perjantai 31. tammikuuta 2014

Miksi blogi?

Miks sä pidät blogia? Miten sä ehdit kirjoittaa? Miks sä haluat jakaa teidän elämän kaikille?
Miks miks miks miks?

Aloitin blogin kirjoittamisen puolisen vuotta sitten kesällä. Jo pitkään olin kypsytellyt ajatusta blogin aloittelusta milloin mistäkin syystä, mutta ensinnäkin pojat eivät antaneet kovinkaan paljon aikaa ylimääräisille harrastuksille, ja toiseksi en vain saanut aikaiseksi. Kun sitten blogin vihdoin aloitin, en kertonut siitä kellekään lukuunottamatta siskoani, mutta hänellekin vannotin ettei asiasta saa kertoa. Ehkä tavallaan kuitenkin häpesin blogiani. 

Jonkin aikaa tätä salailua kesti, mutta sitten huomasin saavani lukijoita. Eräänä päivänä menin lipsauttamaan J-P:n siskolle blogista, ja siitä se sana sitten lähti kiertämään. Ja kuinka ollakaan, varsinkin sukulaiset olivat blogista hyvinkin iloisia, saihan sitä kautta seurattua meidän elämää. Tajusin, ettei blogissani ollutkaan mitään häpeämisen aihetta, se oli loistoidea! Tämän jälkeen saatoin myös joskus mainostaa blogiani muiden blogeissa ja lisäsin meidät blogilistalle. Edelleen kuitenkin yritän välttää blogin väkinäistä tuputtamista enkä edelleenkään kirjoita blogia lukijoita kalastellen. Valitan.

Toki lukijat ovat tärkeitä blogin kannalta ja jokaisesta lukijasta olen onnellinen. Tavoitteenani ei ole kuitenkaan haalimalla haalia lukijoita kyseenalaisin keinoin eikä miellyttää kaikkia ruudun toisella puolella olevia. Kirjoitan blogia omaksi ilokseni ja olen tyytyväinen, jos sitä joku jaksaa lukea. Toki olisi todella hienoa joskus saada blogille lisääkin näkyvyyttä, mutta tämä riittää toistaiseksi. Ihan mahtavaahan tämä on, että päivittäinen kävijämäärä lähentelee joinain päivinä tuhatta ja rekisteröityneitä lukijoitakin alkaa olla parisen kymmentä. Nöyräksi vetää, että meikän jutut jotakuta kiinnostaa ja toivottavasti lukijoiden mielenkiinto säilyy tästä eteenpäinkin. Jos on jotain asioita, joita haluaisitte blogista lukea tai jokin juttu on jäänyt vaivaamaan, kerrottehan heti? 

Aikataulusta sitten. Kirjoitan blogia lähinnä poikien päiväunien aikaan, eli toisinaan aikaa blogille jää puoli tuntia, toisinaan enemmän. Päivittäistä postaustahtia siis tuskin tulette näkemään. Usein saatan näpytellä puhelimella jotain luonnosta päivän mittaan, jos aikaa ja mielenkiintoa löytyy, pojista riippuen. Olen kuitenkin sen verran visuaalinen ihminen, että haluan viimeistellä tekstit tietokoneella, jotta kappalejako sun muut jutut miellyttävät silmää. Iltaisin ja viikonloppuisin pyhitän aikani perheelle, poislukien esimerkiksi miehen jääkiekkopelit tai muut harrastukset. Silloin minäkin harrastan tätä blogia! 

Blogi on tosiaan vain siis harrastus, mutta ihan älytön voimavara. Kirjoittaessa aivot voi heittää narikkaan ja unohtaa hetkeksi päivän kiireen ja tohinan. Olen myös huomannut, että tänne blogiin on paljon helpompi kirjoittaa vaikeistakin asioista kuin sanoa suoraan kasvotusten, että olen väsynyt. Minulla on siis ehkä tapana vähän silotella asioita, kun joku kyselee meidän arjesta. Ehkä blogin ansiosta olenkin saanut osakseni lisää myötätuntoa sukulaisilta ja ystäviltä. Vertaistuesta puhumattakaan, kiitos siis teille ihanista kommenteista!

Pyrin kirjoittamaan mahdollisimman todenmukaisesti ja rehellisesti meidän arjesta. En itse tykkää lukea blogeja, joissa asiat kaunistellaan ja kaikki on niin ihanaavaaleanpunaistaunelmaa, joten miksi kaunistelisin itsekään. Kuitenkaan jokaisesta kakkagatesta tai parisuhdekärhämästä en tänne viitsi avautua, säästetään jotain näiden seinien sisäpuolellekin. Myös tietyt asiat, kuten elämänkatsomus tai raha eivät mielestäni kuulu blogimaailmaan, joten niistä en myöskään täällä keskustele. Aina saa kysyä, on sitten eri asia vastaanko. Pyrin myös käyttämään kuvia ja tekstiä sopivassa suhteessa, laatu nyt välillä on mitä on. Tämä blogi kertookin nimenomaan meidän arjesta ja minun mielipiteistäni, joten niistä on aivan turha vetää sen ihmeempiä johtopäätöksiä.

