sunnuntai 31. elokuuta 2014

Messupettymys

Tänään suunnattiin Tampereen Messukeskukseen Lapsiperhe -messuille. Ja uskokaa tai älkää, me oltiin koko porukka messissä, myös siis meidän isi. Lopulta miestä ei tarvinnut kauaa edes taivutella, pienet vietetäänyhdessäperheenkanssaaikaa -lirkuttelut heitin kehiin eikä muuta. Loppupeleissä ihan turha reissu, mutta tulipahan tehtyä.


Messut olivat auki lauantaina ja sunnuntaina 10-17 ja meille paras aika oli iltapäivästä, joten matkaan lähdettiin heti poikien päiväunien jälkeen eli kahden maissa. Pojat ovat noudattaneet aika hyvin päiväkodin rytmiä nyt myös viikonloppuisin, joten aamut alkavat aikaisin, pahimmassa tapauksessa jo ennen seitsemää ja päiväuniaika iskee aiemmin kuin ennen. Tästä syystä aamupäivät ovat yleensä aika lyhyitä, ellei reissun päälle päästä siis jo heti aamusta. Onneksi Tampere on kuitenkin tuossa ihan nurkan takana, joten aika reippaalla tahdilla päästiin messuilemaan.


Aluksi oltiin kaikki ihan innoissamme ja myös isin kiinnostus kohosi, kun huomasimme samassa hallissa olevat KotiVisio -messut. No mitä pidemmälle hallia käveltiin, alkoi tulla aika selväksi, että pettymys on edessä. Lapsiperhe -messut olivatkin todellisuudessa yhden nurkan kokoiset ja näytteilleasettajia oli muutamalla käsiparilla laskettavissa oleva määrä. Yleensä lapsiperheille suunnatut messut ovat olleet ihan huippuja ja käymisen arvoisia, mutta tällä kertaa rehellisesti sanottuna ei. Muutamassa hassussa kojussa oli suht hyviä tarjouksia, mutta eniten jäin ehdottomasti kaipaamaan sitä Metsolan osastoa. Sieltä on yleensä tullut tehtyä niin hyviä löytöjä, että ihan vain sen takia on kannattanut lähteä messuilemaan. En tiedä sitten, oliko eilen ollut enemmän porukkaa vai mikä tässä mätti, mutta meidän 27e sisäänpääsymaksu meni kyllä ihan hukkaan. Tai no saatiinhan me poitsuille välipalajogurtit Valion pisteeltä. Jes.


Lopulta parhainta antia oli KotiVisio -messut ja niillä osastoilla me suurin osa ajasta kierreltiinkin. Melkein ostin Happy Lights -pallerot ja Designlifen kojulla tuli käytyä useampaankin otteeseen, vähän jo hävetti tulla kolmatta kertaa hypistelemään niitä ANDin koreja. Mutta en ostanut mitään ja kotiin päin lähdettiin tyhjin käsin. Sen verran messupettymystä oli kuitenkin havaittavissa, itse kullakin, joten kotimatkalla pysähdyttiin hakemassa mättöheset. Roskaruoka, parempi mieli.


Kävittekö te messuilla?  Jaatteko pettymyksen kanssani?

perjantai 29. elokuuta 2014

Simple things

Viime viikolla erään raskaan työpäivän jälkeen oli pakko pysähtyä vähän lohtushoppailemaan Ideaparkiin ja lähinnä sen H&M:ään. Jotain pientä kivaa oli saatava, tiedättehän sen tunteen, jonka pienikin ostoskassi saa aikaiseksi? Ainakin itselläni elämä kirkastuu alta aikayksikön, kun tekee kivan löydön ja kotiin ei tarvitse palata "tyhjin käsin". Mitään kivaa vaatetta en nyt löytänyt, mutta Homen puolelta löytyi kaksi aivan ihanaa esinettä.


Tätä kyseistä seeprapurkkia olen ihastellut jo pitkään. Jokin näissä eläinkuoseissa nähtävästi sittenkin kiehtoo, sillä tämä on jo toinen kerta pienen ajan sisällä, kun shoppailureissulta kotiintuomisina on muutakin kuin pelkkää mustaa ja raitaa. Seepraahan meiltä löytyy jo terassin lepotuolien tyynyistä (jotka muuten ajattelin siirtää talveksi olohuoneen sohvalle) sekä muutamista vieraspyyhkeistä. Seeprassa toki yhdistyy ne kaksi oman sisustukseni kulmakiveä, mustavalkoinen ja yksinkertaisuus, joten ei tässä kuitenkaan ihan poissa raiteilta olla. Ihan niin villiksi en sentään ole alkanut, että sisustuksesta löytyisi leopardia tai käärmeennahkakuviota. Jätetään ne rohkeammille sisustajille.

