keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

H&M Home

Ideaparkiin avattiin tänään Pirkanmaan ensimmäinen H&M Home -myymälä, jota ollaankin kyllä jo odoteltu pidemmän aikaa. Viralliset avajaiset olivat siis tänään, vaikka todellisuudessa putinkin on ollut pystyssä jo useamman viikon. Samalla kertaa koko Hennes oli laitettu uuteen uskoon, mikä oli kyllä parempi kuin hyvä ratkaisu, sillä entinen Ideaparkin myymälä oli aivan järkyttävän sekava eikä sieltä oikeasti ikinä löytänyt yhtään mitään. Urheiluvaatteet olivat juhlapukeutumisen keskellä ja lastenvaatteet hyvin epäloogisessa kokojärjestyksessä. Muutos oli siis erittäin onnistunut, nyt eri kategoriat ja osastot on selkeästi merkattu ja myymälä jaoteltu teemoittain. Tykkäsin!

No toki meidän oli sitten poikien kanssa suunnattava sinne avajaisiin heti näin vappuaaton kunniaksi, vaikka mitään tiettyä tarvetta ei oikeastaan edes ollut. Ainoa must have -hankinta tälle shoppailureissulle oli ehdottomasti jotain herkkua meille vanhuksille vappuaattoiltaa varten. Herkkujen lisäksi löytyi kuitenkin H&M:n valikoimista äidille uudet ihanat lököpökät sekä Home -puolelta aivan superihanat tyynynpäälliset sekä säilytyspussukka (alunperin kai pyykkipussi..?) tulevaa terassikautta silmällä pitäen.


Home-osastolla olisi ollut vaikka ja mitä ihanaa kotiintuomista, mutta kaapeissa on jo ihan tarpeeksi pyyhkeitä eikä niitä fleecepeittoja oikeasti tarvita kuin se yksi. Purkkia ja purnukkaa olisi ollut myös tarjolla ihan kyllästymiseen asti, mutta ne saivat jäädä vielä kaupan hyllylle. Tosin tämän päiväisellä ostokuitilla saa taas 20% alen seuraavalla kerralla, joten kiusaus niihin lasipurkkeihin ja keittiöpyyhkeisiin kasvaa kyllä koko ajan. Kuten myös kiusaus keittiössä odottavaan karkkipussiin, joten pakko väistyä takavasemmalle. Olkaahan kiltisti!
 

Haasteita!

Olen saanut viime aikoina haasteita Tiialta, JenniEltä, Sophylta ja Jennyltä, joihin ajattelin vastata näin samalla kertaa. Arkikuvahaasteenkin sain Maikilta, mutta saa nähdä tulenko sitä toteuttamaan, jätetään se siis vielä hautumaan. Mutta kiitos siis haasteista :) 

Tiian, JenniEn ja Sophyn haasteissa ideana oli kertoa itsestään 11 asiaa ja vastata haastajan 11 antamaan kysymykseen. Haaste tulisi laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle ja kysyä heiltä jälleen 11 uutta kysymystä. Laiskottaa, joten haasteen saa tällä erää vain 6 bloggaajaa, saatte vielä jännittää hetken, kehen arpa osuu...

11 asiaa minusta:

Olen 26-vuotias
Olen oikeakätinen
Olen naimisissa
Käytän silmälaseja tai piilolinssejä
Minulla on yksi sisko
Olen maalta kotoisin
Omistan liikaa kenkiä
Avaan aina meidän viemärit 
Tykkään leipomisesta
En voi sietää käärmeitä tai liskoja
Laulan aina autoa ajaessa

Kysymykset:

1. Milloin ja miten päädyit bloggaamaan ?
Viime kesänä pitkien pohdintojen jälkeen

2. Mitä alaa olet opiskellut/opiskelet ?
Yliopistossa matematiikkaa

3. Montako lasta haluat ?
En osaa sanoa, ainakin nämä kaksi :) tilanteen mukaan!

4. Asutko omakoti-, rivi-, pari- vai kerrostalossa ? Vai kenties jossain muussa ?
Paritalossa

 5. Harrastuksesi ?
Liikunta, elokuvat, lapset

6. Lempi vaatemerkki ? Lasten tai oma.
Ei mitään yhtä tiettyä itselläni eikä lapsilla

7. Millä kameralla kuvaat blogisi kuvat ?
Canon EOS 600D

8. Inhokki ja suosikki ruoka ?
Inhokki ehdottomasti maksalaatikko, suosikki broilersalaatti

9. Mitä lehtiä tilaat kotiin tai luet säännöllisesti ?
Meidän perhe ja Aamulehti

10. Milloin aiot laittaa tai olet laittanut lapsesi päivähoitoon ?
Elokuussa menevät

11. Oletko tyytyväinen elämääsi ?
Kyllä vain :)

1. Paras sarja TV:stä?
Greyn anatomia 

2. Lempijuomasi?
Kahvi

3. Mitä ruokaa teet mieluiten?
 Broilervuoka

4. Mitä söit ensimmäisenä tänään?
Sinkkitabletin :D

5. Mistä olet ylpeä?
Filosofian maisterin tutkinnosta

6. Erikoisin asia, joka löytyy käsilaukustasi?
Laastarirasia

7. Mistä et pidä?
Hyttysistä

8. Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Mokkapalojen kuohkeaksi saamisen, ei vain onnistu millään...