Blogin suhteen yritän pitää yllä myös tietynlaista yksityisyyttä. Pojista välttelen suoria kasvokuvia ja mies ei ole antanut lupaa julkaista itsestään kuvia tai nimeä. Paljon ei tietenkään tarvitse taustatyötä tehdä, että hoksaa ketä me ollaan, mutta jätän sen vaivan kuitenkin teille uteliaille. Ja mitä pidempään meitä on seurannut, sitä paremmin meidät onkin jo oppinut tuntemaan. Äiti, isi, Aapo ja Eino.

Ainoa asia, jonka blogin suhteen koen tällä hetkellä negatiiviseksi on se, kun soitellaan esimerkiksi äitini kanssa. Vaihdetaan päivän kuulumiset ja höpistään turhia. Kerron kuinka olimme pulkkailemassa tai että Aapolle on puhjennut kahdeksas hammas. Uudet rattaat on otettu käyttöön ja uusia vaatehankintoja on tehty. Tähän äitini vastaa, että tiedän, luin sen jo sun blogista.

torstai 30. tammikuuta 2014

Viikon kohokohta

Joka torstai käy roska-auto tyhjentämässä taloyhtiön roska-astiat. Jos pojat ei jostain syystä huomaa autoa itse, äiti kiljaisee "roska-auto" ja sällit säntää ikkunaan. Kaikki äänitehosteet toistetaan stereona ja ikkuna on ihan limainen kaikesta siitä päristelystä. Mikä onni, että roskiskatos on sijoitettu meidän pihan syrjään (jotain hyötyä siis siitäkin). Ja tottakai ulkona leikitään roskakuskeja, milloin roskiksille raahataan lunta tai kiviä rekan kyydissä. Mutta ehdottomasti parasta on, kun äiti antaa kyytiin ihan oikean roskapussin. Silloin ei oikein tiedetä miten päin olisi. Joka aamuinen postiautokin on ihan kivaa seurattavaa, mutta roska-auto on kyllä harvinaisempaa herkkua.

Roskat, ehdottomasti viikon kohokohta!


Ps. Huomaattehan Aapon uuden hiustyylin? Takatukka alkoi olla jo sen verran pahoilla rastoilla, että kone kävi eilen ekaa kertaa isoveljen kimppuun. Vähän jouduttiin tekemään myös kaupankäyntiä, että isi sai luvan ajaa Aapen kaljuksi. Tiedossa on ainakin viikon ajan hierontaa ja vapaapäivääkin lupailtiin. No huutohan siinä parturoinnissa tuli, eikä tällä kertaa vain äitillä. Nyt ne on niin isoja poikia...

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Rakkaudesta raitoihin

Yksi raitahullu ilmoittautuu. Sisustuksessa ja vaatteissa raidat vain yksinkertaisesti ovat pop, eikä pelkästään Polarn O. Pyretin tai Marimekon ansiosta, ne vain yksinkertaisesti iskee. Omassa vaatetuksessani raidat ovat olleen jo pitkän aikaa lempparijuttuja niiden helpon yhdistelyn vuoksi. Vaatekaapista löytyy raidallisena toppia, mekkoa, hametta, neuletta, takkia ja paljon muuta. Yhdet raidalliset balleriinatkin kenkäarsenaalista löytyy! Eli raitahulluus ei ole löytynyt vain lastenvaatteiden myötä, vaan se on kytenyt olemassaolollaan jo pitkän aikaa.

Hmm...aika tylsä vaatekaappi..?

Ennen poikien syntymää en ostanut kuin ehkä korkeintaan kymmenkunta vaatetta äitiyspakkauksen lisäksi. Vaatevarasto alkoi pikkuhiljaa kasvaa niin shoppailun kuin myös lahjaksi saatujen vaatteiden myötä. Alkuun vaatteilla ei ollut pahemmin väliä miltä ne näyttivät, kirkkaat värit ja kuvioiden selkeys ovat olleet jo alusta lähtien lähtökohtana poikien pukeutumiseen. Kirkkaat värit ovat kuitenkin viime aikoina hieman väistyneet ja useimmiten poikien päällä näkyykin sinisen ja harmaan eri sävyjä. Myös punainen on yksi vaatekaapin vallanneista väreistä. Silti kuvioinnin selkeys on ja pysyy! Ja mitä raidallisempi, sen parempi.

Jemmasta löytyy näköjään väriä ja pari printtipaitaa. Kääk!

Raitojen lisäksi vaatteissa suosin mm. palloja ja ihan vain yksiväristä. Jos housut ovat raidalliset, on paita yleensä yksivärinen, tai toisin päin. Joskus heittäydytään ihan villiksi ja ollaan raidallisia päästä varpaisiin! Pojilla on nyt käytössä koko 86 (muutamia on jo koossa 92), ja suurin osa näistä vaatteista on yllätys yllätys raidallisia. Olen myös viime aikoina pyrkinyt ostamaan pojille vaatetta, jolla olisi hyvä jälleenmyyntiarvo, sillä en ajatellut kaikkia vaatteita säästää mahdollisille tuleville lapsille. Nyt kun tietty vaatekoko alkaa  mennä jo kauemmin kuin sen pari kuukautta, on mielestäni ihan perusteltuakin panostaa vaatteen laatuun. 

Alennusmyynneistä on tullut osteltua aika paljon juurikin näitä merkkivaatteita, unohtamatta tietenkään käytettyjen vaatteiden myyntipaikkoja. Varsinkin Popista ja Metsolasta saa aika hyvin omansa takaisin, jos vaate pysyy hyväkuntoisena ja ehjänä. Arvelisin, että poikien vaatekaapissa on tällä hetkellä uusia vaatteita noin 70%, loput käytettynä hankittuja/saatuja. Kierrätys kunniaan siis!

