maanantai 30. kesäkuuta 2014

Tyyliä vaiko ei?

Viime aikoina on joka puolella villinnyt muoti kulkea lenkkarit jalassa riippumatta siitä, onko menossa juoksemaan vai viihteelle. Alunperin olin aivan täysin nounou-kannalla lenkkareiden yhdistämiseen esimerkiksi farkkuihin tai mekkoon, en ikinäikinäikinä. No kuinkas sitten kävikään. Siinä vaiheessa, kun ostin itselleni ne uudet Niket, huomasinkin yhtäkkiä pitäväni niitä kauppareissulla farkkujen kanssa, pihalla shortsien kera sekä työpäivänä sukkahousujen ja neuleen kaverina. Tuli vähän sellainen olo, että mitä ihmettä?


Alunperin ostin nämä Niket ihan vain juoksemista ajatellen, mutta viime aikoina olen huomannut vähän jopa säästeleväni niitä ja laittanut sateiselle lenkille jalkaan vanhat asicset. Ettei vaan pääse uudet ihanuudet likaantumaan, tyhmää eikö? Toki juostessa kenkä aina hikistyy, mutta ainakaan toistaiseksi eivät omani ole alkaneet haista tai muutenkaan kulua käytössä, joten samoilla kengillä voi hyvin mennä lenkille ja töihin. Vähän kuitenkin tuntuu siltä, että ehkä tulevaisuudessa tulee ostettua vapaa-ajan lenkkarit vielä ihan erikseen. 

Omasta mielestäni lenkkarit oikein yhdistettynä muuhun vaatetukseen, ne näyttävät oikeastaan tosi kivoilta ja rennoilta. Siistimpien ja juhlavampien vaatteiden kanssa tuskin osaisin lenkkareita jalkaani laittaa, mutta esimerkiksi shoppailureissulle en tiedä kyllä mitään mukavampia jalkineita kuin lenkkarit, peukku ylös siis täältä! 

Mitä mieltä te olette, onko tyyliä vai ei?

ps. menenpäs samantien pesemään tuon eteisen peilin, oikein hävettää miten likaiseksi se on taas päässyt...

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kesällä kerran


Siis voitteko uskoa, näistä kuvista on jo vuoden verran aikaa? Tähän voisi kliseisesti siteerata yhtä Suurlähettiläiden kappaletta siitä, kuinka kellot voisi seisauttaa ja ajan pysäyttää. Mutta taidankin lauleskella sitä vain ihan oman pääni sisällä...   *hyräilyä*

torstai 26. kesäkuuta 2014

Kesäinen sisustusvinkki

Kesäisin tulee harvemmin sytytettyä kynttilöitä tai poltettua tunnelman luovia pieniä tuikkuja. Silti niitä ihania tuikkukippoja olisi kiva pitää esillä kesälläkin eikä unohtaa kaapin pohjille odottamaan syksyn ja talven pimeyttä. Yhtenä iltana hoksasinkin käyttää ihania pikkukippoja minimaljakkoina ja leikkasin keittiön pöytää kaunistuttaneesta inkaliljakimpusta kukat esille olohuoneen lipaston päälle. Violetit inkaliljat tuovat ihanan pienen väripisaran sisustukseen ja ennen kaikkea näyttävät aika suloisilta pienen pienissä maljakoissaan. Kukat kuuluvat ehdottomasti kesään, joten tällä tyylillä niitä saa ripoteltua pitkin kotia. Tämän tyyppisiä ratkaisujahan käytetään toisinaan myös juhlakattauksessa, esimerkiksi häissä, joten miksei samaa ideaa voisi soveltaa myös kotona? Ei siis aina tarvita sitä yhtä isoa kimppua, jotta saa luotua kesäfiilistä. 

 

Ja kaiken lisäksi muuten, jotenkin ihmeen tavalla sytyn tuosta kukkien punertavasta violetin väristä. Siitä taisikin tulla aika iso ehdokas syksyn tehosteväriksi. Oikeasti kuulitteko, minä + violetti?! 

 

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Monstereita ja keltaiset farkut



Poikkesin sunnuntaina ennen töihin menoa katsastamassa Ideaparkin alennusmyyntien tarjonnan. Suomen suurinta alea mainostettiin ja ilmeisesti pari muutakin kesänviettäjää oli mainoksen huomannut, sillä jono Idikseen ulottui motarin rampille asti. Kun lopulta olin löytänyt autolle parkkipaikan, suuntasin ensimmäisenä tietysti Polarn o. Pyretiin, josta mukaan lähti ihanat monsteripaidat. Raidallisena tottakai. Kauan pyörittelin myös vk-takkeja käsissäni, mutta lopulta päätin kuitenkin passata. Syksyksi suunnitelmissa on ostaa vielä haalarit ja ensi kevättä en osaa vielä yhtään arvoida koon puolesta, joten järki voitti tunteet tällä erää 1-0.