9. Missä museossa olet käynyt viimeksi?
Jaa-a, ei mitään hajua... 

10. Minne haluaisit matkustaa?
Roomaan 

11. Asia, josta olet kiitollinen tänään?
Perheestäni

Ja kysymyksiä teille: Iina, Janni, St. Brigitten, Maikki, JenniK ja Elina

1. Ulkoiletko päivittäin?
2. Vaihdatko suodatinpussin joka kerta kahvia keittäessä?
3. Oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä tai vastaavaa?
4. Syötkö suklaata?
5. Pöytäkone vai kannettava?
6. Laitatko perunat kiehuvaan vai kylmään veteen?
7. Montako pääsiäismunaa olet jo syönyt?
8. Omistatko autoa?
9. Asuisitko mieluiten maalla vai kaupungissa?
10. Pesetkö ikkunat keväisin vai syksyisin?
11. Muistatko puhelinnumeroita ulkoa?

Jennin haasteessa piti vastata viiteen kysymykseen ja kysyä jälleen viideltä haastetulta viisi uutta kysymystä. Tämän passaan ja heitän kaikille ;)

Kysymykset:

1. Mitä kaipaat tällä hetkellä?
 Miestä töistä kotiin :D

2. Paheesi?
Kahvi

3. Esine/asia , mitä ilman et voisi olla useampaa päivää? 
Kännykkä

4. Mitä sanoit pienenä kun sinulta kysyttiin mikä sinusta tulee isona?
Juristi tai parturi-kampaaja
 
5. Mitä olet suunnitellut huomiselle päivälle?
Ulkoilua ja yhdessäoloa

Ja teille:

1. Mitä radiokanavaa kuuntelet?
2. Pesetkö valkoiset pyykit erikseen?
3. Lempielokuvasi?
4. Mikä on soittoäänesi tällä hetkellä?
5. Seuraatko säätiedoituksia?

Vastaamisen iloa ♥

Niin ja hyvänen aika, Aurinkoista Vappua!

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Sunnuntai-illan energiat


Viikonloppu meni tällä kertaa kyllä aivan ohi, kiirettä piti, kuten koko viime viikolla. En voi millään uskoa, että nyt on jo maanantai! 

Perjantaina laitettiin kunnolla käyntiin alkuviikosta aloitettu terassiprojekti, isi ja pappa ahersivat rakentamisen kanssa myöhään iltaan ja me poikien kanssa yritettiin pysyä pois tieltä. Illalla pelkkä ikkunasta seuraaminen ei enää jätkille riittänyt, joten siirryttiin ulos katsomaan, kun isi ja pappa tekee ommia. Tuskin tulee yllätyksenä, etteivät pojat kovin kauaa malttaneet seurailla tylsästi rattaista käsin, vaan olisi ollut paljon kivempaa päästä auttelemaan. Lähdettiinkin evakkoon läheiseen leikkipuistoon ja kotimatkalla käytiin hakemassa vielä kauniin perjantai-illan kunniaksi jätskit. Tai siis itsekkäänä ostin vain itselleni ja söin jäden salaa pojilta kotimatkan aikana. Heittoaisattomien rattaiden ehdoton etu, pojat eivät näe mitä äiti duunaa.

Lauantai menikin sitten töissä, mummi hoiti poikia ja miehet jatkoivat terassin parissa. Ja hups vain, olikin jo ilta. Ei siis mitään mullistavaa kerrottavaa.

Sunnuntaiaamu alkoi aivan liian aikaisin, tai no ihan normaaliin aikaan, mutta sunnuntaiksi liian aikaisin. Terassihommat viettivät vapaapäivää ja aamupäivä menikin aika pitkälti löhöillessä ja poikien touhuja seuratessa. Iltapäivällä päätettiin lähteä Tampereelle täydentämään urheiluvaatekokoelmaa sekä katsastamaan ao-päivien tarjontaa Prismaan. Löysin itselleni uudet juoksuhousut ja isin matkaan lähti uudet tennarit. Lenkkarit saavat edelleen odotuttaa itseään, en vain löydä mitään sopivia, jotka olisivat hyvät niin lenkille, mutta myös vapaa-ajalle ja töihin. Edes ne Niken uudet 5.0:t ei iske sitten yhtään, ja yllättäen niistä vanhemmista ei löydy enää kokoja. Prismasta ostettiin terassille aikas hieno aurinkovarjo (joo-o, uskokaa pois!), joka sai mennä kuitenkin vielä toviksi odottamaan varastoon.

Kauppareissulta palatessa olivat pojat täynnä energiaa ja me vanhemmat aivan kuolleita, hyvä yhdistelmä siis iltaa ajatellen! Kotona juostiin pää kolmantena jalkana ympäri huushollia, levitettiin kaikki mahdolliset lelut ja pelleiltiin vaaraa uhmaten. Poikien nukahdettua pullotin viimetinkaan jääneet simat, kaaduttiin molemmat sohvalle ja jämähdettiin katsomaan elokuvaa, salaattikippo (!) kourassa. 

Maanantaiaamu sen sijaan on lähtenyt käyntiin tuttuun ja turvalliseen maanantaiaamun tapaan. Pojat huutavat ishiä, paska lentää ja puurot on pitkin mattoa. Perussettiä siis. Nyt otan ansaitun kupin kahvia ja viimeisen palan perjantaina leivottua kakkua. Hys hys. 


torstai 24. huhtikuuta 2014

Kakka, känkä ja pompo

Ihan yhtäkkiä viime aikoina poikien sanavarasto on kasvanut ihan huimaa tahtia. Olin aivan ällikällä lyöty, kun Aapo eräänä päivänä Yhteishyvää selatessaan huudahti känkä ja osoitti Kookengän mainosta. Selkeästi äitinsä poika! Samaisesta lehdestä löytyi myös mummo, traa ja ainakin röhröh. Viime viikolla kävimme hakemassa pääsiäiskukkia eräältä kasvihuoneelta ja sieltä meidän mukaan lähti kakka, ja niitähän oli enemmänkin tien varret täynnä. Ja vaunujen kyydissä sitä kakkaa hokeva Aapo. Pallo sen sijaan on saanut nimen pompo, myöskin Aapon toimesta, ennenhän pallo oli heitä. Einoa ei yleensä huvita pahemmin lausua muuta kuin kato kato äiti ja tietysti ishi.