Sanokaa mitä sanotte, meidän pojat kyllä käyttää sukkahousuja!

Pyrin myös ostamaan vaatteet aina pareittain. Jos kaupasta löytyy kiva paita, mutta sitä saa vain yhdessä värissä, paita jää ostamatta. En siis osta pojille juuri koskaan täysin samanlaisia vaatteita, paitsi housuissa samanlaisuus ei mielestäni haittaa. Tämä ihan siitäkin syystä, että haluan kasvattaa pojat yksilöinä, mutta myös ihan esteettisistä syistä. Mielipideasia tämäkin. Vaatteiden pareittain ostaminen on kuitenkin välillä aika hankalaa. Esimerkiksi ulkovaatteissa tämä onkin muodostunut aikamoiseksi ongelmaksi, kun useimmiten löytyy vain ne tyttö- ja poikavärit. Ja ilmeisesti se pinkki on ainoa oikea tyttöväri.

Niin niistä raidoista. Aika hyvin moni jo tietääkin tästä raitainnostuksesta, kun katsoo poikien lahjaksi saamia vaatteita. Printit on tässä perheessä aikalailla nou nou, ellei kyseessä ole jokin oikeasti hieno ja järkevä kuva. Lauantaina Turussa käydessämme olin ihan kauhuissani, kun KappAhlissa huomasin vierekkäin kahdet collegehousut. Yksiväriset maksoivat 9,95e. Vieressä olevat ihan samanlaiset sillä erolla, että toisessa lahkeessa oli viiden sentin kokoinen AngryBirds-hahmo maksoivat 17,95e. Haloo! Maksaako joku oikeasti siitä pienen pienestä vihaisesta linnusta tuplahinnan?! Olen pahoillani KappAhl, mutta eihän tuossa ole mitään järkeä. Katsokaa nyt vaikka itse:

Kuvat kappahl.fi
Joten meillä siis suositaan simppeliä, siistiä ja raidallista. Välillä ollaan kyllä aika huvittava näky liikenteessä, kun äiti, isi ja pojat ollaan kaikki raidoissa. Turku-reissulta löytyi pojille muuten muutama uusi paita, raidallisia tottakai! 

maanantai 27. tammikuuta 2014

Kulissit vs. Todellisuus

Lapsiperheissä kaikki ei ole aina ihan sitä miltä näyttää, ainakaan täällä meillä...


Lelulaatikot raahataan heti aamusta olohuoneeseen, kaadetaan sisältö lattialle ja leikit alkaa. Onpa näköjään eteisen mattokin löytänyt tiensä olkkarin puolelle. Sohva on käännetty seinää vasten ja nojatuolit toisiinsa, sillä pojat eivät vielä tajua sohvalla röhnöttämistä, vaan kokevat sen trampoliinina. Myös sohvapöytä on ollut jo kauan pois kuvioista eikä lepakkotuolikaan saa olla rauhassa. Verhot on nostettu ylös tankojen päälle, sillä muuten niissä roikutaan, samoin kuin sälekaihtimissa. Ja sama meno itseasiassa on kulisseissakin. Sohvapöytä puuttuu ja verhot ylhäällä, meillä asuu lapsia katsos, joita ei muutama vieras estele... 


Tosi harvoin keittiö näyttää alemmalta kuvalta, mutta toisinaan on niitä päiviä, kun keittiönkään siivoaminen ei kiinnosta. Tällöin tiskikone on täynnä puhtaita astioita ja tiskipöydälle kerääntyy kasa tiskiä. Ja jos pojat vielä ovat sillä tuulella, että vain äitin seura kelpaa, niin tiskikoneellekaan ei ole asiaa. Tai no saa sinne laitettua pari lasia kerrallaan, mutta hitaasti pitkin päivää. Onneksi näitä päiviä ei kovin montaa samalle viikolle mahdu, sillä mikään ei häiritse enemmän kuin likainen tiskipöytä. Yh.


Arkena en jaksa tehdä petiä. Mitä järkeä, kun makuuhuone sijaitsee yläkerrassa eikä sinne kukaan päivisin näe. Kun vieraita tulee, makuuhuone on ihan viimisen päälle. Ja eipähän tarvitse iltaisin nukkumaan mennessä muuta kuin hypätä sänkyyn!

Tämä onkin viimeisin muutos kulisseihin. Siinä vaiheessa, kun pojat keksivät vetää ruokapöydän tuolit pöydän alta ulos ja kiivetä niiden kautta pöydälle seisomaan, päätettiin luopua tuoleista kokonaan. Tilalle tulivat jakkarat, jotka saa kätevästi nostettua pöydälle ruokailujen väliseksi ajaksi. Niin ja toki syöttötuolitkin on nostettava pöydälle, pojat kiipeävät nykyään niihinkin! Ainoa vaan, että teleskooppikädet ovat tajunneet, että tuolithan pystyy vetämään pöydältä alas...Help.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Kun mittari näyttää -24'c

Nyt ei paljon houkuttele ulos lähtemiset tai pulkkailut, kauniista säästä huolimatta. Mutta kun aamupäivän on kärvistellyt sisällä, päivän siivousurakkakin on takana ja pojat vinkuu kodinhoitohuoneen ovella, ei jää paljon mahdollisuuksia. Niin ja tottakai juuri tänään maito päättää loppua kesken, ja en kyllä pysty juomaan kahvia mustana. Nou. Välipalan jälkeen mittarissa on edelleen -16'c, mutta sen verran aurinkoinen ilma ja lumihanki houkuttelee, että nyt on pakko ottaa haaste vastaan: ulos! 



