perjantai 10. tammikuuta 2014

Laatuaikaa vai työtä?

Viime aikoina olen yrittänyt löytää tarkoitusta tälle kotona olemiselle. Ne, jotka vähänkin minua tuntee, tietää etten ole mikään kotihiiri vaikka kotihommista tykkäänkin. Varsinkin ennen joulua isäkuukauden jälkeen on ollut tosi hankala mieltää kotiäitiyttä laatuaikana, eivätkä pojat kiukuttelullaan (uhmalla..?) ja huonosti nukutuilla öillä auta asiaa. Puolitoista vuotta kotona alkaa siis pikkuhiljaa tehdä tehtävänsä tämän mamin pään sisällä.

Kyse ei ole niinkään pojista tai lastenhoidosta, jokainen hetki poikien seurassa on lisäboostia tuleville vuosille. Vaan ongelmana alkaa olla lähinnä arjen liika rutinoituminen! Tiedän, olen monesti painottanut, että meille rutiinit on todella tärkeitä ja niistä pidetään kiinni, mutta jotain vaihtelua tähän päivästä toiseen toistuvaan arkeen olisi saatava. Ennen joulua saikin aina hyvän syyn lähteä kaupoille joululahjojen perään, ja samaa tekosyytä saattoi käyttää vielä viime viikolla alennusmyyntikuhinassa. Mutta enää ei sekään tehoa, eikä kukaan jaksa loputtomiin kaupoissakaan pyöriä.


No mikä tässä sitten niin kovin turhauttaa? Se, että olen nukkunut viime yönä 2,5 tuntia. Se, ettei pojat nuku enää kunnon päiväunia. Se, ettei kukaan ihan oikeasti tunnu tajuavan, miten rankkaa kaksosarki pahimmillaan on. Se, että vaikka miljoona kertaa sanoo, että likaisten astioiden paikka on joko tiskikoneessa tai tiskipöydällä, silti tässä tietokoneen vieressä on kahvikuppi, lautanen ja tyhjä viilipurkki. Se, että kuivausrummussa odottaa tuhat valkoista tennissukkaa parinsa etsimistä. Se, että vaatehuoneessa on vielä kaksi isoa Ikea-kassillista kirpparivaatteita hinnoittelematta. Parempi olisikin kysyä, mikä EI turhauta tällä hetkellä.

Osittain turhautumista kohottaa vallitseva pimeys ja kunnollisen talven puute. Ja olen myös huomannut omien harrastusten puuttumisen olevan aika merkittävässä roolissa. Jostain pitäisi löytää uudelleen se polte urheilua kohtaan, ja puuhata iltaisin muutakin kuin vain tuijottaa tvtä ja tehdä Aamulehden ristikoita. Ja niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, tavallaan hieman ikävöin takaisin kaupungin vilinään. Kyllä, maalaistyttö kaipaa vähän äksöniä ympärilleen...


Arkena jokainen aamu alkaa puuronlaitolla, kahvinkeitolla ja päivävaatteisiin pukemisella. Sitten tehdään ruokaa, tyhjennetään astianpesukone, täytetään se ja heitetään likaiset pyykit koneeseen. Syödään, pojat päikkäreille, pyykit kuivausrumpuun, roskien vienti ja postinhaku. Pojat herää, syödään välipala, mennään ulos, tullaan sisälle ja tehdään taas ruokaa. Isi tulee kotiin ja syödään. Luulisi, että tällä tahdilla päivät menisivät nopealla tahdilla eteenpäin, mutta kun ei enää mene. Liian tarkkaan organisoitua hommaa, että jopa aika pysähtyy. Ja tällä kertaa ajan pysähtyminen ei ole hyvä juttu. 

Kotityöt ovat siis suurimmaksi osaksi kotona olevan vanhemman vastuulla, eli meidän tapauksessa minun. Tottakai meillä isikin osaa pyykit pestä ja roskat viedä, mutta arkipäivisin se on aikalailla äidin työnkuvaan kuuluvaa hommaa. Isin tullessa kotiin pojat haluavat isin huomiota ja seuraa, joten tällöin koen kotihommat jopa rentouttaviksi, kun saan rauhassa lajitella pyykkejä tai pyyhkiä pölyjä. Viikonloppuisin kotityöt menevät meillä tasan isin ja äidin kesken, mutta tilannehan on eri kun ollaan molemmat kotona. Nämä arkipäivät ovat vain nykyään ihan liian samankaltaisia! 


