lauantai 30. marraskuuta 2013

Rekkakuski ja sähkömies

Meille on tässä viikon sisällä muuttanut asumaan ilmeisesti melko pysyvästi kaksi raskaantyönraatajaa, rekkakuski ja sähkömies. Päivät pitkät painetaan duunia, välillä syödään ja levätään, mutta ylitöitä tulee silti tehtyä. Tosin palkkakin on hiukan noussut; enää ei kelpaa pelkkä halaus ja suukko, vaan täytyy saada muroja kaapista. Tai sitten jätskiä isin kulhosta...


Eräs päivä Aape keksi, että tuon uuden tulevan tv-tason taakse oli sujuvasti piilotettu yksi pistorasia, josta äitin lamppu saa vähän sähköä. No eipä saa enää. Aina kun lamppuun syttyy valo, johto on käytävä nappaamassa irti, jottei kulu liikaa sähköä. Taloudellista Aapo, mutta kun ei pimeässä ole kiva istuskella saatika sitten leikkiä.


Sairaslomalta paluu työelämään on sujunut tähän mennessä varsin mallikkaasti, poislukien uhmailuja lähinnä Einon suunnalta. Imuri on saatava siivouskaapista heti eikä sitten, kun äiti on juonut kahvinsa. Jos se maitopullo ei tällä samalla sekunnilla tule sieltä jääkaapista, niin ihan varmana huudetaan ja raivotaan vaikka sitten laminaatille. Ja mitä ihmeen järkeä on kuoria perunoita juuri silloin, kun Sintti tahtoisi syliin. Ohhohhoijaa....


Pari hammastakin ilmestyi kaiken työn lomassa eikä kolhuiltakaan tietysti olla vältytty, käytännön hommia kuitenkin tehdään. Sähkömiehellä on ihan ookoo olla silmäkulma auki tai rekkamiehellä mustelmia pitkin vartaloa. Onpahan äitinkin nenä vuotanut kertaalleen verta tämän viikon aikana. Isi sentään saa palata isivapaalta töihin ihan suhteellisen hyvässä kunnossa, hermot tosin ehkä hieman riekaleina. 

 

Sähkäri ottaa ja ajaa jatkuvasti kaikkea eli sanavarastokin on lisääntynyt muutamalla sanalla. Rekkamies sen sijaan loistaa enemmänkin motoriikkataidoillaan, sillä murot on siirrettävä ensin pöydältä kuppiin ja kupista vasta suuhun. Ja mitä turhia enää pullosta juodaan, äijä haluaa maitonsa mielummin ihan isojen poikien lasista. Eikä sitten mitään muovimukeja.

Sohvatkin saivat olla jopa kolme päivää normaalitilassa kunnes Sintti keksi, että täällähän voi myös seistä ja pomppia. Joten ihan vaan äitin mielenterveydenkin takia sohvat siirrettiin takaisin vastatusten. Muutama huonekalu ollaan sen sijaan saatu vähän jopa vaivihkaa tuotua takaisin olohuoneeseen, nimittäin lepakkotuoli ja pompularahi. Siispä peukut pystyyn, että kohta saisi taas sisustuksellinenkin silmä levätä meidän talonpuolikkaassa!

torstai 28. marraskuuta 2013

Hieman erilainen mutakakku

Meille on tulossa illalla kylään muutama J-P:n opiskelukaveri tyttöystävineen, joten päätin leipoa vähän erilaisen version mutakakusta. Jos pitää lakritsista ja myös ehkä suklaasta, ei voi olla rakastamatta tätä suussasulavaa herkkua. Nimittäin lakritsi-suklaamutakakkua!

Tämä ohje oli muistaakseni joskus siinä Mitäs tänään syötäisiin -ohjelmassa, mutta sovelsin siis aivan tavallista mutakakun ohjetta korvaamalla vain tavissuklaan Lontoonrae -suklaalla. Ja hei, miksei tällä samalla ohjeella voisi tehdä vaikka Marianne -suklaasta tai ihan mistä vaan!