Toinen ihana löytö oli sekin H&M Homesta. Rasia itsessään on aika mitäänsanomaton ja turhake, mutta kannen sanoma kolahti aivan täysillä eikä sitä siis voinut jättää kaupan hyllylle notkumaan. Vaikka rasialle ei tulisikaan mitään käyttöä, antaa se silti aika hyvän muistutuksen jokaiselle päivälle eikä näin ollen viiden euron hinta ole kovinkaan paha pienestä piristyksestä. Enjoy simple things in life, ja siitä taisikin tulla itselleni uusi elämänohje. Vaikka ne oppilaat olisivat ihan kauheita, et ehtisi ollenkaan ruokatunnille, auto sanoisi goodbyet kesken ajon tai nurkat olisivat täynnä pölypalloja. Aina on jotain pientä, josta iloita. Vaikka sitten se pieni turha peltirasia.


Lopullista sijoituspaikkaa ei näillä vielä ole, mutta eiköhän nekin paikkansa löydä viimeistään sitten taas sieltä vessasta. Toistaiseksi purkit muistuttavat niistä elämän pienistä iloista työhuoneen pöydällä.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

New cardigan

Ostin aivan ihanan ja kevyen neuletakin tässä joskus lähiaikoinen. Ihastuin takissa varsinkin sen muotoon, mutta myös väri ja materiaali olivat ihan huippuja. Viskoosia, elastaania ja polyesteriä. Puuvilla tosin puuttui vallan, mutta kerrankin pesulapussa ei lukenut sitä a:lla alkavaa kirosanaa. Akryyli, yh. Ei enää yhtään ainoata akryylioksennusta tähän vaatekaappiin kiitos. Neuletakki sopii aivan loistavasti ihan farkkujen kaveriksi, mutta olipa se myös siellä häissä mukana lämmittämässä illan viiletessä. Menee siis myös hameiden ja mekkojen kanssa. Harvemmin innostun mistään vaatekappaleesta näin täysin, mutta tämä sai kyllä inspiraation valloilleen. Ehkä se syksy saa sittenkin tulla!

tiistai 26. elokuuta 2014

Kohti kekkereitä

Parin viikon päästä juhlistetaan poikien kaksivee-synttäreitä, ja käväisin viikonloppuna hieman tilpehööriostoksilla juhlia silmällä pitäen. Mitään sen suurempia koristeluja en aio taaskaan kehitellä, vaan mennään ihan perinteisellä kakkukahvi -linjalla. Ostin kuitenkin ihania paperipillejä, kakkosmuotin, muffinssivuokia ja uudet ruokapöydän tabletit. Samaa sävymaailmaa tietenkin, joten tuskin jää kenellekään epäselväksi, millä värimaailmalla synttäreitä vietetään. Tylsä äiti.


Viime viikonloppuna leivoin myös jo koe-erät tarjottavista, ja näillä näkymin kahvipöydästä löytyy täytekakun lisäksi voileipäkakkua, ruisnappihärpäkkeitä, raparperimuffinseja sekä brownie-leivoksia. Niin ja muumikeksejä, pojat ihan itse valitsivat kauppareissulla, kun päästiin keksihyllylle. Edelleenkään meillä ei kyllä syödä normiarkena keksejä tai muitakaan herkkuja, mutta voi sitä nyt sentään omana syntymäpäivänä yhden tai kaksi nuuskamuikkusta vedellä naamariin. 

Vieraslista koostuu lähinnä sukulaisista ja kummeista, samalla setillä mennään kuin viime vuonnakin (tervetuloa siis vaan, jos en ole vielä muistanut kutsua!). Lahjatoivelistaa en ajatellut julkaista, meillä on sen verran hyvä joukko ympärillä, että he tietävät kyllä ilmankin, mitä lahjatoiveita meillä pojilla on. Sen verran uteliaille vinkataan, että kovassa huudossa ovat tällä hetkellä junarata, pikkuautot sekä legot. Vaatteissa käytetään osittain jo kokoa 98, ja ihan sellaista perusvaatetta tarvitaan aina. Tänä vuonna luultavasti kiinnostavat käärepapereiden lisäksi jo lahjojen sisältökin, eikä kaikki aika mene enää niiden lahjanarujen ihmettelemiseen ja papereiden rypistämiseen.

Tällaisilla suunnitelmilla siis mennään kohti armottomia bileitä. Ei muotivillityspompomeja, ei poikien kuvilla varustettuja kiitoslahjapussukoita eikä satasen kakkua. Kutsut lähtee tekstarilla, kakun väännän itse ja juhlien teemana on wehavenotheme. Jos nyt jaksaisin kämpän siivota ja jospa se uusi ruokapöytäkin vihdoin suvaitsisi saapua. Muuten ollaan aika pulassa, ja mennään piknik -teemalla. Ei toisaalta muuten mikään huono idea...


ps. Ihana kuulla, että tykkäätte tästä blogista, kommentit saivat kyllä ihan punastumaan..kiitos siis ♥

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Mitäs teille saisi olla?

