettiin lasi, jonka päälle haluttiin arkipäiviksi vielä lisäsuojaksi vahakangas. Pojat hakkaamassa haarukalla pöytälevyä ja lasia, ei kiitos. Aikani metsästettyäni sopivaa (ts. minun silmälleni kelpaavaa) vahakangasta, päätin sijoittaa siihen vähän enemmän ja käänsin askeleet kohti Marimekkoa. Muualla tarjonta oli luokkaa mikkihiiri ja vaaleanpunainen ruusukimppu, joten selkispä sekin, että halvalla ei saa hienoa. Kuitenkin fakta on se, että enemmän niitä arkipäiviä on mitä juhlia, joten pakostakin sitä vahakangasta joutuu katselemaan. Ja mielummin kyllä katselen jotain, joka edes jollain tapaa miellyttää silmää. No selvähän se oli, että Marimekko ei petä, sieltä se täydellinen vahakangas sitten löytyi.


Mutta miksi ihmeessä sitten violetti? No ihan vain siksi, että rakastuin siihen heti. Ensinnäkin Siirtolapuutarha -kuosi nyt oli ilmiselvä valinta, sillä meiltä löytyy sitä niin astioista kuin tekstiileistäkin. Ja toiseksi se violetti nyt vain iski ja lujaa. Vähän jo uumoilin tätä violetti-maniaa loppukesästä, kun postailin niistä inkaliljoista. Mutta enpä silti oikeasti uskonut, että tosissani toisin sisustukseen väripilkkuna violettia. Näin silti kävi ja huomenna ajattelin lähteä hakemaan vähän lisää violettia kangasta ja ommella sohvalle uudet tyynyt. Pari violettia kynttilää pitäisi myös saada syksyn pimeneviin iltoihin ja ehkä vessaankin löytää tiensä uudet pyyhkeet. More purple please!


No ilmeisesti karma is a bitch ja nyt meillä on uuden ruokapöydän päälle violetti vahakangas, vaikka aina olen vannonut kahta asiaa. Ei vahakangasta eikä varsinkaan violettia. Tästä lähin pidän suuni tiukasti kiinni enkä lupaa enää mitään. Paitsi sen, että pinkkiä ei meillä koskaan nähdä muualla kuin siivouskaapissa...

perjantai 5. syyskuuta 2014

Kesämiehet

Ihan uskomatonta, että nyt elellään jo syyskuun viidettä! Ylihuomenna pojat täyttävät kaksi vuotta ja syksy on virallisesti alkanut. Aamut alkavat olla jo melkoisen kylmiä ja ohuet hanskat on ollut jo vähän pakko kaivaa vaatehuoneen jemmasta. Ilman takkia ei pärjää enää ollenkaan ja ballerinat on varastoitu ensi kesää varten, ollaanpa me oltu jo vähän syysflunssassakin. Kylmistä aamuista huolimatta, eilen ja tänään on iltapäivällä pärjännyt ulkona ihan teepaitasillaan. Siltikin kesä oli ja meni, mutta arkistojen kätköistä löytyi yksi ihana kesäinen päivä. Näiden kuvien avulla selviää kyllä vähän pimeämmistäkin aamuista!


Voih, tajusinpa muuten juuri, että nuo shortsit tuskin enää mahtuvat ensi kesänä. Jos joltakulta löytyy samat koossa about 98/104, niin viestiä tänne asap!