perjantai 30. toukokuuta 2014

Tahdon huutaa

Kihisen. Kiukuttaa niin maan p*rkeleesti ettei tosikaan. Voi miksei, miksei edes yhtenä päivänä voitaisi tehdä niinkuin äiti sanoo? Miksi joka ikiseen asiaan täytyy vastata EI ja miksi kaikki ruoka on pakko syödä lattian kautta? Onko se niin surkian vaikeaa antaa äitin laittaa ne sukat jalkaan tai lähteä kerrankin ulos ilman maailmanluokan protestia? Ja miksei siellä ulkona voida leikkiä kiltisti sovussa eikä heittää veljen naamaan lapiollista hiekkaa? Onko ihan pakko hajottaa kaikki kirjoista pyykkitelineeseen asti ja onko sieltä sohvalta pakko hypätä pää edellä alas? Onko ihan mahdotonta rauhoittua edes siksi ajaksi, että äiti saisi syötyä aamupuuron, ja miksi ne kaikki viisisataa legopalikkaa on pakko tunkea samaan aikaan suuhun ja juosta päin seinää? Kenelle saisin huutaa ja karjua? Miksette voisi olla vain kiltisti, leikkiä yhteistuumin ja antaa äidin hermojen levätä?

Tilasin ihanan ja rauhallisen lapsen, mutta sainkin tuplauhman höystettynä minäitse-vaiheella. Onkohan näillä vielä palautusoikeutta jäljellä ja voikohan smartpostin kautta lähettää lapsia kuuhun? Mihin osoitteeseen voisin lähettää reklamaation, ettei toimitus ihan vastannut tilattavan tuotteen kuvausta? Kai tästä nyt sentään jonkun pienen säälittävän alennuksen voisi saada..? 


Ja jos nyt joku tosikko ei tajunnut, niin tämähän oli sitten sitä mustaa huumoria. 

Juu ja kyllä tämä avautuminen hiukan helpotti.

Olen puhunut.

Kiitos ja anteeksi.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Portaiden alla oleva tyhjä tila a.k.a leikkinurkka

Meillähän on siis portaiden alla tavallaan tyhjää tilaa, jota osa käyttää vaunujen säilytykseen, osa taas on rakentanut sinne vaatehuoneen. Meille oli alusta asti selvää, että sinne kehkeytyy pojille oma leikkipaikka. Yläkerrasta meiltä löytyy siis kaksi makuuhuonetta, mutta ne ovat  pääsääntöisesti vain nukkumistarkoituksessa, joten alakertaan oli pakko keksiä jokin paikka poikien miljoonille leluille. Missään nimessä en halunnut niitä härpäkkeitä olohuoneeseen ja toisaalta taas alakerran makuuhuone tuli automaattisesti työhuonekäyttöön. Portaiden alusesta tulikin siis aika luontevasti poikien valtakuntaa.

Alunperin leikkinurkkaus näytti siis tältä, mutta tässä kevään aikana ollaan siirretty Expedit toiselle seinälle ja ostettu loppuihin koloihin säilytyslaatikot. Alkoi ärsyttämään se ainainen värioksennus ja lelujen järjestely nätisti iltaisin, joten paljon helpommalla pääsee, kun laittaa lelut vain laatikkoon ja laatikot koloihinsa. Näin Expeditkin sisällyttää itsensä paljon paremmin kaikkeen muuhun sisustukseen eikä hyppää esille niin selvänä leluvarastona. Portaiden alta löytyy myös virkatut lattiatyynyt sekä lego- ja junaratapussukat. Ne nyt saavat sentään olla esillä iltaisinkin. Portaat olivat taloa ostettaessa männyn väriset, mutta koska inhosimme sitä väriä, isäntä maalasi rappuset helmenharmaalla. Aika paljon parempi näin! Lisäsimme myös askelmien etureunaan mustat jarruteipit, jotta portaat eivät olisi niin liukkaat ja tuovatpa teipit myös vähän ilmettä porrasaukkoon. Tarkoitus olisi vielä hankkia nurkkaan uusi matto (edelleen..), mutta sopivaa ei ole vielä tullut vastaan. Kyllä sen pitäisi luonnollisestikin olla mustavalkoinen. Ja raidallinen.

 

hylly / Ikea
säilytyslaatikot / Ikea
lamppu / saatu lahjaksi
leikkimatto / Toys r us
säilytyspussit / H&M Home
canvastaulu / CanvasPicasso
istuintyynyt / itsetehdyt
kuvien kehykset / Ikea


Täsmennetään nyt vielä sen verran, että ei toivettakaan lelujen pysymisestä tuolla portaiden alla. Kyllä ne on silti pakko raahata pitkin alakertaa ja levittää kaikki tietysti heti ensimmäisenä aamulla herätessä. Siitäkin huolimatta, että sama toistuu joka ikinen aamu, on ne lelut silti pakko siivota iltaisin omiin laatikoihinsa ja nauttia edes sen muutaman tunnin leluvapaasta kodista. Vaikka toisinaan natsimutsi olenkin, en jaksa puuttua päivisin lelujen aiheuttamaan pyörremyrskyyn. Lapsi on terve, kun se leikkii.

//EDIT Mitä ihmettä näille kuville tapahtuu välillä ladattaessa?? Värit ja tarkkuus heittelee ihan miten sattuu...onko jollain samaa ongelmaa? 

maanantai 26. toukokuuta 2014

Cake pops!