Huutoa on luvassa seuraavat puoli tuntia, mutta voi pojat kun ei sinne ulos voi lähteä ilman sukkia. Body, sukkahousut, fleeceasu, villasukat, lapaset, kypärämyssy, toppahaalari, kengät, toppahanskat ja vihdoin karvahattu. Niin ja hei, äitikin tarvitsee vähän vaatetta päällensä. Kauan siinä meni, mutta ulkona ollaan! Pohdin ja pohdin lähteäkö kauppaan maidonhakureissulle vai nakitetaanko homma isille. Ehkä pärjään vielä kaksi tuntia ilman..?


Pihan kolausta (oon edes tekevinäni jotain, maassa ehkä 1cm uutta lunta..), mäenlaskua, lapiohommia ja pari raivaria. Nyt on äiti ihan umpijäässä, joten sisälle mars. Eikä muuten tasan lähdetä mihinkään kauppaan! Tulihan sitä oltua ulkona jo 35 minuuttia...


Klo 15.45 enkä ole vieläkään saanut kuin kupillisen kahvia. Enkä varmana odota enää tuntia, joten yritys nro 2: kahvi mustana. Ja kuinka ollakaan, koko kupillinen menee kurkusta alas. Tulipahan sekin todistettua, että tiukan paikan tullen kahvin tosiaan pystyy juomaan ilman maitoa.

Näin meillä siis eilen ja aika samalla kaavalla taitaa tämäkin päivä mennä. Sillä erolla, että tänä aamuna pakkasta oli vain 23 astetta ja jääkaapissa on maitoa. Ehkä kiukkuastekin on ollut aavistuksen matalampi, vaikkakin heti aamusta alkaen ollaan roikuttu ovenkahvassa ja osoitettu ulkona olevia leluja. Pitikin mennä ostamaan se uusi isojen poikien pulkka, jolla pääsee kovempaa vauhtia mäen alas...Joten taidanpa aloittaa jo henkisen valmistautumisen pukemistouhuihin mitenkäs muuten, kuin kahvikupillisella. Ai miten niin kahvi on hyvää..?

Toisaalta nämä pakkaspäivät ovat ihan syvältä, kun ulkona ei pysty olemaan puolta tuntia kauempaa. Mutta toisaalta en kyllä missään nimessä halua palata näihin tunnelmiin...

tiistai 21. tammikuuta 2014

Kotiäitityyliä

 Tässä vähän viime viikon "tyyli"näytteitä talonpuolikkaasta!

trikoopaita / H&M, toppi / JC, housut / New Yorker, huivi / ikivanha

neule / Vila, valkoinen toppi / H&M, sininen toppi / JC, leggarit / JC, villasukat / äiti, huivi / Gina Tricot

trikoopaita / Gina Tricot, toppi / Zoey M., housut / New Yorker, villasukat / äiti, huivi / JC

ruutupaita / JC, neuletakki / JC, leggingsit / Zoey M., villasukat / poikien isomummu

verkkatakki / Adidas, raitateeppari / Ichi, toppi / Zoey M., collarit / Röhnisch 

#1: huppari / Peak Performance, toppi / Soc, juoksutrikoot / Soc, kengät / Adidas
#2: huppari / Warp, toppi / H&M, legginsit / JC, villasukat / poikien isomummu


farkkupaita / H&M, toppi / H&M, sukkahousut / eimitääntietoa, villasukat / poikien isomummu, huivi / Gina Tricot

Aika kaukana glamourista siis ainakin tämän kotiäidin arkipukeutuminen on. Mahdollisimman simppeliä, mukavaa ja kulutusta kestävää (ei siis parhaimmistoa) farkkujen, sifonkipaitojen ja korkokenkien sijaan. Villasukat on olleet aika ehdoton näillä pakkasilla ja huivista on tullut poikien ohella näin talvisaikaan luottoasuste. Sain nuo New Yorkerin leopardipökät siskoltani joululahjaksi, ja huomaankin pitäväni niitä ihan koko ajan! Enpä olisi uskonut, että päälläni näkyisi jotain eläinkuosia! Mutta nämä ovat vain niin älyttömän ihanat jalassa.

Jonain päivinä tulee vaatteet valittua ehkä vähän huolellisemmin, mutta välillä on niitä päiviä, kun ei vain jaksa. Esimerkiksi nyt perjantai. Ei meikkiä, hiukset miten sattuu ja vaatekaapista ensimmäiset vastaantulevat vaatteet niskaan. Mutta tällöin ajattelen, että ihan sama, kotona sitä kuitenkin ollaan eikä missään näyteikkunassa. Eli en siis ole näihin kuviin valinnut vaatteita näitä kuvia varten, nämä ovat ihan realismia. Huomaattehan myös lattialla lojuvat lelut?

