tiistai 3. syyskuuta 2013

Koiruuksia ja käsitöitä


Viikonloppuna meille kotiutui tällainen ihana pieni koiranpentu! Ollaan jo jonkin aikaa puhuttu, että pitäisi hankkia vahtikoira tänne talonpuolikkaaseen, ja lauantaina matto-ostoksilla tällainen käveli vastaan. On kyllä aivan ihana, ja pojatkin ottivat uuden perheenjäsenen avosylin vastaan! Alunperin Puppy oli tarkoitus hankkia kirkkaan vihreänä poikien huoneeseen, mutta haluttiin me vanhemmatkin osamme tästä ihanuudesta, niin otettiinkin mustana. Ja nyt tätä on helppo siirtää huoneesta toiseen sisustusvimman mukaisesti ja aina sopii värit yksiin.


Kesän ajan olen värkännyt trikookuteesta lattiatyynyä, ja vihdoinkin sain hommattua tyynyyn sisukset, niin saatiin se jopa käyttöön. Tämä oli loppujen lopuksi ehkä seitsemäs versio, sillä aikaisemmat väri/kuvio/koko/muoto -versiot eivät miellyttäneet silmää. Langat hommasin pääosin Tiimarista, mutta harmaan kuteen ostin keväällä Kotilaiturista (ihana sisustuskauppa Liedossa). Tyyny on virkattu kokonaan pylväillä yhteen pötköön, ja lopuksi vain yhdistin sivut. Raidat eivät ihan täysin kohtaa, mutta toisaalta näin tämä on paljon kivemman, ja rouheamman näköinen. Ei aina tarvitse olla niin justiinsa :) Sisälle ostin Ikeasta kaksi ihan perustyynyä, mutta jäykemmän tyynystä saisi esimerkiksi säkkituolirouheella. Koko tyynylle hintaa tuli noin 50e, että halvemmalla pääsin kuin suoraan kaupasta ostettuna, mutta kyllä tämä toisaalta oli hermoja raastava projekti tällaiselle, joka on viimeksi virkannut ala-asteella :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kiva kun kommentoit!