Pojilla tuli jossain vaiheessa talvea ihan hirveästi "sanoja", mutta äitiä ja ishiä lukuunottamatta lähes kaikki unohtuivat. Tilalle tuli paljon muita uusia taitoja, joita harrastettiin mieluummin kuin puhumista. Nyt taas kun sanat löytyvät uudelleen, on esimerkiksi itsesyömisen taito jäänyt vuorostaan taka-alalle, huvittaa vaan jutella. Pojat osaavat kyllä syödä itse, varsinkin jos tarjolla on jotain hyvää, mutta ei vaan millään viitsi. No onhan se nyt paljon kivempaa leikkiä autolla tai koota palapeliä kuin syödä sitä iänikuista perunamuussia!

En ole oikeastaan ollut poikien puheenkehityksestä pahemmin huolissani, sillä poikien liikunnallinen kehitys on ollut niin huimaa. Kääntyilyt sun muut tehtiin jo hyvinkin ajoissa, ja kävelemään lähdettiin hyvissä ajoin ennen vuoden ikää. Kuitenkin pieni pelko takaraivossa on ollut, kun ne kerran opitut sanat unohdettiin. Mutta enää en ole huolissani.


Aamuisin pidetään huoli, että äiti muistaa laittaa puurroon (ihanalla ranskalaisella ärrällä) mikroon ja päälle pitää juoda aitoo. Toisinaan mieli tekee vähän äipää ja vastataan äitin kysymykseen "laitetaanko voita päälle?" sanalla too! Myös urrkkua käydään välillä napsimassa jääkaapista ja pomppua on välipalalla hauska rouskuttaa. Iltaisin on ihan parasta pestä hamat ennen nukkumaanmenoa ja juoda harjauksen jälkeen kulaus että. Auto, ekka, opo sekä traa ovat liikenteessä ihan ykkösjuttuja ja kaikille heilutellaan ulkona vastaantullessa. Unohtamatta tietenkään rataa eli junaa, joka sanoo luonnollisestikin tuu tuu. Ämmäkin alkaa pikkuhiljaa muuttua mämmiksi ja setämies on selkeästi vijje. Täti on täti ja setä on etä, pappa on tatta ja lissää huudetaan kun maito loppuu mukista. Ottaa, anna, puu, ankka ja tissi kuuluvat nekin sanavarastoon, monien muiden lisäksi. 

Kirjoista osataan etsiä kaikki mahdolliset ja mahdottomat esineet ja asiat, jopa oikean kirjan oikea sivu löytyy, kun hakusessa on orava. Eläinten ääntelyt osataan jo aika hyvin, vaikka välillä lehmä ja heppakin sanovat röhröh tai kotkot. Kun kysytään "Onko Eino isin kulta?", poika vastaa tomerasti ei, äitin. Aapo sen sijaan suostuu olemaan vain ja ainoastaan isin ja pappan kulta. Toisinaan äitin ja muiden sanomiset ymmärretään vähän turhankin hyvin, joten aikuisten kesken on välillä pakko käyttää salakieltä tai muuten pojat hinkuvat ja vaativat sitä icecreamia. "Mun kurkku on vähän kipeä" sai eräskin päivä molemmat säntäämään jääkaapin vihanneslokerolle...


On muuten ehkä paras tunne ikinä, kun oma lapsi sanoo yllättäen ja spontaanisti, esimerkiksi kaupassa, äiti ♥

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Aamusämpylät

Pitkästä aikaa leivontaohjetta kehiin! Olen nyt muutaman kerran tehnyt näitä, sovitaan vaikka näiden nimeksi aamusämpylät, ja päätin jakaa ohjeen teillekin. Kattilaleipää on tullut tehtyä viime aikoina jo vähän kyllästymiseen asti, joten uusi helppo leipäohje oli keksittävä. Mieluiten mahdollisimman vähän sotkua, helpot raaka-aineet ja nopea leipominen, siinä ne kriteerit sitten olivatkin. Pikaisella reseptikirjojen selailulla kehittelin tällaisen ohjeen ja täytyy vähän kehua itseäni ja sanoa, että tuli kyllä hyviä! Nam!


Juustoiset aamusämpylät

6 dl kylmää maitoa
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
0,5 dl öljyä
1 dl juustoraastetta
n. 10-12 dl jauhoja
(itse käytin n. 6 dl sämpyläjauhoja ja n. 5 dl vehnäjauhoja)

Liota hiiva kylmään maitoon.
Lisää suola ja sokeri sekä puolet jauhoista.
Lisää öljy ja juustoraaste.
Lisää vielä loput jauhot.
Jätä taikina hieman löysäksi, älä likaa käsiäsi.
Peitä kulho kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan aamuun.

Aamulla kumoa taikina alustalle ja pyörittele taikinasta sämpylät tai "revi" taikina pellille.
Kohottele liinan alla lämpöisessä puolisen tuntia.
Kostuta pinta vedellä ja lisää pinnalle juustoraastetta.
Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 10-15 minuuttia.

Tästä taikinasta tuli noin 16 isohkoa sämpylää.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Helpotusta ikäkriisiin

Tästä lähin olen ikuisesti 25-vuotias, vähintään seuraavat kymmenen vuotta. Tuntuu vaan tosi masentavalta olla yhtään enempää, sehän pyöristyy automaattisesti kolmeenkymppiin. Ja sitten ollaankin jo tosi lähellä viittäkymppiä. Ei, en suostu, pysyn 25-vuotiaana.