150 g margariinia
1 levy suklaata
4 munaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria

tomusokeria päälle


Sulata ensin rasva kattilassa. 
Ota kattila liedeltä ja sekoita paloiteltu suklaa kuumaan rasvaan.
Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää suklaarasvaseos ohuena nauhana munasokerivaahtoon.
Lisää vielä jauhot varovasti sekoittaen.
Kaada taikina irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi sekä reunat voideltu ja jauhotettu.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20-25 minuuttia.
Kakku kuuluu jäädä keskeltä raa'aksi.
Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla.


Jos haluaa oikein äklömakeilla, niin kakun seuraksi sopii tosi hyvin esimerkiksi lakritsijäätelö tai kermavaahto. Mutta mielestäni mutakakku on parhaimmillaan juuri näin! Nyt sitten vaan odotellaan iltaa, että vieraat saapuu tai siis ts. saadaan syödä kakkua.

Tunnustus

Sain tässä jokin aika sitten Nelliltä tunnustuksen blogistani. Olin oikein otettu, eli kiitos paljon ♥


Laitankin tunnustuksen eteenpäin muutamalle suosikkiblogilleni:

Hennan Newbie
Katariinan Rakkauden hippusia
Julian Mama's Diary

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Äidin vapaapäivä

Tänään koitti pitkästä aikaa taas äidin vapaapäivä eli laatuaikaa itselleni oman itseni seurassa! Aamu alkoi pitkään nukkumisella, hieman normaalia enemmän ulkonäköön panostamisella sekä kupillisella kuumaa kahvia. 

Pojat jäivät isin kanssa kotiin ja lähdin kiertelemään pitkin Pirkanmaata siinä toivossa, että löytäisin edes muutaman joululahjan. Pirkkalan kautta Nokialle, Nokialta Lielahteen, josta lopulta Ylöjärvelle Elovainiolle. Ja olikin jo aika käydä kahvilla!


Elosta jatkoin vielä yhden pysähdyksen kautta Ideaparkiin ja yhtäkkiä kello olikin jo niin paljon, että oli aika kiiruhtaa kotia kohti. Lopulta ruokaostokset Prismasta ja Elloksen paketin haku lähi-Siwasta päättivät maakuntakierrokseni. Kilometrejä tuli auton mittarin mukaan päälle sata! Ja kotona odotti kaksi pientä riitapukaria sulassa sovussa samassa lelukorissa!


Sen enempää en ostoksiani täällä esittele, sillä kyseessähän oli pääasiassa joululahjoja. Yhdet farkut nappasin pojille mukaan H&M:stä sekä talveksi hienostelutakit, mutta takit olivat aivan valtavat, joten lähtevät palautukseen. Lielahdesta ostin kolme kiloa trikookudetta, joista ajattelin tehdä toisen lattiatyynyn tämän kaveriksi. Yllätys ei varmaan ole, etten taaskaan löytänyt itselleni mitään! Kovin koitin jotain ihanaa neuletta etsiä, mutta ei vaan mikään sytytä. Tai sitten kotiäitiys on tehnyt musta pihin ja huonon shoppailijan.. :/


Elloksen paketista paljastui raidallisia pyyhkeitä, pojille vähän vaatetta, yksi joululahja sekä jouluverhot. Verhoja ajattelin testailla loppuviikosta, joten esittelen ne sitten, jos ovat esittelyn arvoiset. Nettikaupat on toisaalta tosi petollisia, mutta toisaalta ihan pelastus. Enää puuttuu muutama joululahja, ja sitten pääseekin paketointihommiin!



Näistä 'vapaapäivistä' voi olla montaa mieltä. Mutta kuten sanottua; kotoa on kiva lähteä, mutta paras hetki on se, kun tulee kotiin. Paitsi nyt kun meille taisi kuumeilun jälkitautina kotiutua oikein kunnon uhmailija. Pikku-Sintistä on tullut Uhma-Sintti. Huoh.

ps. Löysin Nokialta aivan ihanan kaupan nimeltä Eveliinan Talo. Olisin voinut ostaa vaikka koko kaupan tyhjäksi!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Hyvää joulua minulle!

Materialismionnea parhaimmillaan!