Viime viikolla innostuin kaikesta kipeilystä huolimatta tekemään yhteen meidän työpaikan tapahtumaan Cake popseja, ja näistä taisi kyllä tulla vakiotarjottava kekkereihin! Alunperinhän Cake popsit tehdään (suklaa)kakkumassasta, mutta Tarun blogia selaillessa törmäsin superhelpoilta kuulostaviin dominopopseihin. Ei varmaan tarvitse mainostaa, että helppo ja nopea ovat taikasanoja nykyisin Talonpuolikkaan keittiössä? Tässä siis ohjetta kaikille herkkusuille. Jopa minä, suuri dominon ja valkosuklaan vihaaja, ahmin näitä pahaan oloon asti.


Cake Pops (n. 10 kpl)

1 dominopötkö
vaniljatuorejuustoa
valkosuklaata
tummaa suklaata
Marianne- ja turkinpippurirouhetta
tikkuja, esim grillitikut


Murskaa keksit esimerkiksi blenderissä.
Sekoita joukkoon tuorejuustoa noin 3 ruokalusikallista.
Pyörittele massasta pienehköjä palloja.
Laita pallot leivinpaperin päälle ja jääkaappiin hetkeksi kovettumaan.
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Kasta tikku suklaaseen ja työnnä se palluran sisään.
Pyörittele pallo suklaassa ja valuta ylimääräinen suklaa pois.
Dippaa suklaiset pallot vielä rouheeseen tai nompparelleihin.
Laita popsit pystyasennossa jääkaappiin kovettumaan pariksi tunniksi.


Valkosuklaapopseihin laitoin turkinpippurirouhetta ja vastaavasti tummalla suklaalla kuorrutettuihin mariannerouhetta. Dominot olivat tällä kertaa niitä taviksia, mutta esimerkiksi minttudominojen käyttäminen sopisi aivan täydellisesti mariannerouhepopseihin! Tikuiksi ostin Ideaparkin Iloisesta keittiöstä ihan Cake Pops -tikkuja, mutta aivan mainiosti saman asian ajaa esimerkiksi grillivarrastikut. Hammastikut ovat ehkä aavistuksen liian ohuita, mutta mikä tahansa muu paksumpi keppi sopii hyvin. Popsit voi laittaa tarjolle esimerkiksi pystyyn pilttipurkkeihin, vaakatasoon laakeaan astiaan tai kuten me teimme, tökkäämällä tikut foliolla päällystettyyn kukkasieneen. Pinterestistä bongasin myös kivan idean, jossa popsit sai tehdä sitä mukaa kun niitä söi, eli tarjolla oli eri päällisvaihtoehtoja, nompparelleja, kookosrouhetta jne. Ei ehkä ihan lastenkutsuainesta, mutta hauska vinkki vaikka illanistujaisiin.

Haastavin vaihe popsien teossa oli ehdottomasti keksiminen viritykselle, jolla pallot saa kovettumaan jääkaapissa, ne kun piti saada vielä pysymään pystyssä. Kehittelinkin sitten shakerin sihdistä ja juomalasista tyylikkään telineen, jossa Cake popsit saivat rauhassa kovettua ja tekeytyä. Kovettumisen jälkeen niitä voi vapaasti "säilyttää" vaikka vaakatasossa, kunhan muistaa pitää popsit kylmässä ennen esille laittoa.

ps. Pahoittelen huonoa aloituskuvaa, muistin kuvata valmiit popsit vasta, kun suurin osa oli jo syöty...

lauantai 24. toukokuuta 2014

Rokko?

Voi elämä, mikä viikko takana. Huutoa, hikeä, univelkaa ja tähän päälle vielä Aapolla (luultavasti pikaisella googlettelulla) vauvarokko. Maanantaina päiväunien jälkeen jätkä oli aivan tulikuuma ja veltto, halusi vain makoilla lattialla. Päättelin, että kyseessä on varmaankin vain auringonpistos, sillä oltiinhan me oltu koko viikonloppu ulkona paahteessa. Iltaa kohden Aapo piristyi ja jaksoi jo leikkiä ja syödä, mutta seuraava yö olikin sitten yhtä huutoa. Ja tiistaina aamusta tuli selkä täyteen pientä näppyä, jotka levisivät pikkuhiljaa myös kaulalle ja kasvojen alueelle. Kuume ei noussut yli 39 (ainakaan en huomannut..), mutta samaan pakettiin nämä helteet, niin voin kyllä kuvitella, ettei olo ollut mitä parhain.

Tiistain ja keskiviikon välisen yön Aapo raapi itseään eikä kestänyt yhtään kosketusta. Äidille siis unta pyöreät nolla. Koita siinä sitten rauhotella lasta, kun ei kestä edes sylissä oloa. Lopulta uni tuli kylmän maitopullon, vaipanvaihdon ja rasvailun jälkeen. Keskiviikkona jätkä oli jo melkolailla oma itsensä, väsymystä lukuunottamatta, mutta selkeästi huomasi, että paikat kutisee ja oli inhottava olo. Myös näppylät lisääntyivät ja niitä tuli kasvoihin lisää. Aapolla on vielä kaiken lisäksi ollut tosi kuivat ja haavaiset kädet, jotka ovat valitettavaa perintöä täältä äidin suunnilta. Joten yhdistettynä se rokkoon ja uhmaan, on ollut äidillä vähän tiukkaa niin huolen, mutta myös sietokyvyn suhteen. Katsos kun siinä on vielä se toinen terve lapsi vieressä huutamassa leikittäjää ja huomiota. Eli toinen kiukkuaa kipeyttään ja toinen sitä, kun äiti ei anna huomiota. Turha siis unelmoidakaan mistään sohvalla makoilusta ja muumimaratonin katselemisesta, toisen lapsen sairastelu ei siis todellakaan ole kaksosten tapauksessa mitään herkkua, jos lapsen sairastelu nyt voi koskaan ollakaan. Huh.