No mutta onneksi omistan maailman ihanimman miehen, joka tietää piristyksen ikäkriiseilyyn. Heti tuntuu paljon paremmalta olla kakskytkuus!


Ja jottei kenkähypetys lopu tähän, sain myös option ostaa itselleni uudet lenkkarit! Kiitos äiti ja iskä, nyt pitäisi vielä vain osata päättää, mitä haluan...

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Säälittävät pääsiäiskoristeet

 
 
 

Juu en nyt oikein jaksanut panostaa tähän kodin koristelemiseen pääsiäiskuntoon. Rairuohon sain anopilta (piti laittaa, unohdin), samoin kuin nuo munankuoret. Itse tosin koristelin ne yllättäen mustavalkoisiksi, bravo! Pajunkissoja piti hakea, mutta nekin olivat menneet jo ihan liian pörröisiksi ja pölyisiksi, joten tyydytään nyt näihin tulppaaneihin. Yhtään pääsiäiskorttia en lähettänyt, yhtään ainoata suklaamunaa en ole syönyt eikä me osallistuttu kerhon pääsiäisaskarteluihin. Mämmiä sen sijaan on tullut kyllä vedettyä ihan kaksin käsin ja perjantaina leivoin pääsiäisen kunniaksi kakkua. Vessaan vaihdoin keltaiset pyyhkeet ja Aapo sai kiirastorstaina päälleen keltaiset housut. Oma äitini oli kätköistään löytänyt oman taidonnäytteeni jostain ala-asteen ensimmäisiltä luokilta. Se hieman piristi meidän pääsiäiskoristeluja, olen ollut silloin jo tosi taitava :D

torstai 17. huhtikuuta 2014

Back to work!

Eilen oli vuorossa ensimmäinen virallinen työpäivä sitten heinäkuun 2012! Eli kyllä vain, työelämä kutsui takaisin ja palaan nyt aluksi osa-aikaisena vanhaan tuttuun ja turvalliseen työpaikkaan. Alkuvuodesta alkoi seinät kaatumaan tosi pahasti niskaan enkä oikein jaksanut tehdä mitään. Kotihommat maistuivat puulta enkä jaksanut panostaa enää itseeni, saatika äitinä ja vaimona olemiseen. Yhtenä iltana heitin miehelle idean töihin paluusta ja reaktio oli aika yllätys, kun hän sanoi itse miettineensä ihan samaa, muttei ollut varma haluanko vielä töihin. 


Seuraava askel olikin ottaa yhteyttä pomoon ja tiedustella sen hetkisiä työtilanteita. Juuri sillä hetkellä ei ollut tarvetta lisätyövoimalle (siis pomon ei ole pakko ottaa takaisin töihin ennen virallisen hoitovapaan loppua eli elokuuta 2014), mutta hän lupasi pitää mielessä tarjoukseni. Maaliskuun puolivälissä sitten sain vuorostani puhelun työpaikalta ja kysymyksen, olenko edelleen valmis töihinpaluuseen. No kyllä! 


Eli ihmisten ilmoille ja asiakaspalveluun, jes jes jes. Poikien hoitokin on järjestyksessä, kun teen vain iltavuoroa klo 15 eteenpäin tai viikonloppuja, pari vuoroa viikossa siis korkeintaan. Elokuun alusta pojat siirtyvät päiväkotiin, joten silloin tilanne on taas eri. Mutta niin ihanaa saada vähän muuta ajateltavaa ja vaihtelua tähän kotiarkeen. Päästä kotoa muihin ympyröihin ja hetkeksi pois kakkavaippojen keskeltä. On myös tekosyy panostaa taas itseensä naaman, hiusten ja vaatteiden osalta, takaisin kotiin tulee ihan varmasti virkeämpi äiti! Niin ja eihän se pieni rahallinen korvauskaan mitään haittaa...

paita / Red Label
toppi / JC
farkut / Nudie
vyö / ikivanha
kengät / Converse

ps. Kiinnostaako teitä nähdä täällä meikän pärstää ja näitä asukuvia?

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

No kyl määki ko kaikki muutki...

Siis Gugguu. Huhheijaa, en edes halua ajatella tulevaa visalaskua, mutta Sonjan mainostama 20% ale kutkutti sen verran, että pakko se tilaus oli laittaa menemään! Alunperin haaveilin tilaavani poitsuille ne ihanaakin ihanammat jumpsuitit, mutta siinä vaiheessa kun olin siirtänyt ne ostoskoriin ja loppusaldo alkoi kakkosella (ja siinä oli kolme numeroa) laitoin pakin päälle ja painoin poista. Ei antanut vieläkään itsekuri periksi ostaa niitä, vaikka kuinka mieli teki.

Yhtään Gugguuta meillä ei ole ennen ollutkaan, joten aamulla tilaukseen lähteneet jutut ovatkin meille aivan uusia tulokkaita. Vaikka tosin merkki on jo tullut montaa kautta tutuksi, ja onpa niitä tullut hypisteltyä ja kuolattua jo useaan otteeseen, niin en ollut vielä erehtynyt ostamaan. Suurin syy on ollut ehdottomasti vaatteiden hinta, vaikka todellisuudessa yhtä paljon ne miikkarit tai popit maksaa. Tekosyitä tekosyitä. Kuitenkin Gugguun suomalaisuus ja ihanan simppeli muoto houkuttelee, ja veikkaanpa etteivät nämä jää meidän viimeisiksi kappaleiksi. 

