keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Rytmityksestä

Olen tosi tarkka poikien päivärytmistä. Jos ollaan jossain menossa, rytmistä pyritään pitämään kiinni kaikin tavoin. Tietenkään ihan aina tämä ei onnistu, mutta koen tärkeäksi rutinoida arjen ihan jo poikienkin kannalta, mutta myös itselle päivät on helppo suunnitella tietyn rytmin mukaisesti. 

Jo heti syntymästä lähtien, tai oikeastaan jo ennen, meillä oli selvä päätös tehtynä, että pojat on samassa rytmissä. Vaikka sitten väkisin. Lopulta tämä kävikin suhteellisen helposti, kun Eino lastenosastolla ollessaan oppi siihen kuuluisaan kolmen tunnin rytmiin. Lastenosastolla oli aina kolmen tunnin välein (06, 09, 12, 15, 18, 21, 00, 03,...) "hoitohetki", jolloin syötettiin, vaihdettiin vaippaa ja syliteltiin. Pyrin käymään päivittäin vähintään kolmessa hoitohetkessä, mutta haastavaksi sen teki Aapo, joka vietti aikaa kanssani toisella osastolla. Eikä vauvoja saanut kuljettaa osastojen välillä, joten ensimmäinen viikko oli meille kullekin hankala. Kotiin kun päästiin, opetettiin Aapo vain samaan rytmiin Einon kanssa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pojat syötettiin aina samaan aikaan/peräkkäin, riippumatta siitä, oliko juuri sillä hetkellä nälkä. Aika pian pojat menivätkin saman kaavan mukaan, paitsi öisin. 

Ensimmäisten kuukausien yöt olivat yhtä tuskaa. Pojat heräilivät parin tunnin välein ja eri aikaan (tottakai), joten itse en tainnut nukkua öisin lainkaan. Muutenkin ensimmäiset kuukaudet ovat täysin sumun peitossa, joten en oikein osaa kertoa sen ajan rytmistä mitään. Eikä muuten muistanut J-P:kään, kun kyselin asiasta. Ollaan menty ilmeisesti aika automaattizombeina

Selkeämmäksi rytmi muuttui siinä kolmen, neljän kuukauden kieppeillä, kun valveillaoloaika pidentyi.Tällöin siirryttiin myös kaksiin selkeisiin päiväuniin ja neljän kuukauden iässä aloitettiin soseiden maistelu. Velliä meillä ei koskaan lopulta aloitettu, vaikka Aapon maitomäärät alkoivatkin loppua kohden olla aika huimia. Unirytmiin ei soseiden syönnillä ollut alkuun vaikutusta, vaikka aika nopeaan tahtiin määrää lisättiin. Viiden kuukauden iässä tuli kehiin iltapuuro ja ns. tukkoon syöttäminen eli iltaisin tankattiin reippaasti puuroa ja maitoa. Lopulta myös yöt alkoivat mennä paremmin ja syöttöjen väli pidentyi. Näin jälkikäteen ajateltuna me tehtiin siinä kohtaa virhe, että poikia syötettiin öisin vähän "turhaankin", joten yömaidosta eroonpääseminen oli tosi hankalaa. Mutta tiedättekös, väsyneenä ei tule ajateltua täysin selkeästi ja tulee mentyä helpomman kautta.

Iltapuuron jälkeen mukaan astui lihat ja aamupuuro. Päivään alkoi muodostua selkeämpi rytmi, jota tavallaan ehkä myös avitti meillä pari kertaa viikossa käynyt perhetyöntekijä. Noin vuoden ikään asti rytmi oli aika pitkälti seuraavanlainen:

herätys
aamupuuro
1.päiväunet
lounas
välipala
2.päiväunet
päivällinen
iltapuuro
nukkumaan

Kellonajat vaihtelivat jonkin verran, mutta mitä lähemmäksi yhden vuoden ikää tultiin, rytmin pystyi aika tarkkaan ennustamaan puolen tunnin tarkkuudella. Ruoka-annokset kasvoivat luonnollisesti poikien kasvun myötä, ja nykyään jätkät vetää jo isojen poikien annoksia! 

