maanantai 28. huhtikuuta 2014

Sunnuntai-illan energiat


Viikonloppu meni tällä kertaa kyllä aivan ohi, kiirettä piti, kuten koko viime viikolla. En voi millään uskoa, että nyt on jo maanantai! 

Perjantaina laitettiin kunnolla käyntiin alkuviikosta aloitettu terassiprojekti, isi ja pappa ahersivat rakentamisen kanssa myöhään iltaan ja me poikien kanssa yritettiin pysyä pois tieltä. Illalla pelkkä ikkunasta seuraaminen ei enää jätkille riittänyt, joten siirryttiin ulos katsomaan, kun isi ja pappa tekee ommia. Tuskin tulee yllätyksenä, etteivät pojat kovin kauaa malttaneet seurailla tylsästi rattaista käsin, vaan olisi ollut paljon kivempaa päästä auttelemaan. Lähdettiinkin evakkoon läheiseen leikkipuistoon ja kotimatkalla käytiin hakemassa vielä kauniin perjantai-illan kunniaksi jätskit. Tai siis itsekkäänä ostin vain itselleni ja söin jäden salaa pojilta kotimatkan aikana. Heittoaisattomien rattaiden ehdoton etu, pojat eivät näe mitä äiti duunaa.

Lauantai menikin sitten töissä, mummi hoiti poikia ja miehet jatkoivat terassin parissa. Ja hups vain, olikin jo ilta. Ei siis mitään mullistavaa kerrottavaa.

Sunnuntaiaamu alkoi aivan liian aikaisin, tai no ihan normaaliin aikaan, mutta sunnuntaiksi liian aikaisin. Terassihommat viettivät vapaapäivää ja aamupäivä menikin aika pitkälti löhöillessä ja poikien touhuja seuratessa. Iltapäivällä päätettiin lähteä Tampereelle täydentämään urheiluvaatekokoelmaa sekä katsastamaan ao-päivien tarjontaa Prismaan. Löysin itselleni uudet juoksuhousut ja isin matkaan lähti uudet tennarit. Lenkkarit saavat edelleen odotuttaa itseään, en vain löydä mitään sopivia, jotka olisivat hyvät niin lenkille, mutta myös vapaa-ajalle ja töihin. Edes ne Niken uudet 5.0:t ei iske sitten yhtään, ja yllättäen niistä vanhemmista ei löydy enää kokoja. Prismasta ostettiin terassille aikas hieno aurinkovarjo (joo-o, uskokaa pois!), joka sai mennä kuitenkin vielä toviksi odottamaan varastoon.

Kauppareissulta palatessa olivat pojat täynnä energiaa ja me vanhemmat aivan kuolleita, hyvä yhdistelmä siis iltaa ajatellen! Kotona juostiin pää kolmantena jalkana ympäri huushollia, levitettiin kaikki mahdolliset lelut ja pelleiltiin vaaraa uhmaten. Poikien nukahdettua pullotin viimetinkaan jääneet simat, kaaduttiin molemmat sohvalle ja jämähdettiin katsomaan elokuvaa, salaattikippo (!) kourassa. 

Maanantaiaamu sen sijaan on lähtenyt käyntiin tuttuun ja turvalliseen maanantaiaamun tapaan. Pojat huutavat ishiä, paska lentää ja puurot on pitkin mattoa. Perussettiä siis. Nyt otan ansaitun kupin kahvia ja viimeisen palan perjantaina leivottua kakkua. Hys hys. 


4 kommenttia:

Kiitos, kiva kun kommentoit!