Tämähän on nyt sun työtä, sanoi eräs nimeltämainitsematon isityyppi, kun valittelin turhautumistani. Toisaalta ihan toimiva ajatusmalli ja ratkaisu tähän rutinoitumiseen, mutta rahallinen kannustin on vain melko heikko. Duunia painetaan 24/7 ja silti palkkana on säälittävä kotihoidontuki. Tietysti tottahan se on, että miehellä on nyt päävastuu talousasioissa, mutta minkäs sille voi, että raha houkuttelisi. Näin nopeasti laskettuna tuntipalkaksi tällainen peruskotiäiti saa 0,80e, siis alle euron tunnilta, jos lasketaan ympärivuorokautisen työn mukaan. Ja siitä summasta lähtee vielä verot päältä! Näillä hinnoilla mansikanpoimiminenkin olisi kannattavampaa.

Ja luonnollisesti olihan tämä asia tiedossa, kun kotihoidontuen piiriin päätin jäädä. Ymmärrän nyt vain paremmin niitä äitejä, jotka palaavat äitiysloman jälkeen töihin, siinä ei ole mitään väärää. Enkä koe sitäkään vääräksi, jos äiti päättää olla lasten kanssa kotona pidempäänkin kuin sen kolme vuotta. Kukin tekee itselleen oikean ratkaisun. Rahasta huolimatta en ole palaamassa vielä työelämään, en ole siihen valmis. Jos pojilla on kerran mahdollisuus olla kotona äidin kanssa, se mahdollisuus on käytettävä.


Huonosti nukutut yöt, itkupotkuhuutoraivareiden sietäminen, ruoasta kieltäytyminen ja niskap*skojen vääntäminen ovat kuitenkin loppupeleissä aika pieni hinta siitä, että saa nähdä lasten kasvavan ja kehittyvän. Kun ajattelee taaksepäin puolisen vuotta, huomaa mitä kaikkea olisikaan menettänyt suoraan äitiyslomalta töihin palatessa. Ensiaskeleet, ensimmäiset sanat, kiipeilyharjoitukset ja itse syömään opettelut olisi saanut kokea minun sijastani joku muu. Olen siis onnellinen jokaisesta tahrasta vaatteessa, jokaisesta puoliksi syödystä leivästä, jokaisesta vessanpönttöön heitetystä piilolinssikotelosta ja nykyään aivan muuta kuin valkoisesta matosta. Myöskään hajonnut uuninluukku, luovat sisustusratkaisut tai mystisesti kadonneet esineet eivät pysty peittoamaan kaikkia niitä ihania muistoja, joita olemme saaneet kokea. 

Joten lopputuloksena taitaa tämä kotiäitiys olla kuitenkin kaikesta huolimatta laatuaikaa, vaikkakin rutinoitunutta ja huonopalkkaista sellaista. Pitää vain keksiä muutosta rutiineihin, vaihtaa siivouspäivän ajankohtaa ja pestä joskus pyykkiä vaikka iltamyöhäisellä. Ja miksei iltapäiväulkoilunkin voisi siirtää aamupäivälle ja vastaavasti iltapäivällä täyttää tiskikone. Osittain joustavan työajan etuja. Kuten myös se, että työpäivän aikana saa monta märkää ja kuolaista pusua ihan keskelle naamaa.

ps. Nyt painun päikkäreille (jos osaan..), sällit nukkuu vihdoin!

8 kommenttia:

  1. Toki meillä jokaisella on oma arki, mutta Niin tiedän tuon fiiliksen. Vaikka tupla-arki on kuinka ihanaa, niin hemmetti miten raskasta se osaa olla sille päälle sattuessaan. Hyvä postau! Paljon tsemppiä sinne! Ja suosittelen oman ajan ottamista. Mulle se oli henkireikä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Edes se tunnin yksinäinen Prismareissu antaa ihan älyttömästi voimavaroja tulevaan :)

      Poista
  2. I feel you! Arki on ihanaa, mutta ajoittain tajuttoman tylsää ja raskasta. Omaa aikaa ja jokin harrastus, niin uskoisin pää kiristyksen helpottavan. Meillä arki kolmen pienen kanssa on ajoittain tajuttoman raskasta, etenkin huonosti nukutun yön jälkeen tuntuu kaiken kaatuvan päälle. Jaksamista ja toivottavasti saatte nukuttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan onneksi pari viime yötä saatu nukuttua ihan suht hyvin. Ne on ne hampaat, mitkä vaivaa edelleen...huoh. Mutta ehkä mulla ei ole varaa valittaa kun on "vain" nämä kaksi..teillä kun vielä isosiskokin on kuvioissa, niin voin vain kuvitella, miten raskasta arki voikaan olla. Tsempit sinnekin :)

      Poista
  3. Voi kun taas samaistuin suhun! <3 Tsempit sinne! Eikä tätä muut tajua kuin monikkoäidit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli ♥ nää on niitä meidän "etuuksia"...

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!