Noin yhden vuoden iässä, kun siirryttiin yksiin päiväuniin, rytmi muuttui aika itsestään todella toimivaksi:

herätys
aamupuuro
lounas
päiväunet
välipala
päivällinen
iltapuuro
nukkumaan

Jos ennen oli helppo ennustaa tulevan päivän rytmi, niin nykyään se on entistä helpompaa. Tottakai mukaan mahtuu päiviä, jolloin mikään ei onnistu, mutta koen rytmityksen auttavan myös näihin päiviin.

Lapsentahtisuus ei olisi meillä toiminut ollenkaan. Muutenkin koen, että varsinkin kaksosten kanssa lapsen tahtiin päivän rytmittäminen olisi ollut todella kuormittavaa. Yhden lapsen kanssa olisin luultavimmin kuitenkin noudattanut lapsen omaa rytmiä vauva-aikana. Mutta ruoka-ajoista on mielestäni tärkeä pitää kiinni, joten lapsen kasvaessa rytmitys olisi myös yhden lapsen kanssa paikallaan. Maria Veitolan kolumni viimeisimmässä Vauva -lehdessä sai itseni pohtimaan vielä enemmän arjen rytmityksen merkitystä ja koenkin, että toisille toimii joku muu, mutta meille tämä on toimivin ratkaisu.

Nyt voinkin sanoa, että olen tosi ylpeä! Olen ylpeä siitä, että olen onnistunut saamaan pojille toimivan päivärytmin. Olen ylpeä siitä, että rytmityksen avulla saan suotua myös itselleni sen pienen hetken vapaa-aikaa keskellä päivää. Olen ylpeä pojistani,  jotka ovat sopeutuneet samaan rytmiin. Olen ylpeä myös miehestäni, joka noudattaa asetettua rytmiä. Olen ylpeä siitä, että pojat voi viedä joskus mummilaan hoitoon, ja myös tällöin tietystä rytmistä pidetään kiinni.

Jos arjen rytmittäminen olisi meidän kohdalla jollakin tavoin epäonnistunut tai pojat olisivat eri rytmissä, olisin luultavasti jo lukittuna pehmeään valkoiseen huoneeseen. En silti koe, että meidän tapa olisi ainoa oikea. Tunnen vain itseni sen verran hyvin, että tarvitsen sen hetken hengähdystauon päivän keskelle, jotta jaksan olla paras äiti pojilleni. Zombiäitiä pojat eivät enää koskaan tule tapaamaan!

6 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa :) Ja nykyisin, vaikkakin niitä päikkäreita on vain yhdet (ja lyhyet), niin aikaa jää vaikka mihin. Kun ovat jo niin isoja, niin heidän kanssaan voi touhuta mitä vain :) Tänään leivottiin yhdessä :) Ja on helppoa tosiaan kun tietää mitä mihinkin aikaan tapahtuu. Ja päikkäreiden jälkeen voi noin 7h tehdä mitä vain, kunhan antaa ruokaa välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan noin helppoa meillä ei sentään vielä ole! Kahden takiaisen lahkeessa roikkuminen ei kovin paljoa anna vapauksia :D mutta toivottavasti hetken päästä saan joskus syötyä muutoinkin kuin seisaaltaan!

      Poista
    2. Joo, ja siis jos joku jolla ei ole omia tuplia lukisi mun kommentin, saisi varmasti aivan toisenlaisen fiiliksen yksivuotiaden arjesta, kun mitä tarkotin :) Mutta siis pointtini oli, että kaikki helpottuu, koko ajan, päivä päivältä. Toki jokaisella on oma arkensa. Meillähän oli todella raju ja vaativa eroahdistus noin 8kk-1,2v aikana. Isikään ei kelvannut, oikeastaan pahenti vain asiaa. Metriä kauemmaksi en päässyt. Astiat survoin koneeseen magakarjunnan säestämänä. Joten voit kuvitella, että ah, nyt ilman eroahdistusta on niin helppoa ja mukavaa :) Ja muutaman kuukauden päästä teilläkin leikkivät vielä enemmän keskenään :)

      Poista
    3. Joo miten se tiskikoneen täyttö onkin niin vaikeaa? Nykyään meen sillä taktiikalla et yks lautanen sillon tällön koneeseen ko pojat touhuu muuta. Muuten ei onnistu tai koneessa on kaksi tuholaista rikkomassa äitin astiat :D

      Poista
  2. Hyvä j-p koita sykkiä muijan tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eiköhän tämä ole aika selvää :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!