Jatkankin tästä räpsimistä. Taidan olla rakastunut, jälleen kerran!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ihan kahdestaan

Tänään päästiin pitkästä aikaa käymään J-P:n kanssa kahdestaan kaupungilla, kun Mummi ja Pappa tulivat viihdyttämään poikia. Teki kyllä niin hyvää näiden kitinäpäivien jälkeen olla hetki erossa tuhokaksikosta ja keskittyä ihan vain yhdessäoloon. Puolilta päivin lähdettiin kohti Tamperetta, kunhan oltiin ensin laitettu sällit päiväunille, ja ensimmäinen stoppi tehtiin yhteen meidän lemppariravintoloista eli New Yorkiin. Pitkään aikaan ei ole tullut käytyä siellä, ja ruokalistakin oli muuttunut viime kerrasta. Mutta ei pettänyt New York taaskaan, maha täynnä lyllerrettiin kohti kauppoja.


Pääasiassa hakusessa oli joululahjoja, mutta laihaksi jäi saldo taas kerran. Nykyään on entistä vaikeampi keksiä lahjoja! Itse olen tilaillut jonkun verran netistä, mutta on siinä kauppojen koluamisessa kuitenkin se tietty joulufiilis, mitä netin kautta tilatessa ei tule. Yksi joululahja tuli kuitenkin ostettua, nimittäin ostin itselleni lahjaksi jotain kauan haaveiltua, joka parhaillaan latautuu tuolla keittiön pöydällä...Ja pojille löytyi talveksi vielä 'kauppakengät' eli Vikingit saivat seurakseen Skopunktenista nämä aivan ihanat töppöset!


JiiPeelle koitettiin etsiä jälleen kerran uusia farkkuja, ja vihdoin ne löytyivät! Kerrankin kun löydettiin sellaiset, joista mieskin pitää, niin ensinnäkin palvelu oli aivan hanurista. Myyjä vain jauhoi puhelimessa sitä, että oli irtisanonut itsensä ja viikon päästä alkaisi uudet työt. Ja toiseksi, meidän tuurilla tottakai näistä valioyksilöistä ei ollut enää J-P:n kokoa jäljellä. Kun kyseltiin kokoja tai voisiko hän soittaa muihin myymälöihin, vastauksena saatiin, että no emmä oikein tiedä, ehkä mä sitten voin soittaa ja kysyä. Asiakaspalvelua parhaimmillaan! Yllätyksenä tuskin tulee, että kyseessä on Jack & Jones...En tiedä ollaankohan me koskaan saatu sieltä hyvää ja asiantuntevaa palvelua..? Tai sitten ollaan vaan liian vaativia ja osuttu huonoon aikaan sinne :D


Hämeenkatu tuli taas koluttua edestakaisin, ja kun jalat alkoivat huutaa hoosiannaa, käväistiin Koskarissa vielä Minetti -jäätelöllä (nam nam!). Sitten olikin jo aika suunnata kohti kotia iltapuuron syöttöön, ja täytyy myöntää, että kyllä poikia jo vähän kaipasikin. Varsinkin sitä silmien loistetta, kun äiti ja isi tulivat kotiin ♥


 ps. uusi kamera se on, jos joku ei vielä arvannut ;)

lauantai 23. marraskuuta 2013

Materialismihaaveita

Jokaisella naisella pitää olla haaveita, päätin siis listailla hieman omiani!

1. Valaisimia

Ihan ehdoton ykkönen haavelistalla on Eero Aarnion Tupla Kupla. Toisena niukasti perässä tulee Yki Nummen Lokki ja Kuplat.

 valoshop.fi
2. Huonekaluja

Huonekalujen suhteen pidän mahdollisimman yksinkertaisesta muotoilusta sekä selkeistä väreistä. Suosikki onkin luonnollisesti Artek, jonka huonekaluja olisi ihana joskus omistaa. Tällä hetkellä budjetti sanoo aika tiukasti eitä, mutta aina sitä voi haaveilla. Ruokapöydäksi haluaisin ehdottomasti Alvar Aallon Pöytä 83:n ja tuoleiksi Aallon Tuoli 68:t. Myös Aallon Nojatuoli 400 olisi aivan ihana, kuten oikeastaan lähes kaikki Aallon tuotteet!

