tiistai 17. joulukuuta 2013

Viiksiä, enkeleitä ja jumpsuit!

Viime aikoina on tullut ostettua aika vähän pojille mitään uutta vaatetta, mutta lauantaiselta joulutorivisiitiltä mukaan lähti parit yli-ihanat viiksipaidat. Tällä hetkellä pojat seikkailee jo koossa 86, ja sen koon vaatteita meillä on ollut aika hyvin jemmassa, joten ei ole tarvinnut pahemmin uutta ostella. Myös tulevaa joulua (ja alennusmyyntejä) silmällä pitäen en ole koennut tarpeelliseksi hankkia lisää kaapintäytettä. Toki päivittäin kuluu useampi vaatekerta, mutta vielä ei ole tullut tilannetta, jossa vaatteet olisivat loppuneet kesken.

Osittain tähän ostopaussiin on syynä myös kivojen vaatteiden vähyys. Jotenkin tuntuu, ettei koossa 86 tai 92 ole enää niin kivoja vaatteita mitä oli edellisissä kokoluokissa. On vaan sitä iänikuista angryä, hevisaurusta tai muita printtihommia. Ja en vain tykkää! Kaikki kivat vaatteet ovat siis jääneet sinne vauvaosastolle. Printtiviidakon lisäksi hinta nousee vaatteissa aika reippaasti, alle kympillä harvemmin saa edes peruspaitaa tai housuja. Siksipä kaikki mahdolliset alekupongit ja tyrkkytarjoukset käytetään enemmän kuin mieluusti. Ilmeisesti lastenvaatteissa sentin kasvu tarkoittaa euron korotusta hintaan. Epäreilua.

Kappahl 9,95e / kpl
Poikien huoneeseen on tullut uutta ilmettä viime aikoina eräästä tuunausprojektista (siitä lisää myöhemmin) sekä uusista tyynynpäällisistä. Pojat viihtyvät entistä enemmän yläkerrassa leikkimässä, joten on itsellekin ihan kiva vähän panostaa senkin puolen sisustukseen. Siinä vaiheessa, kun pojat siirtyvät junnusänkyihin nukkumaan on taas aika uudistaa, mutta siihen asti lastenhuone alkaa olla jo melkosen valmis ja täynnä. Uusi lamppu tosin pitäisi jostain keksiä, sillä nykyinen Ikean varjostin ei vaan jotenkin huoneeseen sovi. Ehkä plafondi on sittenkin parempi vaihtoehto.

Ellos
Olen joskus vannonut etten ikimaailmassa osta niitä surullisen kuuluisia onepiecejä, jumpsuitteja, potkupukuja, tiedätte kyllä... Itselleni en todellakaan aio ostaa, mutta sen verran oli joustettava, että pojille tilasin! Nämä ovat myös tosi käytännölliset automatkoille ja toppahaalarin alle. Ja voi elämä, miten suloiset pikku hiihtelijät pojista tulikaan ♥

Bogi Baby / Stockmann 19,95e / kpl
 


2 kommenttia:

  1. Mutta tosiaan söpöiltä näyttävät ukkojen päällä :) Meillä ei pysy enää päällä mikään missä on vetuketju! (tosi kiva, mulla on enkä kerran pestyt name it:in hupparit ja benettonin.. :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou...arvaa vaan paljonko mulla on jo kivoja huppareita jemmassa :/ no jospa meijän pojat antais vetskareitten olla rauhassa! (toiveajattelua..?)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!