Hiukset tulee laitettua aina kotona ollessa kiinni, sillä muuten niissä roikkuisi kaksi kahvakuulaa eikä minulla luultavasti olisi enää yhtään hiuksia jäljellä. Meikkiä en käytä arkisin kotona ollessa muuta kuin tummat silmänaluset peittävää voidetta, ja silloin tällöin tulee sipaistua vähän ripsaria. Koruja en tietystä syystä käytä niitäkään, paitsi tietysti sormuksia. Silmälasit eivät myös nekään esiinny kuvissa ja ihan samasta syystä.

Koska kotona hengailen yleensä mukavuudenhaluisesti, kotoa poistuttaessa onkin kivempi panostaa vähän enemmän. Farkut jalkaan, ehkä korkkarit, hieman siistimpää olemusta muutenkin. Usein myös, jos ollaan liikenteessä ilman poikia, jätän hiukset auki. Tämä ehkä onkin suurin ero entiseen lapsettomaan aikaan, päivittäisen laittautumisen sijaan silloin tällöin panostaminen tuo vähän luksusta arkeen. No myönnetään, en nyt sentään ihan Prismaan viitsi hiuksia kihartaa ja säärikarvoja ajaa.

Miten Te pukeudutte kotona ollessanne? Jaksatteko panostaa arkisin itseenne enemmän kuin minä?

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Hyeenat

Murut, sällit, jätkät, pojat, ukkelit, pökkelit, hyeenat, tuholaiset, veljet, mönkijät...Rakkailla lapsilla on monta nimeä. Parhaiten tällä hetkellä kuitenkin veljeksiä kuvaa sana hyeenat, kiitos isille tästä oivalluksesta! Jos vessan ovi jää raolleen, kahden sekunnin päästä kuuluu plumps. Tiskikoneen auki jättäminen saa aikaan sirpaleita. Portti yläkertaan jää laittamatta kunnolla kiinni, niin siellä pojat jo menevät puolessa välissä ylöspäin. Ihan mahdotonta meininkiä!

Heti tilaisuuden tullen siis syöksytään paikalle, oli sitten kyseessä kielletty huone tai pöydälle jäänyt leipäpussi. Tuhoja ehditään tehdä alta aikayksikön eikä mikään pidättele kahta jätkänpätkää, jos mahdollisuus tuhotöihin on olemassa. Voi kuinka monta kertaa olenkaan hätäpäissäni unohtanut laatikon auki, jossa säilytetään keittiön kuiva-aineita. Imurille löytyy töitä! Pojat ovat siis ihan mahdottomia vipeltäjiä, mutta ihania sellaisia.


Ja kehutaan välillä, osaavat pojat olla kilttejäkin. He tietävät kyllä mikä on kiellettyä, mutta vaivihkaa tekevät sitä silti välillä äitiä vilkuillen. Ei tarkoittaa ei ja sen pojat kyllä jo tietävät, mutta täytyyhän sitä välillä osoittaa vähän taitoja ja koetella rajoja. Olen monesti miettinyt, mistä ihmeestä pojat ovat tämän kaiken energiansa perineet, sillä olemme kuuleman mukaan molemmat vanhemmat olleet itse rauhallisuuksia lapsena. Ehkä se patoutunut energia sitten purkautuu poikien kautta, ken tietää. Vitsillä ollaan epäilty sairaalassa vaihtumista ja isin osuutta asiaan, mömmöjä maidon joukossa..?

Vähintään kerran päivässä on pakko ottaa pieni painimatsi, joskus ihan kunnon taistelu. Toisinaan ihan huvin vuoksi, mutta useimmiten taustalla on kiista jostakin lelusta. Ei riitä, että molemmilla olisi samanlainen veturi, vaan tottakai se veljen on kuitenkin hienompi. Osa leluista onkin jäähyllä juuri tämän takia, esimerkiksi erästä traktoria ei olla hetkeen nähty... Useimmiten leikit kuitenkin sujuvat ilman riitoja, eikä äitiä aina edes tarvita leikkeihin mukaan (jes!). Eli nyt alkaa olla käsillä se aika, jolloin pojista on niin paljon iloa toisilleen. Voi elämä, että inhosin tuota lausetta vauva-aikana!


Viime aikoina poikien kesken roolit ovat muuttuneet. Ennen Aapo oli aina se, joka härnäsi Einoa ja Eino kipitti karkuun äidin kainaloon. Nyt Einosta on alkanut kuoriutua oikein itse ilkimys, joka vetää Aapoa hiuksista, raapii naamaa, puree varpaista ja tönii Aapon kumoon. Ja Aapo luonnollisesti on tullut hieman herkkikseksi, ja kaipaakin huomattavasti enemmän äidin hellyyttä. Molemmat ovat kovia halimaan ja pussailemaan, varsinkin äitiä, mutta myös toisiaan. Isin tullessa kotiin, molemmat juoksevat ovelle halaamaan iskää tai heti aamusta toivotetaan huomenet suukoilla. Tähän väliin kliseinen awww ♥ 


Tällä hetkellä suurimpana projektina on käynnissä itse syömään opettelu. Lusikka vaaditaan käteen joka aterialla, mutta vasta kahdesti on välipala onnistuttu syömään kokonaan ilman äidin avustusta. Saavutus se tämäkin! Pojathan on siis menossa syksyllä hoitoon, joten siihen mennessä syömishommat on kyllä opittava. Mutta onhan tässä aikaa vielä. Olenkin monesti sanonut, että jos hoitoonmenolla ei olisi mikään kiire, syöttäisin poikia varmasti eskari-ikään asti! Seuraavana projektilistalla on pottailu, mutta se saa nyt odottaa vielä hetken, vaikka joululahjapotat varastossa jo onkin.


