perjantai 28. helmikuuta 2014

Kylillä kuultua

No onpas sulla leveä kuljetus, montakos siellä oikein on?

Miten sä ollenkaan mahdut menemään missään noin leveillä vaunuilla?

Miten sä pysyt pystyssä noin isolla mahalla?

Onkos sulla siellä kaksi? Onko ihan omia vai hoidoilla saatuja?

Harrastatkos jotain urheilulajia, vai muuten vaan käyt täällä kahvakuulassa?
 -- No harrastan lähinnä mun lapsia tällä hetkellä.
Ei noin nuorella voi lapsia olla!
 -- No itseasiassa olen kyllä jo 25-vuotias, ja mulla on kaksoset.
Voi hyvänen aika! Huh huh...


Minun kumminkaimansiskonveljenkoiralla oli myös kaksoset. Oli ne niin ihania!

No oho, teillä varmaan vipinää riittää! Onko ihan luomukaksoset?

Sulla on niin iso maha, että taitaa olla h-hetki lähellä? (n. rv 20...)

Siellä ollaan niin nätisti kärryjen kyydissä, kun äiti on rahoja tuhlaamassa.
On tainnut lapsilisät tulla tilille. 

Teillä varmaan vipinää riittää, mutta onhan se ihanaa kun niitä on kaksi!

Voi sulla on siellä kaksi vauvaa! Imetätkö?


Ai sulla on siellä tyttö ja poika! Voi miten ihanat kaksoset!
 -- Ei, kyllä nämä ovat poikia molemmat.
Niin mutta eihän pojalla voi olla punaista paitaa...
Jep jep.

Hahahahah täytyy varmaan siirtyä tien sivuun, kun tulee noin leveä kuljetus. (n. 60v pulsu)

Katos Pekka kun tuolla on kaksi vauvaa. Eikö olisi ihanaa, jos meilläkin olisi kaksi vauvaa?
Sopii yrittää..

Ai sulla on siellä oikeen tuplavahinko?

Nämä ei varmasti ole kyllä sun omia lapsia!
 -- No ei itseasiassa olekaan. Nappasin tosta kadulta, että pääsen ilmaiseksi bussilla.

torstai 27. helmikuuta 2014

DIY valokuva-albumi

No ei nyt sentään ihan kokonaan itsetehty, huijasin. Alkuvuodesta tuli teetettyä ihan tajuton määrä kuvia, ja päätin koota niistä molemmille pojille omat albuminsa. Ainoa miinus oli siinä, ettei oikein kivan näköisiä albumeja tahtonut löytyä mistään, tai vähintään niissä oli jokin typerä kuviointi tai ne olivat vaaleansinisiä. Tässä taannoin bongasin Tokmannista 3e alelaarista ehkä mahdollisesti maailmaan rumimmat valokuva-albumit (ainakin tähän tarkoitukseen..), mutta samalla hetkellä sain aivan loistoidean. Joten ostin näitä "muutaman" varastoon ja kaksi niistä pääsi nyt alkuunsa poikien omiksi kuvakansioiksi. Vähän vain käärepaperia pintaan ja siinä se. Täydellinen!


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

The Kattilaleipä

No ihan pakko on vielä täälläkin hehkuttaa sitä maagista kattilaleipää, joka on jo jonkin aikaa kummitellut blogipiireissä. Taitaa olla avokadopasta saanut kunnon kilpailijan!

Ihan superhyvää, ihan superhelppoa ja ihan superhyvää. Ai sanoinko sen jo? Sanon vielä uudestaan: superhyvää! Oikeasti harvoin leivän leipominen on näin helppoa, että sotketaan vain aineet keskenään ja jätetään muhimaan seuraavaan päivään. Ja se leivän rapea kuori, mmm....Jos ette usko, kokeilkaa itse:

Kattilaleivän Talonpuolikas-edition

3,5 dl vettä
5 dl vehnäjauhoja
2 dl sämpyläjauhoja
2 tl suolaa
1/4 tl kuivahiivaa


Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne veteen.
Sekoita nopeasti tahmeaksi köntiksi. Älä vaivaa!
Peitä kulho kelmulla ja jätä kohoamaan n. 18 tunniksi.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja painele ilmakuplat pois.
Siirrä taikina jauhotetulle keittiöliinalle ja taittele siitä paketti.
Kohota vielä noin kaksi tuntia.


Laita uuniin kattila (3-4 litraa) ja uuni päälle 225 asteeseen.
Kun uuni on kuumennut, heitä taikina kuumaan kattilaan ja laita kansi päälle.
Paista noin 30 minuuttia.
Ota kansi pois ja paista vielä 20-30 minuuttia.
Anna jäähtyä hetki ja kumoa leipä kattilasta.
Ja nauti.
Ja tee toinen taikina huomiselle ;)


Seuraavalla kerralla taidan laittaa taikinan joukkoon vähän eri siemeniä, ehkä kaurahiutaleita tai ruisjauhoja. Tai porkkanaa ja juustoa. Tai ihan mitä vain satun keksimään!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Kevät tuli keittiöön!