Viime aikoina on tapahtunut niin paljon muutoksia, että hyvä jos pysyn itse tahdissa mukana. Työjutut, päiväkoti ja viimeisimpänä vielä tämä Indiedays ovat tuoneet paljon uutta Talonpuolikkaan elämään ja luonnollisestikin omaan ajankäyttööni. Illat ovat lähes yhtä hektisiä mitä aamut ja viikonloputkin ovat vielä toistaiseksi menneet vauhdilla ohi. Olenkin siis joutunut karsimaan aika paljon omista rutiineistani, ja niistä yhtenä suurimmista tämä blogimaailma. Omaa blogia tulee vielä päivitettyä ihan tyydyttävästi, mutta heitteille ovat valitettavasti jääneet muiden kanssaihmisten blogikirjoitukset. Yleensä iltalukemisena lueskelen uusimmat postaukset ja päätän kommentoida myöhemmin, mutta niinhän se menee, että se kommentointi kuitenkin unohtuu. 


Olen pyrkinyt olla luokittelematta blogia mihinkään tiettyyn genreen, mutta toisaalta koen tällaiset blogit itse melko sekaviksi ja työläiksi lukea. Indiedaysille mennessä blogin kategorioiksi valikoituivat sisustus ja lifestyle, jotka tosin ovat melko laajoja käsitteitä eivätkä selkeästi rajaa blogin sisältöä mihinkään. Jokin suunta olisi silti löydettävä enkä oikein osaa päättää, mitä aiheita jättäisin pois. Mitään perinteistä mammablogia en haluaisi Talonpuolikkaasta tehdä, vaikka pojat luonnollisestikin vievät suurimman osan ajastani ja elämä tällä hetkellä pyörii aika vahvasti poitsujen ympärillä. Toisaalta en taas osaa olla kirjoittamatta meidän arjesta tai poikien hölmöilyistä. Muotiblogi ei myöskään ole vaihtoehto, sillä tyylini on kaikkea muuta kuin kiinnostava (kuten näkyy...), puhumattakaan mistään kauneusvinkeistä, jotka rajoittuvat lähinnä kuivashampoon ja bb-voiteen käyttöön.


Siispä ajattelinkin nyt antaa vuoron teille lukijoille. Mitä te haluaisitte Talonpuolikkaasta lukea? Onko jotain toiveita tietyistä aiheista, pitäisikö blogin suuntaa muuttaa johonkin suuntaan tai onko joku jo mennyt ihan päin mäntyä? Mitä haluaisitte lisää tai mitä vastavuoroisesti pitäisi jättää pois? Arvostan rehellistä palautetta, joten myös ne risut ovat sallittuja. Ilman niitä parannusehdotuksia on aika vaikea kehittyä mihinkään suuntaan.  

Kertokaa, kysykää ja antakaa palautetta.

Ja pahoittelut allekirjoittaneen pärstän yliannostuksesta.

perjantai 22. elokuuta 2014

Hianoo!

Meillä on kaikki nykyään niin mahtavan hianoo! Aamulla, kun puetaan päälle, on harmaat collegehousut tosi hianot. Kun telkkarista tulee muumit ja saa juoda maitoa sohvalla, on sekin ihan mahdottoman hianoa. Kun veli osaa laittaa kengät jalkaan ja äiti pukee hupparin ja pipon, on luonnollisestikin hianoo lähtee niissä vermeissä kohti päiväkotia.


Automatkalla, kun äiti käyttää tuulilasin pyyhkijöitä, takapenkiltä kuuluu stereona hianoo äiti hianoo. Päiväkodin pihassa portin auetessa ja sisään mennessä on kaikki ihan älyttömän hianoo, varsinkin ne hianot naulakkomerkit. Kun sanotaan heipat ja äiti pukee kengät jalkaan, on se vaan ihan tajuttoman hianoo jäädä sinne päikkyyn.


Iltapäivällä on taas hianoo, kun tullaan hakemaan päiväkodista kotiin. Kotona sen sijaan hianoa on ihan kaikki. Lautaselta löytyvä kirjolohikiusaus, pyörivä pesukone, isin kännykkä tai pottaan tullut kakka on poikien mielestä niin mahdottoman hianoa, ettei sitä vaan voi liikaa toistaa. Hianoo, hianoo, hianoo.