Hampaita pojille pukkaa koko ajan lisää, joten yöt ovat olleet todella katkonaisia. Varsinkin meidän kovispoika Aapo on ollut tosi herkkänä, ihan tajutonta huutoa välillä aamuyöstä! Ollaankin menty vähän takapakkia, kun ainoa mikä huutoon tehoaa on maito. Valitettavasti. Juuri kun saatiin yöt toimimaan ja yömaidot sun muut hömpötykset pois, niin tottakai mennään taaksepäin. No jospa tämä tästä helpottaa kun saadaan kaikki hampaat läpi. Kauhulla odotan sitä aikaa, kun pitäisi saada yötutti pois...


Tällaista menoa ja meininkiä meillä siis harrastetaan. Nyt kuitenkin pikkuriiviöt nukkuvat jo yläkerrassa, isi lähti pelaamaan jääkiekkoa ja äiti aikoo uppoutua sohvan nurkkaan. Mikä onkaan sen parempi tapa valmistautua tulevaan viikkoon kuin katsoa Roomaa ja juoda kupillinen teetä, yksin ja hiljaisuudessa.

ps. Kroppaa särkee. Olin eilen jumpassa...

torstai 16. tammikuuta 2014

Tää ei voi jatkua näin...

Viime viikon valivalitekstin ja muiden blogien innoittamana nyt se alkaa. Elämäntaparemontti niin minulla, mutta vähän myös miehellä. Ruokailut, herkuttelut, laiskottelut, liikunta ja asenne kuntoon kertaheitolla, sillä näin ei vaan voi jatkua. Joulun lusmuilun voi vielä jotenkin ymmärtää, mutta sitä pidempi ajanjakso menee kyllä ihan täysin laiskuuden piikkiin!

Olen aina ollut melko tarkka terveellisistä elämäntavoista. En juo, polta tai syö epäterveellisesti. Liikun säännöllisesti ja pidän huolta itsestäni sekä fyysisesti että myös henkisesti. Kunnes yläkerran tuhinapöksyt syntyivät. Edelleenkään en kyllä käytä alkoholia tai polta tupakkaa, mutta muut kohdat eivät enää pidä paikkansa. Liikunta on viime aikoina jäänyt täysin perusulkoilua ja hyötyliikuntaa lukuunottamatta, salireissun olen tehnyt viimeksi marraskuussa. Syömistottumuksista en edes kehtaisi ääneen puhua, ainoa josta saisin hyväksytyn merkinnän olisi joka-aamuinen puuro. Kaikki muu onkin sitten hylsyä. Päivisin tulee juotua vain kahvia eikä se vihreän aineksen puuttuminen lautaselta ole kovin hyvä juttu. Suoraan sanottuna, kroppa ei voi olla kovin hyvinvoiva tällä meiningillä!

Raskausaikana söin ihan yliterveellisesti. Noudatin neuvolan suosituksia tarkkaan ja olin jokaisen suupalan kohdalla tietoinen syömiseni sisällöstä. Liikunta oli lähinnä kävelylenkkejä ja muuta rauhallista toimintaa, loppuraskaus meni aika pitkälti sohvalla. Kiloja kertyi himpun verran alle 20, jotka jäivät melkein kaikki sairaalan seinien sisälle. Mutta vartalo ei ollut entisellään. Löysä ilmapallomaha, ruoansulatuselimet kadoksissa ja selkä hajalla, kaikki tämä sen kaiken muun uuden ja ihmeellisen lisäksi. 

Ensimmäisinä kuukausina äitinä en edes ehtinyt katsomaan peiliin tai jos erehdyin, laitoin muutokset raskauden piikkiin. Vuosi sitten keväällä peilikuva alkoi ahdistaa todenteolla ja hinku kesäkuntoon oli kova. Hankin kuntosalikortin ja aloin käymään säännöllisesti kolmisen kertaa viikossa joko jumpassa tai salilla vaunulenkkien lisäksi. Viimeiset raskauskilot (tai oikeastaan äitiyslomakilot) saivat kyytiä ja keskivartalokin alkoi kiinteytyä ilmapallosta lähemmäs edesmennyttä pyykkilautaa. Kunnes tuli seuraava isompi elämänmuutos eli muutto tänne uuteen kotiin. Ja taas säännöllinen liikunta meni katkolle kaiken sen muuttotouhun keskellä.

Poikien vauva-aikana tuli syötyä kun oli mahdollisuus eli lähes aina syöminen oli pientä napsimista ja säännöllinen ruokailurytmi katosi täysin. Yösyötöillä tuli itsekin syötyä millon mitäkin, yleensä kaapin perukoilta löytyviä keksejä tai karkkipussin jämiä. Poikien kasvaessa ruokailulle ei vain yksinkertaisesti ollut enää aikaa, joten epäsäännöllisyys ja epäterveellisyys vain paheni. Nykyään tilanne on aika pitkälti sama. Päivisin meikäläisen tulee syötyä aika heikosti, vaikka pyrinkin aina syömään samaan rytmiin poikien kanssa. Valitettavan usein se on vain leipää, sillä harvemmin jaksan tehdä päivisin itselleni ruokaa jos edellispäivältä ei ole tähteitä jäänyt. Pojille toki teen aina päivisin ruoan itse, ja toisinaan syön itse sitä samaa. Iltapäivisin ruoka odottaa isiä töistä tullessa, jolloin syödään koko perhe samaan aikaan samaa ruokaa. Iltapala on valitettavan usein tosi surkea, en kehtaa edes mainita mitä eilen söin....