No mitä sieltä sitten on meille tulossa? Kahdet leggarit ja kaksi pipoa, niitä kun ei voi olla koskaan liikaa. Väreiksi valitsin mustaharmaat ja harmaavihreät, pipoissa harmaan ja vihreän. Keltaisia collegehousuja himoitsin, mutta ilmeisesti joku muukin oli bongannut tämän aletärpin... No mutta mekin olemme nykyään siis Gugguilijoita, sillä enhän olisi kummoinenkaan bloggaaja, jos Gugguuta ei meiltä löytyisi! 

Gugguuta vaan kaikille tähän päivään ♥

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Turku, Paris, New York

Tämän näköinen mutsi lähti lauantaina tapaamaan vanhoja luokkakavereita Turkuun. Osaa porukasta ei ollutkaan tullut nähtyä yläasteen jälkeen, joten oli kyllä tosi hauska treffata näin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen! Vaikka aikaa oli tosiaan kulunut, kaikkien naamat olivat edelleen tuttuja ja juttua riitti monta tuntia. Itse häippäsin paikalta ennen puolta yötä, osa porukasta jatkoi kuulumisten vaihtoa aamuun asti. Oli myös ihan huippuhienoa huomata, miten myös luokan häiriköt ja teiniagstit olivat kasvaneet aikuisiksi, ja että meillä kaikilla menee oikeasti tosi hyvin elämässä. Mutta kivaa oli olla ihmisten ilmoilla, syödä hienosti ja solmia katkenneita suhteita uudelleen. Ja sai taas syyn vähän laittautua, vaihtelua niille kuluneille collareille ja hätäponnarille...

paita / H&M
farkut / Nudie
vyö / JC
kengät / H&M

Kaikki muut äidit ovat päivityksistä päätelleen olleet viikonloppuna lapsimessuilla, mutta suuresta houkutuksesta huolimatta meiltä se jäi väliin. Ehkä jos luokkakokous ei olisi osunut samalle viikonlopulle, olisi varmasti meidätkin voinut bongata sieltä ryysimästä leveällä kuljetuksella kohti Gugguun kojua. Ihan inasen kuitenkin helpotin messukuumetta ostamalla Zarasta (taas kerran, Zara Tampereelle kiitos) pojille ylisöpöt t-paidat.


Mukavaa viikon alkua, me vietetään tänään viikonlopun reissailujen jälkeen ihan perustylsää kotimaanantaita! 

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kyllästynyt!

Nyt alkaa pikkuhiljaa riittää. Olen niin lopen kyllästynyt saamaan hikiset varpaat öisin suuhuni, läimäytyksen keskelle kasvoja ja heräämään poski vasten pissaista vaippaa. Olen kyllästynyt heräämään aamuisin käsi puutuneena ja nukkumaan tuhisevan pojan vieressä ne vähäisetkin yön tunnit. Ihan kuin ei riittäisi, että yöunta häiritsee jo yksi kuorsaava mies, vaan siihen lisäksi on ilmestynyt vielä oikein kunnon äitinpoika. Eino.

Viimeisen puolen vuoden aikana Eino ei ole nukkunut yhtään kokonaista yötä omassa sängyssään. Eino kyllä nukahtaa kiltisti sinne, mutta viimeistään puoliltaöin on pakko päästä äitin kainaloon. Siis ihan kirjaimellisesti. Ei enää pelkästään viereen eikä isin kainaloon, vaan äitin. Sinänsä joo ihan hellyyttävää, että poika on niin äitin perään, mutta koitapas itse nukkua siinä samalla kun väistelet iskuja tai koitat pitää puoliasi peiton suhteen. Paremman puoliskon kuorsaamiseen olen kyllä jo näiden kahdeksan vuoden aikana tottunut, mutta tähän en taida tottua ikinä. Eli ei paljoa lohduta, että "kyllä se poika viimeistään teini-iässä omassa sängyssään nukkuu".

someecards.com

Eino ei ole nukkuessaan mikään rauhallisin tapaus. Sängyssä pyöritään ja kiehnätään, ollaan poikittain ja väärin päin. Potkitaan ja huidotaan, öristään ja tuhistaan. Viimeisin niitti tuli viime yönä, jätkä potkaisi sen verran lujaa suoraan päin näköä, että taitaa olla musta silmä tulossa, ainakin kuhmu on ihan kohtalainen. Ollaan muka niin äitinpoikaa...

Perhepedin suurena vastustajana ihan oma vikani tämä on. Mitäs menin silloin syksyllä ottamaan yöllä kitisevän pojan aina viereeni, kun en jaksanut alkaa hyssyttelyyn. Nyt jos poikaa yrittää nukuttaa keskellä yötä omaan sänkyynsä, tulos on aika lohduton. Jätkä huutaa ja raivoaa niin kovin, että Aapokin herää ja sitten onkin soppa valmis. Tiedoksi vaan, että yritetty on enkä enää jaksa yhtään samanlaista yötä. 

Jos tästä tilanteesta on löydettävä jotain positiivista, niin ainakin sälli nukkuu ilman heräämisiä aamuun asti kainaloon tunkeutumisen jälkeen. Myös yömaito on jäänyt Einon osalta jo aikapäiviä sitten pois, eikä itseasiassa Aapokaan ole enää tainnut öisin juoda pariin viikkoon. No joo, siinä ne positiiviset puolet taisivatkin jo olla. Sinänsä muuten ihan hyvä, että kyse on Einosta eikä kuorsaavasta isoveljestä...kaksi kuorsaajaa samassa sängyssä olisi kyllä jo ihan liikaa!