Käväisin myös nopsaan Lindexillä ja Hennesissä, mutta siellä ne samat jämäpaidat ja -housut roikkuivat aletangossa, ihan ne samat jotka taisivat olla joulun aleissakin. Onneksi päätin kuitenkin poiketa vielä Name Itiin, sillä sieltä löysin jotain aivan söpöyden multihuipentumaa, keltaiset farkut ja vielä puoleen hintaan! Meidän pojat ovat käyttäneet noita Name Itin slimfarkkuja ns. hienosteluhousuina ja Aapolle alkavat omansa olla jo vähän turhan naftit. Siispä Eino saa periä isoveljensä turkoosit pantsit ja Aapo saa uudet keltsut pökät. Vähän jäi harmittamaan etten ostanut myös samoja punaisena, mutta jos ne vielä seuraavalla visiitillä tangossa roikkuvat, ne kyllä kotiutuvat meille. Tykkään tosi paljon noista Name Itin farkuista, sillä ne ovat ihanan pehmeää ja joustavaa materiaalia eivätkä ole menneet pesussa miksikään. Ihanat kirkkaat värit ovat vielä plussana kaiken muun hyvän päälle. Eivätkä ne nyt normihinnaltakaan pahoja ole, parikymppiä sijoitettuna oikeasti hyviin farkkuihin on mielestäni ihan kohtuullista.


Alennusmyynnit käyvät nyt todella kuumana ja aleshoppailijat ehkä vielä kuumempina. Kasvavat lapset tarvitsevat paljon vaatetta, ja meillä näitä kasvavia on vielä kaiken lisäksi kaksi. Meillä alkaa myös olla paljon pieneksi jääneitä vaatteita, ja syksyllä päiväkotiin mennessä vaatteita tarvitaan vielä enemmän. Tulen siis ehdottomasti käyttämään kaikki mahdolliset alennukset hyväksi, vaikka tämä ensimmäinen saalis jäikin vielä vähän heikoksi.

ps. Bloggerin lukulista temppuilee vähän omiaan, joten kätevämpi tapa seurata Talonpuolikkaan elämää on tsekkailla meitä Bloglovinin kautta. Talonpuolikas löytyykin täältä

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Sadepäivänä

...leikitään kaikilla mahdollisilla leluilla ja rakennetaan mitä ihmeellisempiä hökötyksiä.


...saa katsoa ihan luvan kanssa vaikka kaksikin jaksoa Kaapoa.


...on aikaa pestä monta koneellista pyykkiä ja laskostaa ne nätisti kaappiin.


...ihmetellään kaatosadetta nenä kiinni ikkunassa.


...on kerrankin aikaa lakata varpaankynnet.


...hassutellaan ja ollaan ihan kaahoja.

 

Sadetta riittää eikä loppua näy. Ollaan käytetty kaikki mahdolliset poutaiset hetket ulkoilemiseen, sillä minähän en lapsiani (enkä itseäni) laita tuonne kaatosateeseen seisomaan ja värjöttelemään. Mutta meillä on sisälläkin ihan kivaa ja tekemistä riittää kasaantuneista kotihommista legotornin rakentamiseen. Toki sadepäiviin mahtuu paljon myös negatiivisia juttuja, kuten seinille hyppivät lapset, raittiin ilman puutoksesta kärsivä äiti sekä huonosti nukutut päiväunet. Mutta välillä sadepäivät tulevat ihan tarpeeseen. Hitaasti aloitettu aamu, pitkän kaavan kautta syöty aamupala sekä sohvalla löhöily tekee kyllä ihan hyvää, meille jokaiselle.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannustaikoja

Juhannus on ollut itselleni aina ennen kaikkea perhejuhla. Lapsuuden ja nuoruuden juhannukset vietettiin aina Mummilan rantamökillä saunoen, uiden ja makkaraa grillaten. Kerättiin koivunoksia sisälle ja ulos, tehtiin juhannustaikoja ja pelattiin korttia. Parhaimmat lapsuusmuistot löytyvätkin juuri kesäajoista, joita vietimme Mummilassa aivan luonnonhelmassa täysin korvessa keskellä ei mitään. Metsäretkiä, onkimista, aamusta iltaan uimista ja sadepäivinä Mummin tarinoiden kuuntelua. Näin vanhemmiten niitä hetkiä osaa arvostaa aivan erityisesti ja toivonkin, että myös meidän pojat saisivat lapsuudessaan kokea mahdollisimman monta muistamisen arvoista hetkeä. Menipäs nyt herkäksi...