Kevään ensimmäinen merkki on se, kun meille ilmestyy kukkasia. Tulppaanit onkin keväisin ihan vakiovarustusta meidän kotona, nykyään sitten keittiössä kun sohvapöytä on pois kuvioista. Rakastan tulppaaneja! Muutenkin kotia on kiva laittaa taas vähän uuteen uskoon kevään lähestyessä. Tavaroita vähän eri järjestykseen ja ehkä jotain uutta tekstiiliä. Yhdet verhot odottaa ompelua ja sohvatyynyt ovat saaneet uudet päälliset, unohtamatta uusinta ihanuutta eli tiskiharjaa. Musta 5101 on ollut haaveissa ja nyt se löytyy keittiöstäni. Ajattele, harjan voi pestä koneessa ja viedä kierrätykseen sen palveltua riittävän kauan, vaikkakin etiketti lupailee harjan olevan lähes ikuinen. Harja on myös valmistettu ylijäämä- ja luonnonmateriaalista, joten kierrätysaspektikin löytyy. Olen jälleen kerran, aivan materialismirakastunut!

Viikonlopun aikana lumetkin ovat aika pitkälti sulaneet pois ja lauantaina aurinko paistoi siihen malliin, että kyllä se kevät on sieltä kovin jo tulossa! En malta millään odottaa niitä ensimmäisiä leskenlehtiä tai aamuisin kuuluvaa linnunlaulua. Tai sitä, että päästään eroon talvikamppeista ja voidaan vihdoin kaivaa vaatehuoneesta kevään vaatteet ja valkoiset converset esiin. Ja sitä tunnetta kun tietää, että kesäkin saapuu piakkoin. Olen niin kevään lapsi!

Tulevaa kevättä odotellaan siinäkin mielessä, että luvassa on se kauan odotettu piharemontti! Terassin laajennus, pensasaidan istutus ja hiekkalaatikon rakennus on siis edessä. Ehkä tungen vielä johonkin nurkkaan yhden omenapuun ja pojille olisi ihana saada keinut omaan pihaan. Taitaa vaan lääni loppua hieman kesken...Varma kevään merkki on myös se ainainen kevätflunssa. Ou mään, oliko sen pakko iskeä juuri tälle viikolle, kun tiedossa olisi appiukon viiskymppiset? 

Mustaa 5101 muuten myy esimerkiksi Lietolainen Kotilaituri. Suosittelen käväisemään, vaikka verkkokaupassa!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

perjantai 21. helmikuuta 2014

Meidän torstai

Tein joskus syksyllä postauksen meidän päivästä ja toivetta on tullut uusinnasta, joten täältä pesee meidän eilistä päivää! Rytmi on pysynyt melko samana verraten tähän, mutta päikkärit nukutaan sisällä. Eilen oli sinänsä vähän normaalista poikkeava päivä, että tiedossa oli siivouspäivää ja kahvakuulaa, joten tulee edes hiukan eroa tuohon edelliseen. Tarkoituksena oli myös lähteä aamusta kerhoon, mutta tuntui että tälle päivälle tuli vähän jo liikaakin ohjelmaa, joten kerhoilut jätettiin välistä.

00:20 Eino kitisee sängyssään eikä rauhoitu silittelyllä, joten kannan pojan meidän väliin nukkumaan.

02:45 Aapo kitisee, nostan tutin ja silittelen. Jätkä nukahtaa uudelleen.

05:30 Aapo inisee taas, mutta rauhoittuu itsekseen ennen kuin ehdin nousta sängystä.

07:15 Eino herää meidän välistä (kuten aina...). Isi onkin jo häippässyt töihin. Köllötellään hetki, mutta aika pian Eino kyllästyy ja on päästävä leikkimään, joten on aika mennä herättelemään seinän takana nukkuvaa unikekoa. Annan poikien sen aikaa leikkiä yläkerrassa, että vaihdan itselleni päivävaatteet ja käyn vessassa. Tällä välin Eino on ehtinyt jo vääntämään köntsät housuihin, yövaippaan tottakai, joten katastrofi on valmis. Tästä onkin melkein tullut jo perinne, että siinä parin minuutin aikana heräämisen jälkeen on sotkettava se yöpuku. Eikä ole muuten kaunista jälkeä!

07:45 ollaan alakerrassa ja vaihdetaan pojillekin päivävaatteet ja vaipat. Eino käy suihkun kautta ja Aapo levittää sillä välin jo kovaa vauhtia leluja ympäri kotia. Laitan meille kaikille puurot mikroon ja lataan kahvinkeittimen. Hörpin itse vitamiinijuoman ja pojat juovat maitotilkat.


08:20 aloitellaan aamupalaa. Neljän viljan puuroa voisilmällä ja kyllä uppoaa, tämä on ainakin Aapolle ihan uusin suosikki! Vaikka meillä kovin harjoitellaan jo itse syömään, aamu- ja iltapuurot olen kokenut vielä helpoimmaksi syöttää itse, sillä nälkä on kova ja puuro on yksi ärsyttävimmistä asioista siivota lattiasta :D Pojilla on kuitenkin omat lusikat, joilla vaihtelevalla menestyksellä käydään lautasella. Puuron päälle juodaan maitoa, äiti kahvia, ja jatketaan hyvin alkaneita leikkejä.


Aamupalan jälkeen pojat touhuavat omiaan, siivoan keittiötä, kuunnellaan radiota ja laitetaan pyykit koneeseen. Koska eiliseltä jäi sen verran hyvin vielä kalakeittoa, siitä riittää pojille syömistä päiväruoalle. Ei siis tarvitse tässä aamupäivällä kokkailla!


