torstai 16. tammikuuta 2014

Tää ei voi jatkua näin...

Viime viikon valivalitekstin ja muiden blogien innoittamana nyt se alkaa. Elämäntaparemontti niin minulla, mutta vähän myös miehellä. Ruokailut, herkuttelut, laiskottelut, liikunta ja asenne kuntoon kertaheitolla, sillä näin ei vaan voi jatkua. Joulun lusmuilun voi vielä jotenkin ymmärtää, mutta sitä pidempi ajanjakso menee kyllä ihan täysin laiskuuden piikkiin!

Olen aina ollut melko tarkka terveellisistä elämäntavoista. En juo, polta tai syö epäterveellisesti. Liikun säännöllisesti ja pidän huolta itsestäni sekä fyysisesti että myös henkisesti. Kunnes yläkerran tuhinapöksyt syntyivät. Edelleenkään en kyllä käytä alkoholia tai polta tupakkaa, mutta muut kohdat eivät enää pidä paikkansa. Liikunta on viime aikoina jäänyt täysin perusulkoilua ja hyötyliikuntaa lukuunottamatta, salireissun olen tehnyt viimeksi marraskuussa. Syömistottumuksista en edes kehtaisi ääneen puhua, ainoa josta saisin hyväksytyn merkinnän olisi joka-aamuinen puuro. Kaikki muu onkin sitten hylsyä. Päivisin tulee juotua vain kahvia eikä se vihreän aineksen puuttuminen lautaselta ole kovin hyvä juttu. Suoraan sanottuna, kroppa ei voi olla kovin hyvinvoiva tällä meiningillä!

Raskausaikana söin ihan yliterveellisesti. Noudatin neuvolan suosituksia tarkkaan ja olin jokaisen suupalan kohdalla tietoinen syömiseni sisällöstä. Liikunta oli lähinnä kävelylenkkejä ja muuta rauhallista toimintaa, loppuraskaus meni aika pitkälti sohvalla. Kiloja kertyi himpun verran alle 20, jotka jäivät melkein kaikki sairaalan seinien sisälle. Mutta vartalo ei ollut entisellään. Löysä ilmapallomaha, ruoansulatuselimet kadoksissa ja selkä hajalla, kaikki tämä sen kaiken muun uuden ja ihmeellisen lisäksi. 

Ensimmäisinä kuukausina äitinä en edes ehtinyt katsomaan peiliin tai jos erehdyin, laitoin muutokset raskauden piikkiin. Vuosi sitten keväällä peilikuva alkoi ahdistaa todenteolla ja hinku kesäkuntoon oli kova. Hankin kuntosalikortin ja aloin käymään säännöllisesti kolmisen kertaa viikossa joko jumpassa tai salilla vaunulenkkien lisäksi. Viimeiset raskauskilot (tai oikeastaan äitiyslomakilot) saivat kyytiä ja keskivartalokin alkoi kiinteytyä ilmapallosta lähemmäs edesmennyttä pyykkilautaa. Kunnes tuli seuraava isompi elämänmuutos eli muutto tänne uuteen kotiin. Ja taas säännöllinen liikunta meni katkolle kaiken sen muuttotouhun keskellä.

Poikien vauva-aikana tuli syötyä kun oli mahdollisuus eli lähes aina syöminen oli pientä napsimista ja säännöllinen ruokailurytmi katosi täysin. Yösyötöillä tuli itsekin syötyä millon mitäkin, yleensä kaapin perukoilta löytyviä keksejä tai karkkipussin jämiä. Poikien kasvaessa ruokailulle ei vain yksinkertaisesti ollut enää aikaa, joten epäsäännöllisyys ja epäterveellisyys vain paheni. Nykyään tilanne on aika pitkälti sama. Päivisin meikäläisen tulee syötyä aika heikosti, vaikka pyrinkin aina syömään samaan rytmiin poikien kanssa. Valitettavan usein se on vain leipää, sillä harvemmin jaksan tehdä päivisin itselleni ruokaa jos edellispäivältä ei ole tähteitä jäänyt. Pojille toki teen aina päivisin ruoan itse, ja toisinaan syön itse sitä samaa. Iltapäivisin ruoka odottaa isiä töistä tullessa, jolloin syödään koko perhe samaan aikaan samaa ruokaa. Iltapala on valitettavan usein tosi surkea, en kehtaa edes mainita mitä eilen söin....

Jonain päivinä saatan iltapäivästä huomata, etten ole aamupalan jälkeen syönyt tai juonut mitään. Kaikki aika menee poikien kanssa touhutessa ja kotihommia tehden, joten suoraan sanottuna välillä unohdan itseni. Ja sitten tulee vedettyä ihan järkyttävät mässäilyöverit. Tästä kertoo ehkä sekin, ettei ruoansulatustoiminta ole ollut poikien syntymän jälkeen vielä kertaakaan ennallaan. Ja tästä kirjoittaminen tekee sekin pahaa. Miten olen voinut päästää itseni tähän tilaan, että pikkuhiljaa kroppa alkaa sanoa itseään irti?

Paino ei ole koskaan ollut minulle mikään ongelma numeroina, mutta peilikuva sitäkin suurempi. Se ahdistaa. Iltaa kohden turvotus lisääntyy enkä voisi edes kuvitella meneväni uimahalliin bikineissä. Häpeän vartaloani vaikka siitä pitäisi olla ylpeä, olenhan saanut elämääni kaksi suloista lasta. Vaatteilla saa piilotettua paljon, mutta itsetunnon kannalta löysää ryppykasaa ei vain saa piiloon. Tiedän, että ajan myötä suhtautuminen muuttuu ja aika tekee tehtävänsä, joten miksei prosessin voisi aloittaa nyt.

Joten siis, uudet tuleet alkaa nyt kyllä puhaltaa talonpuolikkaan keittiössä. Lisää kasviksia, vähemmän leipää, herkkupäivä käyttöön ja ruoka-ajat säännöllisiksi. Aloitin myös uudelleen vesikuurin eli vähintään se kaksi litraa vettä päivässä, marraskuussa hyvän alun jälkeen projekti vain yksinkertaisesti unohtui. Nyt latasin puhelimeen oikein sovelluksenkin, joka muistuttaa vedenjuonnista tasatunnein ja palkitsee pimpautuksella, kun tavoite täyttyy. Ihanan helppoa! Vielä pitäisi saada liikuntaosio kuntoon, niin jospa tämä iänikuinen väsymyskin helpottaisi. Miltäs nämä remppahaaveet kuulostaa, onko liiallista toiveajattelua tällaiselle suolapähkinäsalmiakkikahviaddiktille?


6 kommenttia:

  1. Go Go! Ihan varmasti onnistut! Mutta jos joka päivä ei jaksa, niin ei sekään haittaa. Kahvi on ihan hyvää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvi on ihan liian hyvää!:) mä oikeasti haluaisin onnistua, mut tiedän senkin et jossain vaiheessa repsahtaa ja unohdan taas koko homman :D mut hei, huomenna heti aamusta jumpalle, joten edistystä!

      Poista
  2. Ihanan näkönen pulla! :) Hmm tää ei nyt ehkä tsempannu kauheesti.. Mut kasvispaistoski näyttää namilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa alkoko hiukan tekee mieli pullaa ko lisäsin tota kuvaa :P mut mä hillitsen itseni vaikka pakastin on täynnä kaikkia ihania leipomuksia...toi kasvisjuttu on jonnen mielestä gratiinia :D

      Poista
    2. Juu! Älä kysy enempää... :D

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!