tiistai 27. toukokuuta 2014

Portaiden alla oleva tyhjä tila a.k.a leikkinurkka

Meillähän on siis portaiden alla tavallaan tyhjää tilaa, jota osa käyttää vaunujen säilytykseen, osa taas on rakentanut sinne vaatehuoneen. Meille oli alusta asti selvää, että sinne kehkeytyy pojille oma leikkipaikka. Yläkerrasta meiltä löytyy siis kaksi makuuhuonetta, mutta ne ovat  pääsääntöisesti vain nukkumistarkoituksessa, joten alakertaan oli pakko keksiä jokin paikka poikien miljoonille leluille. Missään nimessä en halunnut niitä härpäkkeitä olohuoneeseen ja toisaalta taas alakerran makuuhuone tuli automaattisesti työhuonekäyttöön. Portaiden alusesta tulikin siis aika luontevasti poikien valtakuntaa.

Alunperin leikkinurkkaus näytti siis tältä, mutta tässä kevään aikana ollaan siirretty Expedit toiselle seinälle ja ostettu loppuihin koloihin säilytyslaatikot. Alkoi ärsyttämään se ainainen värioksennus ja lelujen järjestely nätisti iltaisin, joten paljon helpommalla pääsee, kun laittaa lelut vain laatikkoon ja laatikot koloihinsa. Näin Expeditkin sisällyttää itsensä paljon paremmin kaikkeen muuhun sisustukseen eikä hyppää esille niin selvänä leluvarastona. Portaiden alta löytyy myös virkatut lattiatyynyt sekä lego- ja junaratapussukat. Ne nyt saavat sentään olla esillä iltaisinkin. Portaat olivat taloa ostettaessa männyn väriset, mutta koska inhosimme sitä väriä, isäntä maalasi rappuset helmenharmaalla. Aika paljon parempi näin! Lisäsimme myös askelmien etureunaan mustat jarruteipit, jotta portaat eivät olisi niin liukkaat ja tuovatpa teipit myös vähän ilmettä porrasaukkoon. Tarkoitus olisi vielä hankkia nurkkaan uusi matto (edelleen..), mutta sopivaa ei ole vielä tullut vastaan. Kyllä sen pitäisi luonnollisestikin olla mustavalkoinen. Ja raidallinen.

 

hylly / Ikea
säilytyslaatikot / Ikea
lamppu / saatu lahjaksi
leikkimatto / Toys r us
säilytyspussit / H&M Home
canvastaulu / CanvasPicasso
istuintyynyt / itsetehdyt
kuvien kehykset / Ikea


Täsmennetään nyt vielä sen verran, että ei toivettakaan lelujen pysymisestä tuolla portaiden alla. Kyllä ne on silti pakko raahata pitkin alakertaa ja levittää kaikki tietysti heti ensimmäisenä aamulla herätessä. Siitäkin huolimatta, että sama toistuu joka ikinen aamu, on ne lelut silti pakko siivota iltaisin omiin laatikoihinsa ja nauttia edes sen muutaman tunnin leluvapaasta kodista. Vaikka toisinaan natsimutsi olenkin, en jaksa puuttua päivisin lelujen aiheuttamaan pyörremyrskyyn. Lapsi on terve, kun se leikkii.

//EDIT Mitä ihmettä näille kuville tapahtuu välillä ladattaessa?? Värit ja tarkkuus heittelee ihan miten sattuu...onko jollain samaa ongelmaa? 

7 kommenttia:

  1. Hyvin soveltuu tuo tila poikien leikkipaikaksi :) Tuskinpa ne lelut kenelläkään pysyvät siellä missä pitäisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oonkin aina vähän epäillyt niitä, joilla on leikkihuone. Voiko se oikeasti toimia? :D

      Poista
  2. Joo mulla kans muuttuu aina välil kuvien tarkkuus, mut sit ne jotenki muuttuu taas paremmaks :o ota näistä selvää! P.s. Ihana leikki nurkka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger on välillä vähän jännä :) Vielä kun löytyisi se uusi matto, niin nurkka olisi vielä kivempi!

      Poista
  3. meillä myös on portaikon alla lapsille oikein mieluinen paikka leikkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva :) ehkä siellä portaiden alla on vähän sellasta maja-fiilistä!

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!