10:00 syödään yksi ruisleipä kolmeen pekkaan, ja pohditaan lähdettäisiinkö ulos. Pojilta ei tarvitse kahdesti kysyä, kun ne jo roikkuvat kodinhoitohuoneen oven kahvassa. Eli pihalle siis!


10:30 pukemistouhut sujuivat kerrankin suhteellisen kivuttomasti, joten ulkona ollaan ihan ennätysajassa. Viedään roskapussi, haetaan posti ja puuhaillaan kaikennäköistä. Pelataan sählyä, ajellaan autoilla, juorutaan naapurin kanssa ja syödään lunta.


11:30 tullaan sisälle äitin pakottamana huutokonsertin kera.

11:45 syödään päiväruokaa eli sitä eilistä kalakeittoa. Pojilla on omat lusikat, joilla annan ottaa yhteisestä lautasesta. Kuitenkin syötän samalla, sillä ulkoilun jäljiltä nälkä on ihan valtava eikä keitto ole sieltä helpoimmasta päästä syödä itse. Lautanen tyhjeneekin supernopeasti! Syödään päälle vielä raejuustoa ja kurkkua. Ruokajuomaksi maitoa ja kiitoksena reippaudesta poitsut saavat ksylitolipastillit.


12:10 ruoka on syöty ja väsy alkaa painaa. Vaihdetaan vaipat ja mennään päiväunille. Kannan pojat yläkertaan, laitan unilaulut soimaan ja peittelen jätkät sänkyihin. Jonkin aikaa ylhäältä kuuluu juttelua ja pomppimista, mutta aika nopeasti huone hiljenee. Ah hiljaisuus!

Päiväunien aikana teen itselleni tonnikalaleivät (joo tiedän, leipää  piti vähentää...), keitän kahvia ja laahustan ympäriinsä. Kirjoittelen vähän tätä postausta, teen työhakemuksen, soitan yhden puhelun ja alan katsomaan eilistä Muodin huipulle.


13:20 joku parkaisee, toinenkin, joten päiväunet tuli nukuttua. Viime aikoihin verrattuna ihan ookoon mittaiset päikkärit! Ihan en ehtinyt koko jaksoa rauhassa katsoa, mutta pojat leikkivät sen verran nätisti, että vilkuilen sen siinä samalla loppuun.


14:00 aloitetaan siivouspuuhat lelujen keräämisellä. Kun pojat kuulee sanan siivous, molemmat ampaisevat siivouskaapille huhuilemaan imuria. Imuroidaan, pestään lattiat, siivotaan vessa ja pyyhitään pölyt. Yläkerran siivous saa jäädä tällä erää huomiselle. Tai siis minä teen nämä jälkimmäiset, pojat ovatkin jo ehtineet levittää lelut uudemman kerran. Kiinnostus siivoukseen loppuu tasan sillä sekunnilla, kun imuri laitetaan takaisin kaappiin.


14:45 välipalan aika. Rahkaa punaposkella sekä päärynää ja talkkunamuroja. Pojat "syövät" tämän itse eli toisin sanoen ohjailen lusikkaa suuhun ja estän heittämästä lautasta lattialle. Aapo alkaa tosin jo hoksaamaan, miten itsesyöminen onnistuu eli toivoa on! Päärynän ja murot pojat sormiruokailee. Syön itsekin välipalaksi rahkaa ja päärynää. Samiksia!


15:05 välipalat syöty ja sotkut siivottu. Aloittelen ruoanlaittoa poikien jatkaessa leikkejään, tänään syödään bataatti-peruna-jauhelihalaatikkoa.


16:20 isi tulee töistä kotiin vähän normaalia aiemmin, sillä olen lähdössä viideksi kahvakuulatunnille. Vaihdan vaatteet, laitan hiukset ja ohjeistan isukkia ottamaan ruoan uunista klo 16:50.

16:40 starttaan auton ja lähden hikoilemaan!


17:00 treeni alkaa, kotona luultavasti aloitellaan syömistouhuja.

18:15 olen takaisin kotona. Pojat olivat syöneet hyvin ja muutenkin ilta on sujunut leppoisissa merkeissä. Syön itse tässä välissä, keitän meille iltakahvit ja muiden touhuilut jatkuu! (haisen pahalle...)


19:10 syödään iltapuuroa. Riisipuuroa maidolla ja juomaksi vettä. Sen verran hyvin puuro upposi, että pojat saavat jälkkäriksi vielä vähän viiliä. Pestään hampaat, vaihdetaan yöpuvut ja -vaipat ja siirrytään unten maille.


19:45 yläkerta on jo täysin hiljainen, jatkan pyykkien viikkaamista ja isi tekee lähtöä salille. Laitan tiskikoneen pyörimään, valitsen pojille huomiset vaatteet ja käyn suihkussa. Syön iltapalaksi eilisen vispipuuron loput ja keitän teetä. Uppoudun sohvalle peiton alle ja kanavasurffailen. Yllätys yllätys, telkkarista ei taaskaan tule mitään!


21:15 J-P tulee salilta kotiin ja katsotaan yhdessä hetki olympialaisia. Mun mielenkiinto loppuu aika nopeasti, joten tulen vielä hetkeksi koneelle hengailemaan (parisuhteen laatuaikaa..?).

23:05 menen nukkumaan ja J-P jää vielä alakertaan koneelle.

