perjantai 21. maaliskuuta 2014

Tasauspäivien saalis

Huh huh, olen ihan puhki! Kyllä se sade sitten lopulta lakkasi ja päästiin iltapäivästä lähtemään sällien kanssa sinne Idiksen Tasauspäiville. Olin taas niin väärinpukenut itseni, että olin aivan hiestä märkä päästessämme perille. Olisi pitänyt uskoa lämpömittaria, joka näytti +7 astetta eikä väkisin tunkea kaikenmaailman villapaitoja päälle. No ainakin näytin ihan varmasti rupuiselta ja hikiseltä kotiäidiltä kierrellessämme kauppoja.

Heti ensimmäisenä suunnattiin kahville ja välipalalle, jotta jaksetaan koluta niitä alelaareja. Pojat vetelivät banaanit ja croissantit, itse nautiskelin lattesta. Ideaparkissa on muuten monta kivaa ja lapsiystävällistä kahvilaa, varsinkin Ciao! Caffe on ihan ehdoton lemppari! Myyjät tuovat ystävällisesti kahvit pöytään ja tilaa on sompailla leveämmilläkin vankkureilla, niistä jätskeistä puhumattakaan...


Välipalailun jälkeen aloitettiinkin sitten keskusaukion "torin" penkominen. Kaikilta lastenvaateliikkeiltä oli omat kojunsa, mutta oli ihan älyttömän ärsyttävää kun ne 3e hanskat, joita lähdettiin hakemaan, olivat kaikki miljoona paria samassa isossa laarissa. Koita sieltä sitten löytää kahdet samankokoiset muiden äitien tuuppiessa eteenpäin. Joten päätin siis luovuttaa niiden rukkasten suhteen ja jatkettiin matkaa. 


Lindexistä löytyi pojille paidat ja leggarit, alesta nekin. Vero Modasta ostin itselleni aivan superihanan maximekon kesäksi, normaalihinnalla kylläkin, mutta silti aika edulliseen hintaan 12.95e. Minimanista hain kerän bambulankaa, josta ajattelin tehdä yhden tiskirätin lisää. Kellon lähestyessä viittä ja kiukun noustessa (meillä kaikilla..) suunnattiin Heseen syömään, pojat purkista ja äiti ranskikset. No myönnetään, olin tosi huono äiti ja annoin pojillekin, pitäähän sitä palkita reippaasta shoppailuseurasta. Isikin ilmestyi hakemaan meitä ja poikettiin vielä Stadiumiin hakemaan isille uusia boxereita. Ennen Prismakeikkaa oli vielä stopattava ostamaan irtokarkkeja Karkkiparkista illaksi. 


Joko olen tullut vanhaksi tai sitten me oltiin oikeasti tosi ahkeria shoppailijoita, sillä olen aivan loppu. Mies lähti salille, sällit vetää unta palloon ja itse aion viettää loppuillan sohvalla karkkipussi kainalossa. Saalis Tasareilta jäi suhteellisen heikoksi, mutta ei oikein nappaa ostaa 10e paitaa, jonka normihinta on 11.95e. Lasten ulkoiluvaatteita siellä olisi ollut vaikka millä mitalla ja aika hyvillä alennuksilla, mutta muuten loppupeleissä aika heikko tarjonta oli tällä erää. Näillä tasahinnoilla yritetään ilmeisesti vain kusettaa meitä hyväuskoisia, jotka valitettavan usein haksahtavat...

6 kommenttia:

  1. Noi on niin naurettavia, hinnat siis. KappAhlissakin aina MEGA-ALET jeejee, ovh jollain paidalla/bodylla 7,95 ja alehinta 7e :D

    Mutta ihania löytöjä jokatapauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en enää edes käy Kappahlin aleissa ko ei niistä tuu muuta ko kiukkuseks :D

      Poista
  2. Tollanen maksimekko ois tosi ihana, mutta ei mun kropalle tehty :D oi oi oi haluun noi irtokarkit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah en mäkään tiedä sopiiks mulle maximekot, mut ne on vaan niin ihania päällä kesällä et ihan sama miltä näyttää :) nyt on kyl aikamoinen irtokarkkiähky :D

      Poista
  3. Teittepä kivoja löytöjä :)

    Oon kyllä samaa mieltä - tulee itsekin yleensä jätettyä hyllyyn ne 95 sentin alennuksella myytävät tuotteet vaikka olisivat kuinka ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan periaatteesta jätän ne surkeimmat alet kokonaan ostamatta. Mut noi Lindexin oli oikeasti hyvin alennuksessa, paidat 7e (norm 16.95) ja leggarit 5e (norm 8.95) :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!