Viime vuosina juhannuksen viettotavat ovat meidän osalta muuttuneet, yksinkertaisesti poikien takia. Kaksi vuotta sitten en jaksanut kuin lyllertää anopin terassille ahmimaan grilliruokaa, ja vuosi sitten menimme täysin kahden 9 kuukauden ikäisen termiitin ehdoilla. Rehellisesti sanottuna en edes muista, missä vuosi sitten olimme. Tänä vuonna emme jaksaneet taaskaan tehdä mitään sen ihmeempää reissua mihinkään suuntaan, mutta toisaalta kotona keskenään oleminenkaan ei houkutellut. Jotain spesiaalia aaton viettoon oli kuitenkin keksittävä, joten pyysimme kylään appivanhemmat, poikien tädit perheineen sekä setämiehen.


No juhannusaatto tuli, oli ja meni. Sateisesta säästä huolimatta vietimme oikein ihanan keskikesän juhlan isolla joukolla täällä meillä Talonpuolikkaassa. Syötiin hyvin, nautittiin toistemme seurasta ja katseltiin lasten touhuja. Loppuillasta, kun lapsoset nukkuivat ja vieraat olivat jo kotimatkalla, lysähdimme isännän kanssa sohvalle katsomaan Modernia Perhettä. Ei juhannuksen viettoon aina tarvita mökkilaituria ja soutuvenettä, kokkoa tai savusaunaakaan ei meidän päivään mahtunut, mutta silti meillä oli kivaa. Ensimmäinen juhannus ever kaupungissa on siis takana eikä kaduta hetkeäkään. Jääkaappi täynnä herkkujen jämiä, aurinkokin taitaa pilkistää sadepilvien takaa ja isin loman alkuun on enää viikko. Aika huippu juhannuspäivä meillä siis tiedossa!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kesän ensimmäinen

Mikä onkaan parempi tapa toivottaa kesä tervetulleeksi kuin leipoa mansikkakakkua? Tavallisen kermakakun sijaan tein tällä kertaa sitä kakkujen kuningatarta eli Britakakkua. Mansikat nyt tosin eivät olleet suomalaisia (pihi minä..), mutta silti kakku maistui kesälle. Mansikkakakusta en tee koskaan liian makeaa, vaan jätän suosiolla sokerin määrän minimille enkä lisää edes kerman joukkoon tomusokeria. Mansikkakakun kuuluu mielestäni maistua nimenomaan mansikalle eikä äklömakealle sokerihumalan tuottavalle leipomukselle. Kerman joukkoon sen sijaan tyhjensin kaapista löytyneet Mariannerouhe -pussin jämät, joka toi kakkuun aika kivan vivahteen mintun mausta. Seuraavalla mansikkakakku -episodilla aion laittaa koristeeksi sekä jopa ihan täytteeseenkin mintunlehtiä ja vielä vähän enemmän sitä Marianne-crushia. Minttu ja mansikat, nam!


Britakakku

pohja
3 keltuaista
1 muna
1,5 dl sokeria
150 g voita
1/4 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta

marenki
3 valkuaista
1 dl sokeria
mantelilastuja

täyte
2 dl kermaa
marianne-rouhetta
mansikoita

Erottele kolmen munan keltuaiset ja valkuaiset.
Vatkaa keltuaiset, muna ja sokeri vaahdoksi.
Lisää maito ja sulatettu rasva.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne varovasti taikinan joukkoon.
Kaada taikina pellille.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri loppuvaiheessa pienissä erissä.
Kumoa valkuaisvaahto taikinan päälle ja ripottele mantelilastut vaahdon pinnalle.
Paista uunin keskitasolla 150 asteessa noin 15 minuuttia.
Anna jäähtyä hyvin.
Leikkaa kakkulevy joko kahteen tai neljään osaan.
Täytä haluamillasi täytteillä ja anna mennä ääntä kohti.


ps. Täällä tuli aamulla lunta ja lämpömittari näyttää tälläkin hetkellä vasta +5 astetta. Mikä ihme tätä Suomen kesää oikein vaivaa?!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Terassi

No niin, nyt on vihdoin viimeisetkin tyynynpäälliset saatu ommeltua ja kehtaa esitellä meidän uutta terassia. Talonpuolikashan oli ollut ennen vuokrakäytössä, joten koko pihalle ei oltu tehty oikeastaan yhtään mitään. Hyvä jos oli edes nurmikkoa leikattu. Terassin virkaa ajoi pari metriä kanttiinsa oleva lavahökötys, johon  mahtui hädintuskin tuoli, pöydästä puhumattakaan. Päätimme jo Talonpuolikkaan ostaessamme laajentaa terassia ja laittaa pihaa kuntoon, mutta syksyllä ei vain millään ehtinyt, joten päätimme siirtää piharemontin keväälle. Ensitöiksi J-P purki vanhan "terassin" ja hiekkalaatikon rötiskön, sitten he appiukon kanssa rakensivat uuden isomman terassin vanhan tilalle. Jämälaudoista tehtiin hiekkalaatikko ja vielä suunnitteilla olisi jonkinsortin lelulaatikon nikkaroiminen.


