sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Hyeenat

Murut, sällit, jätkät, pojat, ukkelit, pökkelit, hyeenat, tuholaiset, veljet, mönkijät...Rakkailla lapsilla on monta nimeä. Parhaiten tällä hetkellä kuitenkin veljeksiä kuvaa sana hyeenat, kiitos isille tästä oivalluksesta! Jos vessan ovi jää raolleen, kahden sekunnin päästä kuuluu plumps. Tiskikoneen auki jättäminen saa aikaan sirpaleita. Portti yläkertaan jää laittamatta kunnolla kiinni, niin siellä pojat jo menevät puolessa välissä ylöspäin. Ihan mahdotonta meininkiä!

Heti tilaisuuden tullen siis syöksytään paikalle, oli sitten kyseessä kielletty huone tai pöydälle jäänyt leipäpussi. Tuhoja ehditään tehdä alta aikayksikön eikä mikään pidättele kahta jätkänpätkää, jos mahdollisuus tuhotöihin on olemassa. Voi kuinka monta kertaa olenkaan hätäpäissäni unohtanut laatikon auki, jossa säilytetään keittiön kuiva-aineita. Imurille löytyy töitä! Pojat ovat siis ihan mahdottomia vipeltäjiä, mutta ihania sellaisia.


Ja kehutaan välillä, osaavat pojat olla kilttejäkin. He tietävät kyllä mikä on kiellettyä, mutta vaivihkaa tekevät sitä silti välillä äitiä vilkuillen. Ei tarkoittaa ei ja sen pojat kyllä jo tietävät, mutta täytyyhän sitä välillä osoittaa vähän taitoja ja koetella rajoja. Olen monesti miettinyt, mistä ihmeestä pojat ovat tämän kaiken energiansa perineet, sillä olemme kuuleman mukaan molemmat vanhemmat olleet itse rauhallisuuksia lapsena. Ehkä se patoutunut energia sitten purkautuu poikien kautta, ken tietää. Vitsillä ollaan epäilty sairaalassa vaihtumista ja isin osuutta asiaan, mömmöjä maidon joukossa..?

Vähintään kerran päivässä on pakko ottaa pieni painimatsi, joskus ihan kunnon taistelu. Toisinaan ihan huvin vuoksi, mutta useimmiten taustalla on kiista jostakin lelusta. Ei riitä, että molemmilla olisi samanlainen veturi, vaan tottakai se veljen on kuitenkin hienompi. Osa leluista onkin jäähyllä juuri tämän takia, esimerkiksi erästä traktoria ei olla hetkeen nähty... Useimmiten leikit kuitenkin sujuvat ilman riitoja, eikä äitiä aina edes tarvita leikkeihin mukaan (jes!). Eli nyt alkaa olla käsillä se aika, jolloin pojista on niin paljon iloa toisilleen. Voi elämä, että inhosin tuota lausetta vauva-aikana!


Viime aikoina poikien kesken roolit ovat muuttuneet. Ennen Aapo oli aina se, joka härnäsi Einoa ja Eino kipitti karkuun äidin kainaloon. Nyt Einosta on alkanut kuoriutua oikein itse ilkimys, joka vetää Aapoa hiuksista, raapii naamaa, puree varpaista ja tönii Aapon kumoon. Ja Aapo luonnollisesti on tullut hieman herkkikseksi, ja kaipaakin huomattavasti enemmän äidin hellyyttä. Molemmat ovat kovia halimaan ja pussailemaan, varsinkin äitiä, mutta myös toisiaan. Isin tullessa kotiin, molemmat juoksevat ovelle halaamaan iskää tai heti aamusta toivotetaan huomenet suukoilla. Tähän väliin kliseinen awww ♥ 


Tällä hetkellä suurimpana projektina on käynnissä itse syömään opettelu. Lusikka vaaditaan käteen joka aterialla, mutta vasta kahdesti on välipala onnistuttu syömään kokonaan ilman äidin avustusta. Saavutus se tämäkin! Pojathan on siis menossa syksyllä hoitoon, joten siihen mennessä syömishommat on kyllä opittava. Mutta onhan tässä aikaa vielä. Olenkin monesti sanonut, että jos hoitoonmenolla ei olisi mikään kiire, syöttäisin poikia varmasti eskari-ikään asti! Seuraavana projektilistalla on pottailu, mutta se saa nyt odottaa vielä hetken, vaikka joululahjapotat varastossa jo onkin.