Meillä ollaan siis opittu jälleen uusi sana. Kieltämättä kyseinen sana tulee välillä jo hieman liiallisella toistolla, mutta on se sentään parempi kuin alkukesästä opittu hyi. Silloin, kun kaikki oli vain ja ainoastaan hyi, jopa jätski ja rahka. Muitakin uusia sanoja ja ilmaisuja on meille kotiutunut, joista varmastikin hauskin liittyy autoihin. Isi on nimittäin opettanut pojille, että äitillä on pieni auto ja isillä iso. Ja sitä sitten jaksetaan hokea päivittäin; äitillä pieni brrm, isillä iisooo. Jos sattuisi olemaan kaksimielinen eikä tietäisi jutun taustoja, saattaisi käsittää jutun pikkusen väärin...

Mut o se vaa niimpalhianoo kuissit, et meirän poijjaat puhhuu sittenkki turkkuu!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Vanhan ajan tunnelmaa

Sain äidiltäni tällaisen ihanan vanhaa jäljittelevän metallisen kannun. Melkein voisi luulla, että kannu olisi vuosien takaa, mutta todellisuudessa se oli löytö Tokmannista tai vastaavasta. Aivan ihana! Normaalisti en pidä sisustuksessa yhtään vanhanaikaisesta tai maalaisromanttisesta tyylistä, mutta tämä kolahti. Alunperin ajattelin kannua keittiön pöydälle maljakoksi, mutta lopulta sen paikka oli kuitenkin meidän alakerran vessassa. Ja mihin se edes paremmin sopisi? Ainakin itselleni tästä tulee mieleen sellainen vanhan ajan käsienpesukannu, jonka kanssa samaan sarjaan kuuluisi myös vati. Mummolafiilistä tuli siis pieni ripaus myös Talonpuolikkaaseen, mutta eihän se haittaa?


maanantai 18. elokuuta 2014

Inspiraatioo!

Sain jokin aika sitten sähköpostia. Blogini sai tunnustuksen, jota en olisi osannut edes kuvitella. Luin viestin kolmeen kertaan enkä silti oikein tajunnut, mitä siinä luki. Vastasin, vaihdoimme muutaman viestin ja kirjoitimme sopimuksen. Tässä sitä siis ollaan. Osa Indiedays Inspiration -yhteisöä. Jee!

Talonpuolikas löytyy täältä

ps. mikään ei muutu, paitsi toivottavasti juttujen laatu vähän laadukkaampaan suuntaan...

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Inkkarimekko häissä

Juhlistimme eilen serkkuni naimisiinmenoa. Kutsun saapuessa loppukeväästä päätimme samantien, että poikia ei sitten mukaan oteta, me mennään kahdestaan. Poikien kanssa juhliminen on melkoisen rankkaa puuhaa eikä itse juhlista kyllä pysty yhtään nauttimaan. Eikä ollut nyt kiire nukuttamaan lapsosia tai stressiä iltapuurosta ja vaipanvaihdosta. Ne puuhat jäivät suosiolla Mummille ja Papalle. 

Juhlien pukukoodi oli melkoisen hankala. Hääpari oli karannut naimisiin jo talvella ja nyt juhlittiin virallisen epävirallisesti suurella joukolla avioon astumista. Pukeutumisvinkkejä udellessa vastaukseksi sai juurikin sen, että ylipukeutua ei tarvitse, mutta kyseessä on kuitenkin häät. Jep, auttoipa paljon. Omasta vaatekaapistani löytyy aika paljon juhlamekkoja ja niitä ns. arkimekkoja. Kuitenkaan yhden yhtä semijuhlavaa asiallisen siistiä mekkoa ei parin pikkumustan lisäksi löydy, joten sain siis hyvän syyn lähteä shoppailemaan!


Ajattelin ensialkuun koluta nämä perus hennesit ja ginat, mutta koska tarjonta oli pelkkää kesärönsyä ja mustanmustaa päätin sittenkin panostaa mekkoon enemmän. Jospa sille tulisi sitten vaikka enemmän käyttöä tulevaisuudessakin. Päädyinkin lopulta Mangoon ja ahtauduin noin kymmenen mekon kanssa sovituskoppiin. Testasin maksimekkoja, housuasua (joo kyllä!) sekä niitä ihan perusperusmekkoja. Eikä natsannut. Lähes luovuttaneena ja lannistuneena löysin kuitenkin poistuessa ihan ulko-oven vierestä yhden yksinäisen mekon, joka sattui vielä olemaan oikeaa kokoa ja hintaakin vain kolmisenkymppiä. Sekin oli tosin musta, mutta ei silti ihan tavallinen little black dress. Eikun uudestaan testaamaan ja siinä se oli. Perfect!