Nukkuva lapsi on luonnollisesti ehkä suloisinta mitä on, mutta kai jonkun mielestä myös nukkuva äiti olisi ihan kiva näky? Tähän väliin on muuten myönnettävä, että olenpa muutamana yönä ollut niin huono äiti, että olen saanut tarpeekseni kainaloriippuvaisesta Einosta ja tehnyt peitosta ja omasta paidastani pötkylän Einon viereen ja itse siirtynyt poikien huoneen lattialle nukkumaan...koita tässä sitten järjestää pojille jotain yökyläilyä. Ei tule onnistumaan ennen kuin Eino oppii pois meidän sängystä tai siis äitin kainalosta.

Joten hei te vertaistuki-ihmiset siellä ruudun takana, nyt ovat kyllä neuvot tarpeen! Millä ihmeellä saan jätkän nukkumaan omassa sängyssään koko yön? Auttaisiko junnusänkyyn siirtyminen? Vai Einon sängyn siirtäminen meidän makuuhuoneeseen (tätä en kyllä kovin mielelläni tekisi..)? Vai onko sitä lohdutonta itkua vain kuunneltava ne muutamat yöt, unikoulu vol 3?

HELP..?

maanantai 7. huhtikuuta 2014

En se mää ollu...

Lauantaisella muumien treffailureissulla poikettiin pikaisesti myös parissa kaupassa. Tavoilleni epäuskollisena päädyin kerrankin ostamaan jätkille jotain ihan samanlaista, mutta tällä kertaa oli ihan pakko. Voin niin hyvin kuvitella kesällä poikien juoksentelevan nämä päällä virne naamallaan, äidin juostessa perässä. Ei siis ollut mitään mahdollisuuksia jättää paitoja kauppaan, tai vaihtoehtoisesti ostaa vain toiselle. Pikkuiset tuholaiset ansaitsevat heitä kuvaavat paidat! Hinnan 2.95e (!!!) ohella väri oli tosi kiva, sillä tällaista hempeää turkoosia meillä ei ole ennen ollutkaan. Teeppareiden lisäksi kassalle löysi tiensä myös hihattomat paidat (nämä), sillä H&M:llä oli aika houkuttelevana tarjouksena 10e:lla ostaville 5e lahjakortti. Kelpaa.


Pojat ovat ottaneet jonkun ihmeellisen kasvupyrähdyksen ja suurin osa paidoista on siirtynyt jo kirppiskassiin odottelemaan uusia omistajiaan. Uusille vaatteille onkin siis tarvetta! Prismassa juhlistettiin lasten lauantaita, joten 15% alennus lasten tavaroista houkutteli sekin. Ja tietysti raitaa sieltä lähti mukaan, luonnollisesti! Stadiumista pojat sai uudet collarit, nekin oudosti samanlaiset, mutta housuissa olen ennenkin vähän lipsunut. Ja hei, harmaita collegehousuja ei vain voi olla liikaa!


Pompin lähetys saapui sekin hyvään saumaan, joten luulisin että hetki pärjätään taas vaatteiden suhteen. Tai siis ainakin keskiviikkoon, jolloin ajattelin rohkaistua lähtemään poikien kanssa bussilla Tampereelle ja hulluttelemaan! Tässäkin asiassa näköjään syön sanani ja otan lapset mukaan sinne hamstraajien sotatantereelle. Mutta eiköhän siitäkin selvitä rusina-askin ja lahjomisen voimalla! 

Onko joku muu yhtä hullu ja uskaltautuu lähtemään Hulluille Päiville lasten kanssa?

Hei muumi!

Lauantaina lähdettiin iltapäivästä retkelle Ideaparkiin (surprise..) treffaamaan muumeja! Tai no siis eihän siellä lopulta ollut kuin Pikku Myy ja Muumipeikko, mutta kuitenkin. Maamat eli muumit on aika hitti meillä nykyään, mutta ei suinkaan telkkariohjelman muodossa vaan ruokailussa. Jos ei jostain syystä ruokaa tarjoillakaan muumilautaselta tai se joudutaan syömään ihan tavallisella lusikalla, niin ruoka on pahaa. En syö. Meidän vaivaiset kaksi lapsille soveltuvaa muumilautasta ja kuusi muumilusikkaa ovatkin aika ahkerasti käytössä, ja niitä tiskaillaan välillä keskellä päivää paremman ruokahalun toivossa. 

Muumit ohjelmana ei ole oikeastaan vielä tähän mennessä kiinnostanut alkumusiikkia lukuunottamatta. Myöskään muumikirjat tai pehmolelut eivät pojille uppoa, mutta muumi tunnistetaan kyllä aina, jos sellainen vain jossain näkyy. Ehkä lapsilla on jokin sisäänrakennettu muumitunnistin? Silloin tällöin laitan telkkarin auki aamuisin ja muumilaaksot pyörimään, mutta loppujen lopuksi se taidan olla kyllä ihan minä itse, kuka sitä tuijottaa. Tuomas Veturi sen sijaan nauttii meillä kyllä ihan järkyttävää suosiota, Eino varsinkin katsoo Tuomasta ja kumppaneita täysin lumoutuneena.

Muumitreffeillä jälleen Eino oli ihan liekeissä, sormi pystyssä ja viiden sekunnin välein huutamassa kato kato. Aapo sen sijaan olla möllötti tyypilliseen tapaan rennosti ja oli vaan cool. Kaikkein parasta oli kuitenkin se, että Muumipeikko kävi moikkaamassa pojat. Ja tällöin Aapokin heilutteli takaisin. Ehkä muutaman vuoden päästä, jos silloinkaan, saatetaan muumeja käydä moikkaamassa lähempääkin, mutta ainakin toistaiseksi meillä muumibuumi rajoittuu niihin lusikoihin. Ja äidillä kahvikuppeihin.


Ainiin, ja sekös vasta hauskaa onkin, että lautaselle on hypännyt Haisuli!

