keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Uhma, sinäkö siinä?

Ei saa roikkua äitin laatikossa! Et saa ottaa sitä kaukosäädintä! Ei saa Eino repiä Aapoa naamasta! Aapo ei saa mennä naapurin pihalle! Ei saa sylkeä maitoa lattialle! Ei ei ei ei ei ei. Ja silti tehdään. Seuraava askel onkin kieltäminen hieman kovemmalla äänen painolla ja toruminen. Ja vastavuoroisesti heittäydytään spagettina lattialla ja kiukutellaan laminaatille tai asfaltille. Tänään sata kertaa lipastossa roikkumisen kieltäneenä äitinä on pakko avautua. Milloin meidän pojista tuli tällaisia kiukkupusseja?


Kai se on sitten myönnettävä, että uhma on kotiutunut meillekin. Viime aikoina uhmaaminen on ihan selkeästi lisääntynyt ja kiellettyjen asioiden tekeminen tullut entistä kiehtovammaksi. Varsinkin Pikku-Sintti on välillä kyllä niin kiukkuinen uhma-Sintti, että huh huh. Kun Eino kiihtyy, nollasta sataan sekunnissa, silloin saa kyytiä niin velipoika kuin äitikin, leluista puhumattakaan. Aapo sen sijaan on hieman rauhallisempi tapaus, mutta kun Aapo suuttuu...se on ihan kuin sarjakuvista! Pikkuhiljaa puna leviää kasvoille ja ilme muuttuu vihaisemmaksi ja melkein tulee itku.  Ja sitten räjähtää.

Ja siis raivon saa aikaiseksi nykyään melkein mistä vain. Vähänkin väärä video youtubesta, niin kyllä saa äiti kuulla kunniansa. Tai jos äiti antaakin kirjalaatikosta sen tyhmän vauvakirjan eikä traktorikirjaa niin voi elämä, maailma kaatuu siihen paikkaan. Ja ulkona luonnollisestikin heittäydytään maahan makaamaan x-asentoon, jos äiti ei päästä juoksemaan tielle. Niin tosiaan, kun äiti kieltää, isiä totellaan tietysti! Eli meillä uhma on kotona klo 7-17 välisenä aikana, loppupäivän meillä asuu kultapojat.

Siitäkin menee hermo, jos jokin lelu ei satukaan tottelemaan niinkuin poika haluaisi. Jos vahingossa velipoika kaataa juuri rakennetun tornin tai palapelin pala ei ihan ykkösellä osukaan kohdalleen, myös tällöin kiukkuaste kohoaa korkeuksiin ja on pakko heittää pienet raivoitkut. Niin ja tehdä spagetit. Ennen näihinkin auttoi se kirottu tutti ja maissinaksu, mutta ei enää. Pojat ovat oppineet mielenosoittamisen jalon taidon ja tottakai kaikki uudet taidot on otettava käyttöön.


Kyse ei ole ollenkaan siitä, etteivätkö pojat ymmärtäisi tekevänsä kiellettyjä juttuja tai ymmärtäisi sanaa ei. Voi kyllä he ymmärtävät! Jätkien katseesta näkee, kuinka asiat tehdään vaikka tiedetään niiden olevan epäsoveliaita. Välillä pojat oikein odottavat, että koska se äiti oikein huomaa, että täällä mä nuolen tätä polkupyörän takarengasta vaikka äiti on tuhat kertaa jo kieltänyt. Hihityksen kera tottakai. Huvittavinta tässä kaikessa on se, jos sanon pojille soo soo ja heristän sormea, niin sällit heristävät takaisin soosoon kera. Siinä vaiheessa jopa mulla meinaa pettää pokka!

Älkää nyt vaan käsittäkö väärin, ei tätä jatku kuitenkaan onneksi ihan koko päivää. Pahimmat tilanteet ovat yleensä silloin, kun sällit ovat hieman nälkäisiä, väsyneitä tai joudutaan tekemään jotain vastenmielistä juttua, esimerkiksi pukemaan ulos. Kyllä pojat suurimmaksi osaksi aikaa ovat ihan kilttejä, ihania poikia. Mutta kun menee hermo, niin se vain menee. Valitettavaa, mutta totta, ovat tässä asiassa tulleet kyllä äitiinsä...

12 kommenttia:

  1. Meilläkin on isillä ihan "pikkaisen" erilainen auktoriteetti, kuin äidillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin epistä! Koita siinä sitten huonon päivän jälkeen selittää poikien kiukuttelua, kun toiset ovat ihan enkeleinä..huoh :)

      Poista
  2. oi voi, tätä en odota yhtään kun Axel kasvaa! :D toivotaan että uhma pysyy tällaisena eikä pahene..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tämäkin on niitä pakollisia kehitysvaiheita. Voihan uhma sentään.. :D

      Poista
  3. Meilläkin ensin uhmailtiin vaan äitiä, nyt uhmailu on myös isälle. Lohdutukseksi; uhma on kuin hyökyaalto. Se kerää voimaa ja kasvaa, sitten se hiljalleen laantuu.. (ennen kuin uusi aalto nousee jälleen). Kyl se siitä. Pitkää pinnaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä pitkää pinnaa on tässä tullut kyllä viimeisen puolentoista vuoden aikana harjoiteltua ihan riittämiin. :D Ja toi hyökyaaltoteoria on muuten niin totta!

      Poista
  4. Sori, että sanon näin; MUTTA IHANA KUULLA muillakin olevan... Siis ei jeesus mä sanon... Tänään klo 6.05 lähtien mä olen pyytänyt nätisti, kieltänyt tiukasti ja korottanut ääntä turhautuneesti keskiarvollisesti kerran minuuttiin....... PUUH! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, ihanaa että muillakin! En joudu siis yksin kärvistelemään :D Voimia meille!

      Poista
  5. Joo, tervetuloa kerhoon :D Olipahan täälläkin yksi aamu, kun hoitopaikan piha oli niin loskassa, etten sinne autolla rohjennut. Kävelin kaksi ukkoa hupuista taluttaen, kunnes Kaapolla paloi pinna ja hän heittäytyi loskaan meritähdeksi. Irrotin Nuutista otteen Hetkeksi, että sain meritähden nostettua. Nuutti lähti juoksemaan "merilammikkoon" (ei tietenkään totellut). Kaatui, ja napotti istualtaan talvivaatteissa ja kengissä sitten siellä Syvässä lätäkössä. Siinä sitten kastelin omat kenkäni merilammikkopoikaa pelastaessa. Meritähtenä sätkyvä Kaapo oli toisessa kainalossa toimenpiteen ajan. Siinä oli hoitotädeilläkin ihmettelemistä, kun survoin litimärät ukot ovesta sisään. Silloin savusi, mutta nyt naurattaa. Ja hei, hyville ulkopuvuille kunniamaininta ;D

    Tsemii!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei...voin niin kuvitella ton tilanteen olevan meilläki edessä syksyllä! Tai no oikeastaan tätähän tää on nyt jo :) Mutta laadukkaat ulkoilupuvut kunniaan!

      Poista
  6. Meillä ei oo varsinainen uhma vielä iskenyt. Saa toki kieltää monessa asiassa. Mietin, että onkohan se sitä uhmaa jo ja Topi on vaan tässäkin aika helppo? Vai onko se pahin vasta edessä? Jännittää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että teidän uhma olisi siinä eikä tarvitsis kokea tätä älytöntä rääkymistä. Vaikkakin oon sitten hiukan kade, jos Topi päästää teidät helpolla ;D Mutta täytyy asennoitua niin, että tämä on taas "vaihe", joka menee ohi..

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!