keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kotona

Täällä sitä ollaan ja asutaan talonpuolikkaassa! Lauantaina muutettiin tavarat (tai ainakin suurin osa) tänne ja oltiin ensimmäistä kertaa yötä. Pojat oli kyllä aikalailla pyörällä päästään, että missä oikein ollaan, joten pari ensimmäistä yötä menikin melko pitkälti huutaessa. Mutta viime yönä molemmat, juu MOLEMMAT, nukkuivat aamukuuteen asti. Sitten maitoa naamaan ja jatkettiin unia vielä reilun tunnin ajan. Nyt peukut pystyyn ja koputtelut, että tämä olisi pysyvää. Pikku-sintti on meinaan viimeiset kuukaudet nukkunut joka yö puoli yötä meidän välissä. Poikittain, jalat äitin naamalla.

Kaiken kaikkiaan ollaan asetuttu hyvin tänne uusille kujille. Tavarat tosin etsii vielä paikkaansa ja uusia hankintoja täytyy vielä tehdä, mutta kyllä tämä tuntuu kodilta. Meidän omalta kodilta. Tällä hetkellä suurin kysymys kuuluukin; mistä tätä tavaraa oikein riittää?! Kuvia tulee sitten, kunhan saadaan roinat paikoilleen.

Pojat on ihan innoissaan naapurin lapsista, jotka ajelee pyörillä meidän ikkunoiden ohi. Onneksi täällä on olohuoneessa ikkunat matalalla, niin sällit näkee seurailla maailman menoa. Niin kiitos vaan tädille ikkunanpesusta, nyt ne on jo pahemmassa kunnossa kun ennen ;)





4 kommenttia:

  1. vai on ikkunat kädenjälkiä täynnä, kummaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läts läts vaan kuuluu koko päivän!

      Poista
  2. ps. kiva takatukka Iso A:lla.

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!