Hampaita pojille pukkaa koko ajan lisää, joten yöt ovat olleet todella katkonaisia. Varsinkin meidän kovispoika Aapo on ollut tosi herkkänä, ihan tajutonta huutoa välillä aamuyöstä! Ollaankin menty vähän takapakkia, kun ainoa mikä huutoon tehoaa on maito. Valitettavasti. Juuri kun saatiin yöt toimimaan ja yömaidot sun muut hömpötykset pois, niin tottakai mennään taaksepäin. No jospa tämä tästä helpottaa kun saadaan kaikki hampaat läpi. Kauhulla odotan sitä aikaa, kun pitäisi saada yötutti pois...


Tällaista menoa ja meininkiä meillä siis harrastetaan. Nyt kuitenkin pikkuriiviöt nukkuvat jo yläkerrassa, isi lähti pelaamaan jääkiekkoa ja äiti aikoo uppoutua sohvan nurkkaan. Mikä onkaan sen parempi tapa valmistautua tulevaan viikkoon kuin katsoa Roomaa ja juoda kupillinen teetä, yksin ja hiljaisuudessa.

ps. Kroppaa särkee. Olin eilen jumpassa...

7 kommenttia:

  1. miten ihania poikia siellä onkaan <3 toi jumpan jälkeinen olo on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nämä ♥ on tää kyllä niin ihanankamala tunne, ja tänään ollu vielä satakertaa pahempi! Tietääpähän tehneensä jotain :D

      Poista
  2. Olette niin samassa vaiheessa kuin me!Painivat, tappelevat ja raskatavat. Meillä syöminen itsenäisesti jo sujuu aika hyvin, mutta oli ihan samoin kuin teillä muutama kk sitten. Suosittelen imukuppilautasia. Ainut jotka meidän voimaukkojen käsissä olevat lautaset pysyivät pöydällä oli tupperin versiot :) Teillä ei vielä ylletä ovenkahvoihin? Meillä on väliovet naruvirityksillä kiinni ja ulkovikin saadaan auki jos se ei ole lukossa.. Olkkarin lipastot on teipattu kaksi puolisillä teipeillä ja sitä rataa ;D

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Meillä itseasiassa on yhdet imukuppilautaset (oiskohan Ainun..) mutta ei ne pysy tossa meidän pöydällä...Anoppilassa koitin, niin siellä pysyi hyvin. Mutta toistaseksi ei olla vielä pahemmin heitelty lautasia lattialle.

      Näihin välioviin ei vielä onneksi yletytä, mutta terassin oven kahvaa rämpytellään jatkuvasti! Meillä on kaikissa laatikoissa keittiössä ja olkkarin lipastossa Ikean stopparit. On ihan huiput, eikä loppupeleissä edes kovin rumat, vaikka halvat onkin. Ja hei ne on mustat vielä kaikenlisäksi ;D

      Poista
  4. Joo mullakin oli ne ainut, ja ne ei kyllä pysyneet yhtään ensimmäisen konepesun jälkeen pöydässä. Meillä meni syömään itse opettelun alku niin, että olivat kiinnostuneimpia lautasita kuin syömisestä. Ja sitä lautasta piti saada pöyritellä kädessä, ja hupsis, se olikin ruokineen lattialla ;D Ah, onneksi se on takana. Nyt rakastavat sitä, kun saavat syödä "isojen poikien tarvoin". Eli esim. rahkan syövät suoraan siitä rahkapurkista ja varsin taitavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pojat taas ottaa kyllä lusikalla nätisti ruokaa lautaselta, mutta sitten se on pakko läntätä pöydälle ja läpsyttää käsillä siihen. :D Mutta hyvä homma, että teillä sujuu jo! Antaa toivoa, että ehkä tää alkaa meilläkin pikkuhiljaa onnistua :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!