Tällainen oli meidän eilinen päivä tällä kertaa. Pojat olivat yllättävän hyvällä tuulella ja malttoivat leikkiä keskenään, ilman äitin jatkuvaa läsnäoloa. Aamupäivällä oli havaittavissa pientä kiukkua, kun oltiin taas vaihteeksi kolmestaan kotona siskoni lähdettyä eilen takaisin kotiin. Mutta äkkiäkös tähän äitin laatuseuraan tottuu! Aika sama kaava päivissä on edelleen, mutta toisaalta miksi mennä muuttamaan hyväksi havaittua rutiinia ihan vain siitä syystä, että äitiä vähän kyllästyttää?

Tästä on hyvä jatkaa uuteen päivään! Perjantai on toivoa täynnä, vai miten se meni..?

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kotiäidin salainen ase

Ennen kotiäitiyttä en omistanut yhtäkään kuivashampoopulloa. Nykyään se kuuluu hiuslakan ohella hiustuotteiden vakiovarustukseen ja kaapin perukoilta löytyy aina varapullo. Kun on niitä päiviä, että jokainen hius sojottaa eri suuntaan eikä shampoota ole näytetty kuontalolle moneen päivään, kuvaan tulee kuivashampoo. Pari suihkausta sinne tänne, ja tukka on jälleen kuosissa. Ehdoton suosikki kuivashampoista on tämä Klippotekin Styling Dust spray. Sen lisäksi, että se on aika edullista (n. 5e), niin se on myös riittoisaa eikä siitä jää sitä ällöttävää hilseen näköistä pölyä hiusrajaan. Olen aika satavarma,  että ilman tätä ihmeainetta tuskin enää pärjäisin!


Nykyään minulla on tapana pestä hiukset pari kertaa viikossa. Ennen niitä tuli pestyä joka päivä, ja sen kyllä huomasi! Nykyään hiukset säilyvät puhtaina kauemmin ja kuivashampoo tulee kuvioihin yleensä kolmantena päivänä. Myös hiusten kunto on parantunut huomattavasti eikä sitä shampootakaan kulu enää entiseen malliin. Niin sanottuna ykkösshampoona käytän Joicon hopeashampoota, eli sillä pesen kerran viikossa ja ennen "menoja", kun taas kakkosshampoona on nyt Glissiä ja sillä teen sen viikon toisen pesun. Hoitoaineena on TreSemmen jättipullo, sillä sitä kuluu!


Toinen arjen pelastus on ehdottomasti Tangle Teezer! En vain käsitä, miten olen ennen selvinnyt tämän takkukasan kanssa ilman tuota ihmeharjaa. Alunperin olin aika skeptinen sen suhteen, mutta sen kerran kun koitin siskoni harjaa, jäin koukkuun. Enkä luultavasti osaisi olla enää ilman. Ja plussat ehdottomasti siitä, että harjan voi ihan oikeasti pestä!


Eli tämä kotiäiti tarvitsee normiaamuisin vain kuivashampoota, hiuslakkaa, hiusharjan sekä ponnarin. Ja kahvia.

Löytyykö teiltä jotain kauneuskikkoja arjen kiireeseen?

maanantai 17. helmikuuta 2014

Hey let's make it double!

Kun aloimme muutama vuosi sitten puhumaan vauvoista, ei mieleen voinut juolahtaakaan ajatusta kaksosista. Toki tiedostimme, että se mahdollisuus oli olemassa, mutta ei se voi meidän kohdalle osua. No toisin kävi!

Alkuvuonna 2012 tuli outo tunne, että kaikki ei ole niinkuin ennen. Sellainen hassu fiilis alitajunnassa, että voisinko olla raskaana. Ei kai, ehkä tämä onkin vain gradustressiä ja jouluherkkujen sulattelua. Pari viikkoa myöhemmin menkat olivat edelleen tulematta, joten varmuuden vuoksi apteekin kautta töistä kotiin. Seuraavana aamuna tikkuun pissatessa en tiennyt yhtään mitä odottaa, toki toivoin kahta viivaa, mutten toisaalta olisi yhteenkään viivaan pettynyt. Lähestulkoon samantien ne kaksi viivaa sitten ilmestyivät! 

Ennen ensimmäistä ultraa en ollut vielä hetkeäkään uskonut raskauteen. Ei mitään raskauteen viittaavaa oiretta, ei edes pahoinvointia. Vain ne kymmenisen testiä, joissa kaikissa kaksi viivaa. Menimme ultraan "tarkistamaan", josko siellä jotain näkyisi. Yllätys olikin aika suuri, kun mahassa myllersi kaksi pientä ihmisen alkua. Se 1,5 % päätti siis osua meihin. Ensimmäisenä tuli järkytys. Toisena ihmetys. Kolmantena helpotus. Ja neljäntenä huoli. Riskiraskaus riskiraskaus riskiraskaus riskiraskaus. Pelko kuolemasta, ennenaikaisuudesta ja vammaisuudesta säilyi koko raskaudenajan, vaikka missään vaiheessa mitään viitteitä näihin ei ollutkaan. Kiitos meidän ihanan neuvolatädin, joka puheillaan vei ne loputkin yöunet. Kaikki ei voi päättyä hyvin.