Meiltä löytyi ennestään terassikalusteista pöytä ja neljä tuolia. Vaikka ne ovatkin jo melko kuluneet eivätkä sieltä kauneimmasta päästä, emme ajatelleet ainakaan vielä panostaa niihin sen enempää. Jos vaikka syksyn alennusmyynneistä löytyisi jokin kiva kulmasohva tai edullinen ruokailuryhmä, katsotaan sitten uudelleen. Törmäsin kerran Pinterestissä kuvaan vanhoista lavoista tehtyyn kulmasohvaan, joka jäi ideana kummittelemaan mieleen. Joten saa nähdä, jos vaikka innostuisi väsäämään joskus vielä sellaisen. Aurinkovarjo (Prisma) sen sijaan on uusi, kuten myös lepotuolit (Ikea). Tekstiileistä seepratyynynpäälliset ovat H&M Homesta ja tuolien raidalliset istuintyynyt ompelin itse vanhojen tyynyjen päälle. Iso ruukku löytyi Minimanista ja ihanaakin ihanampi kastelukannu on Ikeasta, kuin myös terassin pienemmät ruukut. Hyllykkö on sekin Ikean tuotantoa, kuitenkin itse maalattu harmaaksi. Kaiteessa roikkuva peltiruukku on Clasulta ja pöydän tabletti Kodin Ykkösestä.


Terassia reunustamaan laitettiin nyt alkuun yhdelle seinustalle kääpiövuorimäntypenkki, jota ehkä jatketaan tulevaisuudessa muillekin sivustoille. Muita kasveja pensasaidan ja kääpiövuorimännyn lisäksi emme ajatelleet ainakaan vielä pihalle istuttaa, sillä pidämme enemmän avarasta ja yksinkertaisesta pihasta.  Tai no yksi omenapuu on kylläkin pakko saada johonkin nurkkaan ängettyä! Isosta ruukusta löytyy nyt kesällä orvokkeja, pienemmistä eri yrttejä. Ruohosipulia, basilikaa ja persiljaa ainakin kovin yritän niissä kasvattaa. Myös keinujen hankintaa mietimme, mutta nekin taitavat jäädä tähän pihaan hankkimatta. Käydään keinumassa sitten leikkipuistoissa.


Piharemontti ei ole vieläkään kyllä valmis, sillä edelleen puuttuu yhdeltä reunustalta pensasaidan viimeistely sekä soran korvaaminen laatoituksella. Tonttia ja talonreunustaa kiertää siis sorakaistale, jota i-n-h-o-a-n ihan vain siitä syystä, että sitä surkian soraa on ihan joka paikassa. Pojat kärräävät sitä nurmikolle ja sisälle, eikä itseasiassa edes sen ulkonäkö miellytä. Pensasaita sen sijaan laitetaan yhdenmukaisuuden vuoksi, sillä kaikilla muilla tässä meidän huudeilla on norjanangervo-aita ja meillä ei. Toki aita kasvaessaan myös antaa hieman näkösuojaa ja pitää pojat toivottavasti paremmin oman pihan puolella. Alkuun ajateltiin myös laittaa matala verkkoaita suojaamaan taimia, mutta myös rajoittamaan poikien kulkua. Ulkona olo ei ole nähkääs mitään kovin rentouttavaa, kun pitää jatkuvasti olla hakemassa jompaa kumpaa sälliä naapurin ulkovajasta tai rekkoja katsomasta tienreunasta.

Nyt ei muuta kuin toivetta sääherroille, että päästäisiin viimeistään juhannuksena taas terassikeleihin ja nauttimaan kesästä. Toki usemmatkin terassikahvit on jo juotu, mutta ne viralliset terassikauden avajaiset antavat vielä odotuttaa itseään. Vaikka toisinaan kaipaan kovinkin kaupungin vilskeeseen, niin kauniina kesäpäivänä tätä omaa pihaa osaa arvostaa kyllä todella korkealle. Ei se neljännen kerroksen kahden neliön kokoinen lasitettu parveke ole mitään tähän verrattuna.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kun niitä tuleekin kaksi

"Hei täällähän on kaksi!" ja koko elämä menee uusiksi.

Se on ihan bullshittiä, että kaksi vauvaa menee siinä samalla kuin yksikin. Näinhän meille (ja varmaan kaikille muillekin kaksosodottajille) on uskoteltu, mutta kyllä täytyy myöntää, että käytäntö on osoittanut ihan jotain muuta. Meillä pojat laittoivat saapumisilmoituksellaan uusiksi melkeinpä kaiken eikä oikeastaan mikään kuvitelma vauva-arjesta ole pysynyt entisellään. Ihan pikkuisen siis toivat muutoksia tähän elämään, mutta kyllä tällä kertaa muutos on ollut vain positiivinen. Tai no jos ei lasketa sitä, että univelkaa on kerääntynyt epäterveellisen paljon. Tai sitä, että parisuhdeaikaa ei vain yksinkertaisesti ole. Tai sitä, että uhmat sun muut ei-niin-kivat kehitysvaiheet tulee kahtena. And the list goes on...

