perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kun niitä tuleekin kaksi

"Hei täällähän on kaksi!" ja koko elämä menee uusiksi.

Se on ihan bullshittiä, että kaksi vauvaa menee siinä samalla kuin yksikin. Näinhän meille (ja varmaan kaikille muillekin kaksosodottajille) on uskoteltu, mutta kyllä täytyy myöntää, että käytäntö on osoittanut ihan jotain muuta. Meillä pojat laittoivat saapumisilmoituksellaan uusiksi melkeinpä kaiken eikä oikeastaan mikään kuvitelma vauva-arjesta ole pysynyt entisellään. Ihan pikkuisen siis toivat muutoksia tähän elämään, mutta kyllä tällä kertaa muutos on ollut vain positiivinen. Tai no jos ei lasketa sitä, että univelkaa on kerääntynyt epäterveellisen paljon. Tai sitä, että parisuhdeaikaa ei vain yksinkertaisesti ole. Tai sitä, että uhmat sun muut ei-niin-kivat kehitysvaiheet tulee kahtena. And the list goes on...

Ensimmäinen muutoskohde oli ehdottomasti asenne. Ei meille voi tulla kahta, en millään selviä kahden kanssa, en halua kaksosia, ei tämä voi käydä meille, tämä on pahaa unta, muutun ihan valaaksi. Fakta nyt kuitenkin oli se, että kaksi sieltä tulee, usko tai älä. Sopeutuminen kaksospommiin oli aika pitkä prosessi, sillä emme olleet varautuneet tämänkaltaiseen uutiseen ennalta yhtään. Lapsen mahdolliset sairaudet ja poikkeamat kyllä käytiin läpi, mutta useamman lapsen mahdollisuutta emme edes huomioineet. Mikä onni olikaan, että saimme tietää pojista jo ensimmäisessä ultrassa, joten sopeutumisaikaa ennen poikien syntymää oli reippaasti. Sitä mukaa kun aika kului ja maha kasvoi, muuttui myös suhtautuminen kaksosten tulemiseen ja ahdistus muuttui pikkuhiljaa siunaukseksi.


Asenteen lisäksi uusiksi oli laitettava myös asumisjärjestelyt. Asuimme todella kivassa kaksiossa keskustan ulkopuolella, jossa olisi ollut hyvin tilaa vauvalle. Mutta nimenomaan vain vauvalle. Asuntomme makuuhuone oli niin onnettoman pieni, että 160cm leveän sängyn lisäksi sinne olisi mahtunut juuri ja juuri yksi pinnasänky, mutta ei kyllä yhtään mitään muuta. Uuden asunnon metsästys alkoikin siis melkein heti tuplabingon jälkeen ja kesällä pari kuukautta ennen poikien syntymää muutimme aivan ydinkeskustan tuntumaan, huippusijainnilla olevaan kolmioon. Asuntoasiat olivat siis kunnossa, kunnes tuli kaipuu omaan pihaan. Lopputuloksen jo tiedättekin...

Seuraava muutoskohde oli auto. Edelleen olisimme pärjänneet vallan mainosti sillä ihanalla Corollalla, jos tulossa olisi ollut yksi vauva. Mutta kahden veijarin tuplavankkurit eivät olisi mahtuneet kyytiin sitten millään keinoin, joten autokaupoille oli lähdettävä. Olimme aina olleet J-P:n kanssa vähän farmareita vastaan, mutta tässä tilanteessa farkkumazda oli meille paras vaihtoehto. Ja sillä meillä huristellaan edelleen. Autohommat check.