J-P sanoi tätä mekkoa heti Pocahontas-mekoksi, joten olkoon se sitten vaikka inkkarimekko. Mekon kaula-aukkoa koristaa helmikirjailu, joten koruprobleemat hoituivat nekin samalla. Alunperin mekkoon kuului musta punosvyö, mutta päätin vaihtaa sen kuitenkin ruskeaan nahkavyöhön, joka toi mekkoon aavistuksen rentoutta. Kengiksi valitsin Dinskon kiilakorot, joiden koron ruskea väri mätsäsi aika hyvin vyöhön. Mielestäni kenkien tulee aina sopia johonkin asusteeseen, oli se sitten vyö tai laukku. Pikkutarkkaa nipottamista, tiedän. Nyt valitsin laukuksi mustan nahkaisen kirjekuorilaukun, jonka bongasin joskus pari vuotta sitten UFFilta eurolla. Ihan paras kirppislöytöni!


Tältä näytti siis inkkarimekkoni asustettuna häihin. Seuraava käyttökerta mekolle tuleekin jo parin viikon päästä, kun juhlitaan poikien pienen serkkutytön ristiäisiä. Vähän himottaisi laittaa mekon kaveriksi ruusukuvioiset korkkarini, mutta saa nähdä mihin silloin päädyn. Joka tapauksessa, tämä mekko siirtyi juuri top3 listalle lempivaatteissani. Harmi vaan, että ihan jokapäiväiseen käyttöön tätä ei pysty soveltamaan...

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Uusi arki

05:45 Isin kello soi ja isi nousee sängystä aamutoimille. Isillä on kiireitä töissä, joten aikaisin on herättävä, jaksoi tai ei.

06:30 Oma kelloni soi ja nousen ylös. Eino jää vielä nukkumaan meidän sänkyyn (jep, edelleen toisinaan sälli kömpii meidän väliin) ja Aapo vetää sikeitä omassa sängyssään. Laitan itselleni aamupuuron mikroon, kahvinkeittimen tippumaan ja vitamiinijuoman lasiin. Teen aamutoimet, puen vaatteet ja laitan naaman kuosiin. Isikin häippäisee töihin.


07:00 Herätän pojat. Tullaan alakertaan ja vaihdetaan vaipat sekä päivävaatteet. Pojat saavat katsoa hetken lastenohjelmia sillä välin, kun äiti hotkii aamupalan. Samalla juodaan maitohörpyt ja syödään banaanit.


07:25 Kaadan kahvin termariin, pakkaan pojat ja kamppeet autoon ja lähdetään kohti päikkyä. Takapenkiltä kuuluu iloista höpötystä, kun kurvaillaan reilun kilometrin matka päiväkotiin.

07:40 Pojat jäävät hoitoon, sanotaan heipat ja annetaan pusut. Jatkan matkaani töihin, hörpin matkalla aamukahvin ja kuuntelen YleX:n Ilen ja Matin löpinöitä. Luonnollisestikin laulan kaikkien biisien mukana, tiesin sanoja tai en.


08:20 Ajan auton parkkiin ja painun duuniin.

14:15 Työpäivä on ohi ja lähden kotia kohti.


14:45 Pysähdyn matkalla tankkaamaan ja käyn Prismassa ruokaostoksilla. Ostoskärryistä löytyy monta maitopurkkia ja ruokaa koko viikoksi, mahtuipa sinne mukaan yksi irtokarkkipussikin. Vaikka meillä on tosi hyvin pitänyt se karkkipäivä -lupaus, nyt oli pakko saada vähän salmiakkia, sen verran vaiherikas alkuviikko takana.


15:30 Nappaan pojat mukaan päiväkodista. Pihalla vastaan juoksee kaksi iloista veijaria, jotka huutavat äiti äiti ja tulevat halaamaan. Päivä oli mennyt jälleen tosi hyvin, ruoka oli vihdoin alkanut maistumaan Einollekin ja päiväuniakin oltiin nukuttu reippaasti yli tunti. Jopa pottaan oli saatu jotain aikaiseksi. Hyvä pojat!

15:45 Ollaan kotona, käydään suihkussa ja aletaan ruoanlaittoon. Tänään kokkaillaan kanakeittoa!

 

16:15 Isi tulee töistä kotiin. Pojat leikkivät junaradalla, laitan yhden koneellisen pyykkiä pyörimään, tyhjennän ja täytän tiskikoneen ja hengaillaan ruoan valmistumista odotellessa.


17:00 Syödään. 


17:30 Juodaan jälkkärikahvit ja syödään jädet, jonka jälkeen mennään ulos.


18:45 Tullaan takaisin sisälle suihkun kautta ja laitetaan iltapuuro tulille. Lasketaan varpaita, tehdään palapeliä ja juodaan maitoa. Ihan käsittämätöntä kyllä, meidän sällit osaavat laskea jo kuuteen! Yssi, kassi, koome, neejä, viisi, kuuti, nyt riittää. :D


19:15 Syödään iltapuuro, jälkkäriksi leipäpalat ja kupillinen maitoa. Pestään hampaat, vaihdetaan yövaipat ja puetaan yöpuvut päälle. Laitetaan vielä yläkertaan mennessä Aapolle rasvat käsiin ja painutaan unille. Poikien nukahtamista odotellessa siivoan keittiön, laitan pyykit kuivumaan ja tsekkaan poikien hoitoreput. Katson seuraavan päivän tavarat jo valmiiksi esille ja kuntoon, ettei tarvitse sitten aamulla kiireessä valita vaatteita ja haalia kamppeita kasaan.