artek.fi

3. Kamera

Uudelle kameralle olisi tarvetta. Pidemmän aikaa olen jo suunnitellut ostavani oikein kunnon kameran, toisin sanoen järjestelmäkameran. Nykyään kamerana toimii Canonin IXUS, joka on kyllä pokkariksi tosi hyvä ja monipuolinen! Toimintoja riittää ja kuvanlaatukin on yllättävän hyvä. Ainoa miinus on se, ettei pojista oikein tahdo saada kunnon kuvia, kun tarkennus liikkuvaan kohteeseen on aikalailla heikohkoa. Olisi ihana tallettaa pojista kunnollisia kuvia ja viime aikoina olen muutenkin innostunut yhä enemmän valokuvauksesta. Sitä se kotiäitiys teettää (tai bloggaus..?). En ole mitenkään merkkiuskollinen, vaikka tähän asti kaikki kamerat ovatkin olleet Canonilta. 

canon.fi

4. Kahvikone

Olisi niin ihanaa omistaa sellainen ihan oikea kahvikone. Mutta haaveeksi jää, on aivan törkeen hintaisia!
Tämä täältä
5. Manolot

Jokaisen kenkäaddiktin haavelistalle kuuluu tietysti ne kuuluisat Manolo Blahnikit. Yksinkertaisesti maailman kauneimmat kengät, ei tätä varmasti tarvitse sen kummemmin perustella..?


Ja tämä täältä

6. Imuri

Meillä ei täällä talonpuolikkaassa ole keskuspölynimuria, joten toimeen on tultava ihan sillä perusimurilla. Kuitenkin haaveilisin pölypussittomasta imurista, ja muotoilunsa puolesta (on se tärkeää imurillekin!!) Dysonin imurit miellyttävät silmää kaikkein eniten. Vielä kun saisi isännän pään käännettyä...
fi.dyson.com


7. Uudet lenkkarit

Ja jottei lista menisi aivan mahdottomaksi, pakko lisätä tänne väliin yksi hieman realistisempikin haave. Nimittäin uudet juoksulenkkarit! Keväällä tämä tulee ajankohtaiseksi, sillä vanhat Asicset alkaa olla jo aika tiensä päässä. Haluaisin tällä kertaa jotkin pirteän väriset ja astetta hauskemmat juoksukengät, mitä nykyiset ovat. Ehkä jotakin tämän suuntaista:
stadium.fi


8. Uusi sohva

Meidän nykyisessä sohvassa ei ole mitään vikaa, mutta silti haluaisin divaani(kulma)sohvan. Se sopisi jotenkin paljon paremmin tänne meidän olohuoneeseen, ja sille kaveriksi voisi ostaa vaikkapa toisen lepakkotuolin. Nykyiset sohvat ovat jotenkin vähän liian muhkeat, vaikka juuri sen takia niissä onkin kiva köllötellä, joten astetta sirompi sohvaryhmä olisi kiva. Ja vielä kaiken lisäksi jos siinä olisi vuodeominaisuus! No ehkä joskus tulevaisuudessa...

isku.fi
9. Uusi auto

No hei tottakai haavelistalle kuuluu uusi auto!

cars-database.com

10. Pojille...

Ja viimeisimpänä, muttei tietenkään vähäisimpänä, listalle pääsee ihanaakin ihanammat Vilacin kilpa-autot! En vaan kestä miten ihanat nämä ovat...ja lattialistat kiittää, jos tällaiset meille joskus jostain ilmestyy.

coolshop.fi


Kuten sanottua, nämä ovat vain haaveita, joista osa tulee tuskin koskaan toteutumaan. Sen verran voin silti paljastaa, että yksi kymmenestä saapuu tänne talonpuolikkaaseen ihan lähiaikoina...

perjantai 22. marraskuuta 2013

Voihan räkä!

Melkein vuosi ja kolme kuukautta siinä meni, mutta vihdoin se osui meillekin. Eli kuumetta on, ja ihan reippaasti! Tosin suurin syypää taitaa olla kuitenkin reilu viikko sitten saatu MPR-rokote, mutta siihen kylkiäisiksi osui vielä räkätauti ja yskä. Keskiviikko illalla alkoi Pikku-Sintille nousta kuume, ja eilen illalla lähenneltiin jo 39 astetta. Tänään kuume on ollut ehkä pienoisessa laskussa, mutta edelleen ollaan yli 38:n.