Kaksosten myötä on myös ihan oikeasti hankittava kaikki kahtena, joko lainaamalla tai ostamalla. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä saimme toisen kaukaloista ja toisen sittereistä lainaksi, toiset kappaleet ostimme sitten ihan omaksi (saa ostaa pois!). Vaunut tuli toki hankittua myös uutena sekä pinnasängyiksi valitsimme Ikean perushalpispinnikset. Äitiyspakkauksen haalareilla mentiin ensimmäinen talvi, mutta siitä eteenpäin onkin ollut vähän pakko hankkia kaikki ulkovaatteet ja kengät vähintään kahtena, niistä leluista puhumattakaan. Turvaistuimet, pyöräilykypärät ja kaikki muu mahdollinen on siis löydyttävä kahtena. Siinä samalla kuin yksikin, pah.


Kaksoset ovat opettaneet myös rutkasti kärsivällisyyttä, tehokkuutta ja organisointikykyä. Kun pojille iski nälkä täysin samaan aikaan, toinen sai nauttia maitonsa sylissä, toinen sitterissä pyyhkeillä tuettuna. Kun molemmat väänsivät tortut samaan aikaan, oli toisen odotettava pesuvuoroa itkien lattialla. Toisen kun sait puettua ulos, on toinen vielä pukematta ja siinä välissä ehtii puettu lapsi jo huutaa hikeään. Välillä oli myös valittava, kumpi on pienempi paha; puklut matolla vai nälkäinen huutava lapsi. Kun saa toisen kiinni istumasta jääkaapin hyllyltä, on toinen ehtinyt jo juomaan puolet vessanpöntön vedestä. Täytyykin siis omistaa vähintään neljä paria silmiä, jotta ehtii huomaamaan kaiken tuhon, jota kaksi pikkumiestä saavat aikaiseksi. Öisin yhden vauvan sijaan niitä herääkin kaksi ja välillä on aika pulassa, kun toinen haluaa nukkua omassa sängyssään ja pitää äitin kädestä kiinni. Toinen sen sijaan haluaa käpertyä äitin kainaloon äitin sängyssä. Joten siinä teille kaksisamallakuinyksikin -ajattelijoille, kunhan keksitte miten äitin voi monistaa, niin sitten vasta uskon.

Meillä ei siis olla vältytty huutoraivareilta, likaisilta matoilta tai kakkakatastrofeilta. Tässä viimeisen melkein kahden vuoden aikana on tullut melkoisen immuuniksi jo lapsen itkulle ja samantien todettua se, että ei se lapsi siihen itkuun kuole. Meillä ollaan myös syöty pari kirjaa täysin entisiksi ja jouduttu kääntämään kiellettyjen huoneiden ovenkahvat väärin päin. Sisustukselliset ratkaisut saavat odottaa poikien kouluikää, ja sohvan nurkasta löytyy aina silloin tällöin rusinoita, maissinaksuja tai lusikoita. Kahta samanikäistä uhmaavaa poikalasta ei vaan pysty vahtimaan jokaikinen sekunti, jos haluaisi edes joskus tehdä jotain muuta kuin leikkiä pomppulinnaa. On siis ollut vähän pakko oppia pienten tuhojen sietämistä ja sitä, että kaikkea ei vaan voi kontrolloida.


Summa summarum, kahdesta on työtä, vaivaa ja harmia kokonaisen armeijan edestä. Mutta kaikesta tästä huolimatta en kumpaakaan vaihtaisi pois, vaikka välillä se ottaa päähän ihan raivolla, että niitä on kaksi. Mutta silti. Sillä kun katsoo poikia edes hetken ajan leikkimässä pihalla roskakuskeja, roiskimassa vettä kylvyssä tai rakentamassa junarataa keittiön pöydän alle tajuaa, kuinka onnekas onkaan. Me vanhemmat olemme edelleen hengissä, pojat ovat edelleen hengissä, olemme onnellisia ja me oikeasti teimme sen, mihin välttämättä kaikki eivät edes uskoneet. Meille tuli kaksi, olemme selvinneet kahden kanssa, tämä onni tapahtui meille.

