perjantai 20. syyskuuta 2013

Valmistautumista talven tuloon

Alkoi tässä pari viikkoa sitten iskeä ihan järkyttävä paniikki poikien talvivaatetuksen suhteen, kun joka puolella alettiin hehkuttaa hankittuja talvihaalareita. Whaaaat? Oli vasta elokuu! No aloinpa minäkin tutkiskella asiaa, ja vertailla eri haalareita ja niiden ominaisuuksia. Meillä on ollut jo alusta lähtien J-P:n kanssa linja, että poikien ulkovaatetuksesta ei tingitä! Tottakai pyritään siihen, että päästäisiin mahdollisimman edullisesti, kun kaikki tarvitsee hankkia kahtena. Mutta lasten ulkovaatteissa se surullinen tosiasia taitaa kuitenkin olla, että laatu maksaa. Ja kaiken lisäksi kun halusin pojille samanlaiset haalarit, mutta eri värisenä, niin kriteerejä oli jo melko mahdoton täyttää useiden merkkien kohdalla.

Päädyin kahteen vaihtoehtoon, Molon tai Jonathanin haalariin. Jonathan putosi pelistä pois viime metreillä, kun värivaihtoehdot musta ja vihreä eivät kaupassa kuitenkaan iskeneet yhtään! Niin tylsät jotenkin..materialisti sisälläni voitti :) Mutta en voinut mitään, kun näin Molon haalarit ensimmäistä kertaa, rakastuin! Niin älyttömän hyvät materiaalit, mallina pojille täydellinen ja kaiken lisäksi haalari on valittu monena vuonna testivoittajaksi. Ja nämä perustelut kelpasivat J-P:llekin ;)


Väreiksi valittiin Pyxis -haalarista Atomic blue ja Black Iris, eli mukaan lähti pitkien pohdintojen jälkeen turkoosi ja tummansininen haalari. Alunperin olin ajatellut turkoosia ja vihreää, mutta kaupassa tämä tummansininen näytti paljon paljon paremmalta. Ja turkoosi-vihreä kombinaatio näytti liian räikeltä omaan silmääni, kun kuvittelin poikia vierekkäin vaunuihin ne päällä. Keltaistakin haaveilin, mutta kuten myyjäkin sanoi, se on melko arka väri tämän ikäiselle lapselle. Tavoitteena kun on pärjätä tällä yhdellä haalarilla koko talvi! Erillistä vaunuhaalaria emme siis aio hankkia, suunnitelmissa siintää sisäpäikkäreille opettaminen... :O


Tummansinisessä haalarissa on tosi kivat kirkkaanvihreät yksityiskodat vetoketjuissa, hupussa ja sisäfleecessä. Haalarin kaksi vetoketjua helpottavat pukemista, vaikkakaan kaikki eivät ole tätä mieltä. Välikausihaalareissa meillä on ollut nyt vain yksi vetoketju, ja jotenkin kummalla tavalla pukeminen ei suju kovin sukkelasti. Saattaa ehkä johtua myös jätkien duracell-akuista :D


Kooksi valittiin 86cm. Molo on tunnetusti vähän niukkaa mitoitukseltaan, mutta silti uskalsimme ottaa tämän koon, sillä 92cm oli pojille aivan valtava! Ja jos nyt sattuisi käymään niin huonosti, että haalari käy talven mittaan pieneksi (mitä suuresti epäilen, kasvunvaraa oli meinaan aika runsaasti!), niin ostetaan sitten keväämmälle uutta haalaria alennusmyynnistä. Kaiken hyvän lisäksi Mololla on todella hyvä jälleenmyyntiarvo, joten senkin takia ei kirpaissut ihan niin paljon maksaa näistä. Ja myönnetään, saatiin me aika tuntuva alennuskin :)


Haalareiden takaosassa on hyvät heijastimet ja kiristys. Mekaanista kiristysmahdollisuutta näissä ei ole, mutta haalari on sen verran kapeaa mitoitukseltaan, ettei Pikku-Sinttikään sinne huku. Ainakin näin kuivaharjoittelun jäljiltä ollaan tosi tyytyväisiä ostoksiin! Vielä kun osaisi päättää, kumpi tulee kummalle...


Talvirukkasetkin tuli ostettua Ideaparkin tasauspäiviltä hintaan 3,95e/pari! Hyökättiin heti keskiviikkona sinne hakemaan näitä, ja onneksi saatiin. Ei ollut enää moniakaan hanskoja jäljellä! Ostin nyt vähän periaatteitani vastaan samanväriset, mutta toisaalta haalarit ja muut asusteet tulevat olemaan eriväriset, joten tämä ehkä sallittakoon!

Vielä hankintalistalta on ostamatta
  • toppatöppöset vaunuiluun
  • kypärämyssyt
  • talvikengät
  • pipoja
  • välipuvut
Ehkä jotain tämän suuntaista?


Olin suunnitellut ostavani tänä talvena itsellenikin uuden takin pitkästä aikaa, mutta päätinkin alkaa säästämään uutta kameraa varten, joten samalla (ihanalla) Stockerin parkalla mennään tämäkin talvi! No ollaan rehellisiä, taitaa kaapista löytyä muutama muukin talvitakki ;)

6 kommenttia:

  1. Kirkkaan sininen Iso-A:lle ja tummansininen Sintille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm ehkä ehkä..mielipide otettu huomioon ;)

      Poista
  2. Pakko kysyä :) Minkä pituisia/painoisia teidän pojat oli tuolloin, kun ostitte 86? Meille myyjä suositteli nyt 92, hieman epäilen. Meillä pojilla pituutta 78cm :D Pärjäsittekö noilla koko talven? Olisiko siis mennyt vielä maaliskuussa? Voi tätä pähkäilyä kahden kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskuussa 2013 pojat olivat about juurikin sen 78cm. Koko talvi mentiin näillä samoilla, loppua kohden hihat alkoivat käymään aavistuksen lyhyiksi, mutta hanskoillahan sen saa korjattua! Maaliskuussa pojilla näytti olevan pituutta noin 85cm. Onhan tämä aavistuksen niukkaa mitoitusta, mutta silti mahtui meille hyvin! Uskaltaisin kyllä sanoa, että 92 on aika suuri...mutta sehän riippuu ihan, millaisia teidän pojat ovat kasvamaan ;D Kokojen kanssa pähkäily on kyllä ÄRSYTTÄVÄÄ :)

      Poista
    2. Kiitos sulle kovasti :) Meidän identtinen duo tulee aikalailla tasan vuoden perässä teistä :)

      Poista
    3. Ai niinkö? Onpa hauska sattuma :) Toivottavasti vinkeistä oli apua!

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!