Jonain päivinä saatan iltapäivästä huomata, etten ole aamupalan jälkeen syönyt tai juonut mitään. Kaikki aika menee poikien kanssa touhutessa ja kotihommia tehden, joten suoraan sanottuna välillä unohdan itseni. Ja sitten tulee vedettyä ihan järkyttävät mässäilyöverit. Tästä kertoo ehkä sekin, ettei ruoansulatustoiminta ole ollut poikien syntymän jälkeen vielä kertaakaan ennallaan. Ja tästä kirjoittaminen tekee sekin pahaa. Miten olen voinut päästää itseni tähän tilaan, että pikkuhiljaa kroppa alkaa sanoa itseään irti?

Paino ei ole koskaan ollut minulle mikään ongelma numeroina, mutta peilikuva sitäkin suurempi. Se ahdistaa. Iltaa kohden turvotus lisääntyy enkä voisi edes kuvitella meneväni uimahalliin bikineissä. Häpeän vartaloani vaikka siitä pitäisi olla ylpeä, olenhan saanut elämääni kaksi suloista lasta. Vaatteilla saa piilotettua paljon, mutta itsetunnon kannalta löysää ryppykasaa ei vain saa piiloon. Tiedän, että ajan myötä suhtautuminen muuttuu ja aika tekee tehtävänsä, joten miksei prosessin voisi aloittaa nyt.

Joten siis, uudet tuleet alkaa nyt kyllä puhaltaa talonpuolikkaan keittiössä. Lisää kasviksia, vähemmän leipää, herkkupäivä käyttöön ja ruoka-ajat säännöllisiksi. Aloitin myös uudelleen vesikuurin eli vähintään se kaksi litraa vettä päivässä, marraskuussa hyvän alun jälkeen projekti vain yksinkertaisesti unohtui. Nyt latasin puhelimeen oikein sovelluksenkin, joka muistuttaa vedenjuonnista tasatunnein ja palkitsee pimpautuksella, kun tavoite täyttyy. Ihanan helppoa! Vielä pitäisi saada liikuntaosio kuntoon, niin jospa tämä iänikuinen väsymyskin helpottaisi. Miltäs nämä remppahaaveet kuulostaa, onko liiallista toiveajattelua tällaiselle suolapähkinäsalmiakkikahviaddiktille?


tiistai 14. tammikuuta 2014

Uusi menopeli

Ostimme ennen poikien syntymää pitkien pohdintojen jälkeen Brion Double Wave -yhdistelmärattaat. Niissä yhdistyi ne kaikki toiveet, joita olimme raskausaikana pohtineet:

 pojat vierekkäin
yhteinen kuomu
yhdistelmä-ominaisuus
tavarakori
heittoaisa
säädettävä työntökorkeus
neljä isoa rengasta
mustat
kapeat (hissin leveys 80cm)
hyvä hinta-laatusuhde
mahdollisuus varaosiin

Vauva-aika ja oikeastaan ensimmäinen vuosi meni tosi hyvin, pojat mahtuivat hyvin vaunuihin ja niillä oli helppo kulkea missä tahansa maastossa. Vaunukoppia emme käyttäneet kuin ehkä ensimmäiset kolme kuukautta, sitten iski ahtaus. Päiväunia pojat nukkuivat ulkona vaunuissa ihan vauvasta siihen yhden vuoden ikään asti, ja siihen tarkoitukseen Briot olivat ihan mahtavat. Tiukkaahan pojilla oli, mutta tuntui, että mitä ahtaammin siellä nukuttiin, sen paremmin uni tuli. Yhden vuoden iässä siirryttiin siis sisäpäikkäreihin monestakin syystä, mutta yhtenä syynä oli ehdottomasti se, ettei rattaiden pituus makuuasennossa enää riittänyt meidän pojille.

Syksystä lähtien rattaita on käytetty muutenkin melko harvoin, ehkä pari kertaa viikossa kauppareissuilla. Rattaat itsessään ovat melko raskaat ja kun siihen päälle laittaa vielä kaksi yli kymmenkiloista jätkää, niin ylämäet alkoivat olla melkoisen tuskaista taivalta. Uusien rattaiden etsintä alkoi siis jo syksyllä. Tavoitteena oli löytää suht edulliset rattaat, vaikka käytettynä, kunhan ne täyttäisivät seuraavat toiveet:

pojat vierekkäin
isot renkaat
kääntyvä(t) etupyörä(t)
mahtuvat pieneen tilaan
tarpeeksi tilaa istuskella ulkovaatteissakin
kapeat

Aikalailla samat toiveet rattaiden suhteen oli edelleen, mutta tällä kertaa halusimme ehdottomasti kääntyvät etupyörät. Itse haaveilin alusta alkaen kolmipyöräisistä, mutta Suomen tarjonta sen suhteen oli tosi heikko! Pikkuhiljaa päätinkin laajentaa etsintää ulkomaille ja joulukuun alussa löysin aivan täydelliset yksilöt, jotka toteuttivat kaikki toiveet. Kysessä oli Out 'n' About -merkkiset kolmipyöräiset rattaat, jotka olen itseasiassa nähnyt ennenkin kaupungilla liikkuessa ja ihastellut niitä. Harmi vaan, että näitä löytyi vain Englannista.

