tiistai 5. elokuuta 2014

Asiaa mahasta ja sen vierestä

Keltaisen talon Janni kirjoitti viime viikolla raskausarvista ja niiden tuomasta epävarmuudesta naisen itsetunnolle. Tästä inspiroituneena päätin itsekin pohtia omaa suhtautumistani omaan muuttuneeseen kehooni. 

Olen ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen uskaltautunut "ihmisten ilmoille" ts. meidän takapihalle bikineissä pari viikkoa sitten. Olen vain yksinkertaisesti vihannut ryppyistä ja löysää mahaa, josta pitäisi kaiken järjen mukaan olla ylpeä. Mutta se on yllättävän vaikeaa, kun on koko ikänsä ennen lapsia ollut timmissä ja hoikassa kunnossa. Kaksosraskauden jäljiltä mahani on ryppyinen, löysä ja inhottava. Napa on järkyttävän kamala ja tiukkoja vaatteita ei vain ole pystynyt pitämään ilman niitä epämiellyttäviä slimming pantseja. Ainoa asia, mihin olen tyytyväinen on se, että varsinaisia taisteluarpia ei löydy reisistä tai kyljistä. Ryppyä sitten senkin edestä.

No jokatapauksessa olen viime viikkoina oppinut jo hieman vähemmän kriittiseksi omaa kroppaani kohtaan ja alkanut saada itseluottamusta takaisin. Ensimmäinen askel kohti parempaa itsetuntoa oli jättää hoikentavat alushousut pois. Siis kyllä, myönnän käyttäneeni niitä. Tuskin kukaan huomasi mitään eroa oliko slimmarit jalassa vai ei, mutta itse tunsin itseni hoikemmaksi ja kauniimmaksi ne päällä. Toinen ja ratkaiseva askel oli ne bikinit. Kaapin pohjalta kaivetut pölyttyneet bikinit pääsivät siis ensimmäistä kertaa raskauden turmelevan vartaloni ylle tänä kesänä. Alkukesän fiilistelin bikineitä vaatteiden alla, mutta tosiaan pari viikkoa sitten kuumaakin kuumempana hellepäivänä heitin paidan veks ja annoin mahamakkaroiden näkyä. Ja voin kertoa, että se vapautti.


En tavallaan häpeä mahaani, mutta en ole siihen myöskään tyytyväinen. Asian kanssa on vain opittava elämään, sillä vatsanahka tuskin koskaan palautuu ennalleen ellen sitten käy siellä kirurgin pöydällä. Toki paljon muutosta on jo tapahtunut liikunnan ja ruokavalion avulla, mutta en jaksa uskoa, että ryppyisyys mihinkään häviää. Ja olisihan se nyt toisaalta ihme, jos 18kg kokoinen maha ei missään näkyisi! Tai enpä tiedä, näkyykö koko maharyppy edes kauas, voi olla että se on vain pääni sisällä.

Kuulen usein kommentteja siitä, miten voin olla niin laiha ja pieni (höpö höpö, yritätte olla vain kohteliaita..) kaksosraskauden jälkeen. En siis ole saanut kuulla ulkopuolisilta näistä raskausläskeistäni juuri yhtään eikä mieskään ole niitä pahemmin kommentoinut. Viime syksynä kuitenkin eräs nuori mieslääkäri kommentoi mahaani sanomalla, että "miks sun maha on tollanen niinkun oisit vanha nainen?", kun kävin päivystyksessä kovien mahakipujen takia. Sitä kommenttia on ollut todella vaikea sulattaa ja luultavasti muistan sen aina. Voin sanoa rehellisesti, että tuollainen kommentti "ammattilaisen" suusta jää kalvamaan eikä ainakaan auta kadoksissa olevan itsetunnon löytämiseen. 

Vaikka peilistä katsoo onnellinen kahden lapsen äiti, on sisällä vellonut aikamoinen myräkkä poikien syntymästä lähtien. Onnellinen toki olen pojista ja nykyisestä elämästä, mutta muuttuneesta vartalostani en ole ollut vielä toistaiseksi onnellinen. Kuitenkin taas uusi askel parempaan suuntaan tapahtui viime viikolla, kun kävin syksyä silmällä pitäen farkkuostoksilla ja mukaan lähti koon 24 farmarit. Ihan oikeasti, sain ängettyä itseni kolme tuumaa pienempiin farkkuihin, mitä ennen raskautta. Eikä muuten tehnyt edes tiukkaa! 