Ja sen kyllä näkee... Pikku-Jätkä on vähän rutuinen eikä oikein ruokakaan maistu. Yöt ollaan "nukuttu" äitin kainalossa tuhisten ja vähän väliä yskien. Tänään olla kuitenkin jaksettu jo hieman leikkiä. Sen verran täytyy kuitenkin koputtaa puuta, että Aapo on toistaiseksi selvinnyt ilman kuumetta, mutta räkää valuu myös sieltä nenästä. Ja virtaa riittää normaaliin tahtiin! Eino tässä aika kovilla näyttää olevan...Pikkuinen on niin lutuinen, kun on vielä kaiken lisäksi toinen silmä mustana edellispäiväisestä painimatsista.
 

MPR-kuume kuitenkin laskee yleensä parissa päivässä, joten toivotaan parasta ettei kyseessä ole sen ihmeellisempi tauti. Pojat eivät olleet tähän mennessä saaneet mitään oireita rokotuksista, pientä kiukkuisuutta lukuunottamatta. MPR taitaa kuitenkin olla sen verran tujua tavaraa, että harvat selviävät ilman mitään jälkioireita.

Meillä ollaan tosiaan säilytty syntymästä lähtien terveinä, lukuunottamatta pieniä räkäjaksoja ja vatsatautia 10 kuukauden iässä. Kuumetta on siis nyt ensimmäistä kertaa! Täytyy kyllä olla onnellinen, että ollaan selvitty näin vähällä. Lääkärissäkään ei olla käyty kuin kaksi kertaa, ensimmäisen kerran Aapo käväisi näyttäytymässä lääkärille ollessaan viisi kuukautta. Tuolloin Aapo oli melkein viikon syömättä tai juomatta mitään, joten käytiin tarkastamassa missä olisi vika. Muuta ei löydetty kuin hiukan ärsyyntynyt kurkku ja pullottavat ikenet. Toisen kerran lääkärin pakeilla käytiin tuon surullisen kuuluisan vatsataudin tiimoilta, Aapo jälleen. Mitään ei mennyt alas, poika vain nukkui ja oli ihan veltto. No yllättäen jätkä piristyi päivystyksen odotusaulassa ja paineli viimeistä päivää pitkin sairaalan käytäviä. Koita siinä sitten selittää, että poika on ihan kuivumaisillaan.

Pojille otettiin ennen syntymää lapsivakuutukset, mutta irtisanoimme ne poikien täyttäessa vuoden. Tasan kerran kävimme siis yksityisellä eikä pojille ole ilmaantunut mitään perussairauksia tai allergioita, joten koimme turhaksi jatkaa kallista vakuutusta. Eihän sitä tietenkään koskaan tiedä, mitä eteen sattuu, mutta ihan hyviä lapsia näistä meidän korvikevauvoista on tullut. Sanokoon neuvolan tädit mitä vaan.


torstai 21. marraskuuta 2013

Ihan paras pannukakku

Tällä ohjeella saa aivan takuuvarmasti huippuhyvää pannaria aikaiseksi. Olen itse vähän muokannut ohjetta oman isäni pannariohjeesta (joka on sekin ihan taivaallista!), ja itselleni tyypilliseen tapaan ainesten määrät saattavat eri leivontakerroilla hieman vaihdella. Välillä taikinaan uppoaa enemmän vaniljasokeria, välillä joukkoon laitetaan vaikka mannapuuroa Ahvenanmaan pannarin tyyliin. Mutta eikös sitä sanotakin, että keittiössä kaikki on sallittua...eikun...


Itse pidän pannukakusta ehkä jopa hieman raakana, kun taas J-P:n mielestä reunat saavat olla lähes palaneet. Tämä on siis vähän siitä välimaastosta. Kylkiäisiksi tähän sopii kaikkein parhaiten vaniljajäätelö ja mansikkahillo, mutta tällä erää pannarin päälle eksyi vain mansikkahilloa.