Ensimmäinen muutoskohde oli ehdottomasti asenne. Ei meille voi tulla kahta, en millään selviä kahden kanssa, en halua kaksosia, ei tämä voi käydä meille, tämä on pahaa unta, muutun ihan valaaksi. Fakta nyt kuitenkin oli se, että kaksi sieltä tulee, usko tai älä. Sopeutuminen kaksospommiin oli aika pitkä prosessi, sillä emme olleet varautuneet tämänkaltaiseen uutiseen ennalta yhtään. Lapsen mahdolliset sairaudet ja poikkeamat kyllä käytiin läpi, mutta useamman lapsen mahdollisuutta emme edes huomioineet. Mikä onni olikaan, että saimme tietää pojista jo ensimmäisessä ultrassa, joten sopeutumisaikaa ennen poikien syntymää oli reippaasti. Sitä mukaa kun aika kului ja maha kasvoi, muuttui myös suhtautuminen kaksosten tulemiseen ja ahdistus muuttui pikkuhiljaa siunaukseksi.


Asenteen lisäksi uusiksi oli laitettava myös asumisjärjestelyt. Asuimme todella kivassa kaksiossa keskustan ulkopuolella, jossa olisi ollut hyvin tilaa vauvalle. Mutta nimenomaan vain vauvalle. Asuntomme makuuhuone oli niin onnettoman pieni, että 160cm leveän sängyn lisäksi sinne olisi mahtunut juuri ja juuri yksi pinnasänky, mutta ei kyllä yhtään mitään muuta. Uuden asunnon metsästys alkoikin siis melkein heti tuplabingon jälkeen ja kesällä pari kuukautta ennen poikien syntymää muutimme aivan ydinkeskustan tuntumaan, huippusijainnilla olevaan kolmioon. Asuntoasiat olivat siis kunnossa, kunnes tuli kaipuu omaan pihaan. Lopputuloksen jo tiedättekin...

Seuraava muutoskohde oli auto. Edelleen olisimme pärjänneet vallan mainosti sillä ihanalla Corollalla, jos tulossa olisi ollut yksi vauva. Mutta kahden veijarin tuplavankkurit eivät olisi mahtuneet kyytiin sitten millään keinoin, joten autokaupoille oli lähdettävä. Olimme aina olleet J-P:n kanssa vähän farmareita vastaan, mutta tässä tilanteessa farkkumazda oli meille paras vaihtoehto. Ja sillä meillä huristellaan edelleen. Autohommat check.

Kaksosten myötä on myös ihan oikeasti hankittava kaikki kahtena, joko lainaamalla tai ostamalla. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä saimme toisen kaukaloista ja toisen sittereistä lainaksi, toiset kappaleet ostimme sitten ihan omaksi (saa ostaa pois!). Vaunut tuli toki hankittua myös uutena sekä pinnasängyiksi valitsimme Ikean perushalpispinnikset. Äitiyspakkauksen haalareilla mentiin ensimmäinen talvi, mutta siitä eteenpäin onkin ollut vähän pakko hankkia kaikki ulkovaatteet ja kengät vähintään kahtena, niistä leluista puhumattakaan. Turvaistuimet, pyöräilykypärät ja kaikki muu mahdollinen on siis löydyttävä kahtena. Siinä samalla kuin yksikin, pah.


Kaksoset ovat opettaneet myös rutkasti kärsivällisyyttä, tehokkuutta ja organisointikykyä. Kun pojille iski nälkä täysin samaan aikaan, toinen sai nauttia maitonsa sylissä, toinen sitterissä pyyhkeillä tuettuna. Kun molemmat väänsivät tortut samaan aikaan, oli toisen odotettava pesuvuoroa itkien lattialla. Toisen kun sait puettua ulos, on toinen vielä pukematta ja siinä välissä ehtii puettu lapsi jo huutaa hikeään. Välillä oli myös valittava, kumpi on pienempi paha; puklut matolla vai nälkäinen huutava lapsi. Kun saa toisen kiinni istumasta jääkaapin hyllyltä, on toinen ehtinyt jo juomaan puolet vessanpöntön vedestä. Täytyykin siis omistaa vähintään neljä paria silmiä, jotta ehtii huomaamaan kaiken tuhon, jota kaksi pikkumiestä saavat aikaiseksi. Öisin yhden vauvan sijaan niitä herääkin kaksi ja välillä on aika pulassa, kun toinen haluaa nukkua omassa sängyssään ja pitää äitin kädestä kiinni. Toinen sen sijaan haluaa käpertyä äitin kainaloon äitin sängyssä. Joten siinä teille kaksisamallakuinyksikin -ajattelijoille, kunhan keksitte miten äitin voi monistaa, niin sitten vasta uskon.

