torstai 12. kesäkuuta 2014

Täsä mää ole!

Työhaastattelu. Yh, onko epämiellyttävämpää keskustelutilannetta kuin työhaastattelu? Väkinäistä itsensä kehumista ja edukseen olemista, unohtamatta tietenkään haastattelua edeltävää jännitystä ja asukriisiä. Laitanko hameen vai housut? Korkokengät vai tennarit? Entäs korut ja se tukka, auki vai kiinni? Otanko pelkän käsilaukun vai tungenko salkkuun kaikki mahdolliset paperit ja todistukset? Liikaa stressiä yhden keskustelun takia, joka voi kuitenkin muuttaa elämän ihan täysin.

Aina sanotaan, että työhaastattelussa tulisi olla oma itsensä ja mahdollisimman rennosti, mutta ainakin itseäni haastattelu jännittää aina, oli työpaikka mikä tahansa. Yö menee yleensä valvoessa ja kysymyksiin vastauksia pohtiessa, ruoka ei maistu ja olen kärttyinen. Edellisenä iltana on pakko laittaa kaikki tavarat kuntoon ja valita vaatteet, joissa on mahdollisimman mukava olla. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kiskoa koko haastattelun ajan sitä liian piukeaa hametta alaspäin tai hikoilla liian kuumassa bleiserissä. Toisaalta haastatteluun tulee pukeutua siististi ja työnkuvan mukaisesti, mutta toisaalta ei taas saa olla liian tyrkky. Kaunis saa olla muttei seksikäs, hienostunut muttei hienohelma. Yritä siinä sitten olla nainen ja pukeutua asianmukaisesti.

Itse pyrin haastattelutilanteessa olemaan aina mahdollisimman luonnollisesti, mutta silti pyrkiä myymään itseni kyseiseen tehtävään. Sillä sehän haastattelussa juuri pointti onkin, kuka onnistuu parhaiten myymään itsensä sisään sellaisena kuin on. Pahoihin kysymyksiin vastaaminen on välillä tosi hankalaa ja itsensä kehuminen on ihan älyttömän vaikeaa. "Olen sosiaalinen, luotettava, yhteistyökykyinen jne.." Jep jep, niin on ne kaikki kymmenen muutakin. Olen ottanut sen kannan haastatteluun mennessä, etten ala esittämään mitään mitä en ole, ja jos en sitten tällaisena turun murretta tamperelaisittain puhuvana kahden lapsen äitinä kelpaa, niin olkaa aivan vapaasti ilman. Työhön on mielestäni aivan turha valita ihmistä, joka on todellisuudessa aivan erilainen, mitä itsestään antaa olettaa.


Tässä kuluneen kevään ja alkukesän aikana on tullut tehtyä luvattoman monta työhakemusta, odotettua sitä the puhelinsoittoa ja lopulta tullut pettyneeksi, kun se puhelinsoitto ei ollutkaan omalla kohdalla toivotunlainen. Olen ajanut tunnin verran haastatteluun, odottanut huoneen ulkopuolella puoli tuntia edellisen haastiksen loppumista, jonka jälkeen oma haastatteluni on kestänyt vartin. Kiitos ja näkemiin. Kaksi vuotta sitten valmistuneena, kaksi lasta pyöräyttäneenä ja oman alan olemattomalla työkokemuksella ei pääse aina edes sinne haastatteluun. Vaikka olisi kuinka motivoitunut, yhteistyökykyinen tai papereiden perusteella hyvä työssään, niin eivät ne paljoa paina kokenutta hakijaa vastaan. "Tällä kertaa valitsimme toisen hieman kokeneemman."

Ei nykyisessä työssänikään mitään vikaa ole, päinvastoin, rakastan asiakaspalvelutyötä, mutta tuntuu niin tyhmältä heittää viiden vuoden yliopistokoulutus roskiin tuosta vain. Kuitenkin se unelma-ammatti on jossain muualla kuin siellä kauppakeskuksessa, jos vain saisi mahdollisuuden tehdä sitä työtä. Onneksi olen kuitenkin pohjimmiltani ihan positiivinen ihminen - believe it or not- ja uskon, että kyllä se onni joskus tähänkin oveen potkaisee. Täytyy vain sinnikkäästi jatkaa hakemista, käydä toivottoman tuntuisissa haastatteluissa ja pyrkiä olemaan mahdollisimman toiveikas. Tälläkin hetkellä odottelen taas yhtä puhelinsoittoa, jossa mahdollisuus positiiviseen lopputulokseen on n. 17% eli pientä ihmettä taas kerran vaatii...

4 kommenttia:

  1. Joo, tiedän tuneen.. Täällä meidän seudulla (ja tunnin ajomatkan päässä) hakioita on paikkoihin 80-150. Esim. 15h/vko ressun paikkoihin hakee monta kymmentä vuotta töissä olleet (?). Mulla on työkokemusta, luettelona viisi sivua, joista pisin keikka on ollut vuoden. Mutta se kokemus on täysin nolla täällä. Ärsyttää. Jään leijumaan keikkojen pariin, mutta tiedän, että sillä olen itseni pystynyt kahdeksan vuotta elättämään, joten ehkä vielä seuraavankin. Ongelma on lasten hoitopaikka. Se on pakko ottaa, koska muuten ei duuniin pääse kun ei ole hoitajaa.. Pitäs muuttuu hemmetti varmaan Vantaalle, niin sais heti viran :D Vitsi vitsi, en mie täältä mihinkään lähde :) Tsemii myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on ihan älytöntä, että niitä hakijoita on satakin välillä. Koita siinä sitten loistaa ja erottua! Siellä teidän suunnilla on ollut aika paljon mun alan paikkoja auki, mutta on pikkusen pitkä työmatka :D J-P joskus ehdotteli, jos muutettaisiin pk-seudulle, mutta nauroin sen läpihuutojuttuja. Nyt se ei oikeasti oiskaan enää niin huono idea, ainakin töitä olisi...Me päätettiin laittaa pojat hoitoon joka tapauksessa elokuun alusta, löysin töitä tai en. Jos sitten edes sijaisrekryn kautta tärppäisi...

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä, niin tutulta! :)

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!