20:00 Yläkerta hiljenee ja mies painuu salille. Vietän hetken sitä omaa aikaa. Näpyttelen koneella ja syön talkkunaa, oikeasti ihan parasta herkkua, vaikka J-P sanookin, että teen sen ihan väärin. Enivei, nam!


21:15 Mies palaa takaisin salilta ja painuu samantien suihkuun. Itse suunnittelen vähän seuraavaa päivää ja teen vielä viimeiset valmistelut aamua varten. Huomenna on isin vuoro viedä pojat hoitoon, sillä menen itse jo kahdeksaan töihin. Olemme sopineet, että pojat ovat hoidossa aikavälillä 7:30-16:30, jotta pojilla ei tulisi ihan mahdottoman pitkiä päiviä. Pyrimmekin siihen, että hoidossa ei oltaisi kuin maksimissaan 8h päivässä. Jos menen kasiin, isi vie pojat, muuten se on meikän kuskausvuoro. Yleensä päivän mittaan sitten sovimme, kumpi meistä iltapäivällä pojat hakee.


21:45 Menen itse suihkuun ja iltatoimille. Katsotaan vielä hetki telkkaria ja ollaan vain.


22:30 Lähden yläkertaan nukkumaan, sillä kello soittaa aamulla jo 06:00. Huh huh, jos jotain kotiäitiydestä kaipaan, niin niitä kiireettömiä aamuja!

Meillä on nyt reilu viikko uutta arkea takanapäin ja voin rehellisesti sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt! Pojat ovat joka aamu jääneet tosi nätisti hoitoon ilman raivareita ja itsekin olen päässyt uudessa työpaikassa jo hommiin kiinni. Pojat itseasiassa aamuisin jo hoputtavat äitiä, että mennään äiti hoitoon mennään! Toki päivistä on tullut astetta hektisempiä, varsinkin aamuista, mutta toisaalta nautin kyllä suuresti tästä uudesta päiväjärjestyksestä.

Hyppäsin siis vähän yllättäen kotiäidin roolista uraputkeen ja on tämä kyllä ihan toivottua vaihtelua. Se tunne, kun lähtee ajelemaan töistä kotia kohti ja tietää, että pian näkee pojat, on ihan sanoin kuvaamattoman ihana. Toki nämä vajaat pari vuotta kotona oleskelua olivat myös ainutlaatuiset, mutta koen kyllä, että minua ei ole tehty kotiäidiksi. Ihan rehellisesti sanottuna ja kehtaan sen myöntää. Eihän  meillä toisaalta ollutkaan mikään paras mahdollinen asetelma ensimmäiseen kotiäitiyteen ruvettaessa, sillä vauvoja olikin kaksi. Mahdollisten tulevien lasten kohdalla tilanne voi taas olla eri, mutta tässä hetkessä en olisi kyllä suostunut enää kotiin jäämään.

Uusi arki on tuonut myös pojille toivottua vaihtelua. Muiden lasten läsnäolo ja leikkiseuran saaminen on tehnyt varsinkin Einosta sopuisamman leikkijän, ja toisaalta taas Aapo on jopa hieman itsenäistynyt entisestään. Päiväkoti on tehnyt pojista myös erottamattoman kaksikon, niin hyvässä kuin pahassa. Pojat ovat suostuneet nukkumaan päiväkodissa tosi hyviä päikkäreitä, Eino tosin koettelee hoitotätejä väsykiukullaan, mutta unta riittää silti paljon pidempään mitä kotona. Pojat juttelevat jo pitkiä ja järkeviä lauseita, joten hiljaista hetkeä ei poikien hereilläollessa tule. Uutta kehitystä tapahtuukin ihan huomaamatta, jota varmasti edesauttaa se, että poikien hoitoryhmä koostuu alle 15 lapsesta, jotka ovat kaiken lisäksi syntyneet kaikki samana vuonna. Suuria ikäeroja ei siis ryhmän sisällä ole, joka on ihan huippua. Mallioppimista parhaimmillaan!