Meillä ei siis olla vältytty huutoraivareilta, likaisilta matoilta tai kakkakatastrofeilta. Tässä viimeisen melkein kahden vuoden aikana on tullut melkoisen immuuniksi jo lapsen itkulle ja samantien todettua se, että ei se lapsi siihen itkuun kuole. Meillä ollaan myös syöty pari kirjaa täysin entisiksi ja jouduttu kääntämään kiellettyjen huoneiden ovenkahvat väärin päin. Sisustukselliset ratkaisut saavat odottaa poikien kouluikää, ja sohvan nurkasta löytyy aina silloin tällöin rusinoita, maissinaksuja tai lusikoita. Kahta samanikäistä uhmaavaa poikalasta ei vaan pysty vahtimaan jokaikinen sekunti, jos haluaisi edes joskus tehdä jotain muuta kuin leikkiä pomppulinnaa. On siis ollut vähän pakko oppia pienten tuhojen sietämistä ja sitä, että kaikkea ei vaan voi kontrolloida.


Summa summarum, kahdesta on työtä, vaivaa ja harmia kokonaisen armeijan edestä. Mutta kaikesta tästä huolimatta en kumpaakaan vaihtaisi pois, vaikka välillä se ottaa päähän ihan raivolla, että niitä on kaksi. Mutta silti. Sillä kun katsoo poikia edes hetken ajan leikkimässä pihalla roskakuskeja, roiskimassa vettä kylvyssä tai rakentamassa junarataa keittiön pöydän alle tajuaa, kuinka onnekas onkaan. Me vanhemmat olemme edelleen hengissä, pojat ovat edelleen hengissä, olemme onnellisia ja me oikeasti teimme sen, mihin välttämättä kaikki eivät edes uskoneet. Meille tuli kaksi, olemme selvinneet kahden kanssa, tämä onni tapahtui meille.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Täsä mää ole!

Työhaastattelu. Yh, onko epämiellyttävämpää keskustelutilannetta kuin työhaastattelu? Väkinäistä itsensä kehumista ja edukseen olemista, unohtamatta tietenkään haastattelua edeltävää jännitystä ja asukriisiä. Laitanko hameen vai housut? Korkokengät vai tennarit? Entäs korut ja se tukka, auki vai kiinni? Otanko pelkän käsilaukun vai tungenko salkkuun kaikki mahdolliset paperit ja todistukset? Liikaa stressiä yhden keskustelun takia, joka voi kuitenkin muuttaa elämän ihan täysin.

Aina sanotaan, että työhaastattelussa tulisi olla oma itsensä ja mahdollisimman rennosti, mutta ainakin itseäni haastattelu jännittää aina, oli työpaikka mikä tahansa. Yö menee yleensä valvoessa ja kysymyksiin vastauksia pohtiessa, ruoka ei maistu ja olen kärttyinen. Edellisenä iltana on pakko laittaa kaikki tavarat kuntoon ja valita vaatteet, joissa on mahdollisimman mukava olla. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kiskoa koko haastattelun ajan sitä liian piukeaa hametta alaspäin tai hikoilla liian kuumassa bleiserissä. Toisaalta haastatteluun tulee pukeutua siististi ja työnkuvan mukaisesti, mutta toisaalta ei taas saa olla liian tyrkky. Kaunis saa olla muttei seksikäs, hienostunut muttei hienohelma. Yritä siinä sitten olla nainen ja pukeutua asianmukaisesti.

Itse pyrin haastattelutilanteessa olemaan aina mahdollisimman luonnollisesti, mutta silti pyrkiä myymään itseni kyseiseen tehtävään. Sillä sehän haastattelussa juuri pointti onkin, kuka onnistuu parhaiten myymään itsensä sisään sellaisena kuin on. Pahoihin kysymyksiin vastaaminen on välillä tosi hankalaa ja itsensä kehuminen on ihan älyttömän vaikeaa. "Olen sosiaalinen, luotettava, yhteistyökykyinen jne.." Jep jep, niin on ne kaikki kymmenen muutakin. Olen ottanut sen kannan haastatteluun mennessä, etten ala esittämään mitään mitä en ole, ja jos en sitten tällaisena turun murretta tamperelaisittain puhuvana kahden lapsen äitinä kelpaa, niin olkaa aivan vapaasti ilman. Työhön on mielestäni aivan turha valita ihmistä, joka on todellisuudessa aivan erilainen, mitä itsestään antaa olettaa.