Keskiviikkona soitin vielä lääkäriinkin konsultaatiota, mutta kuumeettomuuden ja hyvän yleisvoinnin perusteella meillä ei ollut syytä lähteä näytille. Lääkäri veikkasi näppyjen aiheuttajaksi joko kuumeen jälkitautia tai sitten sitä vauvarokkoa. Toki kehotti lähtemään kiiresti vastaanotolle mikäli kuume nousee uudelleen tai Aapon vointi heikkenee, mutta ainakaan toistaiseksi näin ei ole ollut.


Mutta nyt ollaan jo voiton puolella, torstaina näppylät alkoivat pikkuhiljaa vaaleta ja kadota eikä löysäilystä tietoakaan. Äitiä on siis pidetty taas kiireisenä kaksinverroin! Täytyy nyt vain toivoa ettei pikkuveli saa samaa tautia. Kop kop. Ollaan siis jouduttu viettämään näitä ihania päiviä aika pitkälti sisätiloissa, joten paljon hehkutettu ulkona asuminen on jäänyt valitettavasti vain haaveilun tasolle. Poikien päiväunien aikaan olen itsekin painunut untenmaille, sillä pakko oikeasti käyttää tilaisuus hyväksi ja nukkua edes sitten se tunti. Paitsi eilen raahasin terassille peiton, kahvikupin, aurinkolasit ja Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän ja otin aurinkoa. Sen säälittävät 45 minuuttia, minkä sällit päättivät antaa äitin hengähtää...

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Puhelinjohtoponnari


Joko olette kuulleet tästä tavallisen kuminauhaponnarin syrjäyttävästä ihmeestä? Jos et, niin nyt on kyllä jo korkea aika! Itse törmäsin tähän härpäkkeeseen ensimmäisen kerran vajaa vuosi sitten blogien avustuksella, mutta sivuutin ponnarin yksinkertaisesti sen epäesteettisen ulkonäön perusteella. Kuka ihan oikeasti haluaisi muka jotain näin ysäriä tukkaansa ja vielä kaiken lisäksi neonvärisenä, haloo. Päätin, että puhelinjohtoponnaria ei tähän huusholliin tule.


No kuten kuvista voi päätellä, tulihan se. Viime viikolla pyörähdettiin Einon kanssa Prismaretkellä läheiseen NameItiin suurten alekylttien houkuttelemana. Alerekkiä tonkiessa ja kassalle suunnatessa katse kohdistui niihin kirottuihin johtoponnareihin. Mutta tällä kertaa väreinä oli muutakin kuin sitä kirkasta pinkkiä ja neonvihreää ysärioksennusta, joten oli vähän pakko hypistellä. Luonnollisestikin kassatäti aloitti vakuuttavan myyntipuheen ja kuinka ollakaan, olin jo myyty. Hinnalla 0,95e päätin kokeilla vihdoin tätä paljon kohistua ihmettä, ja kyllä kannatti! Tämähän ei siis ole se aito ja alkuperäinen, mutta mielestäni varsin kelpo ja halpa kopio.

Ponnari kiinnittyy tosi tiukkaan, mutta  silti silmät eivät kiristy tai päänahka mene verille. Ponnari on ja pysyy hyppiessä ja pomppiessa, se ei valahda juoksulenkillä eikä se jätä käyttämisestään jälkeä. Säännöllisen käytön ei pitäisi löysyttää ponnaria eikä katkoa hiuksia, kuten se perus kumilenkkiponnari. Kaiken lisäksi tämä on kuitenkin tosi hauskan näköinen ja vähän erilainen, aivan varmasti tosi hyvä keskustelunavaus! Luulenkin, että suuntaan seuraavalla kauppareissulla revanssille NameItiin ja ostan muutaman kappaleen lisää, enää ei taida olla paluuta entiseen...


Joko teiltä löytyy puhelinlankaa hiuksista?

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kuplia

Ihanaa, mikä lämmin kesäinen viikonloppu takana! Ollaan nautittu ulkoilmasta aamusta iltaan ja heitetty kesävaatteet niskaan unohtaen villasukat ja pipot kaapin pohjalle. Isi lähti perjantaiaamuna Muncheniin työreissulle ja siskoni pelasti mut kolmen päivän yksinhuoltajuudelta, ja toisaalta myös pojat väsyneeltä äidiltä. Ollaan tehty viikonlopun aikana myös kaikkia spesiaalijuttuja, kuten käyty Ikeassa ja syömässä Ideaparkin Daddy's Dinerissa. Oli muuten aika hyvät ruoat! Samalla reissulla ostettiin vähän saippuakuplatarpeita ja loppu sunnuntai-ilta menikin niitä pyydystellessä. 