Itse pohdin ensimmäiset päivät kaksosuutisen jälkeen omaa jaksamistani, rahanmenoa ja vauvojen hyvinvointia. Miten me pärjätään kahden vauvan kanssa, kun ei meillä ole ollut vielä yhtään lapsia ennestään harjoituskappaleina. Miten meidän rahat riittää hankkimaan kaikki pelit ja vehkeet kahtena. Miten selviän, jos en saakaan kahta vauvaani syliin. Kiusataanko poikia koulussa, jos he ovat samannäköisiä. Näin jälkikäteen mietittynä ihan turhia huolia nuo olivat. Rahat eivät loppuneet, pojat ovat terveitä ja me vanhemmatkin olemme vielä elävien kirjoissa. Ja aivan varmasti pojat puolustavat toisiaan, jos heitä jostain syystä kiusattaisiin. Ehkä olikin ihan hyvä, että saimme ensimmäisenä heti kaksoset, joten emme tiedä helpommastakaan.

Alusta lähtien olin aivan varma, että poikia sieltä tulee. Olinkin ehkä salaa aina toivonut ensimmäisen lapseni olevan poika. Rakenneultrassa näkyvät vehkeet toisen pojan jalkojen välissä eivät tulleet siis yllätyksenä, minä tiesin. Kuitenkin loppua kohden tuli entistä enemmän sellainen olo, että toinen on sittenkin tyttö, meidän pikkuinen. Ensimmäisessä ultrassa siis jo todettiin vauvojen olevan identtisiä ja heillä olevan jonkin verran kokoeroa. Molemmat kuitenkin kasvoivat tasaisesti eikä viitteitä TTTS:ään löytynyt ultrauskerroilla. Joku sitten vilauttikin ajatusta, että ehkeivät vauvat olekaan identtiset, sillä istukat voivat sulautua yhteen jo tosi aikaisessakin vaiheessa.

Raskausviikolla 37 menin jo tavan mukaisesti keskiviikkona ultraan. Tällä kertaa mieskin tuli mukaan ja olin pakannut sairaalakassinkin valmiiksi. Ihan varmuuden vuoksi. Seuraavalle viikolle oli sovittuna jo käynnistelyä, joten päätin pakkailla kaikki kamppeet jo hyvissä ajoin kuntoon. Lääkäri kyseli, onko ollut supisteluja tai muita tuntemuksia, mutta en ollut tuntenut mitään normaalista poikkeavaa. Yllätys olikin aikamoinen, kun lääkäri sanoi poikien syntyvän lähipäivinä. Sairaalaan siis jäätiin, ensimmäistä kertaa sitten oman syntymäni. En tiedä mitään niin ahdistavaa kuin sairaalan haju! Seuraavat kymmenen päivää olivatkin elämäni pisimmät, vaikkakin onnellisimmat.

Pari päivää sairaalaan menosta myöhemmin maailmaan ilmestyi kaksi tervettä poikaa, toinen hiukan isompi, toinen hiukan pienempi. Ihan oman näköisensä. Meidän Aapeli ja Einari, jotka olivat ihaninta mitä olen koskaan nähnyt.

Kaksosarki on ollut rankkaa, voin ihan rehellisesti myöntää sen. En olisi ikimaailmassa uskonut, että kahdesta pienestä ihmisestä voi tulla niin väsyneeksi, ettei muista edes syödä tai käydä vessassa. Ensimmäisinä kuukausina oltiin molemmat tuoreet vanhemmat täysin zombeina enkä muista siitä ajasta mitään. Onkin varmaan täysin turhaa edes ottaa kantaa koko "kaksi menee siinä samalla kuin yksikin"-väitteeseen. Kun pojat kasvoivat ja päivärytmi alkoi muodostua, kuvittelin arjen jo helpottavan. Vielä mitä, sitten kuvioihin tuli mukaan huoli poikien turvallisuudesta, kun päätettiin lähteä liikenteeseen. Ja sama huoli on säilynyt edelleen. Ja varmasti säilyy lopun ikää.

Pojista on ihan hurjasti seuraa toisilleen. Leikkikaveri löytyy aina eikä päiväkotiuraa tarvitse aloittaa yksin. Olemmekin miettineet, että kaksosten saanti oli toisaalta todella tehokasta, kaksi yhdellä raskaudella eikä tarvitse hetkeen miettiä leikkikaverin hankkimista. Myös se maaginen yhteys on jo ihan selkeästi havaittavissa. Pojilla on välillä sen verran omaa hauskaa, ettei me vanhemmat millään päästä juoneen kiinni. Jos äiti antaa Aapolle banaania, pitää hän huolen, että velikin saa. Aamuisin on myös todella tärkeää, että äiti huomaa varmasti laittaa molemmille pojille sukat jalkaan. Muuten Eino ilmoittaa, että haloo mutsi, Aapolle kans!

En ole kertaakaan poikien syntymän jälkeen ajatellut heitä kaksosina. He ovat veljekset. Toki välillä on tilanteita, joissa kaksosuus on välttämätöntä mainita, mutta perusarjessa kaksosuus ei meillä näy. Nykyään alan olla myös jo aika tottunut poikien herättämään huomioon, jokaisella kauppareissulla vähintään kassatäti jaksaa kysyä, onkos sulla siellä kaksoset. Joo on, mutta entäs sitten. Ihan ihmislapsia nämä ovat eivätkä mitään sirkuseläimiä.