Tässä vielä ohjetta kiinnostuneille:

Pannukakku

4 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
8 dl maitoa
2 munaa
100g sulatettua margariinia

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään.
Lisää sitten maitoa pienissä erissä pikkuhiljaa valuttaen. Tällöin estät taikinan kokkaroitumisen.
Lisää munat.
Ja vielä sulatettu rasva.
Turvota taikinaa noin puoli tuntia, välillä sekoittaen.
Kaada taikina uunipellille ja paista 200 asteessa 30-40 minuuttia.


tiistai 19. marraskuuta 2013

Unikoulua äidille

Joko olen ongelmani kanssa yksin tai sitten asiasta ei vaan puhuta. Nimittäin äidin unettomuudesta! Vauva-ajan yöheräilyt ovat jääneet päälle ja öisin tulee heräiltyä aivan turhaan. Ja aivan liian usein. Viimeisen puolentoista vuoden aikana en ole nukkunut yhtään kokonaista yötä, lähtien loppuraskauden tuskaisuudesta. Alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään, kun olisi poikien puolesta mahdollisuus nukkua, mutta silti heräilen mitä typerimmistä syistä. Eikä asiaa auta vieressä kuorsaava isäkarhu.

Poikien syntymän jälkeen yöt eivät olleet nukkumista varten. Pojat tankkasivat parin tunnin välein, ja tietysti aivan eri aikaan, ja tätä showta kesti varmasti ainakin pari kuukautta. Pikkuhiljaa unijakso alkoi pidentyä, mutta edelleen heräilin jokaiseen kyljen kääntämiseen ja inahdukseen. Toukokuussa pojat siirrettiin omaan huoneeseen nukkumaan, ikää oli tuolloin kahdeksan kuukautta, ja suurin syy oli ehdottomasti oman unenlaatuni kärsiminen. No tottakai seuraava askel olikin se, että heräilin ihmettelemään, miksi on niin hiljaista

Asiaa ei tietenkään auttanut se, että pojat alkoivat herätä aamuisin ihan liian aikaisin. Harvana päivänä nukuttiin yli kuuteen, joten univelka vaan kasvoi kasvamistaan. Poikien päiväuniaikojakaan en ole osannut hyödyntää, sillä en vaan yksinkertaisesti osaa nukkua päiväunia! Aina jos yritän mennä pitkälleen sohvalle peiton alle, takaraivossa jyskyttää ne kaikki tekemättömät kotihommat enkä muutenkaan osaa olla tekemättä mitään. En myöskään ole koskaan luottanut aukottomasti itkuhälyttimeen, joten senkään vuoksi en ole uskaltanut nukahtaa päivisin.

Mahdollisuuksia rauhassa nukkumiseen on kyllä ollut, mutta en ole osannut niitä hyödyntää. Keväällä oltiin yksi yö Naantalin kylpylässä ihan kahdestaan, ja silloinkin suurinpiirtein valvoin koko yön miettien, miten Mummi ja Pappa poikien kanssa oikein pärjää. Loistavasti tietenkin, mutta kai se on sitten se kuuluisa äidin vaisto, joka kummittelee. Nyt myös isäkuukauden aikana mahdollisuuksia on ollut, mutta ei vain onnistu. Olisi siis käyttöä kyllä unikoululle!

Kuva täältä
Sinänsä tulen kyllä toimeen aika vähilläkin yöunilla, mutta nyt alkaa olla jaksaminen aika kortilla. Ja kerrankin tästä en voi syyttää poikia, vaan ihan täysin itseäni! Iltaisin en osaa mennä tarpeeksi ajoissa nukkumaan vaikka tiedän, että nukun sikeiten juuri ne yön ensimmäiset tunnit. Silloin en kuule edes poikien itkua, vaan ehkä alitajuisesti luotan siihen, että J-P hoitaa kun on vielä hereillä. Eli sikeää unta kertyy tälle mamille ehkä noin kolme tuntia yössä. Järkikin sen sanoo, ettei se oikein riitä.

Ne on kyllä ihan superäitejä, jotka jaksavat aamuisin herätä aikaisin ottamaan sen oman ajan ennen lasten heräämistä. Itse en siihen pysty, vaikka hereillä olisinkin. Se aika tulee vain maattua syvällä peiton sisällä yrittäen saada uudelleen unta. Oman ajan otan poikien mennessä päiväunille tai iltaisin poikien nukahdettua, ne toimenpiteet kun nykyään sujuvat jo ihan hyvin paria poikkeusta lukuunottamatta.