Ensimmäisenä yönä Aapo huuteli isiä pariin otteeseen, mutta sen ihmeellisemmin pojat eivät isiä kaivanneet, selitykseksi riitti, että isi on nyt lentokoneessa. Olin varautunut paljon pahempaan ikävöintiin, mutta ehkä siskoni täälläolo ja poikien pitäminen kiireessä sai vietyä huomion isin poissaololta. Eilen illalla pojat olivat ehtineet jo nukkumaan, kun isi saapui kotiin, mutta tänään onneksi herättiin sen verran aikaisin, että ehdittiin moikata isi ennen töihin lähtöä. Voitte kuvitella, että oli hieman iloisia poikia, kun isi oli tullut kotiin.


Eilen kun käytiin syömässä, niin päätin kaivaa kesän kunniaksi kaapista maksimekon ensimmäistä kertaa sitten viime kesän. Vielä pari vuotta sitten en olisi osannut kuvitellakaan laittavani päälle pitkää mekkoa, mutta niin sitä ihminen vain muuttuu ja tällä hetkellä taitaa kätköistä löytyä lähemmäs kymmenen maksia. Hellepäivänä onkin ihan parasta pukeutua pitkään ja viileään leihuvahelmaiseen maksiin ja nauttia terassilla kahvia. Mikä ihme siinä muuten mahtaa ollakin, että vaikka mittari näyttäisi plus kolmekymmentä, niin silti mieli tekee kuumaa kahvia?! Ehkä olenkin vain yksinkertaisesti addiktoitunut niin pahasti kahvinjuontiin, että sitä tekee aina mieli.


mekko / Vero Moda
farkkutakki / Crocker
huivi / Pieces
tennarit / Warp
Nyt me suunnataan jälleen ulos ja luultavasti asutaankin ulkona koko tämä viikko, ainakin säätyypit lupailee aika kivaa ilmaa koko viikoksi. Mahdollisen ruskettumisen lisäksi pihalla olo kannattaa siitäkin syystä, että kiinnostaa iltaisin taas ne samat vanhat sisälelut paljon paremmin. Eikä muuten tarvitse taistella pukemistouhuissa, kengät jalkaan, lippis päähän ja jätkät ulos. Joko saa hehkuttaa, että kesä on tullut?

lauantai 17. toukokuuta 2014

Photo a day / May 1.0

Bongasin tämän kuvahaasteen toukokuun alkupuolella monestakin blogista ja päätin lähteä mukaan. Arkikuvahaaste alkoi olla jo aikansa elänyt ja kaikki kanavat sitä täynnä, joten tämä kuulosti hauskalta ja inspiroivalta haasteelta. Päätin vielä toteuttaa tämän tällaisena kaksiosaisena kuvapläjäyksenä enkä siis lähtenyt lisäilemään kuvia erikseen joka päivä. Tässä siis Talonpuolikkaan toukokuun Photo a day osa 1, olkaa hyvät!


Tänään vuorossa oli teemana change, joten luonnollisestikin tulossa on kuva lakanoiden vaihdosta! Ihanan aurinkoista viikonlopun jatkoa kaikille, me jatketaan ulkona ja hiekkalaatikolla asumista poikien ja siskoni voimin, isi nauttii auringosta Saksan maaperällä vielä pari päivää.

torstai 15. toukokuuta 2014

Inhottavaa shoppailua

Shoppailu tai kaupassa käynti ei ole itselleni juuri koskaan pakkopullaa enkä varmaan koskaan ole kieltäytynyt shoppailukutsusta. Kuten on jo monesti tullut esille, yksinkertaisesti rakastan shoppailua, eikä aina tarvitse mitään edes ostaa. Se kaupoissa kiertely on jo itsessäänkin terapeuttista ja vieläkin parempaa, jos sinne pääsee ilman kahta rattaissa istuvaa seuralaista. Toki shoppailu on toisinaan vähän kallista kukkarolle, mutta loppujen lopuksi sellaista turhaa krääsää tulee ostettua tositosi harvoin.

On kuitenkin yksi shoppailun osa-alue, jota inhoan. Silloin välttelen kauppaan menoa ihan viimeiseen asti ja mut saa käytännössä raahata sinne kauppaan, kun niille ostoksille olisi mentävä. Nimittäin alusvaateostoksille. Voi elämä, että inhoan yli kaiken rintsikoiden ostamista, ja siksipä meitä ei kyllä juuri ikinä voi bongata alusvaatehyllyltä. Mutta nyt oli taas pakko mennä, kun ne säälittävät muutamat parit alkoivat hajota käsiin. Viimeksi taisin pakottaa itseni sinne sovituskoppiin viime kesänä, joten ehkä oli jo aikakin uudistaa tissiliivikokoelmaa. 