En olisi ikinä ennen halunnut itselleni kaksosia. Pojat ovat kuitenkin muuttaneet käsitykseni täysin päälaelleen. Edelleenkään en kyllä tajua, miten olemme näistä vajaasta puolestatoista vuodesta selvinneet, niin uskomatonta ja rankkaa tämä on ollut. Puhumattakaan, jos tässä olisi lisäksi vielä muita lapsia. Mutta kun katsoo noita kahta apinaa painimassa ja kutittamassa toisiaan, ei voi kuin olla onnellinen. Onnellinen, että me ollaan osa sitä puoltatoista prosenttia. Kumpaakaan en pois vaihtaisi tai jompaakumpaa pystyisi valitsemaan, molemmat ovat yhtä rakkaita ja yhtä toivottuja. Näistäkin kuvista on jo vuoden verran aikaa. Ei tätä ajan juoksua pysty käsittämään.


perjantai 14. helmikuuta 2014

Vain nimi muuttuu

Blogille tuli tässä jokin aika sitten puoli vuotta täyteen, ja sen kunniaki päätinkin vaihtaa blogin nimen. Alunperin Täyttä elämää puolikkaassa talossa oli vain työnimi aloittelevalle blogille, mutta eipä sitä tullut koskaan vaihdettua vaikka niin suunnittelin. Nimivaihtoehtoja oli useita, mutta mikään niistä ei tuntunut sopivan blogille paremmin. Viime aikoina itseäni on kuitenkin alkanut entistä enemmän häiritä, ei niinkään blogin nimi, vaan lähinnä sen pituus. Haluaisin pitää blogin nimen yksinkertaisena ja selkeänä, jolloin se jäisi ehkä paremmin mieleen ja toisaalta bannerivaihtoehtoja olisi enemmän. 

Haluan pitää blogin edelleen entisellään nimenmuutoksesta huolimatta. Eli luvassa on vieläkin postauksia maan ja taivaan väliltä lapsista ruokaan ja vaatteista pääntyhjennykseen. En halua (ainakaan vielä) lokeroida blogia tiettyyn muottiin, kyseessä ei siis ole pelkkä äitiys- tai sisustusblogi. Kai se oikea nimitys on sitten lifestyle, mitä ikinä sitten oikeasti tarkoittaakaan. Blogi toimii luonnollisestikin kanavana ystäville ja sukulaisille meidän kuulumisista, mutta toisaalta haluan tehdä blogia myös teille ihanat tuikituntemattomat lukijat. Vähän kaikkea teille kaikille.

Joten, blogi on tästä lähtien ihan vain pelkkä Talonpuolikas, kuten se on ollut jo pitkän aikaa tuttujen lukijoiden kesken. Myös ylivoimaisesti suosituin hakusana, jolla blogi on löydetty, on juurikin talonpuolikas. Hyvänä kakkosena tulee kinkkupiirakka :D Mitä sitä hyvää vaihtamaan, ja toisaalta en ole vielä keksinyt parempaakaan nimeä, joka kuvaisi enempää meidän elämää. Kaikki on ja tapahtuu täällä meillä kotona, talonpuolikkaassa. Joten nou hätä, mikään ei tule muuttumaan. Ja mikä tärkeintä, talonpuolikas on edelleen hyvin täynnä elämää!

Ollaan muuten jo ihan back in business! Eilen ja tänään Aapo on ollut jo ihan normaali, tai ainakin niin normaali kuin mahdollista. Myös me muut säilyttiin täysin terveinä, joten taitaa jäädä täysin mysteeriksi, mikä jätkää mahtoi vaivata. Ainakin entistä nälkäisempänä poika palasi takaisin!

torstai 13. helmikuuta 2014

Ystispäivä jee

Ja huomenna se taas on. Ystävänpäivä. F*cking ystävänpäivä. En ole oikeasti koskaan oikein tajunnut koko ystävänpäivän ideaa, eikös ystäviä voi juhlistaa vaikka joka päivä? Mikä pakko siihen on liittää hirveästi vaaleanpunaisia sydämiä ja hellyyttävän yököttäviä nalleja, punaisista ruusuista puhumattakaan. Vaaleanpunainen yök, nallet yök ja ruusut yök. Yök.

täältä

Tuntuu, että ystävänpäivä on jälleen yksi erityispäivä lisää kaupoille kasvattaa myyntiä. Kaikki mahdolliset kaupat on täynnä sitä ystisroskaa ja jokapaikassa hehkutetaan ystävänpäiväihanuuksilla. Osta itsellesi, niin saat kaverillekin. Muista ystävää lahjakortilla. Ihana ystävänpäivälounas, kaksi yhden hinnalla. Ehkä olen sitten maailman kyynisin ihminen, mutta mä en vaan kestä koko ystävänpäivähömpötystä! Meillä ei ole J-P:n kanssa ollut koskaan tapana mitenkään erityisesti edes muistaa koko ystävänpäivää. Ehkä olen saattanut saada kukkia (ei ruusuja), jos herra on ylipäätään koko päivää muistanut. Tai ehkä ollaan oltu leffassa tai syömässä, mutta niissä nyt oltaisiin käyty muutenkin ympäri vuotta. Päivä muiden joukossa, sanon minä!

Juhlistatteko te ystävänpäivää tai lähetättekö ystävänpäiväkortteja?

Sen verran kuitenkin tunnustan, että muutama ystävänpäiväkortti lähti eilen eteenpäin, esimerkiksi kummipoikia on ollut tapana muistaa kortilla. Tarkoituksena oli hakea kaupasta valmiit kortit, mutta lopulta teinkin itse. Jostain kumman syystä ne  ihanat sydämiä pitelevät nallet tai rusettikaulaiset koirat eivät ihan täysin sytyttäneet. Joten taiteilin sitten tällaiset. En näe mitään mieltä lähettää korttia, joka ei näytä pätkääkään meiltä.