Oman kroppani muutosten hyväksymiseen meni siis melkein kaksi vuotta. Raskausaikanakaan en ollut missään vaiheessa ihastunut mahaani, vaikka olin aina ajatellut rakastavani raskaana olemista. Mahan sisältöä toki rakastin enemmän kuin mitään muuta, mutta peilikuva ei ollut mitenkään mairitteleva. Järkyttävän iso maha, joka ei mahtunut mihinkään vaatteisiin ja sai minut keinumaan kävellessäni puolelta toiselle. Loppuvaiheessa jaksoin hädin tuskin kävellä asunnostamme autolle eikä nukkumisesta tullut yhtään mitään. Tästä raskaudesta ei siis jäänyt itselleni mitenkään erityisen seesteistä kuvaa.

Lopputulosta muuttuneesta kehosta pitäisi osata arvostaa enemmän, mutta fakta nyt on kuitenkin se, että naiselle (ainakin itselleni) vartalo on aika herkkä paikka ja itsevarmuus on aika kovilla, kun kroppa muuttuu eikä ole entisellään. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa ja olen oppinut arvostamaan kehoani tällaisena kuin se on. Ryppyineen ja läskeineen, tisseistä puhumattakaan. Olen kuitenkin tajunnut sen, että jos meidän möhömahainen naapuri ottaa terassillaan aurinkoa pelkissä pikkuhousuissa, ehkä minäkin voin mennä viemään roskat biksuissa.

6 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus ja mukava, että innostuit tekemään postauksen. Odottelinkin jo tätä :)

    Tutulta kuulostaa tuo raskausaikainen suhtautuminen omaan kroppaan. Samoja fiiliksiä minulla on aiemmissa raskauksissa ollut, tämän raskauden kohdalla taas moni asia tuntuu olevan toisin... oma suhtautumisenikin, mikä on tietysti pelkästään hyvä asia. Tunteeni ovat aiheuttaneet minulle huonoa omatuntoa, vaikka eipä ihminen voi pakottaa itseään tuntemaan jollain tietyllä tavalla. Nyt siis olen iloinen, kun oma suhteeni mahaani on hyvä tai miten se nyt voisi sanoa :D

    Meidän kaikkien äitien pitäisi ottaa mallia näistä möhömahanaapureista, jotka täysin surutta ja häpeilemättä kävelevät pikkarit/uimahousut jalassaan omalla terassillaan/rannalla ja sumeilematta nauttivat olostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Mäkin haluaisin vielä joskus kokea ns. normaalin raskauden ja oikeasti nauttia siitä. Toki eihän sitä koskaan tiedä, miten asiat sitten menisivät. Pitäisi vaan osata hyväksyä itsensä sellaisena kun on, eikä kokoajan pyrkiä parempaan. Mutta kun se ei ole niin helppoa, miltä kuulostaa..

      Poista
  2. Apua mikä lääkäri!!! Ihan kauheaa!

    Miekään en oo yhtään ylpeä tästä mahastani, vaikka kaikkien muiden mielestä pitäisi. Olenhan mä niistä syntyneistä lopputuloksista, mutten yhtään tästä löysästä ihosta!!

    ps. arvaa onko mulla samat bikinit kaapissa? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en kestä tätä ryppymahaa, ihan oikeasti. Oon ehkä pinnallinen ja turhamainen, mutta sittenpähän olen. :D

      Hahah eikä?! Tää alkaa olla jo aika pelottavaa tää meidän samanlaisuus...

      Poista
  3. Todella raivostuttavaa, että ammattilaisen suusta pitää kuulla tuollainen kommentti.

    Itseäni ärsyttää nämä pitäisi olla ylpeä, kun on ollut raskaana ja maha räjähtänyt täysin. En ainakaan itse mitenkään nauti muuttuneesta mahastani, vaikka tietysti sen syyn ymmärrän ja hyväksyn. Itseäni haittaa mahaa enemmän olemattomat rinnat. Ne olivat ennenkin pienet, mutta nyt olemattomat. Ja kun on leveä lantio ja reidet niin on todelline päärynä ja vaikea löytää mukavalta näyttäviä vaatteita.

    Mutta tosiaan, pitäisi ottaa mallia näistä röllykkänaapureista eikä niin välittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle taas maha on se pahin paikka. Tissithän on myös ihan menetetty, mutta ne pystyy onneksi aika hyvin peittämään :D

      Mä olen huomannut, että nyt raskauden jälkeen tietyn tyyppiset vaatteet sopii paljon paremmin mitä ennen raskautta. Oiskohan se sitten toi lantion leveneminen tehnyt sen, en tiedä.

      Kiitos kommentista :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!