tiistai 19. marraskuuta 2013

Unikoulua äidille

Joko olen ongelmani kanssa yksin tai sitten asiasta ei vaan puhuta. Nimittäin äidin unettomuudesta! Vauva-ajan yöheräilyt ovat jääneet päälle ja öisin tulee heräiltyä aivan turhaan. Ja aivan liian usein. Viimeisen puolentoista vuoden aikana en ole nukkunut yhtään kokonaista yötä, lähtien loppuraskauden tuskaisuudesta. Alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään, kun olisi poikien puolesta mahdollisuus nukkua, mutta silti heräilen mitä typerimmistä syistä. Eikä asiaa auta vieressä kuorsaava isäkarhu.

Poikien syntymän jälkeen yöt eivät olleet nukkumista varten. Pojat tankkasivat parin tunnin välein, ja tietysti aivan eri aikaan, ja tätä showta kesti varmasti ainakin pari kuukautta. Pikkuhiljaa unijakso alkoi pidentyä, mutta edelleen heräilin jokaiseen kyljen kääntämiseen ja inahdukseen. Toukokuussa pojat siirrettiin omaan huoneeseen nukkumaan, ikää oli tuolloin kahdeksan kuukautta, ja suurin syy oli ehdottomasti oman unenlaatuni kärsiminen. No tottakai seuraava askel olikin se, että heräilin ihmettelemään, miksi on niin hiljaista

Asiaa ei tietenkään auttanut se, että pojat alkoivat herätä aamuisin ihan liian aikaisin. Harvana päivänä nukuttiin yli kuuteen, joten univelka vaan kasvoi kasvamistaan. Poikien päiväuniaikojakaan en ole osannut hyödyntää, sillä en vaan yksinkertaisesti osaa nukkua päiväunia! Aina jos yritän mennä pitkälleen sohvalle peiton alle, takaraivossa jyskyttää ne kaikki tekemättömät kotihommat enkä muutenkaan osaa olla tekemättä mitään. En myöskään ole koskaan luottanut aukottomasti itkuhälyttimeen, joten senkään vuoksi en ole uskaltanut nukahtaa päivisin.

Mahdollisuuksia rauhassa nukkumiseen on kyllä ollut, mutta en ole osannut niitä hyödyntää. Keväällä oltiin yksi yö Naantalin kylpylässä ihan kahdestaan, ja silloinkin suurinpiirtein valvoin koko yön miettien, miten Mummi ja Pappa poikien kanssa oikein pärjää. Loistavasti tietenkin, mutta kai se on sitten se kuuluisa äidin vaisto, joka kummittelee. Nyt myös isäkuukauden aikana mahdollisuuksia on ollut, mutta ei vain onnistu. Olisi siis käyttöä kyllä unikoululle!

Kuva täältä
Sinänsä tulen kyllä toimeen aika vähilläkin yöunilla, mutta nyt alkaa olla jaksaminen aika kortilla. Ja kerrankin tästä en voi syyttää poikia, vaan ihan täysin itseäni! Iltaisin en osaa mennä tarpeeksi ajoissa nukkumaan vaikka tiedän, että nukun sikeiten juuri ne yön ensimmäiset tunnit. Silloin en kuule edes poikien itkua, vaan ehkä alitajuisesti luotan siihen, että J-P hoitaa kun on vielä hereillä. Eli sikeää unta kertyy tälle mamille ehkä noin kolme tuntia yössä. Järkikin sen sanoo, ettei se oikein riitä.

Ne on kyllä ihan superäitejä, jotka jaksavat aamuisin herätä aikaisin ottamaan sen oman ajan ennen lasten heräämistä. Itse en siihen pysty, vaikka hereillä olisinkin. Se aika tulee vain maattua syvällä peiton sisällä yrittäen saada uudelleen unta. Oman ajan otan poikien mennessä päiväunille tai iltaisin poikien nukahdettua, ne toimenpiteet kun nykyään sujuvat jo ihan hyvin paria poikkeusta lukuunottamatta.

Ehkä osittain voisin syyttää tästä väsymyksestä syksyä. Inhoan sitä! Pimeää, märkää eikä yhtään kaunista. Lumen tullessa mieli jälleen virkistyy, ja jaksamisen taso on aivan eri. En silti ole masentunut, en ollenkaan! Kunhan vaan saa aamuisin koneiston käyntiin, niin päivä rullaa ihan hyvin. Öisin vaan turhauttaa tuijottaa makuuhuoneen kattoa ja laskea lampaita.

2 kommenttia:

  1. Sama juttu mulla. Poika nyt vähän alle 4 kk ja herää yöllä 3-5 kertaa. Virkistyn itse aina syötöllä ja kun vauva nukahtaa jään odottelemaan uutta herätystä... olen aina ollut huono nukkuun enkä tiedä koska olisin nukkunut yön heräämättä läpi. Ja aamuisin meillä herätään kuuden jälkeen. Kiitos kivasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei...jospa sulla kävisi kuitenkin niin hyvä tuuri, että osaisit itse nukkua siinä vaiheessa kun poikasi yöunikin pitenee.. :) pidetään sille ainakin peukkuja!

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!