maanantai 30. kesäkuuta 2014

Tyyliä vaiko ei?

Viime aikoina on joka puolella villinnyt muoti kulkea lenkkarit jalassa riippumatta siitä, onko menossa juoksemaan vai viihteelle. Alunperin olin aivan täysin nounou-kannalla lenkkareiden yhdistämiseen esimerkiksi farkkuihin tai mekkoon, en ikinäikinäikinä. No kuinkas sitten kävikään. Siinä vaiheessa, kun ostin itselleni ne uudet Niket, huomasinkin yhtäkkiä pitäväni niitä kauppareissulla farkkujen kanssa, pihalla shortsien kera sekä työpäivänä sukkahousujen ja neuleen kaverina. Tuli vähän sellainen olo, että mitä ihmettä?


Alunperin ostin nämä Niket ihan vain juoksemista ajatellen, mutta viime aikoina olen huomannut vähän jopa säästeleväni niitä ja laittanut sateiselle lenkille jalkaan vanhat asicset. Ettei vaan pääse uudet ihanuudet likaantumaan, tyhmää eikö? Toki juostessa kenkä aina hikistyy, mutta ainakaan toistaiseksi eivät omani ole alkaneet haista tai muutenkaan kulua käytössä, joten samoilla kengillä voi hyvin mennä lenkille ja töihin. Vähän kuitenkin tuntuu siltä, että ehkä tulevaisuudessa tulee ostettua vapaa-ajan lenkkarit vielä ihan erikseen. 

Omasta mielestäni lenkkarit oikein yhdistettynä muuhun vaatetukseen, ne näyttävät oikeastaan tosi kivoilta ja rennoilta. Siistimpien ja juhlavampien vaatteiden kanssa tuskin osaisin lenkkareita jalkaani laittaa, mutta esimerkiksi shoppailureissulle en tiedä kyllä mitään mukavampia jalkineita kuin lenkkarit, peukku ylös siis täältä! 

Mitä mieltä te olette, onko tyyliä vai ei?

ps. menenpäs samantien pesemään tuon eteisen peilin, oikein hävettää miten likaiseksi se on taas päässyt...

6 kommenttia:

  1. Kyllähän sitä aina haluaa uusia ostoksiaan varjella :)

    Ei nuo mun mielestä ole tuon asukokonaisuuden kanssa yhtään hassumman näköiset! Ja tykkään kengistä tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Mun tulee välillä hamstrattua kenkiä vähän liikaakin, ja silti käytän niitä samoja vanhoja likasia rämiä, kun en raaski liata uusia :D

      Poista
  2. Hyvin sopii ainakin noihin sun vaatteisiin! Ite en vaan yhtään osaa käyttää noin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) eihän nämä mikään kauneuden riemuvoitto ole, mutta välillä vaan mukavuus voittaa ;D

      Poista
  3. Joo siis SIULLE nuo sopii noin ja kivalta näyttää :)

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!