Meidän huominen ystävänpäivä menee aika pitkälti samalla kaavalla kuin mikä tahansa perjantai. Isi lähtee aamulla töihin ja tulee iltapäivällä kotiin. Ilta menee kuulemma telkkarin ääressä Suomen peliä katsellen, joten luultavasti itse notkun koneella tai yritän seurata peliä mukakiinnostuneena. Ystävänpäivälahjoja ei jaella, poikia ja isiä taidan ehkä halailla hieman normaalia enemmän. Ehkä saatan tehdä meille illaksi jotain herkkua, vaikkapa  lettuja. Ihan tavallisia, ei mitään sydämenmallisia.

ps. kaikesta negatiivisuudesta huolimatta, hyvää huomista ystävänpäivää!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kun kädet eivät riitä

Tämä aamupäivä on ollut kyllä yksi haastavimmista pitkiin aikoihin! Normaalisti en ole mikään valittaja-tyyppi enkä kovin helposti pyydä apua, mutta tänään olen ollut kyllä ihan hätää kärsimässä. Aapo ei edelleenkään ole oma itsensä, tänään ollut jo selkeästi väsyneempi. Aamupäivän aikana on yrjö käynyt kahdesti, toisella kerralla suoraan olohuoneen karvamatolle. Eilen ruoka maistui eikä oksennettu kuin kerran ja tänään aamupuuroa syötiin jo normaaliin tapaan, kunnes oli sitten oksennettava äitin syliin. En vain tajua! 

Haastavaksi tämän tekee se, että mulla sattuu olemaan toinenkin lapsi, joka on terve kuin pukki. Virtaa riittäisi vaikka muille jakaa, mutta Aapo vain olla möllöttää sohvalla tai sylissä. No luonnollisestikin Eino haluaisi Aapon tai vähintäänkin äitin mukaan leikkeihin, mutta kun kaveria ei löydy, päättää hän lyödä veljeä. Hinku olisi myös ulkoilemaan, mutta en tietenkään voi lähteä vain Einon kanssa ulos, kun tässä on tämä toinenkin. Nämä on niitä hetkiä, kun ei ole ihan niin kivaa, että poikia on kaksi.

Huutoa molemmilta. Annan pojille maissinaksut ja maitopullot, juon samalla kupillisen kahvia. Viiden minuutin kuluttua Aapo laatoittaa sen olkkarin maton ja Eino tietysti pikapikaa läästimään oksennukset. Aapo haluaa syliin, mutta matto on siivottava ja vaihdettava jätkän vaatteet. Eino kakkaa ja haluaisi edelleen auttaa äitiä siivoamisessa. Aapo itkee kun ei pääse lohdutettavaksi. Einokin yltyy mukaan. Laitan telkkarista tomitraktorit pyörimään ja pojat sohvalle istumaan, ei kelpaa. Rullaan maton ja kannan sen kylppäriin, otan mopin ja pesen lattian. Ainiin ne Einon kakat. Mennään pesulle, Aapo huutaa jaloissa syliin. Nyt ei auta muu, tutit kehiin. Ei kelpaa. 

Ja sama ralli jatkui seuraavan tunnin ajan. Tällä hetkellä pojat onneksi nukkuvat päiväunia ja Aapokin söi päiväruoalla jo hieman perunaa. Isi sanoi tulevansa kotiin hieman aikaisemmin, joten koitan psyykata itseni jaksamaan vielä muutaman tunnin. Parhaiten siihen auttaa tietenkin kahvi, joka parhaillaan tuolla tippuukin. Eilisen jälkeen olin jo tosi toiveikas, kun päiväunien jälkeen Aapo oli jo ihan entisensä. Yökin meni ilman heräilyjä, joten korkealta pudottiin ja kovaa. Huomenna äitini lupaili ajella tänne päin jos tilanne ei korjaannu, saataisiin Einollekin leikkiseuraa. Nyt vain peukut pystyyn, että tänään ei saada enää ykää kylään. En jaksaisi yhtään vieraita...

Juu tämä ei todellakaan ole tältä päivältä, en oo ihan ehtiny ottamaan kameraa esiin.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Sunnuntaishoppailut

Lähdettiin tänään puoliltapäivin Einon kanssa Ideaparkiin pakoon päiväunetjäivälistäjanytkiukuttaa -showta. Pikkuherra päätti siis nukkua tänään ruhtinaalliset 15 minuuttia, jonka jälkeen mikään ei enää tehonnut. Alunperin shoppailureissu piti olla vain äitiä varten, mutta Aapon oksentelun ja Einon nukkumattomuuden takia päätin ottaa pikkusällin mukaan.

Niin, Aapo on tosiaan nyt kolmatta päivää peräkkäin oksennellut vähän silloin tällöin. Ruoka maistuu jotenkuten, mutta toisinaan kaikki tulee kaaressa ylös. Mutta outoa on se, ettei tätä tapahdu läheskään jokaisella ruokailulla eikä se oksennus edes haise. Eikä jätkä muutenkaan ole erityisemmin kipeän oloinen, juoksu ei ehkä ihan kulje normaaliin tahtiin, mutta leikkiä jaksaa kaikesta huolimatta. Yleensä jos Aapo on hiukankin vaikka flunssainen, niin koko elämä on pilalla eikä mikään muu kelpaa kuin syli. Draamaking..? Ehkä tämä sitten liittyy hampaiden tuloon, en tiedä. Eino kuitenkin on säilynyt ihan terveenä, vaikka samat lelut nuollaan enkä pysy millään perässä kuka on juonut mistäkin mukista. Niin ja pusuja jaellaan jatkuvasti. Outoa!

