lauantai 2. elokuuta 2014

Mansikkakakkua brunssilla

Vietimme meillä keskiviikkona "vanhojen" opiskelukavereiden kesken brunssia vaihtelemalla kuulumisia ja syömällä herkkuähkyt. Pöytä notkui croissanteja, tuoreita sämpylöitä, hedelmäsalaattia, suklaakeksejä ja kaikkea muuta ihanaa. Pääjälkkäriksi leivoin Valion ohjetta mukailevan mansikkarahkakakun, joka ehdittiin syödä melkein kokonaan parempiin suihin ennen virallisia kuvauksia. Kuuman ilmaston ansiosta kakku hieman lässähti, mutta maku oli jotain niin taivaallista, että pakko jakaa ohje kaikille.
 

Pohja

1 pötkö dominoita (n.200g)
hieman margariinia

Täyte

2 prk mansikka-raparperirahkaa
2 dl kuohukermaa
1 tl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl liivatejauhetta

Murskaa keksit tehosekoittimessa hienoksi mössöksi.
Lisää hieman sulatettua (tai juoksevaa) margariinia ja sekoita.
Painele dominomössö leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Laita liivatejauhe tekeytymään ohjeen mukaan.
Vatkaa kerma.
Sekoita sokerit rahkan joukkoon.
Laita liivatejauhehässäkkä mikroon ja valuta se ohuena nauhana rahkan ja sokerin joukkoon.
Lisää vielä lopuksi kermavaahto.
Kaada rahka-kerma -seos pohjan päälle ja laita jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään.
Koristele esimerkiksi tuoreilla mansikoilla. 


Rahkan makua vaihtelemalla saa muutettua koko kakun fiilistä ja pohjan dominot on helppo korvata esimerkiksi kaurakekseillä. Tällöin rasvaa tulee vain lisätä hieman enemmän, jotta pohja pysyy kasassa. Jos kakusta haluaa korkean ja riittoisamman (ts. vähemmän piirakkamaisen), kannattaa tuplata sekä pohjan että täytteen ainesosien määrät. Ihan selkeästi kuuman hellepäivän kakku tämä ei ole, kuten kuvista näkyy, mutta aivan älyttömän hyvä haastaja sille britakakulle. No anyway. Kakku kun kakku, jos siinä on mansikoita, se on hyvää!

4 kommenttia:

  1. Minäkin olen käyttänyt noita rahkoja leivonnassa, ovat kyllä todella hyviä ja soveltamalla niistä saa vaikka minkälaisia herkkuja :) Tosi herkullisen ja kesäisen näköinen kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! Se sitruunarahka on myös ihan lemppari :) ja lime-valkosuklaa, nam :)

      Poista
  2. Oi joi! Nam! Kakku on kakku jos siinä on mansikoita, se on just näin! ;)Hyvin sanottu :)

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!