Olen muutaman kerran käynyt ihan oikeassa alusvaatekaupassa, mutta se oli kokemuksena niin älyttömän ahdistava, että ostan alusvaatteet kyllä mielummin ihan omin avuin. On tosi epämiellyttävää, että se myyjä tunkemalla tunkee sinne sovituskoppiin mittailemaan yläosattomuutta ja koittaa kaupata niitä liikkeen ihania vaaleanpunaisia pitsiunelmia. Ei kiitos, ei tarvitse tulla lääppimään näitä muutenkin olemattomia tissejä ja kertomaan, että voisin yhtä hyvin asioida lastenosastolla. Toki oikean koon löytäminen voi toisinaan olla haastavaa, mutta silti. Ei ne rintsikkakaupat vaan ole mun juttu.

kuvat hm.com

Joten. Yleensä tie vie Hennesiin tai Stockmannille, niistä löytyy parhaimmat ja kohtuuhintaisimmat rintaliivit. Myyjät saattavat tarjota apuaan, mutta eivät silti tunge mukaan sinne koppiin mittanauhojensa kanssa, löytyy siis hieman hienotunteisuutta. Oma kokokin on tässä tullut jo muutaman vuoden aikana hyvin selväksi, joten uskoisin pärjääväni aivan hyvin omillani. Yleensä ritsikkaostoksilla ostan sitten samantien useammankin kappaleen, jotta näille ostoksille ei tarvitse lähteä heti uudestaan.

Ilkosilleen riisumisen lisäksi rintsikkaostoksilla ärsyttää ehdottomasti se eri mallien ja värien liiallisuus. Löytyy olkaimetonta ja irroitettavia olkaimia, on balconettea ja pushuppia. Löytyy pitsiä, leopardia ja nahkaa, on seksikästä ja tylsää. Jo pelkästään se vaihtoehtojen paljous tekee shoppailusta epämiellyttävää, mutta toisaalta mikään ei ole kamalampaa kuin epämiellyttävät alusvaatteet. Joten vähän pakkokin niitä vaihtoehtoja on löytyä eikä rintsikoita vaan voi ostaa sovittamatta.  Eiköhän se tullutkin jo selväksi, miksi yksinkertaisesti inhoan alusvaateostoksia.

Ehdottomasti lempparimerkkini alusvaatteissa on Calvin Klein, mutta nykyään en oikein enää raaski ostaa niitä ja laitan rahat mielummin poikien vaatteisiin (äiti-syndrooma?). Tälläkin kertaa suuntasin siis vain ihan perushooämmään ja nappasin mukaan sovitukseen varmaan lähemmäs kahdetkymmenet liivit. Ei ainakaan lopu sitten koot kesken ja tarvitse pukea ja riisua edestakaisin. Tästäkin huolimatta piti tehdä kaksi sovitusreissua, olisihan se nyt liian helppoa, että selviäisi kerralla tästä pahasta. Olin siis yksin liikkeellä, ilman ihania shoppailuapureita, en siis huolinut isiä tai poikia mukaan vaikka kuinka halusivat tulla tirkistelemään. Ettekä pääse muuten tekään, en todellakaan aio laittaa mitään sovituskuvia! No joka tapauksessa tämä velvollisuus tuli nyt hoidettua eikä toivottavasti tarvitse palailla näissä merkeissä kun vasta syksyllä seuraavan kerran. Adios!

Mites teillä, nautintoa vai kidutusta?

tiistai 13. toukokuuta 2014

Aamu hiekkalaatikolla

Eilen saatiin uuteen hiekkalaatikkoon vähän täytettä, kun isi kävi hakemassa pari kuormaa hiekkaa. Tänään vietettiinkin luonnollisesti koko aamupäivä ulkona tehden hiekkakakkuja ja lapioimalla hiekkaa. Äiti sai samalla juotua aamukahvit ja myös ihokuorinnan hiekkaisella kurahanskalla. Traktoreilla ja kaivureilla kärrättiin hiekkaa rekkojen kyytiin ja tottakai myös pihassa seisova ukilta lainassa oleva peräkärry kiinnosti pieniä työmiehiä. Niin ja ainakin toistaiseksi suurin osa hiekasta pysyi vielä laitojen sisäpuolella.


Nyt peukut pystyyn pitkille päiväunille, jotta äitikin ehtisi vähän relata ja katsoa eilen kesken jääneen elokuvan loppuun. Taitaa tästä Anna Kareninasta tulla uusi ehdokas top5-listalle, pitkästä aikaa oikeasti tosi hyvä leffa! Jääkaapissa olisi jäljellä vielä yksi pala daimkakkua, mutta yritän vastustaa kiusausta ja pysyä nuudelilinjalla...

maanantai 12. toukokuuta 2014

Minä olen Äiti

Minä olen Äiti. Isolla ä:llä, sillä olen jollekin koko maailma ja saan täysin pyyteetöntä varauksetonta rakkautta joka päivä. Enpä ennen tajunnutkaan, miten voimauttava tunne onkaan olla äiti.

Äitinä tuntee olevansa tärkeä. Äidin halaus ja puhallus auttaa, kun tulee kolhu ja äidin syli on paras paikka itkeä harmitusta. Äidin lähellä on myös turvallista olla uudessa ympäristössä eikä äidin sylissä ikinä pelota. Äiti auttaa laittamaan junaradan takaisin muotoonsa, kun veli on rikkonut sen, ja äiti osaa kaikkein parhaiten ja hauskimmin lukea muumikirjaa. Äidille on myös helppo kiukutella, sillä äiti ei melkein koskaan suutu takaisin. Olen siis jollekin tärkeä ja se on aika loistojuttu.

On myös kiva, että kerran vuodessa saa laittautua ihan vain siitä syystä, että sattuu olemaan äiti. Kerran vuodessa äitinä saa myös takuuvarmasti nukkua hiukan pidempään ja aamupalan valmiiksi katettuna. Tällöin saa myös kortin, joka sisältää pelkkiä kehuja ja kirjallisen todisteen siitä, että on maailman paras. Saa myös vetää kerran vuodessa ihan luvan kanssa järkyttävät täytekakkuöverit. Ja kaikki vain siksi, että on äiti. Aika mahtavaa. 