Tältä siis näyttää meidän uusi arki kiireessä otettujen kuvien ja noin-aikataulujen kautta. Edestakaisin menemistä on paljon, mutta on sitä saatu rötvättyä kotona jo ihan tarpeeksi. En voi tähän muuta sanoa, kuin että i like it!

maanantai 11. elokuuta 2014

Aina mukana



Rakastan yli kaiken ylisuuria kaiken sisäänsä ahmivia kangaskasseja. Sellaisia, joista ei ikinä löydä mitään ja joiden pohjalta löytyy aina yllätyksiä lakupatukoista kadoksissa olleisiin kuulokkeisiin. Kassissa kulkee aina mukana tietty arsenaali erilaisia tavaroita sekä lisäksi tarpeen vaatiessa muutakin tarpeellista ja tarpeetonta. Olen sillä kannalla, että mielummin liikaa kuin liian vähän. 

Mitä sieltä pohjattomasta laukusta sitten löytyy, kun kotiovesta poistutaan maailmalle? Jos olen yksin liikenteessä ilman poikia, mukana on ainakin kännykkä, lompakko ja avaimet. Nämä siis jos käyn esimerkiksi vain pikaiseen ruokaostoksilla enkä ota mukaan koko omaisuuttani. Mutta kun lähden töihin tai muihin aktiviteetteihin mukana kulkee seuraavaa: kalenteri, käsirasva, purkkapussi, hajuvesi, vesipullo sekä raitapussukka. Raitapussukka sen sijaan kätkee sisälleen huulirasvan, pilleripurkin, nenäliinoja, siteitä, ponnareita ja pinnejä, Mynthon-pastilleja sekä laastareita. Ihan riittävästi kamaa siis.


Silloin, kun pojat lähtevät sinne maailmalle mukaan, otan kassiin lisäksi seuraavaa: pari vaippaa, pyyhe, vaihtohousut, ruokalaput, pillimaito sekä rusina-aski. Kosteuspyyhkeet ja vesipullot kuuluvat nekin vakiovarustukseen, mutta kuvaushetkellä ne unohtuivat. Toki jos lähdetään esimerkiksi koko päivän kestävälle retkelle, kassista löytyy lisäksi välipalatarpeita (hedelmiä, keksejä yms..), varavaatteita ja  näin kesäisin aurinkorasva. Onkin siis aivan eri asia lähteä kahden kaksivuotiaan kanssa kaupoille kuin kahden alle yksivuotiaan. Silloin piti raahata mukana koko elämä korvikkeita, pullopusseja, tuttipulloja, vauvaruokia, harsoja ja viisiä varavaatekertoja myöten. Elämä on siis tässäkin asiassa helpottunut vuoden aikana aivan valtavasti.


Omasta kassistani löytyy siis yleensä kaikkea mahdollista. Näihin perustarpeisiin kun lisätään vielä työmateriaalit, jumppavermeet, mahdolliset eväät ja meikkipussi ollaan aika pian siinä tilanteessa, että laukuista loppuu tila kesken ja alan harkita ihan vakavissani rinkan tai matkalaukun raahaamista mukanani. Uusi suosikkini Makian kangaskassi on saanut sekin jo kokea vähän turhan painavia lasteja ja joutuukin pian korjaamolle. Marimekon jättilaukku sen sijaan kestää ja pysyy, enpä ole siis turhaan laittanut rahojani kiinni suomalaiseen designiin. Seuraavaksi haaveilisin ihan vanhasta kunnon repusta, ehkä matkin poikia ja ostan sen ikisuosikki Kånkenin. Vahvana kakkosena tulee Marimekon Alma, mutta siihen ei taida rahkeet ihan vielä riittää. Vuittonit sun muut merkkihypetyslaukut eivät ole meikän juttuja, Longchamp nyt annettakoon anteeksi. Tai no, jos nyt joku ihana haluaa mulle sen tonnin laukun ostaa, niin en kyllä lähde kieltäytymään. Voihan sen sitten vaikka myydä eteenpäin...

perjantai 8. elokuuta 2014

Nyt se lähti!

Tutti nimittäin. Ensimmäiset tutittomat unet ovat siis edessä ensi yönä ja kauhunsekaisin tuntein valmistaudun tulevaan koitokseen...

Tutti. Kiistelty ja kiitelty vauvaiän tarvike, joka meillä on kuulunut päivittäisiin rutiineihin pian kahden vuoden ajan. Ennen poikien syntymää olin melkoisen tuttivastainen, sillä en kokenut tutin tuomaa etua haittoja suuremmaksi. Mutta kun pojille se suuhun iskettiin jo lastenosastolla ja sitä niin innokkaasti söivät, luonnollisestikin meillä ollaan tuttia sitten maiskuteltu. Aika pian kuitenkin tutista tuli enemmänkin unikaveri ja tutin saikin aina vasta unille mukaan. Päivisin meillä ei siis ole tuttia syöty enää yli vuoteen, poislukien tietysti päiväunet.
Alunperin suunnitelmissa oli päästä tutista eroon kesän aikana, mutta tulevan päiväkotoilun vuoksi siirsimme vieroituksen syksylle. Yhdessä päikyn henkilökunnan kanssa päätimme, että ehkä hoidon aloittaminen on helpompaa, jos mukana on turvallinen tutti. No joo, ehkä se helpotti ehkä ei. Pojat eivät nimittäin tuttia kaipaile touhujen lomassa, harmitukset selvitetään ilman tuttia ja tutti tuodaan keittiön pöydälle heti unilta herätessä. Pojille tutti on siis ollut nimenomaan se unille rauhoittaja. Ja välillä yöllä poikia kurkkiessa eipä se tutti edes ole ollut suussa.