8 kommenttia:

  1. Näinhän se tuntuu menevän! :) Mulla oli kokemusta yhdestä vauvasta ja tultuani raskaaksi toisen kerran, ajattelin, että tämähän on jo tuttua hommaa ja kaikki tarvikkeet on valmiina. No ultrassa sitten selvisikin, että kaksoset on tulossa ja olihan siinä vähän sopeutumista. Nyt tytöt 3kk ja täytyy sanoa, että uuttahan tämä kaikki onkin, ja tosiaan vähintään tuplasti hommaa ja hankintoja. Mutta kyllähän tämä tuntuu erittäin etuoikeutetulta saada kaksi ihanaa pientä kerralla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on vielä enemmän vilskettä, kun on yksi lapsi jo ennestään! Ansaitset kyllä tosi ison hatunnoston, monesti olen miettinyt miten ihmeessä siitä kaksosvauva-ajasta olisi ollenkaan selvinnyt vielä taapero jaloissa. Mutta kyllä kaikkeen varmasti sopeutuu ja tottuu, asennekysymyksiä nämä aika pitkälti on :)

      Poista
  2. Tutulta kuulostaa äidin repeäminen kahdeksi. Näin kun lapsilla on vuoden ja 2kk ikäero. Ja myöskin kokoero. Isompi on pienemmän kimpussa. Ja ei ollut herkkua myöskään ekan vauvan kanssa kun oli samalla raskaana. Mutta innolla odotan sitä aikaa, että näistä on seuraa toisilleen! Kiva kattoa teidän poikien kuvia kun ne leikkii yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden eri-ikäisen lapsen kanssa on sekin ero kaksosiin, että sitä vauva-aikaa on tuplasti enemmän. Kaksosilla selviää kertaheitolla :) mutta ihana asia, että lapsia on jo kaksi juuri sen seuran takia!

      Poista
  3. Mulla ei ole kokemusta kaksosista, mutta Maalistytöllä ja Kesäheinälläkin ikäeroa on se 1v2kk. Muistan, että alkuaikoina tuntui todellakin siltä, että on töissä jossain liukuhihnalla... Avitin Maalistyttöä syömisessä, hyssyttelin sylissäni kivuistaan kärsivää Kesäheinää ja koetin vielä lusikoida itsekin jotain suuhuni. Nykyään on tietysti helpompaa kun tytöt ovat kasvaneet ja tulleet monelta osin omatoimisemmiksi. Mutta totta kai raskaita hetkiä ja huonompia päiviä mahtuu edelleen mukaan matkan varrelle. Tiedäthän ne päivät kun lapset heittäytyvät osaamattomiksi, vaikka oikeasti asia X sujuukin heiltä ihan loistavasti. Yllättävää kyllä, nyt raskausaikana pinnani ei ole ollut vielä kovin kireämmällä ja tuntuu jopa, että tiettyihin asioihin - nimenomaan niihin raskaisiin - osaa suhtautua jotenkin rennommin ja hyväntuulisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omatoimisuus on ihana asia, vaikka toisinaan myös ihan sairaan ärsyttävä :D mutta mitä enemmän pojillekin tulee ikää, sitä enemmän sitä veljeyttä osaa kyllä arvostaa! Ja teillä on varmasti vauvan syntyessä isommasta tytöstä jo suuri apu äidille :)

      Poista
  4. Vaikka kuinka lapset olisivat pienellä ikäerolla, niin kaksoset ovat silti aivan eri juttu. Sitä en sano, kumpi on pahempi (jos sellaisesta haluaa kilpailla, että kenellä meistä nyt olikaan kaikista raskainta..), mutta ei sitä verrata voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä varmasti kukaan kilpaile, jokainen kokee yksilöllisesti sen, mikä on itselle rankinta. Itse kun en tiedä helpommasta/vaikeammasta, niin peilaan vain omia kokemuksiani. Kaksosten jälkeen yksi vauva tuntuisi varmaan tosi helpolta, vaikka toisaalta mistä sitä tietää mitä haasteita sitten eteen tulee. Kaikesta selviää, kunhan osaa asennoitua oikein :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!