No siitä shoppailusta. Eino on tosi kivaa shoppailuseuraa, sillä pojan hermot menevät tosi harvoin. Nyt vielä kun pääsi yksin äitin kanssa liikenteeseen ja pääsi takuuvarmasti ostoskärryjen kyytiin, niin mikä siinä edes voisi harmittaa? Eino jaksoi päikkärittömyydestä huolimatta heiluttaa kaikille kaupantädeille ja osoitella kaikki mahdolliset mallinuket. Ja niille kasvottomille tottakai hekottaa! Lelukauppaan olisi ollut pakko päästä, mutta siitäkin selvittiin pahemmitta huudoitta vesipullon avustuksella. Aika hyvin olen saanut pojat koulutettua shoppailun saloihin!


Parisen tuntia oltiin menossa, ja saaliiksi saatiin kaksi paitaa ja sukat pojille (H&M) sekä i-h-a-n-a paita äidille Vero Modasta. Kerrankin kyseisen putiikin alerekin koluaminen kannatti! Puoleen hintaan ja juuri sellainen kiva semijuhlava paita. Poikien paidat meiltä löytyykin jo koossa 86, mutta ne ovat niin kivat eli oli saatava ne vielä koossa 92 jemmaan. Ja nämä on vielä 2 kpl 7,95 eli käytännössä puoli-ilmaiset. Ostettiin myös poitsuille ruutukauluspaidat pappan tuleviin juhliin, mutta ne lähtevät vaihtoon huonon mallin takia. Olisi pitänyt muistaa, ettei H&M:n vauvaosaston kauluspaidat vain sovi meidän pojille. 


Olen viime aikoina ostellut niin paljon vaatetta jemmaan, ettei varmaan tarvitse hetkeen lähteä kaupoille. Tai no palauttamaan ne ruutupaidat ja voisihan siinä samalla katsoa uusia tilalle...jajajajajaja...

perjantai 7. helmikuuta 2014

Ruisleipää ja Runebergia

Tässä kuluneen viikon aikana on tullut leivottua mm. Runebergin torttuja sekä ruisleipiä. Mulla on tapana leipoa vähintään kerran viikossa itse leipää, ja tällä kertaa tein pitkästä aikaa peltileipää ruisversiona. Tällä ohjeella saa tosi hyviä ruisleipäsiä, ilman sitä ärsyttävää leipäjuurta ja käsien sotkemista. Aineet sekaisin ja pellille, kohotus ja uuniin. Ohje oli muistaakseni joskus jonkin jauhopussin kyljessä, josta sen nappasin ylös. Suosittelen! Nämä kannattaa syödä heti tuoreeltaan, sillä pakkasessa ne tahtovat mennä vähän turhan sitkeiksi ja koviksi. Mutta ainakin meillä leivät katosivat leipälaatikosta alta aikayksikön!


Keskiviikon Runebergin päivän kunniaksi (tekosyy..) oli luonnollisestikin ihan pakko leipoa niitä Runebergin torttuja. Tällä kertaa kaiken muun hyvän lisäksi meni vielä ihan niinkuin Strömsössä eli tortuista tuli nimenomaan Runebergeja. Toisin kuin viime vuonna, jolloin jokin meni aivan täysin pieleen ja tuloksena oli aneemiset muffinsit...

 
Tässä kuitenkin ohje näihin tämän vuoden versioihin, jotka siis onnistuivat!

Runebergin tortut (12 kpl)

200 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
50 g mantelijauhoa
5 piparia murskattuna
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl kardemummaa
0,5 dl maitoa
appelsiinimehua kostutukseen

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Jauhota muffinssipelti korppujauhoilla tai käytä paperisia muffinssivuokia.
Annostele taikina vuokiin.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Kumoa valmiit tortut jäähtyneenä, kostuta mehulla ja koristele sokerikuorrutteella ja vadelmahillolla.


Taikina kohosi sen verran hyvin uunissa, että tortuista piti leikata "hattu" pois, jotta ne pysyvät pystyssä. Mutta toisaalta niistä jämistä sai kivan pienen herkun päiväkahville, kun laittoi jämät kulhoon ja joukkoon hieman vadelmahilloa. Ihan aitoihin Runebergeihin tulee sitä karvasmantelia tai ihan punssia, mutta ainakin itse tykkään näistä vähän laimeammista versioista. Ainakin vaikuttaa vähän kevyemmiltä, enkä puhu kaloreiden suhteen.

ps. Kuvissa taustalla näkyvä Kenwoodin vatkain on muuten aivan huippuvehje, jos vähänkin leipoo enemmän! Sinä aikana, kun kone vatkaa esimerkiksi munat ja sokerin vaahdoksi, ehtii hyvin valmistelemaan muut leipomiseen tarvittavat jutut, vaikka mittaamaan jauhot. Tällä siis säästää yhden työvaiheen, tykkään! Kiitos anoppilaan joululahjasta, ei ollut mikään turhake tämä vehje.