Äiti on joskus myös vähän väsynyt. Silloin äiti saattaa hermostua pienestäkin, mutta jaksaa kuitenkin nauraa hölmöille jutuille ja leikkiä. Äiti juo paljon kahvia ja syö salaa leipää ja käy jääkaapilla. Äiti ei aina jaksa olla kaikkein kaunein, mutta äiti on silti kiva pyjamahousutkin jalassa. Äiti keksii sadepäivinä hassuja leikkejä ja rakentaa peitoista majan. Äidin jalkojen alla on hassu tunneli, kun äiti makoilee lattialla, eikä mikään ole hauskempaa kuin istua äitin mahan päällä ja pomppia. Äiti ei anna poikien mennä yksin vessaan, mutta joskus salaa sinne on kiva hiippailla ja syödä äitin rasvaa. Äiti ei saa koskaan käydä yksin vessassa vaan sinne mennään yhdessä ja äitin pissalle nauretaan, kun se on niin hassua. Äiti ei myöskään saa koskaan istua alas lukemaan lehteä, koska juuri silloin on pakko antaa ne palapelit kaapista. 

Äiti antaa joskus maistaa jotain herkkua, mutta toisinaan äiti huijaa aika rumasti, että äitin lautasella onkin jotain pahaa. Äiti on myös todella hyvä suostuttelija, kun pitäisi pukea ulos eikä yhtään huvittaisi. Äiti tarjoaa myös usein rusinoita, jos alkaa kiukuttaa kauppareissulla. Äiti tekee useimmiten hyvää ruokaa, mutta äidin oma herkku broiler-riisivuoka ei saa kyllä yhtään kannatusta, sitä ei varmana syödä. Äiti on myös ihan paras, sillä ruokailun jälkeen saa aina takuuvarmasti kurkkua tai paprikaa, se on niin hyvää! Äiti ei anna koskaan maitoa, ennen kuin lautanen on tyhjä, sillä muuten pojat täyttävät mahan maidolla eikä ruoka maistu. Se on poikien mielestä aika tylsää.


Äidin on pakko asettaa joskus myös vähän rajoja. Veljeä ei saa kiskoa hiuksista eikä naapurin tädin kukkapenkistä saa repiä kukkia. Äiti ei myöskään anna poikien mennä yksin yläkertaan eikä äidin tavaroihin saa koskea. Äiti ei tykkää, että pojat levittävät kaikki lelut samalla kertaa eikä puuhakulla saa muka lyödä veljeä päähän. Äiti joutuu myös välillä komentamaan vähän tiukempaan sävyyn, jos ruokapöydässä ei osata käyttäytyä ja puuroa heitetään seinään. Äiti on silti ihan kiva tyyppi, vaikka välillä vähän turhan tiukkapipoinen.

Äitinä oleminen on palkitsevaa. Ei ole mitään niin ihanaa kuin nähdä lasten ensimmäiset askeleet ja kuulla ensimmäiset sanat. Äitiydestä tulee aina hyvä mieli, eikä lapsille voi koskaan olla vihainen, tekivätpä he kuinka tuhmia tahansa. Paras tapa herätä aamuisin on kuulla sanat äitii äitii äitii.

On se vaan aika ihanaa olla äiti.


perjantai 9. toukokuuta 2014

Rättitehdas


Mä oon ihan totaalisen koukussa näihin bamburätteihin! Tässä viimeisen kuukauden aikana oon väsännyt lähemmäs kymmenen uutta tiskirättiä ja seuraavalla kauppareissulla aion ostaa lisää lankaa, ehkä jossain kirkkaammassa värissä. Ei kai sen aina tarvitse olla pelkkää mustaa ja harmaata? Sen lisäksi, että bamburätti on ekologinen ja kestävä, se myös oikeasti toimii ja on kivannäköinen. Eikä rätin hinnastakaan kovin korkea tule, bambulanka maksaa noin 3e kerältä ja yhdestä kerästä saa rätin koosta riippuen 1-2 rättiä. 

Olen tehnyt rättejä sekä virkkaamalla että neulomalla. Kuvassa musta on neulottu aina oikeaa -neuloksella, muut ovat virkattuja. Neulottu rätti on näistä ehkä kaikkein "karhein" ja siksi tehokkain, mutta se oli myös kaikkein työläin ja aikaavievin. Virkkaamalla saa tehtyä yhden rätin nopeaan tahtiin, poikien leikkejä seuratessa. Virkatut tiskirätit ovat myös nopeampia kuivumaan.


Bamburätin voi huoletta pestä pesukoneessa 60 asteessa ja olenpa kuivannut rätit ihan kuivausrummussakin. Mitä enemmän pesukertoja räteille kertyy, sitä tehokkaampia niistä tulee. Bamburätti kannattaakin pestä ennen ensimmäistä käyttökertaa, jotta siitä ei irtoa lankanöyhtää eikä väriä. Itse vaihdan tiskirättiä muutaman kerran viikossa, vaikka nämä yksilöt eivät ala edes haista ja irtolikakin lähtee huuhdellessa hyvin pois. Olen myös huomannut, että rättiä kannattaa kastella mielummin kylmällä kuin kuumalla vedellä, siitä tulee näin paljon tehokkaampi. Ei ole kyllä mitään aavistusta, mistä tämä voisi johtua...