Aikani googleteltuani, löysin vihdoin ja viimein liikkeen, joka toimittaa rattaita myös Suomeen. Ja mikä parasta, kun rattaat tilasi Amazonin kautta, ne sai vielä ilman postikuluja! Päätimme kuitenkin odotella joulun yli, josko sinne saarellekin ilmaantuisi alennusmyyntejä, mutta tammikuun alussa odottelu sai riittää ja tilaus lähti Britteihin. Ja reilu viikko tilauksen jälkeen, eilen ne vihdoin saapuivat. Ja kaikenlisäksi ihan kotiovelle asti!




Molemmilla pojilla on oma istumapesä (hah sanon tätä siksi, sillä pojat istuu vähän niinkuin kuopassa..), ja kummankin selkänojia saa erikseen säädettyä portaattomasti. Päikkäritkin onnistuu siis tarvittaessa. Molempien istuimien takana on pieni säilytyspussi, johon saa ihan kivasti tavaraa mahtumaan. Myös kuomussa on muutama säilytyslokero. Näihin olisi saanut ostaa erikseen tavarakorin istuinten alle sekä jalkapeitteet. Sadesuoja tuli rattaiden mukana.


 

Etupyörä on kääntyvä, ja sen saa tarvittaessa lukittua. Rattaat menee tosi helposti kasaan yhden käden mekanismilla, ja tuolla punaisella jutulla koko paketti pysyy kasassa. Turvakaari on irrotettava, ja pyörätkin saa irti tarvittaessa. Leveyttä rattailla on noin 75cm, eli ihan hiukan kapeammat, mitä Brion rattaat. Mutta näissä leveintä on istuinten kohdalla, kun taas Briossa levein kohta oli renkaissa. Eli tilaa istuskella on enemmän.




Todelliseen testiin ei olla vielä päästy, mutta ainakin kuivaharjoittelut sisällä ovat olleet lupaavia. En voi siis muuta kuin suositella! Ja tilaaminen ulkomailta oli sekin helppoa ja turvallista, kun välikätenä toimi Amazon. Ihan suoraan liikkeestä tuskin olisin uskaltanut tilata. Hintaa rattaille tuli noin 400e eli huomattavasti edullisemmin päästiin kuin mitä Suomesta ostettaessa. Vanhat Briot lähtevät nyt myyntiin, eli jos löytyy kiinnostusta niin viestiä tänne päin! Briot löytyvät Torista vielä tämän viikon aikana. Tietynlaista materialismionnea tämäkin!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Palasia meiltä



Meiltä löytyy aika paljon pieniä kivoja yksityiskohtia, joita harvemmin tulee esiteltyä. Tyyli talonpuolikkaassa on pitkälti melko yksinkertainen, eikä turhaa tavaraa pahemmin esillä ole. Tietysti osittain ihan poikienkin takia, mutta tykkäämme muutenkin vähän simppelimmästä sisustuksesta ilman turhia härpäkkeitä. Väreinä on musta ja valkoinen, harmaalla höystettynä, jonka lisäksi tehostevärinä on jonkinverran tumman vihreää. Jo pidemmän aikaa on tämä mustavalkoinen elämä vallinnut meillä sisustuksessa, ja se onkin siitä helppo, että väriä saa lisäiltyä tosi pienillä jutuilla. Nyt tätä vihreää tuo pari viherkasvia, kaksi Iittalan Kivi-tuikkua sekä Marimekon Siirtolapuutarha -kuosi. Eikä sen enempää edes tarvita. Huonekalut on pääosin valkoisia tai mustia, sohvaa ja ruokapöytää lukuunottamatta, mutta tulevaisuudessa nekin menevät vaihtoon, kunhan budjetti (ja pojat) antaa myöten. 

Suomalainen design on kovin lähellä sydäntäni, ja siksi suosinkin aika paljon juuri Marimekkoa ja Iittalaa, viime aikojen kohuista huolimatta. Marimekosta ehdoton suosikki on Siirtolapuutarha! Siinä on vain joku juttu, mikä vetää puoleensa. Moni kuvissa esiintyvistä tavaroista on tullut lahjana tai perintönä, joten aika hyvin meidän maku jo tunnetaan. Itse olen ostellut tietysti jotain, mutta lähiaikoina ei ole tullut hankittua pahemmin mitään uutta sisustustavaraa tänne kotiin. Tekstiilejä lähinnä, eli pari uutta tyynynpäälistä.

Tältä meillä siis näyttää. Paljon ihania ja tunnearvoltaan mittaamattomia esineitä, jotka haluan pitää aina näkyvillä. Osalle on ihan oikea käyttötarkoituskin, mutta osa tavaroista on olemassa vain niiden kauneuden takia. Esineen hinnalla ei sinällään ole mitään merkitystä, Tokmannin euron lasipurkki sopii aivan mainiosti Alessin teräskulhon viereen tai Prisman alekorista bongattu suodatinpussiteline Marimekon purkin kylkeen. Kauneutta voi siis löytää oudoistakin paikoista, vaikka ihan Bauhausista!