Tässä kuluneen kevään ja alkukesän aikana on tullut tehtyä luvattoman monta työhakemusta, odotettua sitä the puhelinsoittoa ja lopulta tullut pettyneeksi, kun se puhelinsoitto ei ollutkaan omalla kohdalla toivotunlainen. Olen ajanut tunnin verran haastatteluun, odottanut huoneen ulkopuolella puoli tuntia edellisen haastiksen loppumista, jonka jälkeen oma haastatteluni on kestänyt vartin. Kiitos ja näkemiin. Kaksi vuotta sitten valmistuneena, kaksi lasta pyöräyttäneenä ja oman alan olemattomalla työkokemuksella ei pääse aina edes sinne haastatteluun. Vaikka olisi kuinka motivoitunut, yhteistyökykyinen tai papereiden perusteella hyvä työssään, niin eivät ne paljoa paina kokenutta hakijaa vastaan. "Tällä kertaa valitsimme toisen hieman kokeneemman."

Ei nykyisessä työssänikään mitään vikaa ole, päinvastoin, rakastan asiakaspalvelutyötä, mutta tuntuu niin tyhmältä heittää viiden vuoden yliopistokoulutus roskiin tuosta vain. Kuitenkin se unelma-ammatti on jossain muualla kuin siellä kauppakeskuksessa, jos vain saisi mahdollisuuden tehdä sitä työtä. Onneksi olen kuitenkin pohjimmiltani ihan positiivinen ihminen - believe it or not- ja uskon, että kyllä se onni joskus tähänkin oveen potkaisee. Täytyy vain sinnikkäästi jatkaa hakemista, käydä toivottoman tuntuisissa haastatteluissa ja pyrkiä olemaan mahdollisimman toiveikas. Tälläkin hetkellä odottelen taas yhtä puhelinsoittoa, jossa mahdollisuus positiiviseen lopputulokseen on n. 17% eli pientä ihmettä taas kerran vaatii...

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kotiäitityyliä vol. kesä

Muistatteko tämän? Nyt tulee vuorostaan Talonpuolikkaan äitityyliä viime viikon kesäpäivistä. Shortsia, mekkoa, toppia ja mahdollisimman viileää. Olin viime viikolla myös töissä neljänä iltana, joten näiltä päiviltä näette myös "virka-asut". Bikinit olen laittanut muutamana päivänä heti aamusta päälle, mutta ei kyllä anna luonto periksi haahuilla biksuissa edes omalla pihalla. Vaikka vatsanahka onkin jo aika hyvin palautunut eikä ryppyisyyskään ole enää niin järkyttävän kamala mitä joskus, niin silti en kehtaa. Tosin eihän tässä pihapiirissä ketään päivisin kyttäile, mutta voihan sieltä tulla vaikka roskakuski tai nuohooja...
              

Viime viikolle lämpeni ilmat taas ihanasti, mutta silti edellisviikon (ja varmaan koko kesän) tyyli oli aika vastaava. Sisällä on ollut tosi lämmin ja kylmemmillä ilmoilla olen ulos mennessä heittänyt vain pitkät vaatteet sisävaatteiden päälle. Pääsinpäs jo kertaalleen palamaankin! Meikkiä en kesällä jaksa pahemmin käyttää, töihin mennessä olen sentään laittanut naaman aina jonkunlaiseen kuosiin ja hiukset muutenkin kuin hätäponnarille. Muutenkin kesällä tykkään mennä aika simppelillä ehostuksella, tukka kiinni ja menoksi. Kesäisin hiukset on auki pidettynä niin hiostavat etten juuri koskaan kesäisin pidä tukkaa auki, paitsi töissä.

Oma tyylini kesällä on aika pitkälti samanlainen kuin talvella, yksinkertaista ja luonnollisestikin viileää. Aika paljon tulee kuljeksittua shortseissa ja topissa, joskus päälle eksyy mekko tai hame. Kesää kohden on kiva myös lisätä hieman värejä, paitsi meikäläisen tyylissä. Vaikka kuinka yritän joskus ostaa jotain punaista tai keltaista, niin käyttämättä jää. Luotan mustaan ja valkoiseen, pinkkiin ainoastaan pyykinpesussa (:D). Ainoan poikkeuksen tein torstaina, kun töihin päälle eksyi uusin löytö, punertavan oranssi toppi. Saa nähdä jääkö yhden kerran ihmeeksi vai päätyykö luottopaidaksi. Olen tosi huono käyttämään kesäisin hattuja, mutta nyt päätin petrata tässäkin asiassa ja ostin itselleni pitkästä aikaa lippiksen! On se vaan ihan tyhmää olla koko päivä ulkona auringon paahteessa paljaspäin ja illalla valitella pääkipua. Vielä kun oppisi käyttämään jälleen hattua...


Armyvihreät pellavacargopantsit on ihan ehdottomat lempparit kesäilmoille. Ostin ne Ruotsista kuutisen vuotta sitten ja ne ovat edelleen kuin uudet. Ihanat! Kesäisin en käytä juurikaan koskaan vapaa-ajalla farkkuja, töissä sen sijaan farkut on ihan jees varustus, kun ilmastointi pelittää. En voisi ikinä kuvitellakaan laittavani farkkuja kesäiselle huvipuistoreissulle tai kuumana päivänä edes sinne töihin. Hiostavat farkut, ei kiitos.

