sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Sunnuntaishoppailut

Lähdettiin tänään puoliltapäivin Einon kanssa Ideaparkiin pakoon päiväunetjäivälistäjanytkiukuttaa -showta. Pikkuherra päätti siis nukkua tänään ruhtinaalliset 15 minuuttia, jonka jälkeen mikään ei enää tehonnut. Alunperin shoppailureissu piti olla vain äitiä varten, mutta Aapon oksentelun ja Einon nukkumattomuuden takia päätin ottaa pikkusällin mukaan.

Niin, Aapo on tosiaan nyt kolmatta päivää peräkkäin oksennellut vähän silloin tällöin. Ruoka maistuu jotenkuten, mutta toisinaan kaikki tulee kaaressa ylös. Mutta outoa on se, ettei tätä tapahdu läheskään jokaisella ruokailulla eikä se oksennus edes haise. Eikä jätkä muutenkaan ole erityisemmin kipeän oloinen, juoksu ei ehkä ihan kulje normaaliin tahtiin, mutta leikkiä jaksaa kaikesta huolimatta. Yleensä jos Aapo on hiukankin vaikka flunssainen, niin koko elämä on pilalla eikä mikään muu kelpaa kuin syli. Draamaking..? Ehkä tämä sitten liittyy hampaiden tuloon, en tiedä. Eino kuitenkin on säilynyt ihan terveenä, vaikka samat lelut nuollaan enkä pysy millään perässä kuka on juonut mistäkin mukista. Niin ja pusuja jaellaan jatkuvasti. Outoa!

No siitä shoppailusta. Eino on tosi kivaa shoppailuseuraa, sillä pojan hermot menevät tosi harvoin. Nyt vielä kun pääsi yksin äitin kanssa liikenteeseen ja pääsi takuuvarmasti ostoskärryjen kyytiin, niin mikä siinä edes voisi harmittaa? Eino jaksoi päikkärittömyydestä huolimatta heiluttaa kaikille kaupantädeille ja osoitella kaikki mahdolliset mallinuket. Ja niille kasvottomille tottakai hekottaa! Lelukauppaan olisi ollut pakko päästä, mutta siitäkin selvittiin pahemmitta huudoitta vesipullon avustuksella. Aika hyvin olen saanut pojat koulutettua shoppailun saloihin!


Parisen tuntia oltiin menossa, ja saaliiksi saatiin kaksi paitaa ja sukat pojille (H&M) sekä i-h-a-n-a paita äidille Vero Modasta. Kerrankin kyseisen putiikin alerekin koluaminen kannatti! Puoleen hintaan ja juuri sellainen kiva semijuhlava paita. Poikien paidat meiltä löytyykin jo koossa 86, mutta ne ovat niin kivat eli oli saatava ne vielä koossa 92 jemmaan. Ja nämä on vielä 2 kpl 7,95 eli käytännössä puoli-ilmaiset. Ostettiin myös poitsuille ruutukauluspaidat pappan tuleviin juhliin, mutta ne lähtevät vaihtoon huonon mallin takia. Olisi pitänyt muistaa, ettei H&M:n vauvaosaston kauluspaidat vain sovi meidän pojille. 


Olen viime aikoina ostellut niin paljon vaatetta jemmaan, ettei varmaan tarvitse hetkeen lähteä kaupoille. Tai no palauttamaan ne ruutupaidat ja voisihan siinä samalla katsoa uusia tilalle...jajajajajaja...

10 kommenttia:

  1. Ootko mielestäs hyväkin äiti, kun jätät sairaan lapsen kotiin ja lähdet itse shoppailemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä en oikestaan ole millään tapaa velvoitettu perustelemaan äitiyttäni kenellekään ventovieraalle, mutta kun kerran kysyit niin joo, kyllä koen olevani hyvä äiti. Ensinnäkin mullahan oli toinen poika mukana ja toinen jäi nukkumaan päiväunia isin valvovan silmän alle kotiin (joilta muuten heräsi 10min ennen kuin oltiin takaisin kotona). Toiseksi, olin noin 5min matkan päässä kotoa, joten aika nopeasti oltaisiin oltu kotona jos tarve olisi tullut. Ja kolmanneksi, jos olen parin päivän aikana siivonnut kymmenet laatoitukset ja valvonut yöt kuunnellen tukehtuuko poika oksennukseen, niin enkö ehkä ole oikeutettu pieneen breikkiin?

      Mutta kiitos sinulle, että annoit ajattelemisen aihetta :)

      Poista
    2. AHahah ihana anonyymin kommentti! :'DD Mä en kestä!!

      Poista
    3. Joo nää on ihan helmiä! :D

      Poista
  2. Kivoja ostoksia! Nuo h&m organic cotton-paidat on muuten älyttömän kestäviä.. Meillä tuli kahden pojan käytöstä meiän pojan käyttöön ja ovat edelleen kuin uusia :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon ollut kanssa tosi yllättynyt niiden laadusta! Yleensä h&m on ollu vähän boikotissa, juurikin laadun takia, mutta näitä olen pessyt 60 asteessa ja rummuttanut ihan säälimättä. Eikä ole mennyt miksikään! Ehkä senkin takia nämä oli saatava vielä seuraavassakin koossa ;)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!