perjantai 15. marraskuuta 2013

Ikiliikkujat

Meidän sällit eivät ole koskaan paikoillaan, eivät edes nukkuessaan. Meillä siis riittää vipinää aamuvarhaisesta iltamyöhään. Tosin välissä nukutaan yhdet päiväunet ja kerätään voimia jatkaa touhuja.



Jo maha-aikana pojat pitivät kauheaa mekkalaa kellon ympäri, varsinkin Pikku-Sintti, joka heitti volttia vähän väliä. Einohan siis kääntyi vielä raivotarjonnasta perätilaan päivää ennen synnytystä. Ei siis mikään ihme, että Sintti on pojista se ketterämpi ja vikkelämpi! Toki Aapollakin virtaa riittää, mutta hän on kuitenkin se harkitsevampi osapuoli, ja tavallaan tuntee omat osaamisensa rajat. Raskausajan ultrissa aika perusnäkymä oli se, miten pojat joko potkivat toisiaan päähän tai nyrkkeilivät. Ja sama meno jatkuu nykyään, painimatsia otetaan vähän väliä eikä osumilta vältytä.


Pojat aloittivat kääntyilemisen ennen kahden kuukauden ikää. Mahalta kiepsahdettiin selälleen siinä seitsemän viikon ikäisenä ja toisinpäin kääntyily aloiteltiin neljän kuukauden paikkeilla. Hoitopöydästä meillä luovuttiin jo kolmen kuukauden käytön jälkeen, kun pojat eivät enää millään tahtoneet pysyä paikoillaan, ja itsellekin tuntui turvallisemmalta vaihtaa vaippa esimerkiksi lattialla.



Liikkumaan lähdettiin ensin peruuttamalla ennen puolen vuoden ikää. Monet kerrat käytiin pojat pelastamassa sohvan alta jumittamasta tai vaihtamassa suuntaa seinän tullessa vastaan. Eteenpäinmeno aloitettiin hieman myöhemmin ryömimällä, tai oikeastaan hinaamalla. Kun liikkeeseen saatiin jalat mukaan, ei poikia pysäyttänyt enää mikään! Konttaustouhut tulivat kuvioihin 9 kuukauden iässä, ja voi pojat sitä vauhtia...Ja molemmat tietysti eri suuntiin!



Eino istui ensimmäisiä kertoja tuetta kahdeksan kuukauden iässä, ja tämän taidon Aapo oppi pari viikkoa myöhemmin. Melkeinpä se onkin mennyt niin, että toinen oppii jonkin jutun ennen toista, ja matkimalla sitten toinen tulee perässä. Melko vaihtelevasti pojat ovat oppineet eri taitoja, mutta koen silti, että molemmat ovat yhtä lahjakkaita motorisesti.


Öisin pojat pyörivät edestakaisin, ja osittain tästä syystä pojat siirrettiinkin omaan huoneeseen 8 kuukauden ikäisinä. Öisin, jos Eino nukkuu meidän välissä, on välillä varpaat äitin tyynyllä, välillä pienet sormet ja useimmiten se pissainen vaippa. Juu kyllä näistä meidän pojista tulee rauhallisia, kun kerran vanhemmatkin ovat. Jep jep.


Seisomaan meillä opittiin 8-9 kuukauden ikäisinä ensin tukea vasten, ja suunnilleen kuukauden kuluttua seistiin ilman tukea. Tämä vaihe olikin se kaikkein kamalin, kun suunta oli ylöspäin, mutta tasapainoa ei vielä ollut nimeksikään. Siinä vaiheessa, kun Eino oli muutaman kerran kaatunut suorilta jaloilta lattialle, meille kotiutui vehje nimeltä konttauskypärä. Aapo sanoi kypärälle samantien nounou, eikä tosin Einokaan sitä pahemmin enää tarvinnut, kun tasapaino alkoi löytyä. Äidille se kuitenkin toi pientä turvaa, ja uskalsi hetkeksi kääntää selkänsä eikä tarvinnut pelätä sitä kopsausta.



Kävelytouhut alkoivat aika pian seisomaannousun jälkeen 9 kuukauden iässä, Eino ensin ja Aapo perässä. Suurinta huutoa oli kävellä työntäen tuolia, kävelykärryjä tai lelulaatikkoa, ja aika hurjaa kyytiä mentiinkin! Ensimmäiset askeleet tuetta otettiin täällä uudessa kodissa poikien ollessa 11 kuukautta, ja vaihteen vuoksi Aapo aloitti tämän meiningin Einon seuratessa parin päivän päästä. Edelleenkään ei kuitenkaan suostuttu kävelemään ulkona kengät jalassa, kunnes harjoittelu sisällä alkoi tuottaa tulosta eikä ulkona kävely ole enää mikään amerikan temppu.



Nykyään pojat osaavat jo vaikka mitä. Kiipeily, kävely, tanssiminen ja tarvittaessa konttauskin sujuvat mallikkaasti. Jopa ensimmäisiä juoksuaskeliakin on nähty, kun on oikein kiire johonkin paikkaan. Paikallaan ei siis olla hetkeäkään! Sylissä istuminen on ihan pois muodista eikä rattaissakaan ole oikeastaan enää kovin hauskaa. Tahdon itse kävellä! Syöttötuolissa olisi paljon kivempaa seistä kuin istua, ja äiti on ihan tyhmä kun kaikki huonekalut, joihin voisi kiivetä on viety varastoon. Ja miksi ihmeessä portti on aina kiinni?!




ps. lunttasin aika paljon Vauvakirjasta...vai kuvittelitteko, että oikeasti muistaisin ensimmäisistä kuukausista (tai edes koko vuodesta) mitään..?! ;)

4 kommenttia:

  1. Voi vitsiii miten ihania tädin muruja <3

    VastaaPoista
  2. Löysin juuri blogisi, kirjoitat ihanasti! Minulla itselläni yksi 7kk ikäinen vauhtihirmu. Miten muuten saat pojat iltaisin rauhoittumaan ennen unia, oletko keksinyt jotain hyviä konsteja? Mukavaa viikonlopun jatkoa! T. Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu :) Hyvä kysymys, sen kun vaan itsekin tietäisi :D Iltapuuroon asti pojat touhuavat ihan täysillä, vaikka himmennetään valaistusta ja vältetään riehumista. Iltapuuron jälkeen pojat istuskelevat hetken pöydän ääressä maitoa juoden, josta iltatoimien jälkeen pojat kannetaan sänkyyn. Pojat eivät saa siis itse kiivetä yläkertaan..ja noin vartin sisällä lastenhuone hiljenee. Ei meillä ole siis mitään ihmeellisiä poppaskonsteja, ehkä menoa riittää päivän aikana niin paljon, että uni tulee helposti.

      Nukahtaminen helpottui huomattavasti siinä vaiheessa, kun siirryttiin yksiin päiväuniin eikä iltaisin enää nukutettu. Nykyään kun päiväunet nukutaan sisällä ja ne ovat lyhentyneet entisestään, unta riittää kellon ympäri lähes joka yö.

      Selkeää vastausta en siis osaa antaa, mutta hyvin pojat iltaisin nukahtavat (kop kop). Mukavaa sunnuntaita myös sinulle :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!