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Perjantai

Lauantaista lähtien sitä taas odotetaan, vaikka on ähky. Sunnuntaina lasketaan tunteja ja minuutteja, milloin se tulee. Maanantaina helpottaa jo hieman, mutta tiistai on paha. Keskiviikkona ei edes muista mikä päivä on eikä osaa odottaa tulevaa. Torstaina himo kasvaa ja sitä helpotetaan ihan vain yhdellä digestivellä. Perjantaiaamuna ei edes tajua, että tänään on se päivä. Iltapäivällä kiidetään kauheeta vauhtia kohti lähikauppaa, suupielet valuen. Arvotaan puoli tuntia, mitä halutaan ja kituutetaan kotimatka. Laitetaan pojat nukkumaan ja uuni päälle. Avataan ensimmäinen pussi ja toinenkin. Ah, nyt se on koittanut. Herkkupäivä.


torstai 3. huhtikuuta 2014

Äitien välisestä kilpailusta

Välillä tuntuu, että äitiys on yhtä kilpailua joka suhteessa. Kenellä on hienoimmat ja kalliimmat haalarit, kenen lapsi kävelee vain ja ainoastaan Eccon kengissä. Huono ja laiska äiti antaa lapsille kaupan eineksiä tai imettämätön äiti on äitilauman pohjasakkaa. Hiekkalaatikolla toisen lapsi saa syödä hiekkaa lapioittain, mutta toisen lapsi on hygienisyyden perikuva. Varsinkin kerhossa huomaa tämän jatkuvan kilpailun. Ai eikö teidän pojat osaa vielä juoda mukista? Meidän Petteri oli täysimetykseksellä puoli vuotta, jonka jälkeen siirtyi suoraan lasista juomiseen. Ja pisteet ropisee muiden äitien silmissä...

Meidän kerhoura jäi paussille alkutalvesta monestakin syystä. Mutta yksi syy oli ehdottomasti se, miten kerhon ohjaajat alkoivat arvostella omaa pärjäämistäni poikien kanssa. Eikös sun kannattaisi hankkia apua oli se kommentti, joka laittoi kerhoilun jäähylle. Pahoitin mieleni aika reippaasti, sillä pärjään poikien kanssa tosi hyvin, kerhossa vieraassa ympäristössä poikia vain täytyy hieman enemmän komentaa ja vahtia. Ja onko siinä sitten jotain väärää, jos pojat ovat uteliaita ja energisiä?

Nyt parin kuukauden tauon jälkeen aloitettiin kerhoilut uudelleen, ihan siitä syystä että kaipasin jotain vaihtelua tähän arkeen. Kun mentiin kerhotilaan sisälle, kerhon ohjaaja otti meidät avosylin vastaan ja kertoi, että meitä on kaivattu. Hahah, niin varmaan. Ja heti perään kysyi, että ollaanko saatu apua arjen pyörittämiseen. Voi vatun vattu, että meinasi keittää yli, mutta sanoin aivan tyynesti takaisin, että ei me tarvita apua, vaan pärjätään aivan loistavasti keskenämme. Ja samalla päätin, etten enää anna tuon kurppasen kerhotädin pahoittaa mieltäni, olkoon mikä on.

Meidän kerhossa käy aika paljon äitejä ihan laidasta laitaan. Löytyy teiniäitiä, iäkkäämpää äitiä, maahanmuuttajaäitiä ja löytyypä yksi isäkin. Ja kilpailu kovenee. Vaikka en koe olevani enää mikään supernuori äiti silti tuntuu, että mua kohdellaan kerhossa juurikin ihan rookiena. En ole saavuttanut mitään mainitsemisen arvoista verrattuna niihin 40-vuotiaisiin superäiteihin, jotka vielä vanhemmalla iällä ovat halunneet lisää lapsia ja hoitavat nyt kaiken. Onhan se tosi hienoa, että olet ollut työelämässä ja nyt uhrannut oman urasi lasten takia. Mutta onko sitä ihan pakko hehkuttaa joka ikinen tiistai?!


Merkkivaatteilla kisailu on yksi suurimmista pelikentistä, kun lapset syntyy. Äidit jaetaankin (valitettavasti) usein markettivaateäiteihin ja merkkivaateäiteihin. Välimuotoja löytyy, mutta niitä ei noteerata, olet joko tai. Kanssaäidit kauhistelevat lasta, joka Mini Rodinin takissaan läträä kuravedellä tai vaihtoehtoisesti katsotaan kieroon lasta, jonka Molon housut äiti käy pyyhkimässä joka likatahran jälkeen. Ja miksi ihmeessä sillä yhdellä pojalla on polvista paikattu Lassien vuosia vanha haalari, eikö äiti välitä? Oli lapsella päällään merkkiä tai ei, aina teet väärin. Äidit eivät ole koskaan tyytyväisiä toisiin äiteihin, vaan aina löytyy jokin seikka josta huomauttaa tai puhua selän takana.

Itselleni vaatteen merkillä ei ole yhtään mitään väliä, meiltä löytyy markettimerkkiä ja merkkimerkkiä. Kunhan ulkonäkö miellyttää, vaatteen ostopaikka on toissijainen. Niin ja toki laatu on yksi tärkeimmistä seikoista, varsinkin ulkovaatteissa. Tästä syystä olenkin tähän mennessä panostanut juuri niihin ulkoiluvermeisiin, mutta en missään nimessä merkkiuskollisesti. Toisin kuin eräs äiti tällä viikolla kerhossa päivitellessään, että joutui pukemaan tytölle Lindexin housut, kun ei ollut yhtään Pompin housuparia puhtaana. Niin ja tosiaan ihan kerhoon joutui pukemaan...

