maanantai 3. maaliskuuta 2014

Pienet juhlavieraat

Viikonloppuna juhlittiin poikien Pappaa oikein kahtena päivänä! Välissä vähän (nimenomaan vähän) nukuttiin ja sitten taas herkuteltiin ja seurusteltiin. Pitkästä aikaa pojat, ja varsinkin Eino, jonkin verran vierastivat muutamia sukulaisia, mutta kyllä pojat aika nopsaan lämpenivät juhlavieraille. Kaikki mahdolliset temput oli luonnollisesti esitettävä ja muutamaan otteeseen vetäistä oikeen kunnon kiukkuraivarit. Aapolle varsinkin oli tosi kova paikka, kun äiti tai iskä pääsi kahvipöytään ja Aapo jäi nuolemaan huuliaan kaikkien kakkujen edessä. Tyhmä äiti, kun ei anna meidän herkutella!


Tänään ollaankin sitten vietetty palauttelupäivää ihan kotioloissa. Alunperin suunnitelmissa oli lähteä heti aamusta kerhoon päiväkoti-infoon, mutta pikainen katsaus ulos ja kiukkuiset pikkupojat vähän muuttivat suunnitelmia. Eli kotiin jäätiin! Täällä on alkanut sataa yön aikana lunta ja sakea pyry sen kuin jatkuu, joten ei ihan hirveästi huvittanut lähteä sotkemaan rattaiden kanssa. Saatika siihen kyytiin vielä äkäpussit. 


Nämä maanantait reissailun jälkeen ovat aina haasteellisia. Mikään ei onnistu, ruoka ei maistu, lelut ei tottele, äiti on tyhmä ja sitä rataa. Jos nyt sentään päikkäreitä maltettaisiin nukkua, niin jaksetaan painaa loppupäivä. Uloskin pitäisi mennä vähän pihahommiin (plaah, lunta) ja pyykkiä pestä. Mutta koska aamu kärvisteltiin ja vilkuiltiin vähän väliä kelloa, pyhitän tämän päikkäriajan ihan itselleni! (ja syön anopin mukaan laittamia herkkujämiä...)

2 kommenttia:

Kiitos, kiva kun kommentoit!