Ehkä osittain voisin syyttää tästä väsymyksestä syksyä. Inhoan sitä! Pimeää, märkää eikä yhtään kaunista. Lumen tullessa mieli jälleen virkistyy, ja jaksamisen taso on aivan eri. En silti ole masentunut, en ollenkaan! Kunhan vaan saa aamuisin koneiston käyntiin, niin päivä rullaa ihan hyvin. Öisin vaan turhauttaa tuijottaa makuuhuoneen kattoa ja laskea lampaita.

lauantai 16. marraskuuta 2013

IKEA vol. 2

Eilen oltiin siis toistamiseen tällä viikolla Ikeassa, shoppailuseurana tällä kertaa oli Pikku-Sintti ja Pikku-Sintin kummitäti. Meidän Eino alkaa olla jo aika kokenut pikku-shoppailija, eikä siis kaupoissa kiertely ole mikään ongelma. Tai no tottakai aina jossain välissä alkaa hiukan turhauttaa, kun äiti viidettä kertaa palaa lamppuosastolle ja miettii, olisiko se plafondi sittenkin kiva

No tällä kertaa saalis oli hiukan heikompi, mutta toisaalta eipä ostoslistalla ollutkaan mitään muuta kuin lihapullia. Pitemmän aikaa olen jo halunnut keittiöön jotain uutta juttua, ja ostinkin muutamat lasipurkit, joihin tiensä löysivät pasta kavereineen. Meillä oli edellisessäkin asunnossa L-mallinen keittiö, joten sama järjestys keittiön tasolla muutti meidän mukana tänne talonpuolikkaaseen. Nyt se sama vanha marimekkoteepannukivituikkuleikkuulauta -systeemi sai väistyä, ja tilalle tuli tämä:



Ja voitteko uskoa, minä, joka saan jopa tekokukatkin kuolemaan, olen onnistunut saamaan meidän palmuvehkaan (?) kaksi uutta alkua! Hei haloo, olen tainnut kastella sitä viimeksi joskus muuton yhteydessä..Kasvin olen saanut silloin opiskelemaan lähtiessäni eli reilut kuusi vuotta sitten, eikä tänä aikana siihen ole ilmestynyt yhtään ainutta uutta alkua. Olen joutunut kehittelemään jopa tuollaisen maailman kauneimman naruvirityksen, etteivät oksat roiku missä sattuu. Se onkin lähes ainoa asia, mitä olen kasvin eteen tähän mennessä tehnyt. Ilmeisesti joku muukin siis viihtyy täällä talonpuolikkaassa :)



perjantai 15. marraskuuta 2013

Ikiliikkujat

Meidän sällit eivät ole koskaan paikoillaan, eivät edes nukkuessaan. Meillä siis riittää vipinää aamuvarhaisesta iltamyöhään. Tosin välissä nukutaan yhdet päiväunet ja kerätään voimia jatkaa touhuja.



Jo maha-aikana pojat pitivät kauheaa mekkalaa kellon ympäri, varsinkin Pikku-Sintti, joka heitti volttia vähän väliä. Einohan siis kääntyi vielä raivotarjonnasta perätilaan päivää ennen synnytystä. Ei siis mikään ihme, että Sintti on pojista se ketterämpi ja vikkelämpi! Toki Aapollakin virtaa riittää, mutta hän on kuitenkin se harkitsevampi osapuoli, ja tavallaan tuntee omat osaamisensa rajat. Raskausajan ultrissa aika perusnäkymä oli se, miten pojat joko potkivat toisiaan päähän tai nyrkkeilivät. Ja sama meno jatkuu nykyään, painimatsia otetaan vähän väliä eikä osumilta vältytä.


Pojat aloittivat kääntyilemisen ennen kahden kuukauden ikää. Mahalta kiepsahdettiin selälleen siinä seitsemän viikon ikäisenä ja toisinpäin kääntyily aloiteltiin neljän kuukauden paikkeilla. Hoitopöydästä meillä luovuttiin jo kolmen kuukauden käytön jälkeen, kun pojat eivät enää millään tahtoneet pysyä paikoillaan, ja itsellekin tuntui turvallisemmalta vaihtaa vaippa esimerkiksi lattialla.