Pahin kilpailu äitiyden saralla vaatteiden ohella käydään varmaankin lasten taitojen suhteen. Milloin teidän pojat oppivat kääntymään, meillä jo paljon aikaisemmin. Joko pojat puhuvat lauseita, ai meidän tyttö lausui runoja jo puolivuotiaana. Jokaisen äidin pitäisi ymmärtää, että kaikki lapset kehittyvät eri tahtiin eikä kävelytaidon puute vuoden iässä ole välttämättä merkki mistään vakavammasta. Toki vanhemmat saavat olla ylpeitä lastensa taidoista, mutta ei niillä oikeasti tarvitsisi kerskua tai vastavuoroisesti ihmetellä toisen kehittymistä hitaampaan tahtiin.

Yksi areena äitien väliseen kilpailuun kerhojen ohella on valitettavasti tämä  blogimaailma. Aina täytyy olla muita hienommat vk-haalarit tai leveillä superäitiydellä, game is on! Itse en halua sortua ikinä tähän kisailuun mukaan enkä mielestäni ole vielä tähänkään päivään mennessä missään suhteessa verrannut meitä muihin. Kerron asiat niinkuin ne ovat enkä tietentahtoen prameile materialla. Tottakai aina löytyy joka asiaan mielensäpahoittaja, mutta pyrkimykseni ei missään nimessä ole loukata ketään.

Kaksosten äitinä sortuu toisinaan väkisinkin vertaamaan poikia keskenään. Aapo on pidempi, Eino on ketterämpi. Aapon tukka on lyhyempi, mutta Einon toinen korva höröttää. Yritän kovin päästä tästä vertailusta eroon, mutta se on aika vaikeaa, kun aina kysytään mistä pojat erottaa. Ulkopuoliset kun kokevat pojat automaattisesti samannäköisiksi, ja ulkoisilla seikoilla onkin ehkä helpompi löytää pojista eroja. Vertailu saattaa kuitenkin aiheuttaa lapselle jo pienestä pitäen alemmuuden tunnetta, jos hän on aina se isomman kokoinen tai hänellä on aina se höröttävä korva. Ominaisuuksia pitäisikin osata välillä hieman vaihdella, kuitenkaan tuottamatta mielipahaa. Äh, inhottava vertailu.

Osittain kilpailuviettiä kasvattaa neuvola. Tiettyyn ikään mennessä pitäisi osata tietyt jutut tai lapsen tulisi olla tietyn kokoinen siinä ja siinä iässä. Jos näin ei ole, luodaan äidille paha mieli, joka johtaa asiasta keskusteluun, joka taas johtaa vuorostaan vertailuun. Minkä kokoinen teidän Lasse oli puolivuotiaana tai osasiko teidän tyttö tehdä palikoista tornin puolitoistavuotiaana? Ja tadaa! Kilpailu on jälleen valmis alkamaan.

Äidiksi tullessani en olisi ikinä uskonut, kuinka raadollinen tämä äitiyden pelikenttä on. Äidit kisaavat toisiaan vastaan, vaikka tarpeellisinta olisi antaa vertaistukea ja lohduttaa vaikeissa tilanteissa. Se pieninkin vertailu lasten välillä saattaa olla jollekin väärään suuntaan käänteentekevä askel eikä välttämättä reittiä ole kovin helppo muuttaa. Minun tapani tehdä asiat ei ole se ainoa oikea, se on vain minun tapani. Mutta muistathan ettei myöskään sinun tapasi ole ainoa oikea.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Mä lankutan!

Ja niin on 30 päivän hoover-haaste takana, seuraavana vuorossa onkin vatsakuukausi. Kyykyt jää tulevaisuuteen, mulla on nyt tarpeeksi hyvä peba muutenkin. Heh heh, vitsi vitsi.

seattlewolf.com
Mutta siis, sisko sai myös mut hurahtamaan näihin maagisiin 30 day challengeihin. Ja ihme kyllä, lankut muistin tehdä joka ilta ja tietysti tärkeinpänä jaksoin tehdä ne. Eli mitä ilmeisimmin tuolla jossain on sittenkin vatsalihaksia! Alkuun se viimeisen päivän 5 minuuttia tuntui ihan ylitsepääsemättömältä haasteelta, mutta mitä pidemmälle haasteessa edettiin, sitä helpommaksi hooverissa pysyminen tuli. Pahin etappi oli siirtyä 3 minuutista 3,5 minuuttiin, se teki oikeasti tosi tiukkaa! Mutta polvet pysyivät ilmassa ja sisukkaasti sinnittelin kaikki päivät. Tai no viimeinen 5 minuuttia oli kyllä niin järkyttävää tuskaa, että välissä oli pakko heilutella jalkoja. Mutta käytännössä en kai huijannut, kun heiluttelukin tapahtui lattian tasossa. Vai...?


Vatsalihakset on siis seuraavana, ja siihen sain haastettua herrankin mukaan. Tämä yhdistettynä jumppailuun kahdesti viikossa sekä poikien kanssa tapahtuvaan hyötyliikuntaan, ehkä mulla on vielä toivoa päästä kesäkuntoon. Olenkin tämän ekan kuukauden jälkeen jo ehkä havaitsevinani jotain kehitystä keskivartalon seuduilla. Bikinit tosin saa jäädä vielä visusti kaapin pohjille, ellei tämä taianomainen treeni sitten tehoa tuohon rypistyneeseen vatsanahkaan. Sillä en usko, että kukaan haluaa nähdä tätä ja sokeutua. 

Ps. vaaka näytti eilen sellaista lukemaa, jota ei ole varmaan pariin vuoteen nähty! Varmaan joku virhe vaa'assa tai patterit loppu...