Bambuliina toimii samalla periaatteella kuin mikrokuituliina, se imee itseensä kosteuden eikä jätä märkiä vesivanoja jälkeensä. Rätti on myös erittäin hygieeninen, sillä bambukuituhan on jo itsessään antibakteerinen. Olen käyttänyt bamburättejä myös keittiön ulkopuolella esimerkiksi pölyjen pyyhkimiseen ja ompahan sillä pyyhitty myös ikkunoita. Kaiken muun hyvän lisäksi, bamburätit ovat siis myös todella monikäyttöisiä!

Itsetehdyt tiskirätit ovat nauttineet meillä aika yllättävääkin suosiota, sillä jopa meidän isäntä käyttää paljon mielummin näitä pöydän pyyhkimiseen kuin kaupan valmiita liinoja. "En mä halua tällaisella ällöttävällä sieniliinalla pyyhkiä, tee yksi rätti lisää."  No onpahan äitillä muutakin tekemistä, kuin näppäillä kännykkää.

torstai 8. toukokuuta 2014

Äidin hermojen hinta on 21.95e

Tästä tarina alkaa. Pojat saivat joululahjaksi Legon suuren eläintarhaboxin, jonka mukana tuli yksi valkoinen safarijeeppi. No kuten arvata saattaa, saatiin siitä tappelut aikaiseksi ja auto pääsi jäähylle joksikin aikaa. Alkukeväästä Liberolla oli kampanjana vaippakoodeilla saatavia Legojuttuja, joista sitten tilasin pojille taas kerran yhden traktorin, jotta saataisiin se safariauto jäähyltä. Homma toimikin tosi hienosti hetken aikaa, kunnes alkoi tappelu sitten siitä traktorista. 

Välillä auto ja traktori menivät kaappiin ja unohtuivat sinne, välillä niillä leikittiin ihan nätisti. Kunnes. Enää ei suostuta jakamaan niitä eikä kelpaa, että hetken päästä vaihdetaan tai leikittäisiin yhdessä. Nou nou, tahdon oman traktorin enkä mitään tyhmää autoa. Kun koko maanantain ja tiistain olin kuunnellut sitä ihan järkyttävää kiistaa ja kitinää siitä surkian traktorista, päätin kauppareissulla heltyä ja säästää hermojani. Kassalle lähti mukaan toinen traktori, ja nyt on molemmilla ihan ikiomat! Päätin siis, että ei se kakskymppiä ole kovin paha hinta siitä, että saan säilyttää edes ne pienet jäljelläolevat mielenterveyden rippeet. Ja ehkä mahdollisesti saada tehtyä jotain muutakin, kuin irrotella kahta riitapukaria toisistaan. Tämä oli myös ehkä kolmas kerta, kun jouduttiin itse leluostoksille, joten ehkäpä tämän nyt jotenkuten kestää.


Ollaan pyritty siihen, että opetetaan pojat jakamaan eikä molemmilla tarvitsisi olla aina sitä omaa kappaletta lelusta. Kuitenkin viime aikoina on tullut hyvin selväksi, että helpommalla pääsee, kun molemmilla on ne ihan omat ja samanlaiset vehkeet. Ei siis onnistu, että toisella on formula-auto ja toisella rekka, kaikkea täytyy olla kaksi. Vinkkinä siis kaikille sukulaisille ja tuttaville, jotka haluavat lahjoa poikia, kaikki kahtena kiitos.

Nyt meillä onkin asunut jo pari päivää kaksi ihanaa ja suloista maajussia. Ei tietoakaan riitelystä tai omimisesta, pojat tekevät maatalon hommia sulassa sovussa. Välillä traktoria hyppää ajamaan pupu tai mummo, välillä kyytiin laitetaan palloja tai kirahvi. Nyt myös molemmat tyypit osaavat jo itse kiinnittää peräkärryn takaisin paikoilleen, joten edes siihen irtoamiseen ei enää maailma kaadu ja kiljuta äitiä apuun. Toki se safariauto on nyt pois kuvioista, sillä luonnollisena jatkumona siitä olisi tullut seuraavaksi kinaa. 

Toivotaan vain, että hinta järjen säilyttämiselle pysyisi tulevina vuosina ihan suhteellisen alhaisella tasolla. Ainakin sitten edes sinne mopoautoikään asti...


Minkä hintaiset teidän hermonne ovat?

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kadoksissa käynyt motivaatio

Joulun jälkeen se perinteisesti iskenyt motivaatio liikkumista ja treenamista kohtaan oli huipussaan ja kolmisen kuukautta sitä säännöllistä liikkumista kesti. Sitten tuli stoppi. Motivaatio katosi, pojat sairastelivat, palasin töihin, piharemontti alkoi ja kiirettä piti ihan joka suunnasta. Iltaisin kaaduin sohvalle raskaan päivän jälkeen eikä salikortti jumppakassin taskussa pahemmin itseään kuluttanut. Protskujauhepussi ei päässyt tyhjentymään eikä jumppakenkien pohjat kulumaan. Lenkkarit pölyttyivät ja juoksuhousuja ei enää näkynyt pyykkikorissa. 30 päivän vatsahaaste unohtui eikä herkkupäiväkään ollut enää vain perjantaisin.