Kenkäarsenaalista löytyy kesän varalle ballerinoja, tennareita ja sandaaleja. Kotioloissa ja pihalla ollessa vakkarikenkinä on useimmiten flipflopit tai Crocsit, ne aidot ja alkuperäiset junttikengät. Mutta ehkä mukavimmat kengät, mitä tiedän. Kesäkengissä luotan myös aika pitkälti halpisversioihin, sillä luonnollisesti jalat hikoavat kesäisin reippaasti ja se haju tarttuu inhottavasti kenkiin. Ns. yhden kesän ballerinat löytyy helposti ja halvalla vaikka Hennesiltä eikä tee kovinkaan kipeää heittää niitä kesän jälkeen roskiin.

Vielähetkenvirallisesti -kotiäidin tyyli oli tällä kertaa tällainen, miltä teidän kotityyli näyttää?

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Junnut Ikeassa. Taas.

Ja once again, auton nokka starttasi kohti Ikeaa. Tällä erää matkalla oli myös selkeä päämäärä, juniorituolit! Alettiin olla jo todella kyllästyneitä syöttötuolien kanssa pelailuun ja viikolla tulikin puheeksi syöttötuoleista luopuminen ja siirtyminen junnutuoleihin. Googlettelun tuloksena päätettiinkin sitten hakea tuolit Ikeasta, sillä sieltä näytti saavan parhaimman näköiset ja hintaiset tuolit. Toki tähän väliin voisi sanoa, että miksette hankkineet niitä Tripp Trappeja jo alkuunsa. Mutta yksinkertaisesti ja rehellisesti voin vastata, että en halunnut. Onhan ne ihan nätit, mutta surkean kalliit enkä usko, että meidän sällit olisivat pysyneet yhtään sen paremmin niissä paikallaan.


Meillähän on siis menossa tämä kuuluisa minäitse -vaihe, joka ilmeisesti ei mene ohi ihan muutamassa päivässä. Kaikkein rasittavinta tässä kehitysvaiheessa on ollut se joka paikkaan itse menemisen tarve, varsinkin sinne syöttötuoliin on ollut pakko päästä itse kiipeämään eikä se luonnollisestikaan onnistu ihan hetkessä. Auttaa ei saa, mutta itsekään ei oikein hommaa handlata. Tuolin kanssa on kiva pelleillä ja koetella äitin hermoja, isi toki saa auttaa kiipeilyssä. Isin pojat, kuinkas muutenkaan. Myös tuolista täytyy poistua itte, eikä tällöinkään saa auttaa, joten pari mielenkiintoista alastuloa (=kuhmua) nähtyämme saivat syöttikset kyytiä.

Nyt meiltä löytyy uudet ja hienot junnutuolit, joista ei putoa niin korkealta. Tuolit ovat myös muovia, joten peseminen onnistuu maailman helpoiten viemällä tuolit vain suihkuun. Kuinka monta kertaa olenkaan kironnut meidän (onneksi entiset) puiset syöttötuolit, miksei me vain voitu ostaa niitä Ikean halpoja antilooppeja?! Pojat ovat niin järkyttävän kovia sotkemaan, että tuoleja saa olla pesemässä jatkuvasti, lattiasta puhumattakaan.

Ikean valikoimista löytyy paria eri mallia juniorituoleja, mutta tämä Urban miellytti ulkonäöllään eniten. Tuolin materiaali oli vain kirsikka kakun päällä! Hintaa kahdelle tuolille tuli yhteensä noin 80e, joten edelleen ollaan päästy halvemmalla kuin Stokken tuoleilla, syöttötuolithan ostettiin Torista käytettynä about kuudellakympillä. Ikean sivuilla juniorituolien ikärajaksi kerrotaan kolme vuotta, mutta en pysty käsittämään, kuka kolmevee muka malttaisi vielä istua syöttötuolissa? Tuolivaihdoksen myötä meidän pojista tuli siis junioreita, mikä on ihan käsittämätöntä. Kuin myös se, että kolmen kuukauden päästä pitäisi juhlia 2-vuotissynttäreitä!

Tuolit pääsivätkin tänään heti testiin iltapalalla, ja yhden kerran jälkeen ollaan ehkä tyytyväisimmät vanhemmat tällä hetkellä. Pojat kiipesivät tuoliin ennätysajassa, söivät ruokansa ilman jatkuvaa pöydälle kiipeämistä ja laskeutuivat lahjakkaasti tuolista pois. Ja ruokailun jälkeen pyyhkäisin tuolit nopeasti puhtaaksi, ilman järkyttävää jynssäämistä. Pojat tykkää, äiti tykkää ja kai se isikin näistä tykkää...


Koska teillä on siirrytty syöttötuoleista juniorituoleihin?