Liikkumaan lähdettiin ensin peruuttamalla ennen puolen vuoden ikää. Monet kerrat käytiin pojat pelastamassa sohvan alta jumittamasta tai vaihtamassa suuntaa seinän tullessa vastaan. Eteenpäinmeno aloitettiin hieman myöhemmin ryömimällä, tai oikeastaan hinaamalla. Kun liikkeeseen saatiin jalat mukaan, ei poikia pysäyttänyt enää mikään! Konttaustouhut tulivat kuvioihin 9 kuukauden iässä, ja voi pojat sitä vauhtia...Ja molemmat tietysti eri suuntiin!



Eino istui ensimmäisiä kertoja tuetta kahdeksan kuukauden iässä, ja tämän taidon Aapo oppi pari viikkoa myöhemmin. Melkeinpä se onkin mennyt niin, että toinen oppii jonkin jutun ennen toista, ja matkimalla sitten toinen tulee perässä. Melko vaihtelevasti pojat ovat oppineet eri taitoja, mutta koen silti, että molemmat ovat yhtä lahjakkaita motorisesti.


Öisin pojat pyörivät edestakaisin, ja osittain tästä syystä pojat siirrettiinkin omaan huoneeseen 8 kuukauden ikäisinä. Öisin, jos Eino nukkuu meidän välissä, on välillä varpaat äitin tyynyllä, välillä pienet sormet ja useimmiten se pissainen vaippa. Juu kyllä näistä meidän pojista tulee rauhallisia, kun kerran vanhemmatkin ovat. Jep jep.


Seisomaan meillä opittiin 8-9 kuukauden ikäisinä ensin tukea vasten, ja suunnilleen kuukauden kuluttua seistiin ilman tukea. Tämä vaihe olikin se kaikkein kamalin, kun suunta oli ylöspäin, mutta tasapainoa ei vielä ollut nimeksikään. Siinä vaiheessa, kun Eino oli muutaman kerran kaatunut suorilta jaloilta lattialle, meille kotiutui vehje nimeltä konttauskypärä. Aapo sanoi kypärälle samantien nounou, eikä tosin Einokaan sitä pahemmin enää tarvinnut, kun tasapaino alkoi löytyä. Äidille se kuitenkin toi pientä turvaa, ja uskalsi hetkeksi kääntää selkänsä eikä tarvinnut pelätä sitä kopsausta.



Kävelytouhut alkoivat aika pian seisomaannousun jälkeen 9 kuukauden iässä, Eino ensin ja Aapo perässä. Suurinta huutoa oli kävellä työntäen tuolia, kävelykärryjä tai lelulaatikkoa, ja aika hurjaa kyytiä mentiinkin! Ensimmäiset askeleet tuetta otettiin täällä uudessa kodissa poikien ollessa 11 kuukautta, ja vaihteen vuoksi Aapo aloitti tämän meiningin Einon seuratessa parin päivän päästä. Edelleenkään ei kuitenkaan suostuttu kävelemään ulkona kengät jalassa, kunnes harjoittelu sisällä alkoi tuottaa tulosta eikä ulkona kävely ole enää mikään amerikan temppu.



Nykyään pojat osaavat jo vaikka mitä. Kiipeily, kävely, tanssiminen ja tarvittaessa konttauskin sujuvat mallikkaasti. Jopa ensimmäisiä juoksuaskeliakin on nähty, kun on oikein kiire johonkin paikkaan. Paikallaan ei siis olla hetkeäkään! Sylissä istuminen on ihan pois muodista eikä rattaissakaan ole oikeastaan enää kovin hauskaa. Tahdon itse kävellä! Syöttötuolissa olisi paljon kivempaa seistä kuin istua, ja äiti on ihan tyhmä kun kaikki huonekalut, joihin voisi kiivetä on viety varastoon. Ja miksi ihmeessä portti on aina kiinni?!




ps. lunttasin aika paljon Vauvakirjasta...vai kuvittelitteko, että oikeasti muistaisin ensimmäisistä kuukausista (tai edes koko vuodesta) mitään..?! ;)