Eräänä iltana sitten sain oikein kunnon wakeupcallin ja havahduin sieltä sohvan pohjalta tuijottelemasta löysää vatsanahkaa, kädessä olevaa paahtoleipäpinoa ja vieressä odottavaa suolapähkinäpussia. Jos ikinä haluaisin takaisin raskautta edeltävään vartaloon tai edes suht siedettävään kesäkuntoon, motivaation on löydyttävä uudelleen ja sieltä sohvalta on noustava. Ja näin ollen kipinä syttyi uudestaan ja liikunnan ilo löysi tiensä takaisin kotiin.

juoksupuku / SOC, lenkkarit / Nike

Nyt reilun viikon motivaation löytymisen jälkeen takana on juoksemista, kuntosaleilua, pumppia ja maitorahkaa. Ja niin kliseistä kuin se onkin, myös olo on ihan hurjan hyvä! Päässä on pyörinyt ihan liikaa ajatuksia monista eri asioista, välillä iltaisin ajatuksia on ollut niin paljon, että ahdistaa. Juoksu raikkaassa kevätillassa onkin ollut paras mahdollinen keino selvittää ajatukset ja hieman keventää oloa myös henkisesti. Ensin rokki soimaan soittolistalta ja jalkaa toisen eteen, ja sitten on lupa hautautua sinne sohvan nurkkaan. Pojat nukahtavat nykyään jo ennen kahdeksaa, joten ei ole paha rasti kuluttaa siitä illasta tuntia siellä metsäpolulla, rötvätä ehtii silti.


Motivaatiota entisestään kohottamaan oli luonnollisestikin pakko hankkia uudet juoksuhousut sekä vihdoin myös ne uudet lenkkarit, päädyin sittenkin niihin uusiin 5.0:iin. Mikä onkaan parempi tapa "palata" liikunnan pariin, kuin hommata uudenkarheat treenikamppeet! Onhan se nyt paljon kivempi juosta uusilla lenkkareilla kuin niillä iänikuisen vanhoilla ja likaisilla asicseilla. Myös soittolistan päivitys nykyaikaan tekee ihmeitä ja uuden jumppalajin eli fitkuulamuokkauksen (mitä ihmettä ikinä onkaan..) aloitus ensi viikolla antaa uutta potkua persuksiin. Minishortsit, here I come!

Sinänsä onni, että heräsin takaisin tähän maailmaan jo näinkin nopeasti eikä treenipaussi kestänyt kuin sen vajaan kuukauden. Jotain ehtii siis vielä tehdä ennen kesää eikä peli ole ollenkaan menetetty. Ehkä toisaalta toisinaan onkin ihan hyvä kadottaa se motivaatio, jotta sen voi löytää taas uudelleen ja jatkaa urheilemista uudella innolla ja tarmolla. Itselleni liikunta on kuitenkin melkeinpä elämäntapa, jota ilman en varmaan osaisi olla kovinkaan kauaa. Tai jos olisin, hautautuisin luultavasti sipsinmurujen alle enkä löytäisi tietä enää ulos. No niin kiva, nyt alkoi tehdä mieli sipsejä...

maanantai 5. toukokuuta 2014

Puolukkapiiras

Tässä ohjetta keväisen raikkaaseen puolukkapiiraaseen. Idea on kutakuinkin sama kuin omenahyveessä, mutta kevyellä piirakkapohjalla ja niillä puolukoilla. Sokeria kannattaa laittaa oman makuaistin mukaan, itse pidän aavistuksen kirpeästä mausta, mutta jos puolukoiden happamuus selkeästi häiritsee (niinkuin meidän J-P:llä...), sokerin määrää muruseoksessa kannattaa lisätä. Tällä samalla ohjeella voi tehdä minkä tahansa piirakan, vaihtamalla vain puolukat esimerkiksi raparperiin tai niihin omenoihin. Kuten olette jo varmaan huomanneet, olen aika kova varioimaan eri ohjeita enkä ole kovin tarkka aina määrien suhteen, määrät ovat aina noin suunnilleen suurinpiirtein. Pidänkin tallessa muutamia (no oikeastaan aika montaa) perusreseptiä, joita muokkaamalla saa sitten erilaisia versioita.


Pohja
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1 muna
0,5 dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa

puolukoita

Muruseos
2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl juoksevaa margariinia

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään.
Lisää muna, rasva ja maito.
Levitä löysähkö taikina piirakkavuoalle.
Kaada (jäiset) puolukat pohjan päälle.
Sekoita muruseos ja ripottele puolukoiden päälle.
Paista 200 asteessa noin 20-30 minuuttia.
Tarjoa lisänä vaniljajätskiä tai vaniljakastiketta.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Vappuja

Nakkeja, simaa, ulkoilua, serpentiiniä, räntäsadetta, pari ilmapalloa, jääkiekkoa, terassiremppaa, riehumista, ylensyöntiä, löhöilyä, pyykkivuorta, naurua, itkua, juoksulenkkejä ja yhdessäoloa. Ei siis perunalaattia tai vapputoria, eikä yhtään ainoata tippaleipää. Syökö joku niitä muka oikeasti? 


Loppuun vielä munkkisatoa viime vuodelta, tämän vuoden munkkisaldo toistaiseksi pyöreä nolla!