Kuitenkin viimeisen kuukauden aikana ollaan jouduttu heittämään useita tutteja roskikseen, sillä pojat ovat alkaneet pureskella ne rikki. Yhteen aikaan meidän tuttiarsenaali oli 8kpl, nyt niitä löytyy enää kaksi. Ja niissäkin on reiät, vaikka ostin ne viime viikolla. Joten tänään päätimme miehen kanssa, että enää ei meitä tuttikaupoille saa ja tuttien on aika lentää roskiin. Iltapuuron jälkeen tehtiin pojille iltatoimet ja kiivettiin yläkertaan. Ei puhuttu sanallakaan koko tutista eivätkä pojat sen perään kyselleet. Hetken päästä alkoi kuulua Einon suunnalta "tutti tutti" ehkä noin kahden minuutin ajan, jonka jälkeen alkoi perinteinen nimien luettelu. Einolla on siis tapana luetella kaikki tutut ennen nukkumaanmenoa, jopa kuulemma siellä päiväkodissa. Mummi nukkuu, Pappa nukkuu, Vijje nukkuu jne...

Mutta sitten tapahtui ihme. Eino hiljeni ja kävin laittamassa Aapolle peiton päälle, kun sitä huoneesta huuteli. Ei kertaakaan enää kaivattu tutin perään eikä unihöpötyksiäkään kuulunut kuin reilun vartin verran. Siis tässäkö tämä oli? Pitkään venytetty ja pelolla odotettu tuttivieroitus, joka oli ohi parin minuutin tuttihuutelun ja parin peiton nostelun jälkeen. Ihan uskomatonta, jos tämä kävi näin helposti! Kop kop.

En ole koskaan kokenut tuttien viemistä oraville tai muille jyrsijöille tarpeelliseksi tutista vieroittamisen yhteydessä. Jos tämä tuttien ns. unohtaminen ei tekosyynä pojille kelpaa, sitten me vain yksinkertaisesti heitämme tutit roskiin ja that's it. En jotenkaan jaksa uskoa, että meidän sällit ymmärtäisivät oravavauvojen tai pikkuhiirien päälle yhtään sen paremmin tai vieroittaminen kävisi hellemmin. Kerrasta poikki vaan ja kuunnellaan sitten sitä tuttiraivoa pari yötä. Mutta jos tämä näin kivuttomasti menee, niin meidän ei tarvitse lähteä edes siihen vaan voidaan unohtaa koko samperin tutti ja olla onnellisia. Pienelle vauvalle tutti oli ihan loistava tulppa, mutta isommalla lapsella tutti näyttää mielestäni vain täysin naurettavalta. 

Missä iässä teillä ollaan luovuttu tutista?

ps. huomasitteko, että tekstissä esiintyi tutti -sana noin 35 kertaa. The word has lost its meaning.

torstai 7. elokuuta 2014

Ruokapöydän valaisin

Tilasimme uuden ruokailuryhmän kesäkuun alussa, ja vaikka pöytä onkin edelleen matkalla, kävimme sunnuntaina hakemassa uudelle ruokapöydälle kaveriksi upouuden valaisimen. Meidän nykyinen Artekin lamppu on kyllä aivan kertakaikkisen ihana, mutta ei vain millään enää sovi meidän nykyiseen tyyliin. Tuleva ruokailuryhmä on mustavalkoinen, pöytä siis valkoinen ja tuolit mustat, joten lampunkin tuli mielestäni olla ehdottomasti musta. Koko ajan olen kyllä tiennyt tasan tarkkaan, millaisen lampun ruokailutilaan haluan, sillä törmäsin siihen jo aikoja sitten, missäs muuallakaan kuin Ikeassa.


Hektar, aivan täydellisen sopiva valaisin. Yksinkertainen, musta ja moderni. Sopii kuin nenä päähän tänne meille, vielä kun saisimme sen pöydän kotiin niin olisimme taas askeleen lähempänä täydellistä sisustusta. Pöydän suhteen oli käynyt jokin kämmi ja tilaus ei ollutkaan mennyt tehtaalle ajoissa, joten ovikellon soittoa ja Maskun miehiä odotellaankin vasta elokuun lopulla. No onneksi tämä uusi lamppu hieman lievittää tuskaa ja kestän vielä pari viikkoa tuota meidän ruokapöydän hirvitystä.